Wuotjärven Pasalan ensimmäisestä isännästä Anders Larsson Pasasesta
Wuotjärven Jokela Wuotjärven Pasalan eräs talo Jokela noin vuonna 1930

1. Wuotjärven alueesta


Wuotjärvi sijaitsee Nilsiänreitillä Syvärinjärven ja Juankosken välillä. Tunnettu laskettelukeskus Tahkovuori kohoaa yli 300 metrin korkeudelle meren pinnasta lukien Syvärinjärven länsirannalla noin 10 kilometriä Nilsiän kaupungin pohjoispuolella. Sen eteläpuolella sijaitsee 10 kilometriä pitkä ja myös yli 300 metriin kohoava kvartsiliusketta sisältävä Kinahminmäki. Lastukoski yhdistää Syvärinjärven runsassaariseen, karikkoiseen ja monia virtapaikkoja sisältävään Wuotjärveen. Lastukosken putouskorkeus on ollut ennen 1880-luvun tienoilla tapahtunutta Syvärin vedenpinnan laskua noin 2,5 metriä, joten sen virtauksen vaikutus on ulottunut kauas Vuotjärvelle. Lastukosken koillispuolella noin 3 kilometrin etäisyydellä sijaisee kvartsia sisältävä lappalaisten pyhä vuori Pisa, joka nousee noin 175 metriä Wuotjärven yläpuolelle. Pisalta löytyy Wuotjärven vanhimman tunnetun asukkaan majapaikka Pirunluola, joka lienee syntynyt jääkauden aikaan. Tätä ennen alueella laidunsi mm. mammutit, joiden hampaita on löydetty Syvärinjärven rannalta kahdesta eri paikasta. Pisa, Tahkovuori ja Kinahmi muodostavat esteen ukkospilvien kululle. Näiden pilvien kulkusuunta muuttuu tai ne jopa hajoavat mäkiketjun aiheuttamien ilmavirtausten seurauksena. Myös Pisan länsipuoli ja pohjoispuolella sijaitseva Siikajärvi luettiin jo 1640-luvulla Wuotjärven kylään.

Wuotjärven länsipuolella sijaitsevat Hipanlahden kylä sekä mäkiset Sydänmaan ja Pelonniemen kylät. Niiden ja Wuotjärven välissä kohoavat Pahkamäki ja Tervamäki. Wuotjärven eteläranta on alavaa mutta melko karua lukuunottamatta Juankosken rantaa, joka on soraharjua. Kaakkois- ja itäpuolella sijaitsevat Kellolahti, Hirvisaari ja Viitaniemi ovat maaperältään myös karua kivikkoa. Vanha valtakunnanraja kulki Kellolahdesta Karkeisensaarien itäpuolitse Wuotjärveä pitkin Pisalle. Itäpuolella Wuotjärven ja Säyneisenkylän välissä on korkea suureksi osaksi pelloksi raivattu Venäänaho. 1550 -luvulla sai Juvalla sijaitseva Partalan kuninkaankartano kalastusoikeuden Lastukoskeen ja Wuotjärveen. Kartanon kalastajat pyydystivät keväisin ja syksyisin verkoilla ja nuotalla haukea, lahnaa, säynettä sekä särkeä ja ahventa. Vuonna 1558 Partalan kalastajat toimittivat Wuotjärven kalastamosta kuivattua haukea 6 leiviskää ja kuivattua ahventa ja särkeä 7 leiviskää. Yksi leiviskä oli noin 8,5 kilogrammaa. Lastukoskessa oli myös lohta ja siikaa sekä järvessä tietenkin muikkua, mutta näitä kaloja ei mainita Savonlinnan voudintileissä. Kalat siis kuivattiin kapakalaksi. Siihen aikaan Wuotjärven sijaintia ei vät Savonlinnan virkamiehetkään tienneet tarkasti. Sen sijainniksi eräässä kalastusasiakirjassa mainitaan Pohjanmaa "Öster bottn". Tunnettu siianpyyntipaikka 1700-luvulla oli idästä Wuotjärveen laskeva Pisankoski. Partalan kartano on kaskennut kaskennut sekä ehkä omistanut maata Wuotjärvellä.

Soraharjuvyöhyke suuntautuu Nilsiänkylästä Wuotjärven suuntaan kahtena haarana. Läntisellä haaralla sijaitsevat Kokkomäki, Hurjaharju, Raappanan joki. Tätä harjua pitkin kulki jo 1700 -luvun alussa kirkkotie Nilsiän kylästä Wuotjärven suuntaan. Matala Taatonjärvi jää tämän harjuketjun itäpuolle. Harjuvyöhyke jatkuu Wuotjärveen lännestä pistävän Selkälänniemen kautta Juankosken Pikonniemeen. Itäinen haara suuntautuu Nilsiästä Lastulahteen. Nämä molemmat haarat yhdistyvät Monganmäessä , johon tulee kaunis harjualue Lastulahdesta. Viimeksi mainitun harjuvyöhykkeen länsipuolella on Tervalampi sekä karu Ylä-Hipanjärvi. Sen itäpuolella taas sijaitsee Mustalahti. Monganmäen ympäriltä muutaman sadan metrin päästä löytyivät Wuotjärven Pasasten vanhimmat talot Jokela, Laaja ja Niemelä. Tämä alue samoin kuin Selkälänniemi on maaperältään viljavaa.

Heinämaiksi tarvittiin 1600 - ja 1700 -luvuilla rantaniittyjä ja soita, joita löytyi edellä mainittujen talojen läheisyydestä mm. Laajalahdesta, Koivulammilta, Koivusalmesta, Niemelänlahdesta, Mustanlahden ja Kopralahden väliseltä suolta sekä Hipanniemeltä Haasianiemen itäpuolelta ja Hipansalmen itärannalta. Soiden ojitusta niityiksi tehtiin paljon 1770 - luvulla sekä Pasalan että Leskelän tiloilla. Noin 7 kilometrin pituinen Hipanniemi pistää luoteesta keskelle Wuotjärveä. Kaskeamiseen soveltuvia maitakin oli runsaasti mm. Hipanniemellä, Ylä-Hipanjärven pohjoispuolella, Tervalammin tienoilla sekä myös Virtasaaressa ja Karkeisensaaressa. Pasaset viljelivät 1770 -luvulla ruista, ohraa,vehnää, kauraa, hernettä, pellavaa, humalaa ja naurista. Vehnän viljelystä löytyy tietoja vuodelta 1774. Sitä viljeltiin Mustanlahden rannalta ilmeisesti nykyisen Tolosenpellon alueelta. Pelto ja samanniminen aho lienevät saaneet nimensä Mats Tolosesta, joka vielä vuoden 1645 tienoilla hallitsi Nilsiässä suurehkoa tilaa ehkä jo 1620-luvulta lähtien, mutta asui useimmiten jossain Rautavaaran puolella. Hän lienee jossain vaiheessa käynyt kaskeamassa Wuotjärven Monganmäen lähellä. Kalavesiä oli niin Wuotjärvellä kuin myös Syvärinjärven kaakkoispäässä Lastukosken suulla, Lastukoskessa sekä Hipanjärvissä. Kapahaukea Pasaset veivätkin runsaasti 1670-luvulta lähtien Raaheen ja myös Kajaaniin. Kalastuksen ansiosta seudun asukkaat selviytyivät hyvin pahojen katovuosien sattuessa. Niitä olikin paljon 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa Pienen jääkauden aikaan.

Wuotjärvellä on asuttu jo varhain kivikaudella. Selkälänniemellä sijaitsevan Selkäläntalon pelloilta on löytynyt runsaasti esineistöä, jonka iäksi on arvioitu noin 7500 vuotta. Myös Selkälänniemellä olevan Harjun talon sekä Hipanniemen tyvessä sijaitsevien Haasianiemen ja Laajan sekä Niemelän pelloilla on havaittu vanhoja kivikautisia esineitä. Viimeksi mainitusta paikasta löytyi ehkä 5000 vuotta vanhoja piiesineita ja piikiven kappaleita. Keskellä Wuotjärveä sijaitsevasta Karkeisensaaresta on löydetty noin 5000 vuotta sitten valmistettujen saviruukkujen palasia sekä asbestin kappale. Asbestia lisättiin saveen, josta ruukut tehtiin. Tutkimusten mukaan tästä seoksesta valmistetut ruukut kestävät hyvin jopa pudotuksia betonilattialle. Kivikautisia esineitä on löydetty myös Syvärinjärven saarilta ja Juankoskesta, josta alkavaa jokea pitkin Wuotjärvi laskee Kallaveden vesistöön.

Wuotjärven maaperässä ja pohjavesissä on runsaasti rautaa, jota kulkeutuu valumavesien mukana myös järviin saostuen järvimalmiksi. Tätä malmia löytyy koko Vuotjärven alueelta ja sitä on hyödynnetty raudan valmistuksessa. Seudun asukkaat valmistivat ilmeisesti jo 1600-luvulta lähtien rautaa pienissä raudansulattamoissa ”harkkohyteissä”. Tällainen harkkohytti löytyi 1900-luvun lopulla Wuotjärven Jokelan talon pihamaan kaivausten yhteydessä. Myös Niemelän talon Koivusalmeen viettävällä pellolla on ollut raudankäsittelypaikka. Rautaa on jalostettu myös Niemelässä, jossa oli 1800-luvulla paja. Siinä syntynyttä kuonaa löytyi talon nykyisen navetan alle jääneestä pellosta. Jokela ja Niemelä sijaitsevat Wuotjärven luoteispuolella sijaitsevista Hipanjärvistä tulevan vesireitin varrella. Myös Selkälänniemellä sekä järven itärannan Viitaniemellä on 1700-luvulla valmistettu rautaa. Vuonna 1746 perustettiin Juankoskelle Strömsdahlssin Rautaruukki, joka käytti 1700-luvulla pelkästään Vuotjärvestä saatua rautamalmia. Ruukki aiheutti seudun talonpojille suuria ongelmia mm. maanomistus- , vedensäännöstely- ja kalastusasioissa. Asukkaiden piti polttaa veroinaan hiiltä ruukille. 1770-luvulla Pasasten hiilimiiluja tiedetään olleen Hipanniemellä, Karkeisessa, Winkinsaarissa ja Juankosken ruukin rannalla. Wuotjärven Niemelän niemen kaislikossa on rautapitoista keltamultaa, jota on käytetty talojen maaliaineeseen.

Wuotjärven saaret, kuten myös Hipanniemi ovat karuja ja kivikoisia. Tavallisimmat puulajit ovat mänty ja kuusi, mutta lehtimetsiäkin löytyy vanhoilta kaskialueilta. Tervasmetsää on mainittu kasvaneen 1600 -luvun puolivälin tienoilla mm. Karkeisensaaressa. Pasaset veivät mm. 1690 - luvulla tervaa Lappenrantaan. Eräs rantaniitty löytyi mm. Hipanniemen Petäjälahdesta. Parhaan rantaniityt olivat kuitenkin Wuotjärven lounaisosassa sijaitsevasta Wuotlahdesta, jossa Leskisten suku omisti maata jo 1500 -luvun puolivälissä. Monganmäen läheltä, Selkälänniemeltä ja Lastulahden rannalta löytyy kohtalaisen hyvää viljelykseen soveltuvaa multa, moreeni - ja hiesu- ja hietamaita. Tälle alueelle sekä Lastukosken läheisyyteen keskittyikin vanhin Wuotjärven asutus.

