Suomen vanhasta itärajasta ja Olavinlinnasta noin vuoteen 1607 asti
Se koottu Ylen 7.7.2025 (uusinta 10.9.25) lähetetyn Elisa Pihlajaniemen kirjan
perusteella tehdyn ohjelman "Elävä historia" huomautuksiksi.
Esipuhe
Kokosin tämän tekstin 7.7.2025 radio-ohjelman ”Elävä historia” inspiroimana. Sen tiedot on poimittu kotisivuiltani löytyvistä monista Savon historiaan liittyvistä omista tutkimuksistani. Olen kahlannut läpi useimmat Savonlinnan vuodesta 1543 alkavat voudintilit, sekä myöhemmät Savon läänintilit sekä henkikirjat. Sen jälkeen ulotin selailuni Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan sekä Inkerinmaankin vastaaviin asiakirjoihin. Kahlasin Pohjois-Savoon myönnetyistä anekeista ja niiden tarkastuskirjoista kaikkien palstojen sijainnit, joita aikaisemmin on tutkinut mm. historioitsija Soininen. Lisäksi hain sekä anekeista, niiden tarkastuskirjoista sekä nykyisiltä kartoilta siellä mahdollisesti esiintyvät maininnat karjalaisista, hämäläisistä ja lappalaisista. Kokosin tietoja myös alueen vanhimmista käräjäkirjoista. Niistä löytyi mm. kiistoja teiden ja siltojen rakentamisesta kunnostamisesta.
Esimerkiksi vuoden
1651 Kajaanin talvikäräjillä puuhattiin kestikievarien järjestämistä Savon
suunnalle Saresmäki - Vuolijoki - Manamansalo - koko Kajaanin alueelle, siis
mm. Saaresmäestä pohjoiseen. Kajaaninlinna oli kreivi Pehr Brahen laajojen
pohjoisten läänitysten keskuspaikaksi kunnostama siisti hallintokeskus,
ei siis jo ränsistymään jätetty kivilinna. Sinne kokoontuivat
hallintovoudit kerran vuodessa talviaikaan selvittämään läänityksen tilejä.
Seuraavan vuoden 1652 Kajaaninlinna talvikäräjillä
kehotettiin rahvasta rakentamaan siltoja Oulujärven länsipäästä Vuolijoelta
Saaresmäen "Sarismäki" kautta etelään Savon suuntaan Vieremän
Rotimojärveä kohti. Tämän tien ilmeisesti piti jatkua Savon puolelle Rahajärven
ja Rotimojärven välisen joen yli. Vankikuljetuksista Kajaaninlinnan ja Kuopion
välillä vuoden 1650 vaiheilla sain tarkempia tietoja pohjoisista kulkureiteistä
ja niiden pituuksista. Miesvankeja kuljettiin kesäisin Kuopiosta pohjoiseen suoraan
Sonkajärven Matkusjoen kautta Oulujärvelle. Naisvanki Kirsti sen sijaan
matkusti Kaanista Kuopioon läntistä reittiä Vuolijoen ja Rotimojärven
kautta- Monet vanhat ja uudet karttakirjat näistä alueista tulivat tutuiksi.
Niiden rinnalla käytin hyväksi monia Pohjois-Savoon ja sen naapurimaakuntiin löytyviä
virallisia historian kirjoja.
Ylen Olavinlinna-ohjelmassa minua häiritsi erityisesti väite Pähkinäsaaren rajankulun yksiselitteinen kulkeminen jostain Savonlinnan tienoilta Pohjanlahden Hanhikiveen sekä varsin ankean ja puutteellisen kuvan antaminen elämästä Savonlinnassa. Useiden tutkijoiden mielestä Pähkinäsaaren raja tuskin kulki Savonlinnan lähellä. Esimerkiksi Savon historian asiantuntija professori Kauko Pirinen mainitsee em. väitteen tulleen esille vasta v. 1537 venäläisten rauhanneuvottelijoiden esittämänä (Pi II osa 1 s.28). Tutkijat korostavat, että Savonlinnan korkeudella oleva rajapaikka Samusalu (Samosalo) kuvaa laaja Saimaan alueella sijaitsevaa Sääminginsaloa. Näin sen esittää Andreas Bureus vuoden 1626 Savon kartassaan. Pähkinäsaaren rauhanraja saattoi myös kulkea sen itäpuolitse.
Elämä ei Olavinlinnassa aina ollut niin ankeaa, kuin radion ohjelmassa ”Elävä historia” 7.7.2025 annettiin ymmärtää. Jo silloin olut ja ja viini virtasivat. Jotkut linnanpäälliköt ymmärsivät nautiskella Tykkien laukauksilla juhlistettiin arvovieraiden saapumista ja lähtemistä. Linnaa piirittämään em. aikavälillä vainolainen ei näyttä päässeen kertaakaan. Siellä vieraili ryssien lähettejä ja laatokankarjalaiset kauppamiehet monipuolistivat tavaravalikoimaa. Ainakin johtohenkilöt ja arvovieraat voivat nukkua verhoilla katetuissa sängyissä peittoinaan ns. "ryssäntäkkit" tai vällyt. Monenlaisia tyynyjä löytyi penkeiltä pehmusteiksi tai päänalusiksi sekä talvimatkoja varten rekiin. Kynttilöitä käytettiin runsaasti. Naiset pystyivät kutomaan talvellakin niin paljon, että esimerkiksi vuonna 1550 Tukholman linnaan oli toimitettu ryijyjä 17 kpl, sänkyvaatteita 18 kpl ja viittoja 18 kpl. Linnan pässistä en sattunut löytämään lisävalaistusta.
Kynttilät olivat 1500-luvun lopulla jo yleisiä ainakin varakkaammissa taloissa koko maakunnassa. Niitä sai mm. Pielavedeltä vuonna 1600 suuri Venäjän lähettiläiden seurue Savon kautta matkustaessaan. Pielavedellä ei ollut kartanoita eikä pappilaa, tuskin kestikievariakaan. Turkikset ja kalat olivat tärkeitä sen aikaisessa kaupassa ja taloudessa. Ne olivat tärkeitä verotavaroita, joita viettiin Savonlinnan kautta mm. Tukholmaan. Esimerkiksi i vuonna 1551 sinne oli lähetetty voita 6 tynnyriä 9 leiviskää, suomalaista (kapa)haukea 39 kipuntaa ja nuorten hirvien nahkoja 20 kpl.
Vuosina 1541 - 1600 ryssät ilmeisesti eivät kertaakaan päässeet piirittämään Savonlinnaa, joten romanttinen tarina muuriin haudatusta linnanneidosta ei ole tältä ajalta.
Linnassa oli isoja uloslämpiäviä huoneita ja lasi-ikkunoita. Kokosin tähän jonkin verran tietoja myös vuosien 1570 - 1595 sodista Savossa, nuijasodan aikaisista tapahtumista sekä 1600-luvun alun elämästä Savonlinnassa. Lopussa olevasta muutamasta ravintorekisteristä voi löytää lisää kiinnostavia asioita.
Pekka Pitkänen
1. Lyhyt esitys vaihtoehtoisesta Pähkinäsaaren rajan kulusta. Edessäpäin on siitä laajempi selostus.
Ohjelmassa väitettiin Pähkinäsaaressa vuonna 1323 solmitun rauhanrajan kulkevan Keski-Suomen kautta Pohjanlahden rannalle Hanhikiveen. Varsin yleisesti vallalla olevan käsityksen mukaan se edelleen jakaisi Suomen väestön terveeseen ja vauraaseen Länsi-Suomeen ja sairaaseen ja köyhään Itä-Suomeen. Itä-Suomessa todella on enemmän joitakin sairauslajeja, mutta ne tuskin ainakaan alun perin johtuneet jostakin heikommasta väestöperimästä. Voidaan löytää muitakin syitä. Lisäksi itäsuomalaista väestö ainakin jo 1500-luvulta lähtien siirtyi Pohjanmaalle mm. Lappajärven alueelle sekä siitä pohjoiseen rannikkoa pitkin Torniojokilaaksoon asti. Myös Kainuun asutus suurelta osin on lähtöisin Savosta. Pähkinäsaaren rauhanraja ei kulkenut Keski-Suomen kautta Pohjanlahteen ns. Hanhikiveen, koska se vielä vuonna 1323 oli akateemikko Kustaa Vilkunan tutkimuksen mukaan merenpinnan alapuolella. Jääkauden vaikutuksesta Merenkurkun tienoilla maa nousee lähes 1 metrin 100 vuodessa, joten asia on melko helppo varmistaa.
Professori Kauko Pirinen erittäin perusteellisena Savon historian tutkijana ei lähde riitelemään Pähkinäsaaren rahankulusta, mutta tuo hienovaraisesti esiin erilaisen näkemyksensä. Hänen mukaan em. raja kulki Savon pohjoisosan korkeudella Varkauden eteläpuolelta Siitinselältä Juankosken Karjalankosken kautta Sotkamon Laakajärven kaakkoispäähän laskevaan Petäjäjokeen. Rauhankirjassa mainittua Karjalankosken ja Petäjoen välissä olevan rajapaikan Kolumakosken tai Kollemakosken sijaintia hän ei selitä. Täysin sellaiseksi nimettyä koskea ei Karjalankosken ja Petäjoen väliltä ei löydy. Lähellä sitä nimeä muistuttavaa Kalliokoski Nilsiän Syvärin koillispuolella Tiilikkajoen ja Korpisenjärven välissä. Myös sen sijainti soveltuu parhaiten puuttuvaksi rajapisteeksi. Koski on nykyisin ruopattu pois, mutta sen kuva 1950-luvulta löytyy Varpaisjärven paikallishistoriasta /Haara-Haara.
Nimi ”kolu”tarkoittaa virtapaikkaan seipäistä ja risuista tehtyä kalapatoa (T. Vuorela Kansanperinteen sanakirja s.186). Muita puuttuvaksi rajakoskeksi soveltuvia ovat Kaalukoski ja Kolukoski (Kålukoski 1700-luvulla) Pisanmäestä noin 10 -15 km koilliseen Nurmeksen suuntaan Ala-Luostanjärven lähellä, useita Kalliokoskia Tiilikkajoessa sekä Koirakoski Nurmijoessa noin 15 km Sonkajärven kirkonkylästä kaakkoon. Kolukoski sijaitsee vuonna 1595 solmitun Täyssinänrauhan rajan tuntumassa, mutta jää noin 15 km itään vuoden 1400 (1383) esitetystä rajalinjasta Vuotjärvi – Lastujoki – Syvärinjärvi.
