Valtiopäivämies Pietari Väänänen ja Nilsiän Murtolahden tiloista

1. Väänästen suku Nilsiässä

Väänästen suku asui Nilsiän Murtolahdenkylän tilalla numero 1. Kylä sijaitsee Nilsiästä noin 20 kilometriä etelään ”Murtoniemen” itärannalla. Lähes koko Murtolahti oli kuulunut Sianjalkasten eli Jalkasten suvulle ilmeisesti jo 1540 – luvulta alkaen. Suurten nälkävuosien 1695 – 1697 aikoihin Jalkaset luopuivat tilastaan, jolloin Murtolahti 1 siirtyi Nilsiän Sänkimäestä kotoisin olleen Niilo Kasperinpoika Pitkäsen omistukseen. Tämä otti Isonvihan edellä vuonna 1709 osakkaakseen Lauri Mönkkösen, joka lienee ollut kotoisin Nilsiän Niinimäeltä. Vuonna 1675 Mönkkösiä asui Miettilässä ja Räsälässä. Lauri hoiti tilaansa niin tarmokkaasti, että sai noin vuonna 1723 maaherralta omistuskirjan koko tilaan2. Mönkkösen vävyksi tuli Siilinjärven Kehvon tienoilta Puiranlahdelta Pekka Nuutinpoika Väänänen, joka nai Anna Mönkkösen. Pekalle ja Annalle syntyivät pojat Lauri, Nuutti ja Pekka. Lauri avioitui vuonna 1758 Riistaveden syrjäsaarelaisen talontyttären vuonna 1737 syntyneen Kristina Antintytär Rissasen kanssa. Pariskunnalle syntyi Murtolahdessa 11. syyskuuta 1764 poika, joka sai ukkinsa mukaan nimen Pietari4. Tämä osoittautui taitavaksi ja monipuoliseksi mieheksi, joka valittiin savolaisten edustajaksi valtiopäivillekin.

Vuonna 1756 Väänästen tila joutui vaikeuksiin muiden paikkakunnan kruununtilojen tapaan vasta perustetun Strömsdahlin eli Juankosken ruukin omistajien kanssa. Ruukin omistajat yrittivät saada tilan verolleen osin "kepuliperustein". Tilan puuvarat haluttiin ruukin käyttöön "hiilimetsiksi". Lisäksi ruukin edustaja kirjanpitäjä Georg Tauler väitti, että tämän tilan maihin kuuluvasta Tihvonniemeksi kutsutusta vuoresta löytyisi rautamalmia, jonka puutetta ruukki kärsi. Tilan asukas Väänänen ei tiennyt mitään sieltä löytyvistä malmivaroista, eikä sinne myöhemminkään perustettu mitään kaivosta. Ruukin omistajien tavoitteena oli nähtävästi vain saada tämä tila ja sille muka perustettavan kaivoksen varjolla eräitä tiloja Muuruveden länsipuolelta Kotasalmelta. Isäntä Pietari Väänänen huomasi vedota siihen, että teitä pitkin tilan etäisyys ruukilta oli suurempi kuin kaksi peninkulmaa, mikä oli ylärajana ruukin verotilojen hankinnalle. Suora tie tilalta ruukille olisi ollut hankalan maaston takia kallis sijoitus.