Nimi Wuotjärvi on mainittu jo vuoden 1383 tienoilla Ruotsin ja Novgorodin välillä solmitussa rajasopimuksessa. Tämä raja kulki Wehkataipaletta pitkin Kellolahteen ja sieltä Wuotjärveä pitkin Lastukoskeen. Kun Venäjä valtasi Novgorodin 1400-luvun lopulla, alkoivat uudet vallanpitäjät riidellä uskonveljiensä karjalaisten kanssa rajan sijainnista. 1500-luvulla käytiin monia katkeria sotia rajalinjan paikasta. Arvellaan, että savolaiset tuhosivat karjalaisen kylän Syvärinjärven itäpuolella Palonurmessa. Tämä lienee kuitenkin tarua. Savolaisia kalastajia tapettiin 1550-luvun puolivälissä Syvärinjärvellä. Pieksänkylä, Murtolahti ja Siilinjärven Hakkarala Wuotjärven länsipuolella autioituivat. Myös mahdolliset Wuotjärven tienoon asukkaat joutuivat lähtemään vainolaisen tieltä.

Vuonna 1595 solmittu Täyssinänrauha vakiinnutti Wuotjärveä pitkin kulkevan rajan, jota kutsuttiin "Linnarajaksi" ilmeisesti Savonlinnan mukaan. Vanhat rajamerkit löytyvät Wuotjärven kaakkoispuolella sijaitsevasta Wehkalahdesta sekä Pisanmäeltä. Leppävirran Saamaisista muutti Kuopion papinverojen mukaan vuonna 1603 Nilsiän kylään Thomas Ahonen, joka on Nilsiänkylän ensimmäinen tunnettu asukas. Vielä vuonna 1611 hyökkäsivät karjalaiset Kuopion pitäjän alueelle. He polttivat Kuopion kirkon ja ryöstivät kirkonkellon. Tässä sodassa kuoli Kuopion läheisyydessä parikymmentä ihmistä; lähimmät Siilinjärven Hakkaralassa. Nilsiän kylän asukas Tuomas Ahosen yhtiömies Itkoi Lappalainen katosi tämän sodan aikana. Hän muutti nähtävästi Rautavaaran Tiilikalle, jossa virtaa Itkonjoki. Vuonna 1617 Stålbovassa solmitussa rauhassa valtakunnan raja siirtyi nykyisen Venäjän vastaisen rajan tienoille.

2. Pasalan tila

Vuotjärven Pasalan tila sijaitsi Nilsiän kylän kaakkoispuolella. Se rajoittui idässä Lohilahdesta alkaen Syvärinjärveen ja siitä Lastukoskeen Pisanmäen lähellä. Vuotjärvessä raja kulki siten, että Vinkinsaaret ja Pärnäsaari sekä Karkeinen kuuluivat Pasalaan. Siten tilan raja noudatteli Vuotjärvessä vuoden 1595 Täyssinän rauhan rajaa. Tämän rajan itäpuolelta alkoi Karjalaan kuuluva Liperin pogosta, johon perustettiin 1600-luvun lopulla Kaavin kappeliseurakunta. Iso-Karkeisen saaren länsipuolelta kiertäen raja kulki Hipanniemen kuvetta Rakkinesalmeen. Siitä eteenpäin oli vesireitti luonnollisena rajana Leskisten maita vastaan Koivusalmeen ja Jokelan jokeen asti. Hipanlahden tilan luoteessa erotti Ala- ja Ylä-Hipan välillä Raappanan joki. Ylä-Hipanjärvestä Taatonjoen suun itäpuolelta lähti maaraja takaisin pohjoiseen Syvärin Lohilahteen. Tämän lisäksi Pasalan maihin kuului vuoden 1664 maakirjan mukaan Nilsiän kylän puolelta Taatonjärven pohjoisrannalla sijaitseva laajahko erillispalsta ”Taatonjärven päiväranta”. Syvärinjärven Kumpuniemen luoteispuolella sijaitseva Riitasaari jäi muutaman riidan jälkeen Pasasille. Tilan pituus Syvärin Lohilahdesta Vuotjärven Karkeisensaaren kaakkoisreunaan oli 10 km ja leveys Jokelanjoesta lännestä Lastukoskelle Pisan lähelle on noin 9 km.

Wuotjärven ensimmäinen tunnettu vakinainen asukas on Henrik Pykäläinen. Hän on asunut nykyisen Wuotjärven Pasalankylän alueella Hipanniemen tyvessä jo vuonna 1622. Nimi Hippa tarkoiti metsänkuningasta, joka ajoi saaliin esiin (Savon kulttuurihistoria/Räsänen). Nimi Hipanniemi löytyy jo eräästä edellä mainittuna vuonna piirretystä kartasta. Pykäläisen asuma tila oli 1/4 veromarkan suuruinen. Seuraavana vuonna hän joutui nihdiksi eli sotilaaksi luultavasti Baltiaan; ehkä Riikaan, joten hänestä ei enää ollut veronmaksajaksi. Pykäläinen palasi Wuotjärvelle vuonna 1633. Hänet mainitaan ”huonemieheksi” eli köyhtyneeksi talonpojaksi. Vaimo oli vuoden 1639 tiedon mukaan vanha ja raihnainen. Kyseisenä vuonna Pykäläinen omisti pari lehmää, hiehon ja 3 lammasta. Kylvö oli vain 8 kappaa eli noin 45 litraa.

3. Anders Pasanen Vuotjärvelle vuonna 1638

Anders Larsson Pasanen oli saanut vuoden 1647 Kuopion käräjien asiakirjan mukaan maakirjan ”autiokirjeen” Vuotjärvelle 27. heinäkuuta vuonna 1638. Saman vuoden läänintilien maakirja – ja manttaaliluettelosta Anders Pasanen löytyy 1 veromarkan suuruisen tilan haltijana. Tässä läänintilien luettelossa välittömästi Anderssin edellä on Henrik Hartikainen, jonka maat sijaitsivat Lastukosken itäpuolella. Eräissä aikaisemmissa tutkimuksissa Anderssin väitettiin tulleen Vuotjärvelle kruunun torppariksi. Tämä tieto on virheellinen.

Anderssin isäksi on useimmiten kirjattu Lars. Vuonna 1651 isän nimi muutamassa luettelossa on kuitenkin Pehr ja vuoden 1653 eräässä luettelossa Påhl. Kerran isäksi on mainittu jopa Olof. Anders saattoi tulla Vuotjärvelle Leppävirran Pasalanmäeltä, josta erään käräjäasiakirjan mukaan löytyi Lars Pasanen vaimoineen jo vuonna 1593. Kuitenkin on otettava huomioon sekin mahdollisuus, että Anders on voinut asua Joroisissa, Juvalla tai jopa Mäntyharjun tienoilla, josta näköjään Niilo Heikinpoika Pasoinen muutti peräti Sonkajärvelle asti. Niilo asui Sonkajärvellä vuonna 1635. Myös Pielaveden alueella asui Pasasia ja Oulunsuussa Lars Pasanen jo 1500-luvun lopussa.

Miten Anders sai tiedon Vuotjärvellä sijaitsevasta autiotilasta? Ehkä hän oli tiedustellut maaherralta veronmaksukyvyttömiä tiloja. Näistä hän sattui valitsemaan tilan juuri Vuotjärveltä. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Mikäli Anders muutti Leppävirralta, hän on voinut saada tietoja Wuotjärven tilasta Leppävirran Saamaisissa asuvalta edellä mainitulta Ahosten suvulta, joka oli Pasasille hyvin tuttu. 1600 - luvun alkupuolella Ahoset ja Leppävirran Pasaset kuuluivat samaan verotusyhtymään. Todennäköisesti Ahoset kävivät myös sukulaisissaan, joten tieto läheisen Vuotjärven asioista on voinut kulkeutua myös Anders Pasaselle. Lastukosken itäpuolella asuvalla Henrik Hartikaisella oli myös maata Leppävirralta, joten hänkin on voinut viedä tiedon Wuotjärvellä sijaitsevasta autiotilasta Pasasille. Samoin 1640 - luvun lopussa asui Tolppasia Pasalanmäellä ja myös Juankosken Vehkalahdella Pehr Andersson Tolppanen. Siten Tolppasetkin saattoivat olla Pasasten tuttavia. Tosin Pasalanmäellä asuva Tolppanen kuoli, koska siellä asui myöhemmin Tolppasen leski! Nilsiän tienoilla maita omisti vielä muitakin Leppävirran alueen asukkaita, kuten entinen nimismies ja nuijasotilaiden vihollinen Sigfrid Immonen "Wiikso". Wiikso sai haltuunsa Pohl Laitisen Halunalla sekä Kinahminmäen itä- ja pohjoispuolella sijaitsevat maat.

Vuoden 1638 myllytulli - ja karjaluettelossa Anderssia ei vielä näy. Syvärin kylästä, johon Vuotjärvi silloin luettiin, löytyi Anderssin tilan vanha asukas edellä mainittu veronmaksukyvytön huonemies Henrik Pykäläinen. Eräässä vanhemmassa luettelossa Pykäläinen on sijoitettu Pieksän kylään. Vuoden 1639 myllytulliluettelossa Pykäläinen ja hänen vävynsä löytyivät Syvärin kylästä. Vuosien 1639 - 1641 maakirjoissa tilan omistaja on kuitenkin Anders Pasanen. Autiotilan ottaja nautti tavallisesti 3 vuotta verovapautta, joten ilmeisesti sen takia Andersista aluksi on niukasti tietoja. Veronmaksun hän on aloittanut vasta vuoden 1642 aikoihin, jolloin hän lienee ottanut Pykäläisen yhtiömiehekseen. Vuoden 1641 tiedetään olleen katovuoden. Seuraavan vuoden asiakirjat puuttuvat.

4. Pasalan tilan naapureista vuoden 1640 tienoilla

Anders Pasasen tilan pohjoispuolella sijaitsi Syvärínkylään kuuluva Nilsiän kylä, jonka asukkaista mainitsen Påhl Andersson Ahosen, Per Kallisen, Olof Matilaisen, Anders Luttisen sekä veljekset Lars ja Anders Persson Lintusen. Anders Lintunen oli vain huonemies. Per Kallinen kuoli vuonna 1644. Hänen vävynsä oli Matti Väänänen, joka asui Nilsiän pohjoispuolella Reittiöllä. Lars Lintunen otti haltuunsa Olof Matilaisen maat 1640 -luvun puolivälissä. Anders Lintunen sai vuoden 1646 tienoilla autioksi jääneen tilan Nilsiän kylästä. Tämän tilan entinen omistaja oli mahdollisesti Anders Tiainen. Anders Lintunen riiteli iisalmelaisten kanssa Syvärinjärven Karhusaaren niitystä ja 1650-luvun alussa Anders Pasasen kanssa Lohilahden rajasta ja nykyisen Riitasaaren maista. Vuonna 1645 Nilsiässä asuivat myös huonemiehet Madz Tolonen ja Staffan Rönkkö sekä Pål Kumbulainen. Anders Lintunen otti haltuunsa vuonna 1646 Syvärinkylästä Tolosen 1 veromarkan tilan, jonka tämä oli jättänyt autioksi jo 30 vuotta aikaisemmin eli noin 1626. Sen jälkeen 1630-luvulla Tolonen asui Rautavaaran alueella Keyrityn ja Yläluostan kylissä. Siellä asui myös Mats Kumpulainen.

Syvärinjärven Mäntysaaressa asuivat Piriset. He ottivat saaren haluunsa nilsiäläisiltä ja nimesivät sen Hietasaareksi. Mäntysaaren nimi löytyy jo vuoden 1561 warkautelaisten Luttisten anekista eli maakirjasta. Vuonna 1646 siellä asui Olof Pirinen, joka oli vuonna 1646 nihti. Samana vuonna nihdeiksi oli kirjattu Anders Luttisen poika ja Mats Wäänänen Nilsiästä, Thomas Polvisen tyttären Kaisan mies Pieksältä ja Påhl Kettusen poika Anders Wehkalahdelta (Akonvedellä). Vuonna 1646 mainitaan Syvärin kylästä myös Mårten Bengtsson Pirinen ja hänen sokea puolisonsa, jotka muuttivat seuraavana vuonna Käkisalmen lääniin, aluksi Kontiolahdelle ja sieltä nykyiseen Enon pitäjään. Vuodelta 1647 löytyy tieto, että Sigfrid Pitkänen Sänkimäestä on sotilaana Riikassa ja hänen vaimonsa on halvaantunut. Hänen poikansa Olof otti haltuunsa tilan Juankosken Kotasalmelta. Vuonna 1648 Nilsiässä asui myös huonemies Kaisa Piritär. Tällöin ei Olof - eikä Kaisa Pirinen pystyneet maksamaan verojaan.