Itsevarmasti professori Kyösti Julku väittää kirjassaan Suomen itärajan kulku : "Siitenselän ja Petäjoen välillä olevia rajapaikkoja löytyy kaksi: Karjalankoski ja Kolimakoski. Karjalankoskelle on ajateltu löydetyn vastine Nilsiän Karjalankoskesta, mutta Kolimakoski jää tällöin täydelleen selittämättä. Sen on täytynyt sijaita Nilsiän Karjalankosken ja Sotkamon Petäisen välillä, mutta tältä alueelta ei ole koskaan tavattu edes lähelle Kolimakoski-nimeä tulevia paikannimiä". Tämä väite sisältää useita kiistanalaisia kohtia ja suoranaisia virheitä. Hän ei ole kunnolla tutkinut Karjalankosken pohjoispuolella olevan alueen historiaa eikä karttojakaan. Karjalankoski sijaitsee Juankosken kirkonkylästä noin 3 km etelään. Se oli kuulunut Juankoskeen vuodesta 1923 alkaen, sitä ennen Muuruveteen ja nykyisin Kuopioon. 1900-luvun alussa ennen Muuruveden kunnan perustamista Karjalankoski on kuulunut Nilsiään.
2. Suomen itärajan kulusta Pohjois-Savon korkeudella.
Suomen itäraja
Pohjois - Savon korkeudella määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1323
Nevajoen Laatokan puoleisessa päässä Pähkinäsaaressa solmitussa rauhassa.
Rauhankirjassa mainitut rajapaikat ja niiden todennäköiset sijainnit olivat:
Siitti
järvenselkä Varkauden eteläpuolella, Karjalankoski noin 3 km Juankosken
alapuolella, Kolumakoski (Kollemakoski) Kalliokoski Nilsiän Syvärin
koillispuolella Korpisenjärven ja Tiilikkajoen välillä sekä Petäjoki
Sotkamon Laakajärven kaakkoispäähän laskeva Petäjäjoki tai Vieremän Nissilän
Rotimojärveen koillisesta laskeva Petäjäjoki. Pähkinäsaaressa sovittu raja
menetti pian merkityksensä monestakin syystä, mutta novgorodilaiset ja
myöhemmin venäläiset yrittivät palata tähän heille suhteellisen edulliseen
rajalinjaan. Petäjäjoen itäpuolella Karjalanmaanselällä Maanselänlammin kautta
noin 24 km Petäjäjoen suusta (josta minulla on oma kuva) itään kulki
laatokankarjalaisten kauppamiesten tärkein kulkureitti Oulujärven kautta vaelsivat
veneillään Pohjanmaan kauppapaikoille Oulun seudulle sekä sen pohjoispuolelle
Kemiin ja Tornioon. Pohjanlahdelle karjalaisia tuli myös Vienanmeren seudulta
Kuusamon eteläpuolen Iijärvestä alkavaa Iijokea pitkin.
2A Siitistä pohjoiseen Oulujärvelle johtavia vesireittejä
Niitä käyttäen kulkivat hämäläiset - ja ehkä myös jotkut laatokankarjalaiset eränkulkijat kulkivat. Varkauden koskien ja Unnukaveden kautta päästiin Leppäviralle sekä siitä Soisalon saaren itäpuolitse Puutossalmelle. Suoraan pohjoiseen soudettaessa tultiin Kuopionniemelle, jonka pohjoispuolitse voitiin kääntyä luoteeseen Ruokovedelle ja sitä kautta Maaningan Taviniemen itäpuolella virtaavan Mustavirran kautta Maaninkavedelle. Sinne kuitenkin tavallisesti kuljettiin Kuopion eteläpuolella luoteeseen pistävän Pitkänlahden pohjasta alkavan lyhyen vetotaipaleen Matkuksen kautta Pohjois-Kallavedelle. Siellä sijaitsi venesatama Haminalahti. Siitä luoteeseen kulkien päästiin Ruokovedelle ja Taviniemen ohi Maaninkavedelle. Ainakin talvisin voitiin oikaista Taviniemen tyven läheltä Hämeensuon kautta Onkivedelle. Onkivedelle päästiin myös kulkemalla Maaninkavedellä luoteeseen Viannankoskelle. Sen ohi kuljettua jouduttiin menemään kaakkoon Onkiveden eteläosaan. Onkivedellä piti jatkaa Lapinlahden ohi pohjoiseen Iisalmen eteläpuolelle Peltosalmelle.
2B Iisalmen Peltosalmen pohjoispuolella kulkureitti haarautui.
a) Voitiin kulkea suoraan pohjoiseen Koljonvirran kautta Isolle Iijärvelle, josta jokia pitkin jatkettiin Vieremälle sekä Salahmin kautta Rotimojoelle ja Rotimojärven kautta Rahajärvelle. Sieltä sijaitsee Oulujärven maanselän länsipäässä Maanselänlampi (lähde) Vieremän Rotimojärven pohjoispuolella ja laskee Rahajärveen (Ju s.125, Castren v.1754 Lu s.21, Habermanin maakirja). Vieremän Paavo Nissinen oli saanut vuoden 1550 tienoilla Kustaa Finckelta anekin numero 1755 . Se sisälsi maapalstat Maaselän alus , pohjoispuoli Petäjäjärveä, Petäiäsjärven Rotimohon, Rahajärvensivu maa sekä "Maa Selän Lambi Uth medh almoge Wegen”. Jossain Rahajärven pohjoispuolelta Oulujärven vastaiselta Maanselältä siis löytyi Maanselänlampi ja yleinen kulkutie Oulujärven suuntaan. Sitä kautta lyhyen kannaksen kautta päästiin Oulujärven länsipäähän laskevalle Saaresjärvelle.
tai
b) Iisalmen eteläpuolelta voitiin kääntyä itään Kilpijärven kautta Hernejärvelle, johon laski Matkusjoki Sonkajärven pohjoispuolelta Sonkakosken kautta. Siitä voitiin soutaa Sukevalle. Sinne laski Pyöreisenjärvi, josta oli lyhyt maataival Oulujärveen laskeville Vuottojärville. Tämä reitti näyttää olleen 1550-luvulla yleisimmin käytössä, kun Savosta vietiin tavaraa Oulujärven kuninkaankartanoon 1550-luvun alussa. Siitä tietenkin voitiin soutaa myös Oulujärven itäpäähän, josta Oulujoki alkoi.
3. Venereittejä Vuotjärven ja Nilsiän Syvärin kautta pohjoiseen Laakajärvelle ja Oulujärvelle
3A Kuopion luota Kallavedeltä voitiin lähteä myös luoteeseen Jännevirralle ja siitä itään Juurusveden kautta Muuruvedelle. Sieltä veneellä pääsi Karjalankosken alapuolelle, josta alkoi Juanlammin kautta Juantaival Vuotjärven lounaispäähän. Tätä reittiä käyttivät aluksi vain jotkut hämäläiset erämiehet, jotka olivat nimenneet Karjalankosken. Siitä noin 15 km koilliseen laski Nilsiän Syväristä virtaava Lastukoski. Se on noin 2 km etäisyydellä Pisan kaakkoispäästä länteen. Ehkä joku laatokankarjalainen erämieskin saattoi tulla Vuotjärvelle Heinäveden, Vehmersalmen, Riistaveden ja Juantaipaleen kautta.
3B Vuotjärvelle voitiin kulkea myös Kaavin suunnalta Vehkataipaleen ja Vehkajärven kautta Vuotjärven Kellolahteen. Tätä pitkin kulkivat aluksi laatokankarjalaiset eränkävijät ja 1500-luvulla liperiläiset Vuotjärven itärannalle sijaitseville kaukopalstoilleen. Vuotjärveltä pohjoiseen ei enää löydy merkkejä karjalaisten liikkumisesta. Syvärin pohjoispään läheltä piti kääntyä itään Tiilikkajoen jatkeelle Somsajoelle. Siihen laski pohjoisesta Korpisjärvi Kalliokosken kautta. Korpisesta pohjoiseen pääsi useitakin reittejä pitkin, mutta välissä saattoi olla lyhyitä vetotaipaleita. Esimerkiksi Laakajärven kautta Petäjäjoen ohi voi siirtyä Sotkamon Jormasjärveen laskeville pienille jokireiteille. Petäjäjoen kautta sinne saattoi tulla myös idästä eränkävijöitä Pielisen pohjoispuolelta Karjalaistensuurelta kauppatieltä, jonne matkaa on noin 28 km. Välillä toki on järviä, pieniä jokia ja purosoita. Niiden kautta myöhemmin kulki talvitie Ouluun. Jormasjärveltä voi siirtyä Nuasjärven kautta Oulujärven itäpäähän. Korpiselta Oulujärveen suuntaan oli mahdollista kulkea myös lännenpää Raudasveden kautta. Syvärin kautta pohjoiseen kulkeva eräreitti lienee ennen 1500-lukua olleen verraten vähässä käytössä. Kuitenkin jotkut sekä hämäläiset että laatokankarjalaiset näyttävät tunteneen Kolumakosken (Kalliokosken) ja Petäjoen (Petäjäjoen).
4. Laatokankarjalaisiin liittyviä nimiä Savon pohjoisrajan lähellä
Pohjalaiset historioitsijat Julku mukaan lukien näyttävät olleen karjalaisromanttisen innostuksen vallassa yrittäessään löytää Pohjanmaalta merkkejä heille mystisistä laatokankarjalaisista. Pohjalaiset eivät tarkemmin tunteneet Oulujärven vesistön omistussuhteita. Heille Venäjä saattoi alkaa jo Oulujärvestä. Sieltä suunnaltahan karjalaiset tulivat. Savon vanhimmissa maakirjoissa "anekeissa" havaitaan laatokankarjalaisten vaikutus Oulujärven läheisyydessä. Sonkajärven korkeudelta anekista 1758 (Häyrynen, Liikainen) kuitenkin löytyy "Wänehenjerfven pohjoispää", joka oli myöhemmän tiedon mukaan kirjattu anekiin vain rajankulun takia. Aneki on myönnetty Savonlinnan päällikön Kustaa Fincken aikana 1548-1561. Pienet Venäänjärvet löytyvät Sonkajärven ja Sukevan väliseltä vesireitiltä, joten "Wänehenjerfven pohjoispää" ilmeisesti on tarkoittanut Venäjänjärven pohjoispäätä. Ehkä liperiläisiin liittyvä nimi "Wiinijärven maa" esiintyy anekissa 1749 (Rautapartanen, Oinonen). Sen myöntäjä Jöran Månsson toimi Savonlinnan päällikkönä vuosina 1567-1575. Iso Viinijärvi sijaitsee Oulujärvelle johtavan kulkureitin lähellä.
5. Nilsiän Syvärin itäranta savolaisten omistuksessa jo 1550-luvulla
Jo 1500-luvun puolivälin tienoilla Nilsiän Syvärin itäranta kuului jo Ruotsille. Sieltä oli myönnetty anekeilla maita ainakin 4 talolliselle, jotka Pisalta lähtien pohjoiseen ovat: Olli Sutisen (aneki 1681 Kustaa Fincke) "Siikajärven alus korpi" Pisan pohjoispuolelta, Juho Pirinen (aneki 1528) "Saunaniemenmaa" Syvärin eteläpäässä, Olli Lukkarinen (aneki 1589) "Lukkarinjuuri" Keyrityssä Tahkovuorta vastapäätä ja Siilinjärven (Rantasalmen) Hakkaraisten Syvärin pohjoispään Karsanmäen aluetta. Rajasta Syvärin pohjoispuolella ei juurikaan karjalaisten kanssa edes kiistelty. Kuopion itäpuolen Riistaveden alueen maat oli jaettu ainakin jo 1540-luvulla (Kuopion käräjät 7.2.1643 s.198 ->).