Murtolahti 1 Nilsiän Murtolahti numero 1 kuvattuna lännen eli tien suunnasta. Järvi on talon takana noin 100 m päässä. Talvisalon saari on oikealla järven takana. Pietari Väänäsen talo on sijainnut vasemmalla juuri kuvan ulkopuolella. / PP 2012
Murtolahti 1 Nilsiän Murtolahti numero 1 kuvattuna etelän suuntaan. Talon isännän kädessä on Pietari Väänäsen 1800-luvun alussa talteen ottama Kuopion vanhan kirkon sakastin viiri, jossa näkyy HA ja 1746. / PP 2012
Pietari Väänänen sai tilansa vero- eli perintötilaksi 20. heinäkuuta vuonna 1762. Samalla päiväyksellä Hämäläisten ja Pentikäisten hallitsemat tilat Murtolahti 2 ja 3, jotka sijaitsivat kauempana ruukista kuin Väänäsen tila, oli kamarikollegion päätöksellä määrätty Juankosken ruukin verolle. Samoin kävi Nilsiän kylässä sijaiseville kruununtiloille. Myöhemmin ruukin omistaja ritari Georg Friedrich Tigerstedt tunnusti, että Murtolahti sijaitsi ruukin hiilenpolton kannalta liian kaukana. Vuonna 1770 hän antoi kylän asukkaiden Hämäläisten ja Pentikäisten polttaa verohiilensä Wuotjärven Pasasten hallitsemalta Hipanniemeltä, joka sijaitsi noin 5 kilometrin etäisyydellä ruukilta. Pasalan tila oli ruukin verolla. 76 vuoden ikään ehtineen Pietari Nuutinpojan maallinen vaellus päättyi vuonna 17891.

2. Tigerstedtin erikoinen tilojen vaihto Siikajärven ja Murtolahden tilojen kesken

Vuonna 1779 ruukin silloinen omistaja ritari Georg Friedrich Tigerstedt vaihtoi ruukin verolla olevat Murtolahden tilat 2 ja 3 Siikajärvellä sijaitsevaan ja yhtä suureen eli 1 veromarkan Kuopion Niuvaniemen ja Savisaari 1:n tilaan. Jälkimmäisen tilan hän oli ostanut 1770-luvun alussa entiseltä valtiopäivämieheltä Henrik Paldaniukseltä, Gustaf Mollerukselta ja Henrik Argillanderilta. Tiloilla asuivat torpparisopimukset tehneet Jännevirralta kotoisin olleet Olof, Sigfrid ja Michell Hartikainen. Maapalstat olivat Ylimmäisen Siikajärven maa, Keyritynjoen sivu ja Kantaraatinmaa. Torpparit olivat saaneet sovitut vuokrat maksettuaan vapaasti kasketa ja kalastaa näillä tiloilla. Tigerstedt oli väittänyt olevansa haluton tilojen vaihtoon. Perusteluiksi valtiovallalle hän esitti kulkuyhteyksien ja hiilen tuonnin vaikeuden Murtolahdesta. Kamarikollegio ja maaherra suhtautuivat myönteisesti Tigerstedtin hankkeeseen. Ruukin vero-oikeus siis siirtyi Siikajärven tilaan.

Murtolahdessa asuvien Hämäläisten ja ilmeisesti myös Pentikäisten "tilojen vaihto" Tigerstedtin kanssa ei ollut aivan halpa. Kuopion syyskäräjillä 1786 (§ 266 ja §279) käy ilmi, että Jöran Jöranson Hämäläinen ja tämän veljen Henrikin pojat Jöran ja Johan olivat tehneet 25. syyskuuta 1779 ruukinomistajan kanssa "tilanvaihdon" sopimuksen, jolla he suostuivat maksamaan 50 tynnyriä ruista ja 50 tynnyriä ohraa a 32 kappaa/tynnyri neljässä vuodessa. Viljasta puolet piti toimittaa suoraan ruukille. Sopimuksen arvo tältä osalta oli 50 * 8 taalaria + 50 * 7 taalaria = 750 taalaria hopearahassa. Nämä suoritukset oli tuomittu murtolahtelaisille ruukin välikäräjillä keväällä 1776 maksettavaksi luvattomista kaskista ja muista kustannuksista ruukin omistajalle. Tällä suorituksella ne saamoin kuin heidän torppariensa peltojen kylvöt, päivätyö ja kaupunkimatkat tulisivat maksetuiksi.