Kuten edellä on jo todettu, Lastukosken itäpuolella "Pisanmäen päivärannalla" asui kuopiolaisen virkamiessuvun Kauhasten (Skopan) maalla Henrik Hartikainen. Henrikin maat sijaitsivat Pisan luoteis- ja pohjoispuolella. Asuinpaikkana oli "Pisan päiväranta", joka lienee ollut nykyinen Lastukosken Hartikkala, Sen nykyiset asukkaat eivät ole Henrikin jälkeläisiä, vaan Juankoskelle 1690-luvulla Jänneviralta muuttaneen Abraham Michellson Hartikaisen perikuntaa.

Vuonna 1638 Syvärin kylän asukkaaksi mainitaan kahdessa asiakirjassa myös Olof Ahosen puoliso, joka oli Maicko Matsdotter Rissatar. Maikolla oli navetassaan lehmä ja pari lammasta. Hänen todennäköisin asuinpaikkansa oli Ylä-Hipanjärven itäpuolella nykyisessä Hipanhovissa. Entinen sotilas Olof (Andersson) Ahonen kotoisin Nilsiästä, lisänimeltään ”Ökki”, asui vielä 1635 Vuotjärven kaakkoispuolella Vehkalahdella. Hän karkasi muutamaa vuotta myöhemmin 1639 vakavan rikosasian seurauksena ”Venäjälle” eli aluksi Alaluostan järven eteläpuolelle (Ökinlampi) ja sitten Pisan itäpuolelle Säyneisten Siikajärven rannalle, josta nykyisin löytyy Ökinniemi ja Ökin niitty. Olofin karkaamisen yhteydessä nimi Wuotjärven kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1641. Olof Ahonen oli saanut apeltaan Mats Rissaselta perintöoikeuden Rissasten tilaan. Noin 1640 tuli todennäköisesti Maikon tilaa viljelemään hänen veljensä Mats Matsson Rissanen, joka on aina mainittu Vuotjärven kylän asukkaaksi vuoteen 1650 asti. Eräs Mats Rissanen oli oli Kuopion pitäjän ratsumiesten luettelossa vuonna 1641. Matsin kaikki veljet suorittivat ratsupalvelusta 30-vuotisen sodan aikana. Maicko vaati 1650-luvun alussa veljeltään miehensä perintöosia, jotka heidän isänsä luvannut. Ehkä tämän riitajutun seurauksena Mats Rissanen joutui luovuttamaan tilansa Per Persson Julkuselle, jonka vaimo oli Matsin sisar tai tytär Malin.

Anderssin tilan eteläpuolelle tuli vuonna 1643 Iisalmen Ollikalan kylän jakokunnassa maita omistaneet veljekset Jöns ja Mats Matsson Leskinen. Ollikkala sijaitsi noin 5 kilometria nykyisen Lapinlahden kirkonkylän eteläpuolella. Jönsistä polveutuvat Vuotjärven Leskiset. Leskiset asuivat aluksi Vuotsalmella Joutsenjoen suulla. He omistivat jo 1620 -luvulla idempänä sijaitsevan Vuotniemen. jonka tyveen myöhemmin rakennettiin uusi talo nykyisen Suottalan talon paikalle. Leskiset omistivat maita jo vuoden 1561 maakirjojen mukaan Vuotlahdelta, jossa oli hyviä niittyjä. Jöns ja Mats hankkivat sitten näiden Leskisten vanhojen omistusten lisäksi koko Selkälänniemen aina Koivusalmeen ja Ala-Hippaan asti. Leskisten tilalla asui nähtävästi Per Julkunen ennen vuotta 1642, joka vuoden 1641 joulukuulle Mats Leskisen ja Anders ja Pehr Julkusen kesken kirjatun sopimuksen mukaan sitoutui etsimään itselleen uuden asuinpaikan. Näin hänen maansa jäi Leskisten haltuun. Julkuset mainitaan jo Habermannin maakirjassa 1625 Leskisten Vuotjärven Selkälänniemen ympäristön maiden osakkaina.

Osan Leskisten haltuun joutuneiden läntisten maiden omistajia saattoivat olla Pelonniemen Heikkiset. Selkälänniemen eteläpuolella sijaitseva Tahvonsaari on voinut saada nimensä Staffan Kärkkäisestä, joka asui Akonveden tienoilla jo vuoden 1630 tienoilla. Kärkkäisiä asui Iisalmen pitäjässä. Myös Nilsiän asukkaana mainitaan muutaman kerran Lars Kärkkäinen poikansa Pehrin kanssa. Myös Lapinlahdella asuvat Kähköset (Kekkoset) omistivat vanhastaan maita Wuotjärven alueella. Selkälänniemestä länteen sijaitsee Nipasenmäki, jonne 1560-luvulla oli aneki eli maakirja Klemet Holopaisella. Ehkä hänkin saattoi käydä joskus Vuotjärven puolellakin kaskeamassa. Mats Leskinen vaimoineen meni 1650-luvun puolivälissä Juankosken Akonvedelle tilalliseksi ryhdyttyään siellä asuneen lapsettoman vanhan miehen Pål Kettusen syytinkiläiseksi. Påhlin sotilaaksi joutunut poika Anders oli kuollut. Kettusen maita otti haltuunsa myöhemmin kuopiolainen vouti Johan Ivarsson Kauhanen, jonka perikunnalta Kettuset yrittivät myöhemmin 1600-luvun lopulla saada niitä takaisin.

Wuotjärven itärannalla Liperin pogostassa 1630-luvun lopulla asuneista naapureista mainittakoon Viitaniemen Bertill Pardanen ja Pål Simonen, Vehkalahden Simon Simonen, Eskill ja Anders Tenhunen sekä Anders Tanskanen. Hirvisaaren asukkaina olivat Pekka Luttinen, Pekka Turunen ja Paawo Hannonpoika Naakka. Riistavedeltä muuttaneet Vehkalahden Tanskaset lienevät antaneet nimensä Vuotjärveltä löytyvälle entisellä Pasasten maalla sijaitsevalle Tanskalle. Naakkoja asui mm. Etelä-Karjalassa. Hän jätti Hirvisaaren jo noin vuonna 1640. Vuotjärven Jokelan maalla Kopralahden lähellä sijaitsi vielä 1950-luvulla Hannonniitty, jonka nimi voisi johtua edellä mainitusta hirvisaarelaisesta Hanno Naakasta. Vuonna 1631 Hirvisaaressa asuivat Mikko Lintunen ja Paavo Lukkarinen.

Liperin historian mukaan Vuotjärven itärannan ja Säyneisten välillä oli omistanut maita jo ennen vuotta 1638 karjalaista syntyperää oleva Jyrki Venäläinen. Jyrinaution sai haltuunsa Jännevirralta Hirvisaareen muuttanut seppä Eskel Korhonen. Nimet Wuotjärven Jyrinlahti ja Säyneisten Venäänaho juontuvat ilmeisesti Jyristä. Vuoden 1618 verotuksessa ainoa Liperin pogostassa veroa maksava Jyriin viittaavaa talonpoika oli Suusalmella asuva Jefrinko Jyrinpoika Ribroff. Samana vuonna Wuotjärveä lähinnä asuvat karjalaiset olivat kirjatut Pielisjärven Juuan ja Vuokon kyliin sekä Liperin Käsämän tienoille. Liperin kirkonkylää kutsuttiin "Kandoi kyläksi", jossa asui mm. Fedor Mikiforoff Mudkin. Läheisellä Lamminniemellä vaikutti Tasapäiden sukua. Nähtävästi Höytiäisen järven rannalla puolestaan oli asunut Carpa Höyhonen. Liperin Käsämän alueelta mainittiin jo vuonna 1613 Jesper Hartikainen! Säyneisen kylän alueelta löytyi vuonna 1631 Smityko Russak- niminen asukas, joka lienee ollut karjalainen. Muut "Siikajärvelle" kirjatut asukkaat olivat edellä mainittuna vuonna Pekka Torvinen (Toorwi), Matti Partanen, Olli Antinpoika ja Heikki Kinnunen. Runsaammin karjalaisia asui 1640-luvun vaiheilla Juuan Kajoon kylässä ja sen etelä- ja itäpuolella.

5. Kuopion kesäkäräjät vuonna 1643

Käräjät pidettiin 21. ja 22. elokuuta 1643 nimismies Ivar Johanssonin (Skopan eli Kauhasen) talossa Kuopion Savisaaressa eli nykyisen Kuopion Yliopiston lähellä. Käräjätuomarina toimi Pien-Savon ylisen kihlakunnan vouti Lars Persson Pölhö. Käräjäpöytäkirjan otsikossa mainitaan myös jalosukuinen Andrea Burai till Morby, jonka kerrottiin olevan Ruotsin sotaneuvoston jäsen ja komissaari sekä Savonlinnan kihlakunnan tuomari. Jälkimmäinen herra oli Ruotsin maanmittaushallituksen luoja ja Ruotsin rajankäyntikomissiossa Slolbovan rauhan jälkeen toiminut mies. Hän oli saanut tämän tuottoisan viran ja toimi tavallaan Pölhön esimiehenä (Savon historia osa II. 2 s.94). Lautamiehistä mainittakoon kuopiolainen Pekka Julkunen, siilinjärveläinen Yrjö Hakkarainen, rissalalainen Tuomas Rissanen ja Olli Wartiainen Riistavedeltä. Hakkarainen ja Rissanen olivat suorittaneet vuosikausia ratsumiespalvelua.

Paikalla oli myös Kuopion vanha kirkkoherra Gabriel Tuomaanpoika Lackman, joka käytti asiakirjoissa nimeä Gabriel Thoma. Hän laati vuosikymmeniä yhdessä kirkon kuudennusmiesten kanssa Kuopion pitäjän veroluettelot.


Wuotjärveläiset uudet isännät saivat isot kirkonsakot

Wuotjärvenkylä sai uusiksi asukkaiksi vuonna 1638 Antti Laurinpoika Pasasen, vuonna 1642 Matti Matinpoika Rissasen ja vuonna 1643 Juho Matinpoika Leskisen. Nyt nämä uudet asukkaat olivat laiminlyöneet "försummot" kirkossa käynnin vuoden toisena rukouspäivänä, joka sattui elokuun 4. päiväksi. Käräjät tuomitsi nämä niskoittelevat talonpojat peräti 40 kuparitaalarin kirkon sakkoihin. Lautamiehet tiesivät, että matkaa Wuotjärveltä Kuopion kirkkoon oli 8 peninkulmaa. Todellisuudessa matka ainakin Rissasella ja Pasasella oli noin 60 kilometriä eli 10 sen aikaista peninkulmaa. Se olisi jouduttu tekemään veneellä jokia ja järvenselkiä pitkin. Matkan varrella oli peräti 12 hankalaa koskea tai virtapaikkaa "strömmar". Lisäksi oli ollut katovuosi, joten wuotjärveläiset olivat selittäneet olleensä nälkäisiä. Siksi he eivät voineet tulla kirkkoon. Kuitenkin kirkkoherra sanoi tähän, että he olisivat voineet lähettää jonkun toisen, ja jos heiltä ei jotain sakkoa perittäisi, eivät he toisella kerrallakaan ottaisi huomioon kirkollisia velvollisuuksiaan "likwäll sadhe kirckioherr dhen att dhe något hadhe kunnat sänhdha, och om dhee något ej bötha achta dhe een annan gångh ej".