6A. Rajankulusta ja venäläisten liikkumisesta Savossa, Pohjanmaalla ja Kainuussa Pähkinäsaaren rauhan aikaan ja jälkeen
Tutkija J. Gallenin mukaan ensimmäiset ruotsalaiset (itä)rajapisteet merkittiin maastoon vasta vuoden 1400 aikoihin (Jukka Korpela s.106). Lappiin oli sovittu jo 1300-luvun alkupuolella kolmen valtakunnan Ruotsin, Novgorodin ja Norjan yhteinen laaja veromaa. Novgorodilaiset tulivat pohjoiseen myös Vienanmeren kautta. Edellä mainittu Kuusamon eteläpuolelta Iijärvestä alkava Iijoki oli sopiva venereitti. Sen varrelta löytyy mm. Taivalkoski. He yrittivät ennen vuotta 1375 ulottaa verotuksensa etelämmäksi Pohjanmaalle "Kajaanien maahan". 1400-luvun lopulla Vienan ja Laatokan karjalaiset kävivät Pohjanmaalla ostamassa turkiksia (Armas Luukko Lapin historia s.201).
Väitteensä tueksi novgorodilaiset viittasivat ruhtinas Jurin eli Pähkinäsaaren rajasopimukseen (Julku s.183). He ja vuoden 1478 jälkeen Novgorodin vallanneet venäläiset yrittivät tavallisesti vaatia monenlaisin verukkein mahdollisimman paljon, jotta neuvottelujen tuloksena saataisiin mahdollisimman paljon. Tällä kertaa kyseessä lienee kuitenkin ollut vain Pohjanlahden perukoilla oleskelevien itäkarjalaisten kauppiaiden verotuksesta. Nämä ilmeisesti eivät olleet maksaneet verojaan Novgorodiin.
Luultavasti vuonna 1375 rakennettiin Oulujokisuuhun "muukalaisten maalle" linnoitus, jota vastaan Novgorodin nuoret miehet hyökkäsivät, mutta eivät pystyneet sitä valloittamaan (Novgorodin kronikka). Siis Oulun seutu tunnustettiin Novgorodissa 1370-luvulla Ruotsille kuuluvaksi. Siinä ilmeisesti oli kyse vain novgorodilaisten seikkailunhaluisten ryöstelevien rosvojoukkojen hyökkäilyistä. Näitä rosvoretkiä tapahtui mm. vuosina 1377, 1415 ja 1477 (Kirkinen s.150, s.158 ja s.172). Korpelan tutkimuksen mukaan ryöstelijät ainakin aikaisemmin myös "pyydystivät" suomalaisia orjiksi (HS:n artikkeli)! Erään ryöstöretken seurauksena ruotsalaiset kielsivät vuonna 1489 karjalaisten ja venäläisten kauppamatkat Oulun alueelle saakka (Kirkinen s.172).
Savolaisilla ja kainuulaisilla historioitsijoilla ei ole romanttisia kuvitelmia laatokankarjalaisista. Heille karjalaiset olivat 1600-luvun alkuun asti sotaisia hyökkääjiä, jotka tappoivat ja hävittivät heidän asutustaan. Myös savolaiset vastavuoroisesti tekevät hävitysretkiään itään. 1540-luvulla he hävittivät mm. edellä mainitun kauppareitin varrelle syntyneen karjalaiskylän Sotkamon Nuasjärveltä (Pi II s.610). Kiistoja Savon pohjoisosasta alkavan laajan erämaan omistuksesta käytiin 1400-luvun lopussa. Niiden seurauksena laatokankarjalaiset eli venäläiset kävivät vuonna 1500 tekemässä omia rajamerkkejään Savoon. Sellainen lienee 1700-luvulla kirjatun ”perimätiedon mukaan” ollut Leppävirran kirkonkylän länsipuolella Osmajärven ns. Osmankivessä (Pi II s.29).
Myös uudempi Karjalan historia (tekijä mm. professori Jukka Korpela) antaa karjalaisista varsin puolueettoman kuvan. Hänen mukaansa Pähkinäsaaren rauhan asiakirja oli alun perin todennäköisesti vain suullinen. Vanhin kirjallinen versio on latinankielinen. Se on ajoitettu 1400-luvun lopulle. Vanhin ruotsinkielinen teksti ajoittuu vuodelle 1537. Korpelan mukaan pogostahallinto vuoden 1323 aikaan ilmeisesti ei ulottunut Savon puolelle Mikkelin Savilahden "Savolax" alueelle. Pogosta – nimi on myöhempää perua. Vanhemman Karjalanhistorian kirjoittaja karjalainen professori Heikki Kirkinen ei edes tiedä mitään Savon maakirjoissa jo 1550-luvulla mainitusta Juankosken Karjalankoskesta. Hän arvelee, että se olisi sama kuin Nilsiän Syväristä Vuotjärveen laskeva Lastukoski! Pohjois-Savon osalta mahdollinen rajalinja on tutkittu hyvin huonosti. Nimen Karjalankoski lienevät antaneet kosken länsipuolella liikkuneet hämäläiset eränkävijät. Kosken itäpuolelle asti ulottui laatokankarjalaisten vaikutusalue. Siitä pohjoiseen rajanaapureina olivat hämäläiset ja laatokankarjalaiset (Pi I s.302).
6B. Miksi Juankosken Karjalankosken nimi ei ole Venäjänkoski (tai Ryssänkoski) ?
Koska muinaisina aikoina alueella liikkuneiden hämäläisten eränkävijoiden käsityksen mukaan
sillä alueella Vuoden 1415
Hämeen ja Savon välisen rajatuomion yhteydessä hämäläiset nimittivät
laatokankarjalaisia venäläisiksi (ryssän miehiksi). Siten Juankosken
Karjalankosken nimi täytyy olla tätä vanhempi tai kosken kaakkoispuolta
hallitsivat jo varhain Ruotsin puolella asuvat länsikarjalaiset (tai savolaiset). Muuten
kosken nimen pitäisi olla Ryssänkoski tai Venäjänkoski. Vielä vuoden 1654
Kuopion talvikäräjien pöytäkirjassa mainitaan "Käkisalmen ryssien"
kaskenneen Kaavin kirkonkylän länsipuolella. Valtakunnan raja oli vuonna 1617
siirtynyt kauas itään nykyiselle paikalleen. Karjalankosken tuntumaan Juankosken
Vehkalahdelle ja Akonvedelle oli jo myönnetty 1500-luvulla anekit 1791 ja
1811. Edellinen Kustaa Fincken myöntämä kuului kuopiolaisille Martti ja Pekka
Tuppuraiselle ja Suni Niutalle. Siihen sisältyi Juankoskelta palstat "Joentaipaleenmaa
ja Karjalankoskenmaa, jota kutsutaan myös Wehkalamminmaaksi". Siis Kustaa
Fincken mielestä Karjankosken seutu kuului Ruotsille. Anekin 1811 oli Pekka
Karkiainen saanut hiukan myöhemmin Savonlinnan pääliköltä Jöran Monssonilta.
Siihen kuului Juankosken eteläpuolelta Joenkeskus Akonpohjasta ja Honkasaari Akonvedeltä. 7. Todisteet läntisestä
eli Keski-Suomen kautta kulkevasta Pähkäsaaren rajankulusta ovat heikot Pohjalaisen Julkun
ja co. mukaan Pähkinäsaaren raja kulkisi siis Hämeen erämaan Keski-Suomen
kautta Pohjanmaalle. Kuitenkin Savon pohjoisosassa Pähkinäsaaren rauhanteon
aikoihin olivat naapureina hämäläiset erämiehet ja harvalukuiset
laatokankarjalaiset. Koko Pielisjoen alue oli vielä asumaton. Keski-Suomen
rajalinjalta ei selvää Karjalankoskea löydy. Erään sen nimisen Julku on
löytänyt Pielaveden länsipuolelta Koivujärven lounaispäähän lännen suunnasta laskevasta
pienesstä Myllypurosta. Sen entinen nimi on Kustaa Vilkunan tutkimuksen mukaan
ollut Karjalanjoki (Julku s.135 ja kuva s.137). Kuvan perusteella tämä
"Karjalankoski" ei ole ollut rajapaikaksi mitenkään selkeä ja siellä
liikkuville hyvin tunnettu koski. Se täytyy hylätä rajapaikka ehdokkaaksi.
Nimi Karjalanjoki juontunee siitä, että se sijaitsi Savon rajan suunnalla. Savo
kuului vuoteen 1534 asti Viipurin linnalääniin eli hämäläisten mielestä
Karjalaan. 7A Pohjois-Karjala
Liperistä alkaen oli vuoden 1323 aikoihin asumaton, joten sieltä ei tultu
Keski-Suomeen. Pielisjärveä
pitkin siis vain kuljettiin pohjoiseen. Se selviää seuraavasta Saloheimon
luettelosta: 1. Ilomantsi
asuttu jo 1300-luvulla (Ilomantsi, Mekrijärvi ym). Vuonna 1500 siellä oli 102
taloa (Sa s.83). Siitä erosivat 1500-luvulla Liperi, Pielisjärvi, Tohmajärvi ja
nykyisen rajan takaa Repola. 2. Tohmajärven
Kemie mainitaan asutuksi jo 1400-luvulla (Sa s.76) 3. Kiteeltä löytyi
vuonna 1500 58 taloa (Sa s.108) 4. Liperin vanhin
asutus oli 1400-luvulta (Vatjan viidennes). Vuonna 1500 Liperin Viinirannalla
oli 6 taloa (Sa s.136). Liperiläiset saattoivat käydä eräretkillä Vuotjärven itärannan
läheisyydessä Säyneisten Siikajärvellä, jossa sijaitsee Liperiin viittaava
Papelonniemi. Seudun verot maksettiin Liperiin ainakin 1700-luvun lopulle asti. 5. Kontiolahdella
Joensuun alueella oli vuonna 1500 7 taloa. Väestöä oli lähtöisin Kurkijoelta
(Sa s.162). 6. Pielisjärven
alueella sen eteläpuolella sijainnut Lieksa mukaan lukien asuttiin vuonna
1500 22 talossa. Lieksassa asukkaita oli 11 ja siellä sijaitsi Kuhasalon
luostari. (Sa s.171). Seudun asutusta on kuvannut nk. Nousija Venäläinen
matkaltaan vuonna 1556 Pielisen kautta Oulujärvelle 7B Savolaisista uudisasukkaista
saattoi juontua Viitasaaren Kolimajärven nimi Julkun mainostama
nimi "Kolimakoski" Viitasaarelta löytyy vasta vuosilta 1786 ja 1799
isonjaon asiakirjasta (Julku s.140). Savolaisia oli muuttanut
asumattomaan Hämeen erämaahan Kolimajärven seudulle ainakin jo 1500-luvun
puoliväliin mennessä. 1550-luvun puolivälissä Pohjois-Hämeen erämaassa eli Keski-Suomessa
asui ainakin 104 savolaissukua (Pi II s.272). Erityisesti Viitasaaren reitin; siis
mm. Kolimajärven alue, oli puhtaimmin savolainen (Pi II s.270). Eräs
vanhimmista Pekka Varis oli saapunut Savon puolelta. Hämäläisiä uudisasukkaita
olivat lähinnä sinne muuttaneet aateliston lampuotit. Kun hämäläiset myivät
maitaan, niin he joutuivat käyttämään paikanniminään uudisasukkaiden nimiä.