Hämäläiset olivat yrittäneet muuttaa sopimusta eri oikeusasteissa 8.11.1781, 6.3.1784 ja 25.4.1785, joista Tigerstedtille oli tullut lisäkustannuksia. Henrik Hämäläinen oli yrittänyt kiistää sopimuksen laillisuuden. Hänen mukaansa pojilla ei ollut häneltä valtakirjaa em. sopimuksen tekoon. Tigerstedt toi todistajikseen mm. naapurit Anders ja Urban Pentikäisen. Nämä Hämäläiset yrittivät tehdä esteellisiksi väittämällä, että Anders ei olisi aivan järjissään ja Urban olisi huhujen mukaan syyllistyny eräiden muiden mukana varkauteen Iisalmella. Nämä Vuotjärven Pasasilta opitut keinot eivät kuitenkaan tällä perustelulla menneet oikeudessa läpi. Jöran Jöransson Hämäläisen mukaan Henrik Hämäläisen pojilla oli ollut tilanvaihtosopimuksen tekoon valtakirja isältään. Näin "uskoi" myös todistaja veromestari Anders Edbom. Myös Pentikäiset olivat asiasta varovaisemmalla kannalla. Asiaa käsitelttiin vielä käräjillä talvella 1787 (§215). Myöhemmin Hämäläiset väittivät, että ruukilla oli maksurästejä heidän hiilitoimituksistaan (s.1787 § 283) (tutkittu 3.10.13)

Juankosken ruukin osti helmikuun 12. päivä 1787 Ruotsista muuttanut luutnantti Stephan Bennet, jonka isä johtaja Thomas Willhelm oli myös muuttanut lähiseudulle ja avusti poikaansa mm. Syvärin Kärsämäen tilan tulipalon sevityksessä. Luutnantti tutki ruukin tilejä yhdessä vanhan kirjanpitäjän Lars Erik Dahlströmin kanssa. Tilikirjat näyttävät olleen hyvin puutteelliset ja niistä löytyi paljon virheitä. Bennet tutki tarkemmin myös ruukin kauppakirjaansa, josta selvisi, että Tigerstedt oli myynyt Siikajärven tilan ensin murtolahtelaisille ja sitten vaihtanut sen takaisin itselleen! Samoin hän tutki tarkemmin ostamansa Siikajärven tilan tilejä. Niistä kävi ilmi että kauppakirjassa hänelle oli myyty "Siikajärvenmaa", jota ei löytynyt maakirjoista. Sen lisäksi Siikajärven yhden veromarkan tilasta oli maksettu vuodesta 1773 lähtien varsinaista veroa vain 2/3 veromarkan osalta ja kymmenyksiä 1/3 veromarkan osalta sekä Karjalan rakuunarykmentille vain 1/3 veromarkan arvosta Niuvanniemi kylän tilaan nro 1 ! (§409). Näitä puuttuvia suorituksia hän karhusi vuoden 1788 Kuopion talvikäräjillä (§158-§160) edellä mainituilta Siikajärven tilan torppareilta tai näiden perikunnalta vuosilta 1773-1787 yhteensä noin 756 riikintaalarin arvosta.

Mitä Tigerstedt hyötyi tästä "tilojen vaihosta"? Siikajärveltä hiilen kuljetus ruukille vesitse olisi hiukan helpompaa kuin Murtolahdesta. Näin Tigerstedt perusteli oikeudessa sopimustaan. Toisaalta kuljetusmatka vain kasvoi! Suurin osa Siikajärven maista oli huomattavasti kauempana kuin Murtolahden tilat. Ne ulottuivat aina Rautavaaran Keyritynjärvelle saakka. Toisaalta ne olivat merkittävästi suuremmat pinta-alaltaan kuin Murtolahden tilat. Myös niiden puuvarat olivat huomattavasti paremmat kuin Murtolahden jo lähes loppuunkulutetut metsät. Jälkimmäinen seikka näkyy mm. vuonna 1771 sattuneessa Pentikäisten talon suurpalon yhteydessä. Sopimuksella Tigerstedt sai murtolahtelaisilta ainakin kevään 1776 välikäräjillä vaatimansa kiistanalaiset korvaukset "luvattomista kaskista" ja muut kulut. Murtolahden Hämäläiset ja Pentikäiset siis maksoivat nyt kaskeamisillaan omien tilojensa metsille aiheutetut "tuhotöiden" korvaukset Tigerstedtille. Tigerstedtin tiloistaan maksetut verot alenivat. Tähän verohyötyyn "till oskattbar nytt" kiinnittivät huomioita myös lautamiehet vaihtosopimusta käsiteltäessä käräjillä (s.1779 §51). Vaihdon jälkeen saadut Siikajärven ruukin verotilan asukkaat olivat kiistatta torppareita ja siten ehkä helpommin käsiteltäviä kuin kuin Murtolahden hankalat ruukin verotalonpojat. Ilmeisesti Siikajärven tilan kauppa ja tilojen vaihto hämärsivät sitä , ettei ruukin omistaja ollut maksanut Siikajärven tilasta veroa sen täydestä arvosta. Tässä häntä lienevät hyväntahtoisesti avustaneet myös tilan veronnauttijoiden edustajat. Puuttuvat suoritukset ilmeisesti jäivät Bennetin kontolle (tutkittu 7.10. ja 11.10. 13).