Ruotsalaiset taistelivat tähän aikaan Saksassa 30-vuotista sotaansa. Siihen aikaan uskottiin, että jos kansa kävisi uutterasti kirkossa, niin Jumala auttaisi kuningasta sodassa. Kyllä tässä täytyy suuresti hävetä omaa esi-isäänsä Anders Pasasta ja muitakin Vuotjärven isäntiä. Eiväthän he ymmärtäneet valtakunnan parasta, eivätkä edes omaa parastaan, koska eivät menneet pyhänä kirkkoon. Perjantaina vaan viinapannut porisemaan ja lauantaiaamuna olisi lähdetty soutamaan kirkkoon. Koskien laskutkaan eivät olisi yhtään pelottaneet. Kuopion rannassa muu kirkkoväki olisi heti kuullut, että vuotjärveläisethän sieltä nyt tulloo. Yöpyminen olisi sujunut rattoisasti eikä vilukaan olisi vaivannut. Kuopion kirkkoherra olisi itkenyt ilon kyyneleitä nähdessään nämä rakkaat seurakuntalaisensa iloisin mielin saapuvan Sanaa kuulemaan. Maanantai ja tiistai olisivat tietenkin olleet Vuotjärvellä rokulipäiviä.



Kirkkoherra Thoma siis epäili, että jos näitä isäntiä ei nyt sakotettaisi kunnolla, eivät he ehkä myöhemminkään ottaisi huomioon kirkon tapoja. Kunnolla sakotettuina he olisivat muillekin varoittavana esimerkkinä. Sakkojen suuruutta voi verrata seuraavaan tietoon: Savon historiassa (osa II:2. s. 58) kerrotaan, että vuonna 1641 kelvollisen ratsun sai 40 - 60 vaskitaalarilla. Juuri ennen wuotjärveläisten asian käsittelyä käräjät langettivat kuolemantuomion Iivari Laurinpoika "Koiwu" Savolaiselle.

Mainittakoon vielä, että sakotettu Matti Matinpoika Rissanen asui Wuotjärvellä luultavimmin nykyisen Hipanhovin paikalla. Juho Leskisen talo sijaitsi Selkälänniemen länsipuolella Wuotsalmella. Hän toimi vuosina 1651 - 1684 Kuopion käräjien lautamiehenä. Leskisten "vanhan paikan" Suottalan eräs vanhin talo rakennettiin ilmeisesti vuonna 1682 (Tieto Kusti Leskiseltä Selkälä). Antti Pasanen puolestaan asui nykyisen Monganmäen lähialueella. Hänen asuinpaikakseen vuonna 1664 mainitaan epämääräisesti "Hipanniemi", jonka etäisyys asuinpaikasta oli noin 1/4 peninkulmaa "mihl" eli 1 - 2 kilometriä. Nimi "Hippa" tarkoitti metsänkuningasta, joka ajoi saaliin esille.


Huom.! Jo vuonna 1639 sai 14 Kuopionpitäjän itäosan asukasta 40 taalarin sakot, koska eivät menneet rukoussunnuntaina kirkoon!

6. Uudisasukas Anders Pasasen tilan omistuksesta ja perheestä

Vuonna 1644 eräässä veroluettelossa Vuotjärvellä on vain tilan vanha asukas Henrik Pykäläinen yhden veromarkan tilan haltijana; ei Anders! Eräässä toisessa saman vuoden läänintilien luettelossa tilan omistaja on taas Anders Pasanen! Mikä on tämän asiantilan selitys, se nähdään vuoden 1647 Kuopion käräjien pöytäkirjasta. Anders saattoi aluksi käydä silloin tällöin myös entisellä kotipaikallaan Juvalla , Oulunsuussa tai muualla.

Vielä on korjattava toinenkin vanhempien tutkimusten tieto. Anderssin väitetään tulleen Vuotjärvelle vaimonsa ja äitipuolensa kanssa. Kuitenkin vuosien 1644 - 1646 myllytullin mukaan Anderssilla oli talossaan vaimo ja tytär. Vuoden 1647 läänintilien Vuotjärven köyhistä ja vaivaisista löytyvät akonveteläisen Staffan Hämäläisen sokea puoliso, nihdin vanha vaimo Maicko Waatar ja Anders Pasasen tytär, joka oli sairaalloinen. Hän sairasti eräänlaista riutumistautia. Myllytulli oli eräänlainen henkivero, jota maksoivat noin 15 - 63 vanhat henkilöt. Siten tytär on syntynyt noin vuonna 1630. Tästä voidaan päätellä, että Anders Pasasen syntymävuosi sijoittunee aikavälille 1600 – 1610. Koska Andersin lapsia on syntynyt ainakin vielä vuonna 1662, on hän todennäköisesti ollut jo toisessa aviossa. Kuopion pitäjässä on kuitenkin voinut asua toinenkin Anders Pasanen.

7. Riita Syvärinjärvessä sijaitsevan Lastuniemen omistuksesta

Katovuosien vaivaama uusi tulokas Anders Pasanen joutui taistelemaan maistaan seudun vanhoja asukkaita vastaan. Anderssin nimiinsä ottama maatila oli ollut jo pitemmän aikaa autiona ja sitä oli varmaan ”hyödyntänyt” monikin seudun asukas. Tästä tavasta oli tietenkin vaikea luopua. Vuoden 1646 Kuopion kesäkäräjillä Anders Pasanen syytti jännevirtalaista Påhl Niskasta, että tämä oli viljellyt hänen autiona ottamaansa maata "Koskenniemeä" ja sallinut vieraidenkin hakata tervaksia samasta metsässä. Tähän vastasivat Anders Niskanen edellä mainitun Påhlin poika ja hänen tilansa osakas Olof Hartikainen, että heiltä vaadittu Koskenniemi oli Anderssin maakirjan ulkopuolella ja että Pasanen vääryydellä vaati heidän maataan, joka jo aikaisemmin oli heille merkitty verolle. Tällöin Pasanen esitti maaherra Eric Gyllenstiernan autiokirjeen, joka vastaansanomattomasti osoitti Koskenniemen olleen kruunun aution.

Silloin käräjillä vaadittiin Niskasta ja Hartikaista esittämään omat maakirjansa. Niistä ei kuitenkaan löytynyt Koskenniemeä. Nyt olivat Niskanen ja Hartikainen vaikeuksissa. He olivat luvatta viljelleet vieläpä kielloista huolimatta kruunun autiotilaa yli 7 vuoden ajan ja antaneet muidenkin hakata siellä tervaksia. Alettiin keskustella korvauksista. Anders Pasaselle määrättiin maksettavaksi näiltä vuosilta korvauksina mm. 4 talvikuormaa eli noin 1200 kg kuivaa heinää joka vuodelta. Myös luvatonta tervanpolttoa käsiteltiin käräjillä. Mittamiehet määrättiin arvioimaan korvauksia. Eric Gyllenstierna toimi maaherrana vuosina 1633 – 1641. Pirisen Savon historian mukaan Olli Hartikainen Jännevirralta riiteli itselleen vuonna 1608 Varkauden Luttisilta Vuotjärven Hipanniemen. Kuitenkin tästä osa saattoi olla Juvan Partalan kartanon nautintana. Niin sanotun Habermannin maakirjan mukaan Niskanen ja Hartikainen omistivat Koskenniemen ja kalavettä Wuotjärvellä vielä 1620-luvulla. Todennäköisesti he menettivät Koskenniemen vasta 1630-luvulla tai Habermannin maakirjassa oli ollut virhe. Hartikaisten maakirjassa mainittu Koskenniemi oli huomattavasti suurempi kuin Lastukosken Koskenniemi. Hartikaisten ja heidän yhiömiestensä Niskasten maita sijaitsia Syvärin Palonurmen itäpuolella, jossa he kävivät usein ilmeisesti vain kaskeamassa.

Edellistä riitaa sivuttiin Kuopion käräjillä vielä vuonna 1648. Påhl Niskanen oli sallinut jumislaisen Henric Hynnisen nostaa rautaa eräältä vesialueelta. Tästä Hynninen oli valmistanut rautaa ja maksanut maanosana Niskaselle 2 leiviskää eli noin 17 kg rautaa. Vesialue, josta Hynninen oli rautansa nostanut, oli tuomittu Anders Pasaselle. Järviraudan nosto oli siten suoritettu edellä mainitun Koskenniemen eli Lastuniemen alueella Syvärinjärvestä Lastukosken yläpuolelta. Juminen sijaitsee Syvärinjärven pohjoispäässä.

Edellä mainittu jännevirtalainen Påhl Andersson Niskanen oli seudun varakkaimpia talonpoikia. Vuonna 1639 hän omisti mm. 3 hevosta, 9 lehmää, 3 hiehoa, 6 lammasta, vuohen ja sian. Hänen kylvömääränsäkin oli 3 tynnyriä eli noin 550 litraa. Syvärin kylässä vuonna 1638 asunut Anders Andersson Niskanen oli ehkä Påhl Niskasen veli. Jännevirtalainen Olof Hartikainen oli myös melko varakas. Hartikaiset siis saivat riidan päätteeksi 17.1.1608 Warkaudesta kotoisin olleilta Luttisilta Hipanniemen, josta nämä kuitenkin olivat lopettaneet veronmaksun. Henrik Pykäläinen tuli sitten 1620-luvun alkupuolella Hipanniemen asukkaaksi.

8. Tilan entisen asukkaan Henrik Pykäläisen häätö vuonna 1647

Vuonna 1647 kesällä Anders Pasanen oli taas Kuopion käräjillä, joiden tuomarina toimi Viipurin läänin kruununvouti Willam Afläck. Afläckit olivat hankkineet maita Warkauden Pitkälänniemeltä. Pöytäkirjan mukaan ”esiin tuli Anders Pasanen ja kertoi 9 vuotta sitten ottaneensa haltuunsa kruunun autiotilan, jota oli asunut Henrik Pykäläinen, mutta ei ollut maksanut siitä mitään kruununveroa”. Sitten Anders jatkaa: ”Kun Pykäläisen entinen vaimo vielä eli, olivat he asuneet yhdessä ja tehneet yhtiösopimuksen, jossa oli sovittu tilan irtaimiston jaosta. Nyt, kun Pykäläisen entinen vaimo viime kesänä oli kuollut, oli tämä astunut heti uuteen avioon. Tämän uuden vaimon kanssa Anderssin mukaan ei asuminen voinut onnistua.” Saman asian ilmoitti myös käräjille haastettu Pykäläinen ja kertoi Pasasen alkaneen vainota häntä. Myös lautamiehet sanoivat, etteivät asiat enää näin voisi onnistua. Koska Pykäläisen yksinään ei uskottu kykenevän ylläpitämään tilaa, se täytyisi palauttaa Pasaselle, joka oli ottanut tilaan autiokirjan. Sitten käräjät teki tuomion, jolla Anders Pasanen sai yksin pitää tilan, jonka hän oli ottanut haltuunsa 27. heinäkuuta 1638. Pykäläisen täytyisi lähteä. Lautakunta asetti irtaimiston jakoon naapurit Jöns Läskisen ja Mats Rissasen sekä Jöran Hackaraisen. Jöran oli kotoisin Siilinjärven Hakkaralasta.

Huom.! Aikaisemmin mainitsin, että Anders Pasanen sai todennäköisesti 3 vuoden verovapauden autiotilan haltuunottajan vuonna 1638. Verovapauden loppuessa hän nähtävästi otti Henrik Pykäläisen osakkaakseen!

Käräjät velvoitti Anders Pasasen pieneen sakkoon, koska tämä oli jonkin kiivaan keskustelun tuoksinassa "kätellyt" osakastaan sen verran kovakouraisesti, että tämä oli Antin tunnustuksen mukaan saanut pienen mustelman "verihaavan". Ehkä Pykäläinen oli ollut Pasaseen verrattuna järjenjuoksultaan hitaampi tai siten ajan tavan mukaan alkoholilla ylilastattu. Anders oli joutunut aivan kädestä kiinni pitäen selittämään osakkaalleen, kuinka asioiden laita nyt oli. Siinä sitten sattui tulemaan pieni verihaava.