Niinpä vuoden 1578 Jämsän käräjien tuomion mukaan Antti Hinkanpoika
Toivialasta ja Pietari Arpiala Seppolasta olivat myyneet Koskipään eräsijan
Kolimasta Varismaan Antti Kokkoselle. Koskipäässä asui jo vuonna 1553 Savon
puolelta tullut Juho Varis. Kolimajärven alueen ensimmäinen maininta löytyy
vuoden 1552 käräjillä esiin tulleesta eräluettelosta (Mauno Jokipii
Keski-Suomen Historia I). Nimi Kolimakin saattaa juontua Savon Kolehmaisten
suvun mukaan. Mm. vuosilta 1625 ja 1626 löytyvässä veroluettelossa Kuopion
Kolimassa asuivat mm. Bertell ja Michell Koleman ja Rautalammin Kolimassa mm.
Olof Purain ja Pohl Pehkoin (no 6806 s.24 ja s.43). Näiden Kolimojen etäisyys
on noin 45 km. Karttulan Punnonmäen Kolehmaiset omistivat Kolimankylän seudulta
maita jo 1500-luvulla (anekien liiteosa numero 7 sivu 286). Myös
kansatieteilijä Kustaa Vilkuna arvelee nimen Kolima liittyvän sukunimeen
Kolehmainen. Pekka Kolehmainen mainitaan jo vuoden 1510 aikoihin lahjoitusmaan
saajaksi Varkaudessa. Sukunimi "Kolehmainen" näyttää muuntuneen
monissa asiakirjoissa muotoihin "Kolima" ja "Kolimainen".
7C Kustaa Vilkunan
teorian Pähkinäsaaren rajankulusta Keski-Suomen kautta Siitistä Hanhikiveen
muita heikkouksia Mikäli
Pähkinäsaaren raja olisi päättynyt Pohjanlahden rannalla sijaitsevaan
Hanhikiveen (tai Pattijokeen), kuten radio-ohjelmassa kerrottiin, sen olisi
pitänyt kääntyä Varkauden eteläpuolelta Siitin kohdalla Kuvanssista luoteeseen
ilmeisesti Jäppilän Syvänssille ja siitä Vääränjärven kautta Suonenjoen
Suonteelle. Sitä kautta on ainakin myöhemmin kuljettu, koska Vääränjärven
pohjoispuolelta löytyy "Matkus" - niminen paikka. 1500-luvulla
eteläsavolaiset kulkivat ilmeisesti Pieksämäen , Suonteen (Suontien) ja
Suonenjoen kautta asuttamaan Hämeen erämaata Keski-Suomen länsiosiin. Siltä
reitiltä ei tiedetä mitään merkittävää Karjalankoskea. Tutkija Kustaa Vilkuna
on selvittänyt, että Hanhikivi on vuoden 1323 aikaan vielä ollut merenpinnan
alapuolella, joten se olisi pitänyt etsiä sukeltamalla! Lisäksi jo vuoden
1510 aikaan Viipurin linnan päällikkö Erik Bielke oli myöntänyt edellä
mainitulle Pekka Kolehmaiselle tilan Siitin pohjoispuolelta Varkauden koskialueelta
tilan palkkioksi kruunulle tekemistään palveluksista, joten rajan on ainakin jo
silloin täytynyt jatkua Siitistä Varkauden pohjoispuolelle asti (Pi
II s.94). Savo siis kuului Viipurin linnalääniin vuoteen 1534 asti. Julkun Kolumakoskeksi
tulkitsema Kolimakoski sijaitsee Viitasaaren Kolimajärvestä alkavassa Kärnän
koskireitissä. Erikoista on, että Pirinen Savonhistoria II osassa 1 ei ollenkaan mainitse
rajatarkastelujensa yhteydessä rajapaikkaa Kolumakoski, Kolommakoski tai Kolimakoski! Professori Kyösti
Julkun jo alussa mainittu väite on: "Siitenselän ja Petäjoen välillä
olevia rajapaikkoja löytyy kaksi: Karjalankoski ja Kolimakoski.
Karjalankoskelle on ajateltu löydetyn vastine Nilsiän Karjalankoskesta, mutta
Kolimakoski jää tällöin täydelleen selittämättä. Sen on täytynyt sijaita Nilsiän
Karjalankosken ja Sotkamon Petäisen välillä, mutta tältä alueelta ei ole
koskaan tavattu edes lähelle Kolimakoski-nimeä tulevia paikannimeä" ja sen
kritiikkiä on käsitelty jo edellä. Raja-asiakirjojen Kolumakoski
(Kolomakuski, Kollemakoski) on Julkun tekstissä Viitasaaren Kolimajärven
mukaan muodossa Kolimakoski . Myös tutkija Ragnar Rosen huomauttaa, että Kolimakoski
( Kolumakoski) olisi sijoitettava Nilsiän Syväriin koillisesta laskevan Tiilikanjoen tienoille
(Korpela s.167- s.169). 8. Erik Flemingin
ja pohjalaisten mukaan Petäjoki on Sotkamon Laakajärveen idästä virtaava
Petäjäjoki Pähkinäsaaren
rauhan pohjoiset rajapaikat olivat 1500-luvulla hukassa sekä ruotsalaisilta
että venäläisiltä. Vuonna 1548 Kustaa Vaasan luottomies Suomessa Erik Fleming
lähti pohjalaisten talonpoikien ja sotamiesten kanssa etsimään Petäjokea (Pi II s.37). Se oli
hänen tutkimuksensa mukaan Nilsiän Syvärinjärven pohjoispuolella Sotkamoon
kuuluvan Laakajärven kaakkoispäähän idästä laskeva Petäjäjoki. Vuonna 1561 tämä
Petäjäjoki määritettiin Savon linnaläänin päätepisteeksi. Siitä pohjoiseen
alkoi Pohjanmaan ja Venäjän välinen raja (Pi II s.38). Pohjanmaan vouti
Ragvald Halvardsson kävi vuonna 1550 Petäjäjoelta rajaa pohjoiseen päin
Talvivaaran , Maanselän lammen ja Suomensuon alueilla (Pi II s.40).
Pohjanmaan ja Venäjän välisen rajan sanottiin kulkevan karjalaisten Pieliseltä
Ouluun johtavaa kauppatietä pitkin. Tien tärkeyttä kuvastaa Bureuksen vuoden
1626 kartta, johon on piirretty Nurmeksesta Sotkamoon johtavan reitin
kiintopisteinä Maanselänlampi sekä sen jälkeen pienet järvet Kalliojärvi,
Lappajärvi, Kiantajärvi ja Sapsojärvi (Saloheimo Savon historia osa II:2 s.12).
9A. Vuoden 1400
tienoille ajoitettu itärajan tarkennusluettelo tukee Karjalankoski – Vuotjärvi
– Syväri linjausta Vuoden 1400 (1383)
tienoille ajoittuva tarkennettu Savon pohjoisosan rajaluettelon rajapaikat ja
niiden sijainti on seuraava: Somertaipale
Heinäveden itäpuolella Oriveden ja Juojärven välillä. Raja lienee kulkenut
Suurijärven poikki, Ohtaansalmi Juojärven ja Rikkaveden välillä
Outokummusta länteen, Wehkataipale Kaavin Kellolahden ja Vuotjärven
Kellolahden välillä, Wuotjärvi, johon Nilsiän Syvärinjärvi laskee
Lastukoskea pitkin, Syvärinjärvi Tahkovuoren itäpuolella, Somsansuu
Tiilikanjoen suulla Syvärin pohjoispäässä, Lastujoki on sama kuin
Lastukoski, joka on sijoitettu luettelossa väärään kohtaan, Pahtasuo, jonka
sijaintia ei tunneta ja Pohjanmaa (Norrbutnin) (Julku s.213).
Vehkataipaleesta länteen Juankosken Karjalankoskelle on matkaa vain noin 10
km. Lastukoski noin 2 km Pisan kaakkoispäästä länteen laskee Syväristä
Wuotjärveen. Wuotjärvestä alkaa Juanvirta, jossa Karjalankoski sijaitsee. Siten
tämä rajaluettelo tuo rajalinjan Juankosken Karjalankosken välittömään
läheisyyteen. Karjalankosken alapuolelta Vuotjärveen kulkevan Juantaipaleen
mainitsivat venäläiset vuonna 1526 ns. "riita -rajansa" yhteydessä
(Pi II s.28). He siis tunnustivat Juankosken Karjalankosken vanhaksi
rajapaikaksi. 9B Lastukoski ja
Karjalan maanselkä mainittiin Turun maaoikeuden vuonna 1415 antamassa tuomiossa Hämeen pohjoisina
rajapaikkoina (Kyösti Juku s.219). Sen perusteella vielä siihen aikaan
hämäläiset erämiehet liikkuivat Pohjois-Savossa. Mahdollisesti Hämeen ja sitten
myöhempi Savon pohjoisraja kulki Karjalanmaanselän lammen pohjoispuolelta
Oulujärven eteläpuolista maanselkää pitkin länteen ja Vieremän Rotimojärven
pohjoispuolitse Oulujokeen. Tässä käsitellyn rajatuomion mukaan Hämeen ja
Savon raja kulki siis Suonenjoelta Lastukoskelle. Siitä pohjoisen suuntaan aina
Laakajärven Petäjäjoelle tai Maanselälle saakka oli voimassa "vuoden
1323" raja. Siten Hämeen ja Savon välinen raja loppui sekä
Pohjanmaan ja Novgorodin raja alkoi joko Lastukoskelta tai Karjalan maanselältä.
Pohjalaisilla ei liene juuri ollut mitään intressejä Nilsiän Syvärin
pohjoispuolisiin erämaihin eikä tietojakaan tästä alueesta. 10 Kruunun ja
talonpoikien kalastuksesta Savon pohjoisosissa 1500-luvulla Savonlinnan
alaiset kruunun kalastamot sijaitsivat ainakin jo 1500-luvulla Savon
pohjoisimmissa osissa. Näitä olivat Varkaus, Vianta Maaningan
kirkonkylästä noin 10 km luoteeseen, Riistajärvi (Riistavesi)
Kuopion itäpuolella, Palanto (Palokki) Iisalmessa nykyisen kaupungin
keskustassa, Rasvanki Tervossa, Onkivesi Lapinlahdella Iisalmen
eteläpuolella, Suurijärvi Heinävedellä sekä idässä Puruvesi, Orivesi ja
myös Heinävesi. Kuitenkin ainakin myöhemmin 1500-luvulla Palannolla voitiin
tarkoittaa Heinäveden Varisveden luoteispäässä sijaitsevaa Palokkia! Se
sijaitsi lähellä kiistanalaista rajaseutua. Tervo sijaitsee noin 30 km
Pielavedeltä etelään. Myöhemmin mainitaan Maaningan Ruokosalmi ja – Ruokovesi,
Lapinlahti sekä Iisalmen Kihlosalmi. Linnan alaiset kartanot kalastivat
1550-luvun lopussa myös Nilsiän Syvärillä ja - Vuotjärvellä sekä Juankosken
Vehkalahdella. Vuotjärven kuitenkun kirjori oli merkinnyt virheellisesti
Pohjanmaalle ”vdy Österbotten” (no 6288 s.21). Savon itäosissa Orivedellä,
Puruvedellä ja myös Heinäveden järvellä kävivät suurimittaisesti pientä
raha – tai kalaveroa vastaan kalastamassa eteläkarjalaiset Jääsken ja Lappeen
asukkaat. Keväällä 1543 tästä kalastusoikeudesta veroa oli maksanut peräti
406 pienen ja 15 isonnuotan omistajat (no 6135 s.40). Esimerkiksi vuosilta 1555 ja
1558 löytyvät näiden nuottakuntien kalastajien nimet (no 6197 s.43 ja no 6276 s.54).