Huom.! Kullakin Siikajärven torppareiden velvollisuus oli vuokraajalle tulevien maksujen ohella itse vastata - sotilaan ja papin kustannuksista "vuokratilansa" osalta! Näitä suorituksia he eivät Tigerstedtin mukaan olleet kaikilta osin maksaneet vuoden 1776 välikäräjiin mennessä (J. Forsberg: Väitöskirjaluonnoksen liiteosa 5.A). Eräitä Vuden 1787 hintoja: tynnyri ruista 3 rdaler, tynnyri ohraa 2 273 rdaler, leiviskä voita 1 rdaler ja leiviskä kapahaukea 0:216 rdaler (k. 1788 §158 Kuopio).

3. Herastuomari ja valtiopäivämies Pietari Väänänen

Herastuomarin arvon saanut talonpoika ja pian lautamieheksi valittu Pietari Väänänen oli todella monipuolinen lahjakkuus. Hän sepitti arkiveisuja ja onnittelurunoja Ruotsin kuninkaalle ja Venäjän keisarille. Hän ilmeisesti pääsi esittämäänkin runonsa keisari Aleksanterille tämän Suomen matkan aikana. Hän laati satoja käräjäasiakirjoja ja piirteli jopa tiluskarttojakin Nilsiän kappelikirkon alueella asuville talollisille. Hän toimi tarmokkaasti kaikenlaisten riitajuttujen sovittelijana. Pietari avioitui vuonna 1791 Eeva Savolaisen kanssa, joka oli kotoisin Nilsiän Niinimäestä. Hänen avioliittoon vihkimisensä oli tapahtunut Nilsiän kirkossa.

Vuonna 1801 hänet mainitaan arvonimellä herastuomari ja valtiopäivämies ”Riksdags mannen”. Edellisenä vuonna oli pidetty Ruotsissa pikkukylässä nimeltään Norrköpingissä kuninkaan kruunajaiset ja valtiopäivät, joille Pietari oli valittu edustamaan Pohjois-Savon talonpoikia. Näiltä valtiopäiviltä jäi pois hyvin moni edustaja, koska paikkakuntalaiset pitivät majoitustilojen vuokrista kiskurihintoja.

Murtolahden Väänäset olivat Isonvihan jälkeen rakennetun Pieksänkosken myllyn osakkaina. Sen muita osakkaita olivat naapureina asuneet Hämäläiset, Ruuskaset, Pietikäiset ja Pentikäiset. Vuonna 1794 myllyn osakkaat olivat herastuomari Pietari Väänäsen lisäksi asessori Gustav Salonius Lieksasta, veromestari Anders Edbom ja Heikki Hämäläinen Murtolahdesta. Myöhemmin Kuopioon muuttanut Salonius omisti myös Oravikosken sahan.