Pykäläinen muutti uusine vaimoineen Syvärin kylään. Seuraavana vuonna löytyi Syvärin kylästä huonemies Henrik Pykäläisen vaimo ja Pykäläisen poikapuoli Per Persson Lappveteläinen. Siten uusi vaimo oli Per Lappveteläisen leski kotoisin luultavasti nykyisestä Lapinlahden pitäjästä, josta Pykäinenkin lienee ollut kotoisin. Vuoden 1655 verotuksen mukaan Pykäläisen tila Syvärinkylässä oli peräti 1 veromarkan arvoinen. Sen ei olisi mahtunut Nilsiän kylän alueelle. Pykäläisen leskellä oli lapsia, joista ainakin yksi Per - niminen poika oli jo aikuinen. Tämän perusteella voi ymmärtää, ettei Pasasen ja Pykäläisen yhteinen asuminen enää olisi voinut onnistua. He asuivat samassa talossa, johon tuli liikaa asukkaita. Anderssin perhe alkoi jo kasvaa. Äitipuolikin oli haettu taloon. Lisäksi Pykäläinen oli täysin veronmaksukyvytön. Pykäläisen uusi vaimo ja poikapuoli Per ehkä olisivat voineet jonkin verran osallistua veronmaksuun. Jos Pykäläinen kuolisi, niin hänen osuutensa tilasta jäisi uuden vaimon perheelle. Pykäläisen vävystä ei löydy maininta vuoden 1638 jälkeen. Niinpä Pykäläisen piti muuttaa naapurikylään, josta perhe katosi noin vuoden 1655 jälkeen.

Pykäläinen saattoi siirtyä asumaan Ylä-Hipanjärven pohjoispuolelle tai Palonurmen alueelle. Myöhemmin Pykäläisten sukua asui Maaningan Tavisalmen tienoilla. Ylä-Hipan pohjoispuolelta maita omistivat myös nilsiäläiset vuoden 1664 maakirjojen mukaan. Nilsiäläisten maakirjan mukaan Hipanjärven pohjoispuolelta Syvärijärven Lohilahteen ulottuva alue tunnettiin ”Tiirijärven maana”. Sen ja Hipanlahden Rissasten maiden väliin jäi Anders Pasaselle ”Taatonjärven päiväranta” eli luultavasti nykyinen Taatonpään alue. Niittyjä tarvittiin karjan talvirehun kasvupaikoiksi. Kuopion suurpitäjän puolella hyviä niittyjä löytyi huomattavasti vähemmän kuin Iisalmen suurpitäjässä. Niinpä iisalmelaisilla oli usein huomattavasti suuremmat karjat kuin kuopiolaisilla. He veivät voita ja viljaa Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin.

9. Anders Pasasen lähimmistä naapureista

Pasalan tilan eteläpuolella sijaitsi Leskisten verotila. Sen isäntä Jöns Matsson Leskinen oli Anders Pasasen apuna Pykäläisen asiassa Kuopion käräjillä vuonna 1647. Jöns teki ilmeisesti käräjäväkeen niin myönteisen vaikutelman, että hänet valittiin vuonna 1651 Kuopion käräjien lautamieheksi. Siinä toimessa hän oli vielä koko vuoden 1684 ; siis yhteensä 34 vuotta. Lautamies Jöns Leskinen mainitaan kuolleeksi vuoden 1686 talvikäräjillä. Hän teki paljon työtä alueen asukkaiden rajariitojen selvittelyissä. Hän muun muassa oli vuonna 1664 suorittamassa alueen vanhojen maakirjojen tarkastusta. Jöns Leskisestä tuli monien avioliittojen kautta myös mm. Laajan ja Niemelän Pasasten esi-isä. Lähes kaikki Wuotjärven Leskiset ja Pasaset ovat keskenään sukulaisia.

Jönsin poika Pehr tuli vuonna 1682 Leskisten tilan uudeksi isännäksi. Vuonna 1688 Pehrin osakkaaksi tuli veli Mats ja kahta vuotta myöhemmin myös veli Anders. Pehr Leskinen avioitui vuonna 1675 Anders Pasasen tyttären Margaretan kanssa. Heidän jälkeläisensä on taiteilija Juice Leskinen. Margaretta kuoli ehkä jo noin vuonna 1690. Vanha Pehr Leskinen otti vuoden 1706 tienoilla syytinkiläisekseen vaimonsa veljenpojan Zachris Pehrsson Pasasen. Leskisten tilan osakkaaksi tuli siis nuori vuonna 1687 syntynyt Zachris Pasanen. Käräjöintien jälkeen tämä kuitenkin lähti tilalta ja muutti Nilsiän kylään vuonna 1712. Leskelän isännyyden otti Pehr Jönssön Leskisen nuorempi veli Anders noin vuonna 1711. Anderssin vaimo oli Elin Laititar. Tämä pariskunta ja heidän vilkas poikansa Pehr kuolivat vuoden 1740 tienoilla.

Vuotjärven kylässä asunut Anderssin toinen lähinaapuri Mats Matsson Rissanen katoaa vuonna 1651 luetteloista. Hänen maansa Taatonjärven ja Hipanjärvien väliltä ja myös muitakin maapalstoja Vuotjärven länsipuolelta otti haltuunsa edellä mainittu Per Persson Julkunen. Hänen vaimonsa oli Malin Matintytär Rissanen. Vuotjärvessä Juankosken ja Selkälänniemen välillä löytyy Julkusensaari ja Julkusensalmi, joka saattaa liittyä Per Julkuseen tai tämän muihin sukulaisiin. Julkusen asuinpaikaksi oli vuoden 1664 maakirjassa merkitty Taatonsuon eteläranta, joka lienee nykyinen Hipanhovi. Samalla hänen talonsa oli sijoitettu uuteen Hipanlahden kylään.

1670-luvun alun katovuosien aikaan Julkunen on mainittu rutiköyhäksi. Vuonna 1675 Julkusen verotilan osakkaaksi tuli Mats Rissanen, jonka poika Pehr oli avioitunut vuonna 1673 Julkusen tyttären Susannan kanssa. Per Julkunen kuoli jo noin vuonna 1676. Isännän kuoleman jälkeen tilalla asuivat Julkusen leski Malin Rissanen ja köyhä Mats Rissanen. Nämä riitelivät käräjillä "Virraksen niityn" heinistä. Julkusilla oli myös tytär Kaisa, joka eräällä Lappeenrannan markkinareissulla noin vuonna 1680 oli muhinoinut Vuotjärven Hirvisaaresta kotoisin olleen talonpojan Olof Ahosen kanssa. Lautamies Johan eli Jöns Leskinen joutui käymään Liperin puolella selvittelemässä matkan seuraamuksia.

Vuotjärvellä asui jo 1620-luvun lopulla Henrik Hartikainen. Hän oli saanut haltuunsa Siikajärveltä Pisalta pohjoiseen leppävirtalaisen Sutisen entiset maat. Siellä hän ei kuitenkaan asunut. Kuten edellä todettiin, hän asettui asumaan kuopiolaisen Kauhasten virkamiessuvun omistamalle Pisanmäen päivärannalle. Tämä lienee ollut Lastukosken alapuolella Pisan puoleisella rannalla. 1640-luvulla Henrik köyhtyi huonemieheksi. Hänellä oli ainakin kaksi lasta; poika ja tytär. Tytär käväisi 1645 Leppävirralla tai Rantasalmella, mutta oli 1648 taas Vuotjärven kylässä huonemiehenä. Poika Henrik Henriksson Hartikainen jatkoi tilan isännyyttä. Hän lähti vanhana miehenä juuri Isonvihan edellä Karjalaan ehkä Säyneisten tienoille noin vuonna 1708. Tällä Henrik nuoremmalla oli ainakin Påhl-niminen poika. Jo edellä mainittiin, että Liperin Käsämän tienoilla asui ainakin jo vuosina 1613 - 1618 Jesper Hartikainen.

10. Kuopion pitäjä Pietari Brahen omistaman Kajaanin vapaaherrakunnan osana 1650 - 1680

Vuonna 1650 Kuopion pitäjä joutui kreivi Pietari Brahen vapaaherrakunnan osaksi. Kreivin hallinnon keskuspaikka sijaitsi Kajaanissa. Brahe kuoli vuonna 1680. Vapaaherrakunnan virkamiehet kokoontuivat kynttilänpäivän aikaan Kajaanin linnaan konventtiin, jossa tarkastettiin kreivin alueen tilit ja neuvoteltiin myös hallintoasioista. Kajaaniin piti nyt saada jonkinlaiset kulkuyhteydet. Kreivi järjesti omalla kustannuksellaan postitien Oulusta Raaheen ja sieltä Kajaaniin, josta se jatkui Kuopioon ja Savonlinnaan. Kuopiolaiset avustivat vuonna 1679 Varkauden koskien perkaamisessa vesiliikenteen tarpeisiin. Kuopiolaiset kävivät Lappeenrannan markkinoilla ja Viipurissa, jonne heidän sallittiin Raahen kaupungin ohella viedä viljaveronsa. Raahessa oli Kuopion ja Iisalmen voudilla Johan Ivarsson Kauhasella eli Argillanderilla oma vilja-aittakin. Brahen hallinto oli erinomaista eikä hän yleensä laskenut kruunun virkamiehiä mailleen. Poikkeuksena tästä oli vuonna 1664 tapahtunut maakirjojen tarkastus. Sen seurauksena kuitenkin kreivin verotulot kasvoivat.

Tunnettua on, että kreivi Brahe perusti useita kaupunkeja. Näin oli tarkoitus kehittää vapaaherrakunnan kauppaa. Kajaani sai kaupunginoikeudet vuonna 1651 ja nykyisen Lieksan tienoille perustettiin Brahean kaupunki, jossa oli 1670-luvulla 30 taloa. Vuoden 1653 tienoilla kreivin suunnitelmissa oli ollut kaupungin oikeuksien antaminen Kuopiollekin. Kaupunkia varten laadittiin jo hieno asemakaavakin, jonka mukaan kirkosta Kallaveden rantaan päin oli sijoitettu 9 saman suuruista korttelia. Yksi rantakortteleista olisi ollut kaupungin tori. Myös kaupungin pormestariehdokas oli valittu ja joitakin kaupungin porvareitakin löytyi. Kuopion kaupunkihanke ei kuitenkaan edennyt kreivin toiveiden mukaan ja koko asia siirtyi historiaan 1680-luvulla.

Kajaanin konventti ratkoi myös oikeudellisia asioita. Vuotjärveläisten Leskisten ja iisalmelaisten välinen kiista Wuotlammin ja Joutsenjoen tienoilla sijaitsevista maista vietiin Kajaanin konventin ratkaistavaksi 1650-luvun alussa. Iisalmen nimismiehen mukaan samasta maasta olivat veroa maksaneet Jääskeläiset.

Brahen antamat kirjalliset ohjeet virkamiehilleen olivat selkeät ja tiukat. Hän valvoi myös niiden noudattamista. Hän vaati virkamiehiään edistämään vapaaherrakunnassa. ja sen asukkaiden parasta. Kreivi suoritutti alueensa yleistarkastuksen vuonna 1658. Perusteelliset tarkastajat kävivät Kuopiossa 1.3.1658. Kajaanin linnan päällikkö Palmbaum joutui eroamaan tarkastuksen seurauksena. Seuraavan vuonna puolueettomat Turun Hovioikeuden asessorit kävivät ratkaisemassa edellisenä vuonna selvittämättömiksi jääneet riita-asiat. Jälleen virkamiesten työ oli erinomaista. Niinpä vielä katovuonna 1696 Karjalan talonpojat olisivat halunneet Turun asessoreja tutkimaan silloista arvioverotusta. Kun näin ei tapahtunut, syttyi Karjalassa kapina vouteja vastaan. Kreivin voutien piti tarkoin tarkastaa toistensa tilien todenperäisyys. Näin pyrittiin estämään voutien väärinkäytökset. Tilien kirjanpito järjestettiin selkeäksi. Käytettiin kaksinkertaista kaksipuolista kirjanpitomenetelmää.