Monia kalastajia jäi asumaan Savon puolelle. Vuoden
1545 tileissä mainitaan rahvaalla, ilmeisesti savolaisilla, olleen 209
pikkunuottaa (no 6136 -38, s.4 ->). 11. Pohjois-Savon
omistuksen varmistaminen Ruotsille 1543 Taviniemen kartano Maaningalle.
Kanssakäymistä ”ryssien” kanssa. Olavinlinnan päällikkö
Klemetti Kirjuri perusti kuninkaankartanon Maaningan Taviniemelle (ei
siis Tavinsalmelle) vuonna 1543. Voudintileistä löytyy mm. teksti: "Item är wtspiisatth
till konungsz gården, nämpligh Taffwinem medh Oloff iacobson som Clemeth
lothe opbygghia aff Nyo, som i nu lendzma besiitthe (no 6135 s.67). Klemetillä ei ollut selkeää
käsitystä silloisesta "todellisesta" rajatilanteesta. Hän luultavasti uskoi ainakin aluksi
Taviniemen sijaitsevan lähellä valtakunnan rajaa. Savon itäraja erilaisten
sopimusten ja käytännön todellisuuden mukaan kulki siihen aikaan kaukana
Nilsiän Syvärinjärven itäpuolella. Asutus myös oli levinnyt jo huomattavasti rakennuspaikkaa
pohjoisemmaksi. Hän kävi itse tutkimassa rajaa Taviniemen pohjoispuolella
Onkivedellä. Linnoituskartanon eräänä tarkoituksena oli varmistaa Pohjois-Savon
kuuluminen Ruotsille. Sen ilmeinen sijainti Tavinniemen ja Mustavirran
Matkasalmensaaren eli myöhemmän Linnasaaren tienoilla siis oli Ruotsille
tyypillinen sijoituspaikka, joka valvoi Savon tärkeintä pohjoiseen johtavaa
kulkureittiä. Nimismiehen sijoittaminen kartanoon luultavasti ennakoi uuden
hallintokeskuksen perustamista pohjoiseen. Seuraava linnanpäällikkö Kustaa
Fincke oli tyytymätön kartanon sijaintiin ja jätti sen vähälle huomiolle.
Vuonna 1556 Tavisalmen kartanosta tehtiin kuningas Kustaa Vaasan ideoima
pitäjän kuninkaankartano. Nähtävästi siinä yhteydessä alettiin pystyttää
rakennuksia Mustasaareen (myöhemmin Hussolansaari) tai Tavinsalmelle. Vuoden
1546 Taviemenkartanon tavarainventaarion mukaan sieltä löytyi mm. runsaasti
ruutia, tykki ”falknect” (falkonetti) sekä muitakin raskaita ampuma-aseita
hakapyssyjä ”hakar” ammuksineen (no 6139 s.65–s.66). Tämä viittaa siihen, että
Taviniemessä oli jo silloin jonkinlainen linnoitus! 12
Myös Klemetti-kirjurin aikaan oli riitoja itärajan kulusta, joita ratkottiin Ryssien lähettiläidden kanssa. Linnanpäällikkö
Klemetti vouteineen näyttää virkakautensa aikana olleen varsin paljon
yhteydessä venäläisiin. Hän ei siis ollut mikään riidanhaastaja. Vouti Mats Tordssonin
oli käynyt vuonna 1543 sanansaattajan toimessa Venäjällä mukanaan 7 miestä
(no 6135 s.76), missä hän oli käynyt keskusteluja ”samtal” venäläisten kanssa
(no 6135 s. 17). Viimeksi mainittu kävi vielä myöhemminkin
"vehnäkakkuineen" Venäjällä neuvottelemassa (no 6139 s.73). Vehnää
Pohjois-Savossa viljeltiin vuoden 1625 tienoilla melko yleisesti aina Vieremän
korkeudelle asti. Rajakiistoja laatokankarjalaisten kanssa oli vuonna 1543 mm.
idässä Orivedellä jossa maavouti Jacob Persson (Auvinen) Joroisista oli
käynyt korjaamassa viljat luultavasti liperiläisten ryssien kylvämistä
kaskista (mm. no 6135 s.35, s.86). Omiksi katsotuista rajamaista pidettiin
tiukasti kiinni. 12A. Rajariitoja
näyttää olleen idässä lähinnä Heinäveden, Rantasalmen ja Säämingin korkeudella,
mutta niitä oli sattunut Etelä-Saimaan alueella (Pi II s.612).
Luultavasti tästä syystä Ryssän lähettiläitä oli asunut vuonna 1543 Säämingin
pappilassa 14 päivän ajan (mm. no 6135 s.93). Nämä oli keväällä lähetetty
Klemetin luokse "till Clemetth scrifver" (no 6135 s.64 ). Heille
oli järjestetty linnasta 1 panni vehnäjauhoja, herraolutta ja palvelusväen
”swenneolutta” yhteensä 8 tynnyriä, ruisjauhoja, ruisleipää useita lajeja,
pari vuohenruhoa, turskaa, suolakalaa ja suolaa (no 6135 s.12 - s.17, s.64 -
s.88 ja s.93). Vuonna 1545 vouti Matzs Tordsson oli käynyt nihtejä mukanaan
saattamassa venäläistä kuriiria ”var … till rytze kyrir” ja saanut
pyssyihinsä linnasta ruutia ja lyijyä (no 6137 s.68 - s.69). 12B. Myös vuonna
1546 Savossa kävi Ryssän lähettiläs neuvottelemassa linnan päällikön Klemetin
kanssa.
Nämä saivat kestitykseksi linnasta mm. 2 vehnäkakkua, lestyleipää 2,5 tynnyriä
(4,5 hl), herraolutta 6 tynnyriä (7,6 hl), 80 munaa, lohta 1 nelikko (30 kg)
ja 16 kanaa (no 6139 s.16-s.27). Savonlinnaan saapui jo vuonna 1546 Klemetti
Kirjurin seuraaja Kustaa Fincke. Saattoi olla, että myös hänen vaikutuksestaan
tehtiin joitain Pohjois-Savon turvallisuuteen tähtääviä toimenpiteitä. Samalla
kuitenkin yhteydenpitoa venäläisiin jatkettiin Klemetin ja Venäjän lähettilään
keskinäisillä neuvotteluilla ruuan ja oluen merkeissä (no 6139 s.16-s.27). 12C.. Kustaa Fincke
Olavinlinnan päällikönä. Vaihtokauppaa turkiksilla rajantakaisten karjalaisten kanssa. Vuonna 1548 Kustaa
Fincken ollessa Olavinlinnan päällikkö sotilaiden palkat olivat: mies ja
hevonen 60 mrk ja pelkkä hevonen 30 mrk (no 6147 s.35). Pelkkä (sota)miehen
palkka oli ollut 16 mrk ja näitä löytyi 44 kpl. Palkkoja maksettiin mm. Vapun
aikoihin "Valpurin messu" (no 6147 s.38). Bertill Håkanssonin
johtama Porvoon kuninkaankartano oli savolaisille tärkeä. Sinne
majoittunut ryssän lähettiläs oli saanut ilmeisesti Finckeltä 15 mrk rahaa (no
6147 s.34). Sinne oli viety mm. ruista, ohraa sekä maltaita (no 6147 s.38),
kuivaa tynnyrikalaa 7 tynnyriä (830 kg) ja suomalaista (kapa)haukea 7 leiviskää
(60 kg) (no 6147 s.45). Ehkä ne vietiin sitä kautta Tukholmaan, jonne oli
lähetetty vielä suomalaista haukea 70 kipuntaa (n. 12 000 kg), kuivaa
ruokakalaa 28 kipuntaa eli noin 4700 kg (no 6147 (s.46). Linnassa oli
luultavasti ryssiltä vaihdettu 3 ristiketulla ja 29 punaketulla sarkaa 757
kyynärää (447 m) ja jäniksennahkoilla 200 kyynärää (n. 120 m). Sitä oli lähetetty
Tukholmaan 620 kyynärää (no 6147 s.49). 12D. Helsinki
kuului Viipurinlinnan alaisuuteen vielä 1540-luvulla. Voudiksi 1550-luvulla savolainen Anders Korppi. Helsingin pitäjää
hallinnoitiin vielä vuonna 1546 Viipurin linnasta käsin. Se siis sijaitsi
"Karjalan raukoilla rajoilla"; tosin länsirajan. Viipurinlinnan
tileissä mainitaan mm. Tuomarinkylä, Tapaninkylä, Malmi, Oulunkylä sekä
läntisimmät kylät Pieni - ja Iso Huopalahti (no 5010 s.179-s.180) . Kustaa
Vaasan perustettua Helsingin vuonna 1550, sitä johti vuonna ilmeisesti vuonna
1551 Erik Ollsson, joka otti vastaan Savonlinnasta yli 79 lästin (5 100 hl)
ohratoimituksen (no 6158 s.50). Vuonna 1554 Savonlinnasta lähettiin ohraa ja
maltaita Helsinginkosken voudille Anders Korpille (no 6185-87 s.30), joka vielä
edellisenä vuonna 1553 kustansi 4 ratsumiestä Savossa (mm. no 6175 s.3). Nyt
Helsinki joutui "savolaisten hallintaan" ja vielä ruokittavaksikin.
Väkensä se sai pakkosiirrettyinä muista rannikkokaupungeista. Vuonna 1549
Korppi oli toiminut Savonlinnan linnankirjurina 30 markan vuosipalkalla (no
6149 s.40), joten mies oli sekä luku - että kirjoitustaitoinen ja varmasti
pätevä Helsingin voudiksi. 13. Elämänlaadusta
Olavinlinnassa ja Savon kartanoissa vuosina 1540 - 1610. Naiset kutoivat paljon. 13A. Elämä ei aina
ollut niin ankeaa, kuin radio-ohjelmassa ”Elävä historia” 7.7.2025 annettiin
ymmärtää. Jos silloin olut ja ja viini virtasivat. Tykkien laukauksilla
juhlistettiin arvovieraiden saapumista ja lähtemistä. Linnassa vieraili
ryssien lähettejä. Laatokankarjalaiset kauppamiehet monipuolistivat sen tavaravalikoimaa.