Pietari ei myöskään unohtanut omien etujensa valvomista. 1790-luvun alussa Väänäsellä oli hallussaan Nilsiän keskustassa Ahosten verotilasta kahdeksasosan veromarkan osa. Tämän maan hän myi 14. heinäkuuta 1794 Juankosken ruukin metsänvartijalle Karl Tammelinille. Kaupan todistajina olivat pastori Anders Johan Brofeldt ja lukkari Kustaa Helen. Tammelin muutti talonpojaksi Nilsiän nykyiseen keskustaan. Hänet valittiin seudun lautamieheksi. Väänäset hankkivat maita myös läheisestä Talvisalonsaaresta. Saaren ensimmäiset omistajat olivat Vaittisia. Talvisalon maita hankittiin vuonna 1795 Ryönän kylän tilan numero 6 osakkaalta Lauri Korhoselta.1

4. Pietari Väänäsen valitseminen valtiopäivämieheksi Porvooseen vuonna 1809

Vuonna 1809 elettiin edelleen sota-aikaa. Tästä syystä Kuopion varsinaiset talvikäräjät pidettiin Ritisenlahdella. Niiden lisäksi valtiollisista syistä jouduttiin Pohjois-Savossakin pitämään muutamia välikäräjiä. Venäjän keisari pyrki järjestämään uuden valloituksensa asiat kuntoon. Hän oli sodan aikana lupaillut säilyttävänsä Suomessa siellä vallitsevat vanhat lait ja oikeudet. Hän ei myöskään halunnut pääkaupunkinsa Pietarin lähelle sotilaallisia ongelmia aiheuttavaa uutta maakuntaa. Aleksanterin suunnitelmissa oli pitää maaliskuun lopulla Porvoossa yleiset valtiopäivät. Sinne kutsuttiin aateliston ja papiston ohella kaupunkien porvareiden ja maaseudun talonpoikien edustajia. Porvariston edustajia kutsuttiin 19 ja talonpoikien 30. Aleksanteri liehitteli valtiopäivien kutsukirjeessään uusia alamaisiaan suomalaisia monella tavalla. Hän kutsui näitä rakkaiksi ja uskollisiksi alamaisikseen sekä ”Suomen suuriruhtinaskunnan” asukkaiksi. Jälkimmäinen nimitys oli peräisin jo 1500 – luvulta kuningas Juhana III hallituskaudelta. Tämä arvonimi vilahtelee usein myöhemminkin mm. oikeuden pöytäkirjoissa. Se ei siis ollut keisarin oma idea, kun hänen on kerrottu Porvoon valtiopäivillä kohottaneen Suomen kansakuntien joukkoon.

Keisari oli antanut Pietarissa helmikuun ensimmäisenä päivänä länsimaisen ajanlaskun mukaan säädyille käskyn ”påbud” saapua Porvooseen ”maapäiville”, jotka alkaisivat maaliskuun 10. päivänä nähtävästi venäläisen ajanlaskun mukaan. Kuopiossa maaherran tointa Wibeliuksen jälkeen hoitanut kenraalimajuri ja ritari Simon Carpelan oli kehottanut helmikuun 8. päivänä julkaistussa kirjelmässään tässä Savon Ylemmässä tuomiokunnassa asuvaa rahvasta kiireellisesti, mutta laillisessa järjestyksessä tavalliseen tapaan suorittamaan maapäivämiehen ”landtmanna” vaalin. Savon ylempään tuomiokuntaan kuuluivat Kuopion ja Iisalmen suurpitäjät. Keisari käytti valtiopäivien kutsukirjeessään sanaa ”maapäivät” eikä ruotsalaista sanaa ”valtiopäivät”. Vaaliasia oli kuulutettu kihlakuntien kirkoissa seuraavana sunnuntaina eli helmikuun 10. päivänä jomman kumman ajanlaskun mukaan.

Pitäjien rahvas maaherran ohjeen mukaisesti oli 5. maaliskuuta valinnut keskuudestaan edustajansa suorittamaan varsinaisen maapäivämiehen vaalin. Koko Iisalmen pitäjä oli antanut tässä asiassa valtakirjan Haapajärveltä kotoisin olleelle lautamiehelle Aukusti Pesoselle. Kuopion pitäjästä oli valittu lautamies Heikki Holopainen Lohilahdelta edustamaan Tuusniemen kappeliseurakunnan asukkaita. Äitiseurakunnan sekä Maaningan kappeliseurakunnan edustajat olivat herastuomari Pietari Väänänen Murtolahdelta ja lautamies Erkki Savolainen Sotkanniemeltä.