Kreivi nimitti myös vapaaherrakunnan tuomarit. Kuopion alueella tuomarina toimi aluksi Johannes Curnovius ja hänen jälkeensä Nicolaus Petrelius. Jälkimmäinen ei oikein onnistunut toimessaan ja Turun Hovioikeus sekä myös kreivi Brahe olivat moittineet häntä. Valitukset tuomarin päätöksistä olivat tulleet tietenkin Brahelle, joka itse oli myös laamanni. Jos tuomioista oli vedottu kuninkaaseen, niin tämä lähetti asian ratkaistavaksi Kuninkaalliseen Hovioikeuteen. Näin kävi myös vuotjärveläisten Pasasten valituksen suhteen alemman tuomarin päätöksestä. Riita-asiana oli ollut nilsiäläisten kanssa Syvärinjärvessä sijaitseva Lastuniemi, jonka omistusoikeus jo 1640-luvulla oli tuomittu Anders Pasaselle. Sen jälkeen nilsiäläiset kuitenkin vaativat niemeä omakseen. Vuotjärveläisten valitusasia oli kiertänyt kreivi Brahen ja kuninkaan kautta 4.7.1678 hovioikeuteen, jonka päätöksellä Lastuniemi ja Kumpuniemi jäi lopullisesti Pasasille 1680-luvun alussa.

Anders Larsson Pasanen teki testamenttinsa kesäkuun käräjillä 1677 Nicolas Petreliuksen avustamana. Sen mukaan kaikkien poikien Henrikin, Larssin, Pehrin ja Andersin tuli saada asua samalla tilalla. Kuitenkin vanhin poika Henrik tilan päämies yritti vuoden 1686 talvikäräjillä häätää muut veljensä pois tilalta. Hän verosi tilan pienuuteen. Lisäksi hän oli maksanut muita veljiään suuremman osuuden tilan veroista ja sotillaan kustannuksista. Muut veljekset vetosivat isänsä testamenttiin, eikä Henrikin ajama asia mennyt läpi käräjillä. Verojen jakautumista veljesten kesken piti kuitenkin tarkistaa. Henrik sairastui pian käräjien jälkeen niin, ettei hän pystynyt lähtemään Tukholmaan Hovioikeuteen käsittelemään rajariitaa Nilsiäläisten kanssa.

Hipanjärven pohjoispuolisen ”Riitasalon” rajariidat jatkuivat kuitenkin vielä tämänkin jälkeen. Nilsiän asukkaat olivat haastaneet Pasaset vuoden 1735 Kuopion kesäkäräjille. Riita koski taas nilsiäläisten Tiirinjärven maata eli rajaa Hipanjärvestä Syvärissä sijaitsevaan Lohilahteen. Nilsiäläisten esiintuomana asiakirjassa mainitaan kihlakunnan voudin Guido Wichelgreenin tuomio 6. toukokuuta 1786, sekä vanhin rajasta annettu tuomio 17. tammikuuta 1607. Tämä tuomio lienee annettu Olof Hartikaisen ja Varkauden Luttisten Hipanniemen omistuskiistasta. Lisäksi mainitaan tuomiot päiväyksillä 17. tammikuuta 1680, 12. heinäkuuta.1680 , 17. helmikuuta 1681 ja 18. helmikuuta 1691. Muutama tuomio mainitaan ”kuninkaan oikeuden” antamaksi. Henrik Andersson Pasanen oli vienyt riita-asian kuninkaan ratkaistavaksi. Nilsiäläiset olivat sinnikkäitä ainakin riitelyssä.

• Vuonna 1706 oli taas riidelty rajankulusta Vuotjärven ja Nilsiän välillä ns. Riitasalolla (TK 11.- 13. Feb 1706 Kuopio s.72-s.73). Rajaa oli käynyt syyskuun 2. päivänä edellisenä vuonna selvittämässä ilmeisesti Iisalmen nimismies Cajanus, joka mainitaan asiakirjassa. Sen jälkeen asia oli viety Hovioikeuteen, jonka lausunto oli saatu jo marraskuun lopulla. Sieltä asian käsittely oli siirretty takaisin paikalliskäräjille.

Nilsiäläiset olivat hankkineet syyniin todistajiaan, joista paikalle oli tullut vain Per (Larsson) Kärkkäinen Rautavaaran Suojärveltä ja Nils Pekkarinen Siilinjärven ja Nilsiän rajaseudulta Kaaraslahdesta. Muut todistajat olivat jääneet kotiin vedoten sairauteen. Näin ollen nilsiäläisten asiakirja Hovioikeuteen oli jäänyt silloin puutteelliseksi. Kaiken lisäksi Pasalan tilan isäntä Henrik Pasanen onnistui käräjillä tekemään todistaja Kärkkäisen esteellisiksi, koska tämä oli asunut Nilsiän kylässä ja isänsä Lars Kärkkäisen kanssa (mm. vuonna 1646 huonemiehenä). Nämä olivat "ryöstäneet heinää sen (Pasasen) niityltä" (rånt höö ifrån däss äng, den tiiden dhe bodde i Nilsiä by). Tätä Kärkkäinen ei voinut kiistää. Per Kärkkäinen oli nyt Suojärvellä asuneiden Korhosten yhtiömies ja hänen vaimonsa oli Korhosten (ehkä Philipin) tytär. Kuitenkin Per Kärkkäinen jääviydestään huolimatta väitti, että nilsiäläiset olisivat aina omistaneet Pasasten ja heidän kesken kiistellyn maan.

Nyt talvikäräjille Kuopioon oli saatu loput nilsiäisten haluamat todistajat. Todistaja Michell Pekkarinen ei sanonut tietävänsä asiasta muuta kuin että hänen isänsä oli joskus (nähtävästi 1680-luvun alussa) mennyt kiistelevien osapuolten maiden syyniin. Todista Nils Lappalainen ilmeisesti Iisalmen puolelta väitti, että se raja, jonka nimismies Cajanus oli käynyt selvittämässä Tiirijärven maalla, olisi oikea raja ja kiistanalainen maa kuuluisi Nilsiän asukkaille. Todistaja Morten Ruuskanen Kaaraslahdesta kertoi, että hänen setänsä Pål Ruuskanen oli ollut Kaajaninlinnan hopmannin (päällikön) Samuel Långin kanssa käymässä rajaa näiden naapurusten välillä. Hän ei kuitenkaan voinut kertoa, kenelle kuului se kiistamaa, jota nilsiäläiset vaativat. Kumpikaan osapuoli ei voinut oikeudessa esittää lisätodisteita. Oikeuden päätös oli epämääräinen. Se esitti vain Nilsiän asukkaiden maakirjan , joka tuli tästä tarkastuksesta nöyrimmästi lähettää Hovioikeuteen ", utan inladh allenast dhe Nilsiä boar i Rättan sin jordzedel, som med denna ransakning den Hög Kongs Hoffrätt ödmiuckheet översänd blev". Mainittakoon, että Iisalmen nimismies Samuel Cajanus oli samoihin aikoihin käynyt selvittämässä myös Hipanlahden Rissasten ja Rissalanrannan Rissasten rajariitoja Vuotjärven Ala Hipan Pahkasalmella.

Kajaanissa oli myös tulli, jonka tilikirjojen mukaan Anders Ahonen oli vuonna 1675 vienyt kaupunkiin ruista ja voita. Anders oli ilmeisesti kotoisin Nilsiästä. Tullikirjoista löytyi samalta vuodelta myös Per Leskinen, joka voisi olla vuotjärveläisen Jöns Leskisen poika. Per oli tullannut lampaannahkoja.

Verotusjärjestelmää vapaaherrakunnassa kehitettiin ja veroasioissa oltiin joustavia. Virkamiehet velvoitettiin neuvottelemaan talonpoikien kanssa veroista ja niiden maksutavoista. Talonpoikia ei saanut kohdella miten tahansa. Koska rahaa ei ollut liikenteessä, salli kreivi verojen maksun mm. tervana ja voina. Näin kehittyi Kajaanin seutu suureksi tervantuottajaksi. Tervatie kulki Sotkamosta Ouluun. Sotkamon tervahaudat saattoivat olla säteeltään lähes 10-metrisiä. Valtakunnan tervakomppaniat olisivat maksaneet huonosti Kainuussa tuotetusta tervasta. Myös Kajaanin linnaa rakennettiin kreivin aikaan puolustus - ja hallinnollisiin tarpeisiin. Tämän rakennustyön perusteella Kuopion seudun asukkaat eivät joutuneet osallistumaan Savonlinnan korjaustöihin. Asiaa käsiteltiin vuonna 1655 Kuopion käräjillä.

Suurien verorästien takia sekä katovuosien ja muiden ongelmien kohdatessa myönnettiin veronalennuksia. Tilojen autioituminen pyrittiin välttämään. Brahen ohje eräälle vapaaherrakunnan voudille kuului: ”Tahtomme on siis, ettette missään tapauksessa tee talonpoikia lehmättömiksi tai kattilattomiksi, minkä johdosta he nopeimmin kurjistuisivat”. Näitä veronhuojennuksia saivat 1670-luvulla monien muiden ohella nilsiäläiset talonpojat Olof Ahonen, Johan Pirinen, Lars Lintunen, Per Taskinen, Anders Luttinen ja Olof Väätäinen sekä myöskin vuotjärveläiset Anders Pasanen ja Jöns Leskinen.

Kun elokuun lopulla vuonna 1669 selvisi, että Kajaanin vapaaherrakuntaan oli odotettavissa ”Laurin hallan” seurauksena täydellinen kato, toimi kreivi Brahe nopeasti. Hän lähetti laivalla viljaa Raahen kaupunkiin, josta sitä toimitettiin mm. Kuopion pitäjään 24 tynnyriä. Osa viljasta meni myyntiin siemenviljaksi ja osa virkamiesten palkoiksi. Alueen köyhimmille viljaa jaettiin ilmaiseksi. Myös kreivin eteläisemmästä läänityksestä Ristiinassa sijaitsevasta Brahenlinnasta tuotiin viljaa. Siellä ei kato ollut yhtä paha. Samanlaisia järjestelyjä kreivi teki 1670 -luvulla sattuneiden katovuosien aikaan. Alueen pahimmin kärsineet pitäjät saivat katovuoden sattuessa kreiviltä luvan suorittaa viljaveronsa rahana huomattavasti alle viljan käypää hintaa. Tästäkin kreivin maine vain kasvoi.

Vuonna 1675 vilja-apua kreiviltä saivat Vuotjärven hipanlahtelaiset Per Julkusen leski ja Mats Rissanen 24 kappaa eli noin 110 litraa. Nilsiänkyläläinen Per Taskinen sai viljaa yhden tynnyrin verran. Akonveden asukkaista Juankoskelta Anders Hämäläinen sai viljaa 24 kappaa ja Anders Hätinen 18 kappaa. Anders Hätisen isä Påwal sai vuonna 1651 haltuunsa Akonvedeltä Thomas Waittisen omistaman 2 veromarkan arvoisen tilan, jota mies oli jonkin verran myös viljellyt. Thomas oli maksanut vielä 1649 tilastaan veroa, mutta köyhtynyt sitten. Nykyisistä kartoista löytyy Juankosken eteläpuolelta Voudinsaaren vierestä Hätilänjoki. Voudinsaari sai nimensä vouti Johan Ivarsson Kauhasesta (Skopasta), joka mm. 1670 -luvulla viljeli omistamiaan maita Akonvedellä.