Siellä nukuttiin verhoilla katetuissa sängyissä "ryssäntäkkien"
tai vällyjen välissä. Monenlaisia tyynyjä löytyi penkeiltä ja myös talvella
reestä. Naiset kutoivat niin paljon, että heidän töitään vietiin myös Tukholman
linnaan. Linnan pässistä en sattunut löytämään lisävalaistusta. Kynttilät
olivat jo yleisiä linnan ohella kuninkaankartanoissa sekä myös varakkaammissa taloissa
koko maakunnassa, joten kutominen onnistui talvellakin. Turkikset ja kalat olivat
tärkeitä sen mm. aikaisessa kaupassa ja veronmaksussa. 13B. Vuosina 1541 -
1607 ryssät ilmeisesti eivät kertaakaan päässeet piirittämään Savonlinnaa,
joten romanttinen tarina muuriin haudatusta linnanneidosta ei ole tältä ajalta.
Linnassa oli isoja uloslämpiäviä huoneita ja lasi-ikkunoita. Pimeän aikaan valaistiin
kynttilöillä mm. Tavinsalmen kuninkaankartanossa. Vuonna 1557 siellä oli käytetty
talia kynttilöihin 1 leiviskä 7 naulaa eli 11,5 kg (no 6255 s.54). Ryijyjä ja muita
kudonnaisia tehtiin Savonlinnasa ainakin jo 1540-luvulla. Mikäli ryijyjä käytettiin vain
seinävaatteina, niiden käytön edellytyksiä lienee silloin ollut riittävän iso tila, riittävä
valaistus ja uloslämpiävä huone. Nämä ehdot toteutuivat ensiksi Savonlinnassa. Ryijyjä
käytettiin myös seinien ja katon sisäpuolisena lämpöeristeenä. Samaa
tarkoitusta palvelivat myös sängynverhot. Vuonna 1543 Savonlinnan aitasta
löytyi mm. 14 uutta ja 12 vanhaa ryijyjä, 20 uutta sängynpeittoa ja 1
vanha, 19 uutta viittaa 12 vanhempaa, erilaisia pehmusteita sekä kankaasta
että valkoisesta nahkasta, tyynyliinoja, pöytäliinoja sinisin ja punaisin
reunuksin, sängynverhoja ”sparlakan” ja myös puuvillasta tehtyjä vaatteita (no
6135 s.30). 13C. Linnan
kutoja Anna sai rahapalkkaa ja muita etuuksia (no 6135 s.30 ja s. 60). Jo
vuonna 1545 Taviniemen kartanon väelle annettiin lampaiden nahkoja (no 6137
s.52) ja myöhemmin yleisesti vällyjen, penkkityynyjen sekä tupaikkunoiden
pergamentin tekoon (no 6281 s.54). Pergamenttia käytettiin siis lasin
korvikkeena. Vasta vuoden 1780 vaiheilla alettiin Kuopion seudulla Kuopion
seudulla esimerkiksi Nilsiässä, tehdä talonpoikaistalot uloslämpiäviksi ja
niihin hankittiin lasi-ikkunoita. Kuopiossa toimi ainakin jo vuonna 1782
lasimestari (ja muurimestari) Henrik Häger, mikä lienee vaikuttanut seudun ikkunalasien
yleistymiseen. 13D Vuonna 1550 linnan
aitasta oli annettu villaa 7 ryijyyn 1,5 leiviskää, 5 viittaan 2 leiviskää 3
naulaa ja 5 sänkyvaatteeseen 2 leiviskää 17 naulaa. Siten yhteen ryijyyn
villaa oli käytetty keskimäärin n. 2,6 kg, viittaan 3,7 kg ja
-sänkyvaatteeseen n. 4,8 kg. Tukholman linnaan oli toimitettu 12. syyskuuta
1550 ryijyjä 17 kpl, sänkyvaatteita 18 kpl ja viittoja 18 kpl. Viitat olivat yleensä
valkeita, joissa oli mustat tai punaiset sivureunukset ”render”.
Sänkyvaatteiden sivureunat olivat punaisia, mustia tai keltaisia. Vuonna 1554
oli linnassa tehty 2 ryijyä 3 leiviskästä villaa, joten yhteen ryijyyn sitä oli
kulunut 1,5 leiviskää eli 12,75 kg! Ne saattoivat olla 4,5 kyynärää pitkiä ja 3
leveitä; siis noin 2,7 m x 1,8 m. Linnassa valmistettiin villasta myös ns.
venäläisiä peittoja ”Rydze täcken”. Vuonna 1559 niitä oli kudottu 5
leiviskästä 8 naulasta villaa 9 kpl eli yhtä peittoa kohti villaa oli
käytetty n. 5,1 kg! Uusia peittoja aitasta löytyi 65 kpl, joista valkopunaisia
oli 35 kpl, valkomustia 10 kpl ja keltamustia (Savon värit) 20 kpl.
Savonlinnan tarpeisiin kudottiin useimmiten hampusta lakanoita, sängynverhoja,
pöytä – ja käsiliinoja. 13E. Vuonna 1587
Savonlinnassa oli kudottu villasta 6 uutta ryijyä ja 20 uutta viittaa sekä
sarkaa. Silloin oli arvioitu, että 1 ryijyyn kului villaa 1 leiviskä (8,5 kg),
1 viittaan 11 naulaa (4,8 kg) ja 1,5 kyynärään (90 cm) sarkaa 1 naula (425 g).
1 lampaasta villaa saatiin vuodessa 2 naulaa (0,85 kg). Mikäli määrää pitää
paikkansa, villaa lienee mennyt aikaisempien lukujen perusteella tilityksen
ohi!. Kankaita tai vaatteita ostettiin silloin mm. porvoolaiselta kauppiaalta
Willem Bruhilta. Tällöin mainitaan Engelsk-kangas sekä lamperduch ja götnisk.
(n 6577-78 s.47-s.48). Jo vuonna 1558
myös Tavinsalmen kuninkaankartanoon oli rakennettu 2 sänkytupaa (no 6281 s.57).
Seuraavana vuonna siellä oli Savonlinnan kanssa kudottu 3 uutta sänkyvaatetta,
joissa oli mustat ja punaiset sivureunat sekä kaksi pääty- tai poikkiraitaa
"bredhe". Vaatteiden pituus oli 4 kyynärää eli noin 2,4 m (no
6302B s.42-s.45). Edelleen Savonlinnan kanssa oli neulottu hampusta 6 metriä pitkä pöytäliina,
jossa oli kaksi päätyraitaa. Lisäksi siitä oli kudottu 3 kpl noin 2,1 meriä
pitkää vaatetta "språnghaff". Hamppua oli niihin käytetty yhteensä 18
naulaa (7,7 kg). 13F. Ennen Nuijasotaa
1590-luvun alussa myös sotilaat halusivat nukkua sängyissä. Vuonnsa 1591
ratsumies Mats Björn oli kantanut Joroisten talonpojilta veroa 2 hevosta ja
miestä varten ruista 1,5 pannia, maltaita 1,5 tynnyriä, lihaa yli 1,5
leiviskää, suolakalaa 12 naulaa, kapakalaa 1,5 leiviskää, papuja 3 kolmasta,
ohraa 3 kolmasta, voita 9 naulaa, humalaa 9 naulaa, suolaa 9 naulaa, talia 6
naulaa, kauraa 2 tynnyriä 4 kolmasta, heinää 1,5 parmasta, olkea 2 kupoa, rahaa
3 markkaa sänkyvaatteita varten. Myös ratsumies Jöran Jonsson oli väkivalloin
ryövännyt joltakin talonpojalta lakanan "lakan" (no 6614 a
vuosi1591). 14. Ryssien
kaupasta Savossa 14A Savonlinnan
väki ja sotilaat pitivät kauppaa venäläisten kanssa etuoikeutenaan (Pi II s.413).
Myös entinen sotilas Tavisalmen vouti Per Jönsson käytti vuonna 1557 tätä
oikeuttaan ostaessaan tarvitsemiaan kankaita kartanoonsa (no 6256 s.44). 1540
-1550 luvuilla Savossa kauppaa tekivät ilmeisesti vain tietyt karjalaiset
kauppiasperheet, jotka tunnettiin hyvin. Näin ollen sodat eivät katkaisseet
kauppasuhdetta, mutta niistä oli haittaa kaupanteolle. Muutamia
laatokankarjalaisia kauppiaita mainitaan myös nimeltään. Vuonna 1545
Savonlinnassa oli vaihdettu lampaan – jäniksen - ja punaketun nahkoja vastaan
karkeaa ja hienoa palttinaa ”ryssiltä” nimeltään Rigoi, Olexe, Elop, Recka
Michill ja Kosma (no 6137 s.48). Näistä ainakin osan on täytynyt olla
suomenkieltä taitavia, koska linnasta ei aina löytynyt edes venäjänkielen
taitoista tulkkia. 14B Savonlinna ja
kuninkaankartanot kävivät kangaskauppaa ryssien kanssa lähinnä jäniksen- ja
ketunnahkoilla. Esimerkiksi vuonna 1559 Juvan Partalaan oli hankittu venäläistä
sarkaa 144 kyynärää (67,4 m) 60 jäniksennahkalla ja yhdellä ketunnahkalla (no
6288 s.4). Ostopaikkaa ei mainita, joten kangasta lienee ostettu paikan päällä.
Usein nahkoilla vaihdettiin ryssiltä vain värikkäitä kankaita, - lankoja ja
– peittoja. Saran lisäksi heillä oli tarjolla mm. hienoa palttinaa ja
ryssännahkoja sekä erityisesti Savonlinnaa varten penkkityynyjä. Kiialan
kartanoon heiltä hankittiin vuonna 1558 myös kaksi ulkolukkoa (no 6269 s.28).
Yhden lukon hinta oli 1 markka 1 äyri, mikä vastasi 5,5 päivätyön arvoa. Näitä
lukkoja "wtan låås" oli hankittu jo vuonna 1543 ryssiltä 17
lampaannahkalla 7 kpl myös Savonlinnaan (no 6135 s.45). Viimeksi mainittuna
vuonna Savonlinnassa oli vaihdettu 13 ketunnahkalla 130 kpl ryssännahkoja, 14
nahkalla 815 kyynärää (480 m) ryssän palttinaa ja 2 nahkalla 54 kyynärää (32
m) sarkaa sekä 2 hiusseulaa ”håår såldh” (no 6135 s.44 ja s.45). Lisäksi 228
jäniksennahkalla oli ostettu palttinaa 262 kyynärää (155 m) ja 27 nahkalla
sarkaa 18 kyynärää (11 m). Vuonna 1548 Savonlinnaan oli ostettu ryssiltä 5
jäniksennahkalla uusi paloviinapannu (no 6146 s.48) ja vuonna 1553 24
jäniksennahkalla 4 kalaverkkoa (no 6174 s.34). Ryssännahkoja ja sarkaa vietiin
Tukholmaan, viimeksi mainittua mm. vuonna 1548 620 kyynärää (370 m) (no 6135
s.45 ja no 6146 s. 49). 14C Savonlinnaan oli
hankittu vuonna 1549 myös kaalinsiemeniä 4 jäniksennahkalla ( no 6249 s.54).