Varsinainen maapäivämiesvaali lienee suoritettu välikäräjillä ”tuomarinkartanossa” ilmeisesti vasta maaliskuun 7. päivänä. Koska Nilsiän kappelin asukkaiden joukosta herastuomari Väänänen oli varteenotettava ehdokas maapäiville, ei nilsiäläistä lautamies Karl Tammelinia tarvittu käräjillä. Ennen varsinaista vaalia sovittiin lähetettävän edusmiehen matkaan liittyvät asiat. Matkamiehen käyttöön varattiin kaksi hevosta, joilla tämä kyydittäisiin Porvooseen ja takaisin kotiseudulleen. Matkarahoiksi tuli antaa jokaista matkapäivää kohti 2 riikintaaleria 32 killinkiä Banco – rahana. Sitten tämä ”neljän kopla” suoritti varsinaisen vaalin. Pesonen, Holopainen ja Savolainen äänestivät Pietari Väänästä. Jälkimmäinen taas antoi äänensä Erkki Savolaiselle. Vaalin perusteella Pietari Väänänen tuli valituksi vuoden 1723 valtiopäiväohjeen mukaisesti Savon Ylemmän tuomiokunnan edustajaksi Porvoon valtiopäiville. Väänänen kiitti läsnä olevia saamastaan luottamuksesta.

Tuomiokunnan rahvas evästi edustajaansa toivomuksella, että tämä ei ainoastaan esittäisi keisarille rahvaan ”syvimmän alamaisuuden” , vaan myös toisi esille sodan aikana tapahtuneiden kärsimysten korvausasian. Mikäli valtiopäivillä ehdotettaisiin jotain uutta veroa, tulisi edusmiehen kihlakuntien puolesta esittää kaikkein armollisin torjuva mielipide ”aller nådigaste afstående”1. Ylä-Savossa varmaan vielä muistettiin venäläisten Isonvihan aikaan suorittama ankara verotus. Vuoden 1808 Suomensodassa tuomiokunnan alue oli Pohjanmaan ohella sodan eniten kärsineitä paikkakuntia Suomessa. Kiivaita taisteluita oli käyty mm. Siilinjärven Toivalansalmella ja Iisalmen Koljonvirralla.

Varsinaisten taistelujen lisäksi seudun asukkaita oli rasitettu erilaisilla hevoskuljetuksilla, joita olivat vaatineet sodan molemmat osapuolet. Elintarvikkeita, rehua ja sotatarvikkeita vietiin Kuopiosta pohjoiseen aina Ouluun asti. Savolaiset "rakkaat ja uskolliset keisarin alamaiset" kuljetusmiehet karkailivat, heittivät reestään tavarat tienvarteen ja jopa löivät kuljetusta johtaneita venäläisiä upseereita sekä myös Kuopion nimismies Malmbergia turpiin. Näitä kuljetusjuttuja ja niiden rahallisia korvauksia käsiteltiin myöhemmin monilla käräjillä. Keisarin uskollisiksi alamaisiksi totutteleminen vaati näköjään sukkelilta savolaisiltakin oman aikansa. Tähän kyllä Suomen perinteisesti valloittajalle lojaali ruotsinkielinen virkamieskunta kannusti voimakkaasti käräjätuomioilla. Heidän mielestään suomalaiset tollot eivät ymmärtäneet valtakunnan parasta tai ei edes omaa parastaan. Toisaalta nämä virkamiehet kyllä tiesivät, kuinka heidän etuoikeutensa tavalliseen rahvaaseen nähden säilyisivät parhaiten.