Pietari Brahe vaikutti suuresti myös vapaaherrakuntansa kirkolliseen toimintaan. Uusia kirkkoja rakennettiin mm. Kainuuseen. Mainittakoon, että vuonna 1626 oli sattunut Suomessa erikoisen voimakas maanjäristys, joka oli vaurioitunut Paltamon vanhaa kirkkoa. Uudet kirkot rakennettiin Kajaaniin ja Sotkamoon. Paltamon ja Sotkamon kirkot saivat kreiviltä lahjaksi alttaritaulut. Kuopion kirkkokin sai Brahelta Lyypekissä Saksassa vuonna 1653 valetun kellon, jolle rakennettiin torni vuonna 1656. Kuopion kirkko oli poltettu ja kirkon kello oli ryöstetty vuonna 1611. Vuonna 1686 Kuopion kappalainen väitti tämän ryöstetyn kellon olevan Liperin pitäjän Taipaleen kylän venäläisen kirkon tornissa.

Kreivi järjesteli myös vapaaherrakunnan terveysoloja perustamalla hospitaalin spitaalisia varten Kajaaniin. Tämäkin asia käsiteltiin Kuopion käräjillä vuonna 1651. Myös mustalaisten asuttamista kreivi yritti Pielisjärven pitäjään. Sinne sallittiin tulla toistasataa mustalaista, joiden piti asettua pitäjän autioiksi jääneille tiloille vakinaisiksi asukkaiksi. Tässä asutusyrityksessä kreivi kuitenkin epäonnistui. Osa mustalaisten asuinpaikoista sijaitsi karulla seudulla Sotkamon Laakajärven eteläpään ja Valtimon välillä, jossa kokemattomilla mustalasilla ei ollut mitään onnistumisen mahdollisutta. Myöskin rajantakaisten venäläisten kanssa yritti Brahe parhaansa mukaan säilyttää hyvät välit. Kaskenpolttoriidoissa hän kuitenkin piti tarkasti valtakunnan puolta. Kauppamiesten sallittiin tulla rajan takaa, kunhan nämä vain käyvät ilmoittautumassa Kajaanin linnassa.

Lähteet: Mauno Jokipii; Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat Helsinki v. 1956 sekä omat tutkimukset läänintilit ja Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjoista.

11. Pasalan tilan asukkaita vuoden 1650 tienoilta

Vuoden 1647 myllytulliluettelossa on Anderssin ja tämän vaimon lisäksi myös äitipuoli, jonka Anders lienee hakenut jostain kauempaa. Tytär oli siis erillisessä vaivaistenluettelossa. Vuoden 1650 luetteloiden mukaan Pasasen perheestä jo puuttuu äitipuoli. Vuonna 1652 Anders maksoi henkiveroa myös kolmannesta perheenjäsenestä. Tämä lienee ollut renki, joka mainitaan Anderssin vaimon lisäksi vuoden 1656 henkikirjoissa. Lastu-lahdessa asui vuodesta 1647 alkaen ”huonemies” eli mökkiläinen Olof Utriainen vaimoineen noin 10 vuoden ajan. Utriaisia asui Pielaveden eteläpuolella. Noin 1643 eräs Olof Utriainen karkasi Venäjälle, mutta tulikin ilmeisesti Vuotjärvelle. Olof lienee asunut Lastulahden rannalla nykyisen Lastulahden koulun vieressä Wanhanpaikan talon kumpareella. Vuonna 1664 maiden tarkastuksessa Lastulahti kuului Anders Pasaselle.

12. Pasalan pohjois - ja luoteisrajojen riitoja 1650-luvulla

Vuonna 1651 riita Koskenniemestä ei ollut vielä loppuun käsitelty. Anders Pasanen esitti maaliskuussa Kuopion talvikäräjillä lainlukija Knut Knutsson Bockin päiväyksellä 6. kesäkuuta 1646 antaman tuomiokirjeen. Tämän kirjeen mukaan Pål Niskanen oli tuomittu maksamaan korvauksia Pasaselle, koska tämä oli ilman lupaa viljellyt kruunun maata ja antanut muidenkin sitä viljellä. Vielä oli epäselvyyksiä korvauksissa ja maiden rajoissa. Anders vaati mittamiehiä selvittämään rajoja. Käräjät määräsikin mittamiehiksi riistaveteläisen Bertil Tuovisen ja rissalalaisen Thomas Rissasen. Rissala sijaitsi nykyisen Kuopion lentokentän alueella. Rissasten maita oli myös Juankosken Vehkalahdella ja Wuotjärven Hipanlahdella.

Myös Anders Hartikaiselle luettiin lakia, koska hän Niskasen tavoin oli omavaltaisesti viljellyt kruunun maata. Lainlukija Knut Knutsson asui Rantasalmen Syväisissä ja hän toimi myöhemmin Savon edustajana Tukholman valtiopäivillä.

Vuonna 1652 tuli jälleen maariitoja. Anderssin maan raja tilan pohjoispuolella sijaitsevaa Nilsiän kylää vastaan oli hyvin epäselvä. Tällä alueella sijaitsee Taatonjärvi, jonka lähellä olevat maat kuuluivat vuoden 1561 maakirjojen mukaan Varkauden Luttisille. Erästä Anders Luttista kutsuttiin nimellä Antti Taattoin, josta järvi lienee saanut nimensä. Nimi Taatto saattoi liittyä lappalaisiin. Luttiset omistivat Syvärinjärvessä Keinolansaaren, jonka vanha nimi oli Luttilansaari. Käräjillä Anders Pasanen väitti nilsiäläisen Anders Andersson Luttisen hakanneen kaskea hänen maillaan. Luttinen puolestaan kertoi hakanneensa vain omalla maallaan. Oikeus määräsi rajojen katsastusmiehiksi naapureita Jöran Hackaraisen, Per Tolppasen ja lautamies Jöns Leskisen sekä riistaveteläisen Olof Tuovisen.

Mainittakoon, että Anders Luttisen veli Per tappoi humalapäissään vuonna 1653 nilsiäläisen naapuritalonsa isännän Påhl Ahosen ja pakeni surmatyön tehtyään. Mitään riitaa ei tiedetty olleen miesten välillä. He olivat juopotelleet yhdessä. Jostain syystä Per vain raivostui. Hän alkoi ajaa Ahosta takaa ja iski tähän puukolla monta kuolettavaa haavaa.

Ylä-Hipanjärven ja Syvärin Lohilahden välisen alueen rajariidat jatkuivat vielä 1700-luvun lopulla suoritettuun Isojakoon asti ja jopa senkin jälkeen. Muistona näistä riidoista on nimi Riitasalo. 1700 – luvun puolivälin jälkeen riitojen osapuoleksi tuli myös vuonna 1746 perustettu Strömsdahlsin Rautaruukki, joka sai Pasalan tilaan verokirjan 10. joulukuuta 1753. Kuten edellä jo mainittiin, ruukki käytti raudan valmistukseensa järvimalmia. Sitä löytyi runsaasti mm. Pasasten omistamissa Vuotjärven ja Hipanjärvien vesissä.

Myös saarista Anders Pasanen ja Anders Luttinen riitelivät vuoden 1653 talvikäräjillä. Anders Pasasen mukaan Luttinen oli hakannut kaskea hänen saaressaan. Luttisen mukaan saari sijaitsi lähellä Nilsiänlahtea ja olisi maakirjan mukaan ”hänen vanhaa nautintaansa”. Riistaveteläinen Olof Tuovinen tiesi, että samasta saaresta oli riidelty jo 40 vuotta aikaisemmin. Ilmeisesti jännevirtalaiset Hartikaiset ja Niskaset olivat olleet silloinkin riidan toisena osapuolena. Tämä riita lienee sattunut edellä mainittuna vuonna 1608. Silloin suoritetun katsastuksen jälkeen se olisi jäänyt Luttisille. Riidelty saari sijaitsi Syvärinjärvessä jossain Tiirinlahden ja Lohilahden välillä. Siten tämä saari oli ilmeisesti Kumpuniemen lähellä sijaitseva Riitasaari, joka lopuksi jäi Pasasille.

13. Liperiläisten kapina vuonna 1656

Katovuodet ja sota vuosina 1656 – 1658 vaikuttivat myös Vuotjärven elämään. Venäjän tsaari houkutteli Liperin kreikanuskoiset kapinaan. Nämä hyökkäsivät vuonna 1656 jopa Kuopion lähelle saakka. Tuusniemellä paikalliset puolustajat onnistuivat sulkemaan erään ryöstelevän joukkion muutamaan tupaan. Tupa tuikattiin tuleen, jolloin sisällä olleet ”rosvot” paloivat kuoliaiksi. Myös Pasasten tilan itäpuolella Pielisjärven pitäjässä paikallisten asukkaiden mukaan ”venäläiset” keräsivät pakkoveroa ja vaativat ”suhkari bröd” eli leipäveroa. Karjalaisten mellastuksesta löytyy maininta mm. Juuan Kajon kylästä, siis melko läheltä Vuotjärveä.

Tuhotöistä kiivastuneina Kuopion ja Pielisjärven talonpojat suorittivat kostohyökkäyksiä Liperiin, joka alkoi heti Vuotjärven itärannalta. Vuoden 1658 Kuopion talvikäräjillä käsiteltiin Kajaanin linnan päällikölle Palmbaumille lähetettyä liperiläisten valitusta, jonka mukaan ”Kuopion asukkaat olivat monta kertaa tulleet Liperiin ja polttaneet, hävittäneet sekä ryöstäneet”. Eivätpä rajan lähellä olevat Kuopion pitäjän asukkaatkaan selvinneet vahingoitta. Alueelle tuotiin kauempaa sotaväkeä, joka ei tuntenut Liperin ja Kuopion pitäjien rajaa. Ehkä he muuten vain lähtivät omin luvin ryöstöretkille. Niinpä muutama luultavasti Kajaanista tullut rakuuna ryösti Akonvedelle Påhl Kettusen syytinkiläiseksi muuttaneen lautamies Jöns Leskisen veljen Matsin talon. Viinaa, koruja, leipää ja muutakin tavaraa vietiin. Leskisen vaimo sai ryöstelijöiden kovakouraisen käsittelyn seurauksena verihaavoja käteensä. Akonvesi sijaitsi noin 10 kilometrin etäisyydellä Pasalan taloista.

Mahdollisesti myös Vuotjärvellä hävitettiin näihin aikoihin taloja. Pasaset näet kertovat vuoden 1749 käräjillä nähneensä talonsa moneen kertaan poltettuna. Osa näistä tuhotöistä sattui mahdollisesti Isonvihan aikaan 1714 – 1721, mutta niistä ei löydy mitään mainintaa Isonvihan jälkeen pidettyjen Kuopion käräjien pöytäkirjoista. Talojen polttaminen kertonee paikkakuntalaisten tai paikkakunnalla mahdollisesti olleiden sissien eli kivekkäiden venäläisten vastaisesta toiminnasta.

Liperin - ja Pielisjärven hallinnolliset alueet eli pogostat tyhjenivät lähes täysin karjalaisesta väestöstä 1650-luvun kapinan jälkeen. Karjalaisten poismuutto oli alkanut jo Stolbovan rauhan solmimisen aikoihin vuonna 1617. Vuoden 1680 tienoilla nämä lähimmät pogostat joutuivat veronvuokraajien eli arrendatoreiden läänityksiksi. Kuten edellä jo todettiin, Vuotjärven itäranta ja Säyneinen kuuluivat Liperin pogostaan. Sen veronvuokraaja ja vouti oli 1680-luvun alusta aina vuoteen 1697 eli kuolemaansa asti Simon Hoppenstång. Veronvuokraajat ja heidän apulaisensa, kuten Simon Afläck eli Hurtta, olivat yleensä alaistensa armottomia verottajia. Simo Hurtalla oli Turunkorvan kartano Sotkamon Nuasjärven pohjoisrannalla.