Lumivalkeat metsäjäniksen talvinahkat olivat arvossaan mm. Keski-Euroopassa ja
nähtävästi myös Venäjällä. Vuonna 1549 ryssiltä oli saatu sarkaa 1,5
jäniksennahkalla 1 kyynärä (0,6 m) ja parempaa palttinaa 1 nahkalla 1
27/67 kyynärää eli 0,83 metriä (no 6149 s.33). Edellä mainittiin, kuinka
yhdellä punaketun nahkalla näiltä oli saatu sarkaa 20 kyynärää, siis noin 12 m
tai (säkki)palttinaa 55 kyynärää eli yli 30 metriä (no 6149 s.54 ja s.33).
Paremman sarkakaupan ryssien kanssa oli tehnyt vuonna 1557 Olof Rennare
Rantasalmen kartanossa. Hän oli saanut sitä 3 ketunnahkalla 72 kyynärää. Siis
yhdellä nahkalla oli saatu sitä 24 kyynärää eli noin 14 m (no 6248 s.29).
Vielä vuonna 1559 Savonlinnaan heiltä oli ostettu 12 punaketulla 240 kyynärää
(142 m) sarkaa ja 12 jäniksennahkalla 12 kyynärää (7,2 m) hienoa palttinaa (no
6254 s.72). Ainakin 1540 – luvun alussa ”ryssiltä” oli koottu myös veroa.
Tilien mukaan 40 ketunnahkasta oli otettu veroiksi 13 ketunnahkaa eli
veroiksi oli mennyt joka kolmas nahka (no 6124 -
25 s.106). 15. Riistaa,
eläintennahkoja, linnaleiriä, leipomista, oluenpanoa ym. Savossa Vuoden 1551
Savonlinnan inventaarion mukaan kanoja oli ollut 447 kpl, lintuja oli saatu
550 kpl ja jäniksiä 408 kpl. Jänikset nähtävästi menestyivät hyvin kasketuilla
metsäaukioilla. Nahkoja linnaan saatiin tavanomaisten verotavaroiden
vastineeksi. Villieläimistä ja niiden nahkoista mainitaan mm.: 37 hirvi. 1
ilves, 10 näätä, 1 ahma, 3 punakettu, 1 saukko, 10 vesikko, 59 kärppä, 408
jänis ja 848 orava (no 6158 s.31). Jäniksen - ja punaketun nahkoja oli
vaihdettu luultavasti "ryssien" kanssa sarkaan (no 6158 s.44?). Tukholmaan
oli lähetetty voita 6 tynnyriä 9 leiviskää, suomalaista haukea 39 kipuntaa ja
nuorten hirvien nahkoja 20 kpl. Linnaleirissä "borgelegert"
ilmeisesti Savonlinnassa oli ollut 24 hevosta 12 viikkoa ja 9 hevosta 23
viikkoa. Kukin hevonen oli saanut viikossa 1/2 pannnia (45 litraa) kauraa (no
6158 s. 39). Savonlinnasta oli viety ilmeisesti veroviljana Helsinginkoskelle
Erik Ollssonille ohraa melkein 80 lästiä (no 6158 s.50). Tavinsalmen vouti
Per Jönsson oli vuonna 1557 kerännyt pitäjästä talonpojilta villieläinten
nahkoja veroviljojen vastineeksi seuraavat määrät: haapanäätiä 2 kpl,
ristikettuja myös 2 kpl, punakettuja 10 kpl , kärppiä 77 kpl, saukkoja 5 kpl ,
vesikkoja 14 kpl ja oravia (harmaanahkoja) 182 kpl (no 6255 s.35). Näistä
suurin osa kuljetettiin Savonlinnan kautta Tukholman linnan käyttöön, mutta
niitä vietiin sinne jonkin verran myös suoraan. Esimerkiksi lokakuussa 1558
kartanosta oli lähetetty Tukholmaan 182 oravannahkaa (no 6255 s. 53).
Maavouti Jacob Perssonin luetteloissa mainitaan myös sudennahka ja 3 hirvennahkaa
(no 6253 s.5). Erikoista on, että metsäpeuran ja poron nahkoja eikä majavia
näkynyt luetteloissa! Lintuja pyydystettiin runsaasti ravinnoksi. Jäniksen
hinta oli 1 äyri ja teerikukon 0,5 äyriä. Pyyn hintaa ei löytynyt, mutta
Rantasalmen kartanosta niitä oli myyty nähtävästi sotaväelle 4 240 kpl (no
6248 s.15). Savonlinnassa ja
jonkin verran Savon kartanoissa oli leivottu vehnäkakkuja tai - kaakkuja
"whete kakor", jotka olivat varsin suuria. Yhteen kakkuun saattoi
kulua vehnäjauhoja 5,8 litraa - 7,5 litraa (no 6135 s.64 ja no 6139-40 s.13).
Niitä annettiin vain "arvokkaille" henkilöille. Vehnäjauhot oli
ilmeisesti jauhettu kuorituista vehnänjyvistä. Maalaistaloissa ja usein myös
Savon kartanoissa jauhaminen tapahtui käsin jauhinkivillä. Myllyjä kuitenkin
oli jo kartanoissa ja tietenkin Savonlinnassa. Vuonna 1543
Savonlinnassa oli leivottu 8,5 pannista vehnäjauhoja 131 kpl vehnäkakkuja (no
6135 s.36) ja 4,5 pannista kauraa 17 kpl vanginleipiä. Yhteen leipään kului
siten kauraa melkein 24 litraa (no 6135 s.37). Olut oli tärkein juoma
Savonlinnassa ja myös sen alaisissa kartanoissa. Vuonna 1545 linnassa ( no
6138 s. 15) pantiin 1 tynnyriin herraolutta maltaita 5 1/3 neljännestä
ja humalaa 4 naulaa eli 1 litraa kohti olutta maltaita 0,95 litraa ja
humalaa 13,5 g. 1 tynnyriin swenneolutta maltaita 1 panni ja humalaa 3
naulaa eli 1 litraa kohti olutta maltaita 0,72 litraa ja humalaa 10,1 g. 1
tynnyriin spisseolutta maltaita 2 276/301 neljännestä ja humalaa 1 9/
301 naulaa eli 1 litraa kohti olutta maltaita 0,52 litraa ja humalaa 3,5 g.
Myös krogerolut mainitaan. Linnassa oli erityinen mallashuone, jota hoiti pari
naista. 16. Elämää
Savonlinnassa Klaus Hermansson Flemingin aikaan 1579-1582. Venäjän sodasta. Kustaa Vaasan
kuoleman jälkeen usein riippui linnan päälliköstä, kuinka ylellistä elämää siellä
vietettiin. Kun vuonna 1579 Savonlinnan päällikkönä toimi Klaus (Hermansson)
Fleming, hänen tilejään oli tarkastellut ulkopuoliset henkilöt, jotka
antoivat niistä muistoksi "till mines" kriittisiä havaintojaan.
Viipurista Fleming oli ostanut engelst-kangasta 60 kyynärää a' 2 taalaria,
toisen erän saamaa kangasta 52 kyynärää ja pach-lakanan 32 kyynärää, joiden
hinta oli 1 taalari / kyynärä sekä lemp-lakanaa 748 kyynärää a' 13 äyriä 8
penninkiä, görlisk-kangasta 126 kyynärää a' 9 äyriä 3 1/7 penninkiä sekä suolaa
116 tynnyriä a' 2,5 taalaria. Ostoksien yhteishinta oli 882 taalaria 2 markkaa
5 äyriä 8 penninkiä. Ne hän oli maksanut 192 tynnyrillä ohraa a' 5 mk sekä
vuohien-, pukkien- ja lampaiden nahkoilla ja talilla. Tarkastajien mukaan tästä
tulee velkaa "löper skuldh" 30 taalaria. Myös voudinpöydän
ravintorekisteristä tarkastajilla oli ollut jotain sanomista (no 6539 s.1-s.3). Vuonna 1580 ja
vielä sodan aikaan Savonlinnan päällikkö Klaus Fleming alkoi viettää ylellistä
elämää. Nyt tilintarkastuksen olivat suorittaneet paikalliset kolme voutia. Myöhemmin
tarkastajina olivat olleet Juvan ja Säämingin kirkkoherra sekä entinen
Rantasalmen Putkilahden kartanon vouti Olof Rennare (no 6523 - 24 s.1- s.3 ja
s.58). Ensin mainitut tarkastajat olivat kiinnittäneet huomionsa mm. Viipurista ostettuihin
mausteisiin, joiden käyttö ei selviä myöhemmin tileistä. Rahaa näihin oli
käytetty 25 taalaria 14 äyriä. Fleming oli ostanut suolaa 4 lästiä a' 1,5 taalaria / tynnyri,
punaviiniä 1,5 åhmia (225 litraa) hinta 22 taalaria, sokeria 1,5 skålp a' 20
äyriä, kanelinkuorta 7 luotia a' 4 äyriä, inkivääriä 10 luotia a' 1 äyri,
pippuria 17 luotia a' 1 äyri, riisiä "Rys 2 skålpia a' 5 äyri. Näiden
lisäksi linnan päällikkö oli hankkinut 2 juomalasia a' 1 äyri 16 penninkiä.
Kokonaishinnasta siis suurin osa kertyi viinistä. Linnan kirkon messutavaroiden
hankinnoissa oli ollut myös huomatettavaa. Lisäksi tarkastajia oli kiinnostanut
60 kyynärän kangasostos. Siitä oli 12 kyynärää kulunut voudin palkkaan, 8
kyynärää kirjuri Henrik Henriksson Kupiaiselle ja 6 kyynärää linnan
kappalaiselle. Sen jälkeen tarkastajat toteavat: "skyldigh 23 daler"
(no 6523 - 24 s.3). Fleming oli ostanut mausteita ja viiniä myös tänä vuonna
joltakin kauppiaalta (no 6623 - 24 s.23). Tällä kertaa ostokset olivat 2
skolpia (naulaa) riisiä, 1,5 skolpia sokeria, 17 luotia pippuria, 10 luotia
inkivääriä, 7 luotia kanelinkuorta, 9 juomalasia, 9 kirjaa paperia ja 1,5 åhmia
viiniä. Niiden yhteishinta oli ollut 26 taalaria 27 runstyckia
"Runst". Maksu oli tehty 130 vuohennahkalla, joiden hinnaksi oli
pantu 2 taalaria / kpl. Paperia oli ostettu 48 jäniksennahkalla
luultavasti karjalaiselta kauppamieheltä. Käkisalmen linna
oli vallattu marraskuun 5. päivä 1580 Pontus De La Gardien johdolla.