Loppusyksyllä vuonna 1808 oli 1 000 venäläistä sotilasta marssinut Kaavin ja Juankosken kautta Nilsiään ja sieltä pohjoiseen. Vielä seuraavan vuoden puolella oli Nilsiässä venäläisiä sotilaita, joista eräs lehmänryöstöä yrittänyt lyötiin hengiltä Nilsiän Wuotjärvellä Taatontalossa. Ryssän telojan Olli Tuovisen vaimoa ruoskittiin tappoa seuranneena päivänä venäläisten toimesta Nilsiässä 5. Olli itse oli tapon tehtyään joutunut pakenemaan. Ei tainnut enää edes maaherra Wibelius olla puolustamassa vaimoa. "Ei vaimo vastuus ole miehestään, ei mies vaimostaan". Jotenkin tähän tapaan Wibeliuksen kerrotaan selittäneen ruotsalaista ja länsimaalaista oikeusjärjestelmän periaatetta venäläiselle upseerille. Ehkä Wibeliuksen pitäisi sieltä pilven raunalta käsin nytkin huutaa sama periaate mm. kiinalaisille viranomaisille.

Sodan tuhojen korvaamista halusivat myös kuopiolaiset rikkaat liikemiehet. Kauppias Samuel Backman, jätti Kuopion käräjillä sodanaikaisista tuhoista korvausanomuksia. Kauppias omisti kaupungissa ison talon, jossa oli peräti 12 lämmitettävää huonetta. Sodan aikaan venäläiset sotilaat olivat pitäneet taloa majapaikkanaan. Se oli nyt sodan jälkeen remontoitavassa kunnossa. Asessori Gustav Salonius puolestaan haki Oravikosken sahansa kärsimien vaurioiden korvausta. Venäläiset olivat ottaneet sahalta lankkuja rakentaakseen tykkiveneitä ”kanon slup”1. Niiden tulivoiman turvin he yrittivät kesällä 1808 päästä Kuopiosta pohjoiseen Toivalansalmen ylitse Sandelssin kimppuun, mutta tämä ei tietenkään onnistunut.

Valtiopäivillä Pietari edusti kunniakkaasti Pohjois-Savon talonpoikia ja herätti huomiota suurella viisaudellaan muiden säätyjen ja myös venäläisten keskuudessa. Sanavalmiina miehenä Väänänen valittiin säätynsä ”deputaation” eli lähetystön puhemieheksi. Maaliskuun 27. päivän aamuna säätyjen deputaatiot tervehtivät toisiaan. Ensin aatelittomat säädyt tervehtivät aatelissäätyä. ”Ilmoitettiin ja otettiin vastaan Kunnianarvoisasta Talonpoikaissäädystä Deputaatio, jota johti Valtiopäivämies Petter Vänenen Kuopion läänistä. Hän esitti Säädyn ystävällisen tervehdyksen ja onnentoivotuksen Maapäivien alkamiselle”. Valtiopäivien juhlapäivällisiltä löytyy A. F. R. de la Chapellen kuvaus, jossa tämä kertoo keskustelusta venäläisen kenraalin ja Pietari Väänäsen välillä. Oulun maaherra C. H. Ehrenstolpe toimi tulkkina. Kenraaliin suomalaisen talonpojan sukkelat ja luontevat vastaukset tekivät suuren vaikutuksen 3.

Pietarin lautamiesura herastuomarina jatkui valtiopäivien jälkeen. Myöhemmin hän muutti Kuopioon, jossa hän toimi ilmeisesti kirjakauppiaana. Pietarin poika papiksi lukenut Anders Johan Wenell avioitui vuonna 1827 edellä mainitun kirkkoherra Anders Johan Brofeldtin eli kirjailija Juhani Ahon isoukin tyttären Kristina Sofian kanssa4. Wenell sai papinviran Saimaan etelärannalta Taipalsaaresta. Herastuomari Väänänen kuoli poikansa Anderssin luona ' vuonna 1846. Nilsiän kaupungin edustajat eivät vuonna 2008 mitenkään tuoneet esille Suomensodan 200 - vuotismuiston aikaan miestä, joka Paavo Ruotsalaisen ohella lienee pitäjän merkittävin historiallinen henkilö.

Etusivulle
6. toukokuuta 2012 / Pekka Pitkänen

Lähdekirjallisuus:
1. Kuopion käräjien pöytäkirjat
2. Läänintilit
3. Porvoo 1809 / H. Tandefelt s.126 ja s.133
4. Suomen Sukututkimusseuran sivut Hiski
5. Kuka murhasi patruuna Ekholmin/ Forsberg s.168.

Muita historian artikkeleita.