14. Anders Pasasen maakirjasta

Vuosina 1660 – 1670 Anders Pasasesta löytyy kovin niukasti tietoja. Löytyvät tiedot ovat lähinnä eräitä verotukseen liittyviä luetteloita sekä joku sakkomerkintä. Mielenkiintoisin asiakirja on vuoden 1664 Anders Larsson Pasasen maakirja, josta on jo edellä tehty selkoa. Tästä maakirjasta ilmenee, ettei Pasalan tilan alueita ole mainittu vuoden 1561 maakirjoissa. Tila tai osa siitä saattoi tällöin kuulua Juvan Partalan kuninkaankartanoon, jolla oli kalastamo Lastukoskella ja luultavasti sen sivukalastamo Pasalan tilan maihin kuuluneessa Lastukosken lounaispuolella sijaitsevassa Muurassaaressa. Maakirjan mukaan Andersilla oli jonkin verran kalavettä ja tervasmetsää sekä yksi hevonen ja pari lehmää. Tarkemmat tiedot pyrittiin tietenkin salaamaan verottajalta. Naapuri lautamies Jöns Leskinen toimi eräänä maakirjojen tarkistajana.

15. Katovuosien vitsauksia

Katovuodet vaivasivat edelleen 1670-luvulla. Asukkaat laajoilla alueilla mm. Pohjois-Karjalassa ja Iisalmella anoivat kadon takia verohelpotuksia. Pietari Brahella valtakunnan ”drotsina” eli ylimpänä lainvalvojana oli tietenkin paljon sananvaltaa myös verotusta koskevissa asioissa; erityisesti hänen omassa vapaaherrakunnassaan. Vuotjärveläisten onneksi Kuopion pitäjän veronkantaja vouti Johan Ivarsson Skopa viljeli Juankosken Akonvedellä peltojaan. Vuoden 1670 läänintileissä vouti toteaa: ”Halla vienyt koko sadon”. Hän antoi tietenkin itselleen veronhelpotuksen, kuten myös vuotjärveläisille talonpojille Anders Pasaselle ja Jöns Leskiselle muiden mukana. Kaikki voudin naapurit eivät aina olleet yhtä onnekkaita. Eräänä katovuonna vouti antoi itselleen verohelpotuksen, mutta lähimmälle naapurilleen Akonveden Michel Hämäläiselle ei helpotusta tullut. Mitäpä köyhä naapuri veronalennuksilla tekisi! Tuhlaahan se vain muutenkin kaikki rahansa. Michel mainitaan köyhäksi. Liekö mies edes viljellyt maata?

1670-luvulla monien Vuotjärven lähiseudun asukkaiden, kuten Nilsiän Pehr Taskisen sanottiin olleen kadon seurauksena rutiköyhän. Kuitenkin tämä Taskinen jaksoi riidellä muiden nilsiäläisten kanssa maista. Hän oli vielä uusi tulokas Nilsiän kylässä. Taas tarvittiin lautamies Leskistä apuun. Taskinen riiteli myös Anders Pasasen pojan Henrikin kanssa Lohilahden rannalla sijaitsevan Matalalahden maasta.

Katovuodet seurasivat toistaan. Vuoden 1675 veroluettelossa mainitaan Anders Pasasesta ja naapuri Jöns Leskisestä aaltosululla yhdistettynä: ”kärsineet suuren kadon”. Veronhuojennuksia anottiin silloinkin. Erityisesti Vuotjärven itäpuolelta Pielisjärven pogostasta löytyi paljon autioita tiloja, köyhiä ja kerjäläisiä. Nämä alueethan sijaitsivat yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Oli ns. Pienen Jääkauden aikaa. Ilmasto oli normaalia kylmempi toistasataa vuotta. Katovuodet huipentuivat vuosina 1696-1697 aiheuttaen ryöstelyitä Pielisjärven - ja Liperin pogostoissa. Näissä veronvuokraaja Simon Hoppenstångin vastaisissa mellakoissa ainakin kolme Liperin Pasasta menetti henkensä. Juankosken Vehkalahdellakin naapurit joutuivat hautaamaan lyhyen ajan sisällä 13 nälkään kuollutta Tolppasta, jotka olivat aikaisemmin mainitun Per Tolpasen jälkeläisiä. Nälkävuosien aikaan murtautuivat Mats Suhonen ja Erik Savolainen puukon avulla Kuopion kirkon sakastiin ja veivät sieltä rahaa. Suhonen liikkui myös Vuotjärvellä, jossa hän anasti Pehr Jönsson Leskisen aitasta 1,5 kappaa viljaa. Suhonen kävi myös Vuotjärven itärannalla, jossa hänen mukanaan "katosi" hirvisaarelaiselta Påhl Partaselta mm. nahkasumpsa. Rosvoista Savolainen kuoli, mutta Suhonen saatiin käräjille vastaamaan tekosistaan. Mies tuomittiin kuolemaan.

16. Anders Pasasen kirkkoreissu Kuopioon vuonna 1674

Väätäisiä asui lähellä Kuopion nykyistä lentokenttää Juurusveden itärannalla Ryönän kylässä. Mutta Leppävirrralta kotoisin oleva Olof Olofsson Väätäinen haastoi Anders Pasasen vuoden 1675 talvikäräjille. Haasteen syyksi ilmeni nahistelu kirkkoveneessä. Matka Vuotjärven kylästä Kuopion kirkkoon kulki Akonvedelle ja sieltä virtaa pitkin Muuruvedelle. Sitten jatkettiin matkaa Ryönän kylän ohi Juurusvedelle, josta mentiin Jännevirran kautta Kuopioon.

Vuoden 1674 viimeisenä rukouspäivänä vuotjärveläisten matkaseuraan oli liittynyt myös Olof Väätäinen, joka oli hankkinut Lintusten suvun maita Nilsiän kylästä "Tiirinjärven maalta Hipanjärven pohjoispuolelta". Hän osallistui nyt nilsiäläisten mukana maakiistoihin Pasasten kanssa.

Ikämies Anders Pasanen oli alkanut riehua veneessä. Väätäinen väitti Pasasen kutsuneen häntä kelmiksi sekä lyöneen häntä kaksi kertaa korvalle, kun hän oli muistuttanut Pasasta rajankäynnistä Anders Andersson Luttisen kanssa. Anders Pasanen turvautui silloin vielä nykyisinkin hyväksi koettuun keinoon. Hän väitti olleensa niin juovuksissa, ettei muistanut mitään. Kuitenkin hän tunnusti muistavansa, että Väätäinen oli haastanut hänet oikeuteen rajankäynnistä. Tällä keinolla Anders yritti välttää vakavamman syytteen, jonka mukaan hän olisi kutsunut Väätäistä kelmiksi eli valehtelijaksi.

Pasasen ”puhemies”, tällä venereissulla mukana ollut kirkon kuudennusmies Michel Rissanen, kertoi Anderssin lyöneen Väätäistä kerran ja toisen kerran korvalle, mutta ei ollut kuullut kutsuttavan ketään kelmiksi. Hän oli myös pyytänyt riitapukareita rauhoittumaan. Oikeus tuomitsi Pasasen kärhämöinnistä pieneen sakkoon. Nilsiäläiset yrittivät juuri näihin aikoihin riistää Pasasilta Syvärinjärvessä sijaitsevan Lastuniemen, mikä saattoi olla Anderssin raivostumisen syynä.

17. Pasalan tilan uusi isäntä

Vuonna 1674 Anders Pasanen maksoi myllytullin mukaan veroa neljästä henkilöstä. Edellä jo todettiin, että siihen aikaan yleensä pyrittiin salaamaan verottajalta tietoja. Tällaisiin tietoihin kuuluivat myös tilan oikea asukasluku ja karjamäärä. Mitäpä sitä turhaan makselee suuria veroja. Vuoden 1676 manttaaliluettelossa mainitaan Anders Pasasen maksavan veroa vain kolmesta hengestä. Sen jälkeen Anderssista ei löydy tietoja. Vuoden 1677 manttaaliluettelossa tilan päämies on Henrik Andersson Pasanen ”Hendrich A. Pasain”. Joko Anders kuoli 1676 tai hän jäi muuten iän perusteella syrjään tilan asioista. Henrik jatkoi tilan isännyyttä sekä riitoja Nilsiän kyläläisten kanssa ja vieläpä hyvällä menestyksellä.

18. Rajariitoja nilsiäläisten kanssa 1670 - ja 1680 - luvuilla

Luoteisen rajansa maariidoissa nilsiäläisiä vastaan 1670-luvulla Pasaset joutuivat vetoamaan jopa kuninkaaseen, jonka edustajina antoivat asiasta lausuntoja kreivi Pietari Brahe ja myös hovioikeus. Kuten edellä jo mainittiin, nilsiäläiset vaativat Pasasilta jopa Lastukosken pohjoispuolella sijaitsevia Lastuniemeä ja Kumpuniemeä. Nilsiäläiset olivat saaneetlainlukija Knut Knutsonilta itselleen myönteisen päätöksen ilmeisesti 11.- 12. helmikuuta 1674. He väittivät, että elleivät he sitä maata saa, niin heidän kuusi taloaan tulisi autioiksi. Naapurikyläläiset eivät tälläkään kertaa onnistuneet hankkeessaan eikä heidän talonsa vielä tulleet autioiksi Pasaset saivat lainlukijan tuomion kumotuksi kuninkaaseen vetoamalla. Riidasta oli antanut tuomionsa Hovioikeuden tutkinnan perusteella itse kreivi Pietari Brahe.

Riitojen syynä lienee ollut se, että nilsiäläisiltä alkoivat loppua kaskeamiskelpoiset metsät. Siksi yritettiin saada lisämaita vauraammasta Pasalan tilasta. Vuonna 1698 Påhl Partanen aikoi ottaa nimiinsä 4 vuotta aikaisemmin autioksi tulleen nilsiäläisen Lars Lintusen tilan. Tällöin ilmeni, että tilalla kaskeamisen seurauksena ”ei ollut yhtään kelvollista metsää ” eli ”ingen dukeliga skog”. Kun vielä 1695-1697 sattuivat pahimmat katovuodet, niin 1700-luvun alussa alkoi muitakin Nilsiän taloja tulla autioiksi.

19. Ruotujako Vuotjärvellä vuonna 1681

Ruotuväkilaitos aloitti toimintansa Savon läänissä jo vuonna 1681 ensimmäisenä koko Suomessa. Yleensä 4 tilaa yhdessä muodosti ruodun, joka ylläpiti sotilaan. Kuopion tienoilla ruotu saattoi koostua lähes kymmenestä tilasta.

Pasaset ja Lastukosken Hartikaiset joutuivat majurin komppanian toisen korpraalin ruotuun. Majurina toimi tuolloin Gustaf Ollongren ja toinen korpraali oli Petter Willand, joiden Saloheimon toimittama Savon historia väittää tulleen näihin toimiinsa vasta vuonna 1685. Korpraali Willandin ruotuun kuuluivat myös Murtolahden Jalkaset eli entiset Sianjalkaset ja muutamia tiloja Kuopion läheltä Toivalasta.

Hipanlahden Pehr Julkusen ja Mats Rissasen verotila päätyi majurin komppanian neljännen korpraalin ruotuun, kun taas pelonniemeläisten Heikkisten - sekä nilsiäläisten tilat kornetin ruotuun. Vuotjärveläisen Jöns Leskisen verotila joutui kustantamaan majurin komppanian torvensoittajaa ”trumpetaren”. Tähän ruotuun kuului Riistavedeltä 8 taloa. Silloin Leskisten lisäksi varmaankin myös Pasaset saivat kuulla tarpeekseen reipasta torventoitotusta. Olisikohan Juice Leskisen ja myös Spede Pasasen musikaaliset taipumukset olleet näitä peruja?
Etusivulle

Lähdeteoksia Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjat sekä lääninintilit.
26. syyskuuta 2008 ja 24. tammikuuta 2016/ Pekka Pitkänen

Muita historian artikkeleita.