Sitä oli pommitettu mm. kuumilla tuliluodeilla, joten sen puuosat olivat palaneet
Sinne piti asettaa ruotsalainen päälikkö, rakentaa uudet linnoituslaitteet, estää
venäläisten takaisinvaltaus yritykset, rakentaa oma laivasto Laatokalle,
huolehtia linnan varustuksesta ja ruokinnasta sekä mahdollisuuksien mukaan
jatkaa valloituksia Laatokan pohjois-, itä- ja eteläpuolelle. Erityisesti Savon
itäraja Laatokan pohjoispuolella oli karjalaisten hyökkääjien armoilla. Savo
joutui suurelta osin huolehtimaan Käkisalmen materiaalisista tarpeista. Myös
miestyövoimaa piti lähettää sinne päivätöiden muodossa. Tileistä nähdään, että
tämä vuosi Savossa oli hyvin toimelias. Käkisalmeen oli
myös kaupallisia yhteyksiä. Siellä asuvalta kauppiaalta sekä turkulaiselta
porvarilta Willem Skottilta oli ostettu Savonlinnan väen tarpeisiin
engelst-kangasta 70 kyynärää, pachlakan- kangasta 60 kyynärää,
lemppen-lakanoita 1 eli 30 kyynärää sekä görliskiä 9 kappaletta (no 6531- 32
s.31 s.49). Savonlinnan
palkkatietojen yhteydessä mainitaan, kuinka sotaväen piti lähteä Narvaan
"när som krigs flgt schall drage til Narfven" (no 6531- 32 s.1).
Eläinten nahkoja ja 4 paria kenkiä oli linnasta annettu palkaksi muutamalle
"ryssälle", jotka olivat opastaneet "meidän väkeä" jollekin
sotaretkelle Venäjälle "på nogre tugh in i Rydzland" (no 6531- 32
s.23). Pohjois-Savossa oli myös Ruotsista Westmanlandista ainakin 330 miestä
Hedem Johsson johtamina. He olivat asuneet siellä 3,5 kuukautta herra Pontuksen
(de la Gardie) ja herra Klaus Flemingin käskyjen mukaisesti. Nämä ottivat
paikallisilta talonpojilta hevosia ja kyytejä, joista tuli riitoja. Mainitaan sotaväen
päällikkö Per Hård (no 6536- 37 s.1). Hänet oli kirjattu pohjalaisten nihtien
päälliköksi (no 6537-38 s.66). Laamanni Klaus Åkesson (Tottin) määräyksestä Pien-Savosta
kerättiin apuveroja sotatoimien rahoittamiseksi. Niitä käytettiin mm. Wiipurin linnoituksen
ja Eestin Räävelin eli Tallinnan linnan "Reffle slot" hyväksi (no 6530 s.44-s.44). Vuonna 1581 itse
linnan päällikkö Klaus Fleming sekä 20 linnanmiestä, 3 pyssymiestä ja joku
tykkirenki olivat olleet mukana 1 kuukauden sotaretkellä Itä-Karjalassa
Rukovaaran alueella "Råkavara tugh" (kts. Pi II s.628). Luultavasti
tällä retkellä ryöstettiin jostakin Laatokan koillis - tai itäpuolelta
Aunuksesta kirkonkello, joka myöhemmin annettiin Rantasalmen kirkkoon. Pari
kirkonkelloa Aunuksesta ryöstettiin jo myös talven 1578 sotaretkellä (Pi II s.
629). Fleming oli ottanut elintarvikkeita sekä rehua kuukaudeksi myös 9
miehelle, 20 hevoselle ja 4 hakapyssymiehelle, kun hän oli lähtenyt Narvan
matkalle. Myös 14 savolaista nihtiä oli käynyt päällikkönsä Ambrosius
Henriksson johdolla jossain sotatoimissa 2 viikon ajan, josta "ifrån
Tugedg" he palasivat ruokittavaksi Pien-Savoon. Elintarvikkeita oli
saanut kuukaudeksi pyssymies Beriell, joka 4 miehen kanssa oli mennyt
itärajalle Årivedelle vahtiin. Samoihin
tehtäviin Pohjois-Savoon "Norbotn" oli mennyt myös Thomas Henriksson
4 miehen kanssa ja saanut mukaansa elintarvikkeita (no 6532- 33 s.26 ja s.27).
Myös Ambrosius Henriksson oli lähetetty Pohjois-Savoon tarkkailu - tai
värväysmatkalle. Hän oli yöpynyt Puutossalmella Kuopion eteläpuolella nimismies
Mats Matssonin (Hyvärisen) luona. Mies oli saanut ravinnokseen mm. leipää 6
leiviskää, kalaa 1,5 leiviskää, lihaa 4 leiviskää, voita 1/2 leiviskää ja
suolaa saman verran (no 6537-38 s.65). Vouti Klaus Fleming ja kirjurit sekä
heitä seurannut muu väki yhteensä 14 henkeä olivat kuitanneet linnasta
elintarvikkeita. Heidän kerrotaan käyneen tiedonhakumatkalla "på
kundskaps" tai vähintään pitäneet vahtia rajalla (no 6536 - 37 s.23).
Joitain venäläisiä oli saatu vangeiksi. Heitä oli Savonlinnassa enimmillään 14
kpl (no 6532- 33 s.28). Vuonna 1579
päällikkö Klaus Fleming ohella Savonlinnassa asui ainakin osan vuodesta
entinen linnanpäällikkö Arfved Henrikson (Tavast), kirjuri Henrik Henriksson
(Kupiainen), Joachim Didricsson (Brand) ja linnan kappalainen. Kihlakuntien
voudit Henrik Larsson Pien-Savosta ja Markus Sigfridsson Suur-Savosta olivat
siellä usein kirjureidensa Per Olssonin ja Lasse Anderssonin kanssa. Linnassa
makaajia "slots liggande" oli 76 henkeä sekä erikseen mainitut 3 - 5
kpl pyssymiehiä (no 6513 s.34-s.35). Voudin pöydästä sai ravintonsa vouti ja
tämän miehet "svenner". Heitä oli 131 henkeä. Vuoden aikana linnan
virkamiehiä ja palkollisia oli yhteensä 69,5 henkeä (no 6513 s.39-s.40). Virkamiehet ja
palkolliset "legefolk" saivat linnasta keskimäärin kukin vuoden
aikana ravinnokseen viljaa 9 pannia 10 kappaa, voita 1 leiviskän 8 naulaa,
lihaa ja läskiä 4 leiviskää 1 0,5 naulaa, suolakalaa 16 leiviskää 2 naulaa,
humalaa 1 leiviskän 1,5 naulaa, suolaa 2 leiviskää 7 naulaa, kuivakalaa 4
leiviskää 6,5 naulaa ja talia (poltettiin) 10 naulaa (no 6513 s.41). Sodan
seurauksena Venäjälle oli mennyt ratsumiehiä, nihtejä ja tykistön väkeä. Näille
oli annettu jonkin verran parempia eväitä: mm. lestyleipää, svenne-leipää,
herraolutta, voutiolutta, lampaan - ja vuohen lihaa sekä kalaa (no 6513 s.41).
Klaus Hansson Lass Jörenssonin nihtien kanssa oli lähtenyt 7. elokuutaa 1579
Savonlinnasta Tallinnaan eli Rääveliin "till Räflfle". Nämä saivat
mukaansa 6 viikon muonan (no 6513 s.68). Ehkä näiden piti osallistua Käkisalmea
vastaan tehtyyn hyökkäykseen, joka kuitenkin jäi tekemättä (Pi II s.631). Vuonna 1579
Flemingin linnanpäällikkyyden aikaan päällystö sai rahapalkan ohella engilsk -
kangasta yleenä 6 kyynärää, päällikkö 12 kyynärä ja kirjuri 10 kyynärää (no
6539 s.49). Linnan muulle väelle annettiin pack-lakanaa tai lemp-kangasta
yleensä 6 kyynärää. Esimerkiksi 10 linnannihtiä olivat saaneet palkakseen kukin
5 mk ja lemp-kangasta 6 kyynärää. Pyssymiesten päällikkö Michel
Ambrosiussonille oli annettu rahaa 20 mk ja engilsk - kangasta 8 kyynärää,
neljä muuta pack-lakanaa 6 kyynärää sekä rahaa 6 - 10 markkaa. Aitan
pääemännälle oli Margaret Jönssdotterilla oli annettu rahaa 6 mk ja pack -
lakanaa 6 kyynärää, kun taas toinen aitan nainen Ingeborg Knutsdotter sai 4 mk
ja lemp - kangasta 6 kyynärää. Eräs 6 hengen linnan väen joukko oli saanut
rahaa 5 mk ja görlisk - kangasta 6 kyynärää (no 6514 s.49 - s.56). Linnan muut
6 naista leipomossa, mallashuoneessa ja sikalassa saivat rahapalkkaa 3 mk sekä
4 paria kenkiä (no 6513 s.59). Flemingin aikaan Savonlinnan naisväki oli
tavalliseen tapaansa valmistanut erilaisia nahka -, kangas - ja villatavaroita
linnanväen käyttöön. Uusia nahkavällyjä oli tehty 11 kpl, rekityynyjä
"reckebulster" eri värisiä 7 kpl, päätyynyjä myös sarasta ja
palttinasta 10 kpl, venäläisiä peittoja peräti 107 kpl, ryijyjä 5 kpl, viittoja
9 kpl, lakanoita sekä nahkasta että palttinasta 13 kpl, verhoja 10 kpl,
pöytäliinoja venäläisestä palttinasta 7 kpl sekä mm. käsivaatteita 4 kpl ja
värikkäitä penkkityynyjä 41 kpl (no 6513s.44 - s.46). Klaus Flemingin
aikaan myös linnassa "makaajat" hovimiehet eli huovit olivat
joutuneet osallistumaan Venäjälle tehtyihin sotatoimiin sekä myös
rajatehtäviin. Tammikuun 3. päivänä 1579 Ambrosius Henriksson 20 miestä sekä
Biriel Henrikssonin mukanaan 2 palvelusmiestä saivat linnasta 2 kuukauden
muonan, kun he siirtyivät linnaleiristä Viipuriin. Jotain hyökkäystä siis
suunniteltiin. Helmikuun 3. päivänä linnan päällystöön kuuluva Joachim
Didricksson (Brand) oli ottanut 3 viikon muonan 29 "linnassa makaajalle"
ja 4 vanhalle hovimiehelle. Heidän sanottiin lähteneen vihollisen maahan
"in fiendhe landh". Ravintoon kuului arempaakin ruokaa ja juomaa
kuten lestyleipää ja voutiolutta, ryynejä, lihaa, kalaa sekä herneitä ja
papuja. Savolaisten mukana oli myös tykkejä, koska 3 Joachim Didricksson
miestä, 15 tykistöhevosta ja 4 vanhaa hovimiestä saivat myös elintarvikkeita ja
rehua. 12. helmikuuta linnan alivouti Sigfrid Andersson ja - vahtimestari Erik
Henriksson sekä 13 linnassa olijaa ja 5 vanhaa hovimiestä olivat myös saaneet
14 päivän muonan, kun he olivat lähteneet vihollisen maahan. Savolaisten
hyökkäys oli suuntautunut Laatokan taakse Aunukseen (Pi II s.630). Samaan
aikaan ruotsalaisten päävoimat hyökkäsivät Henrik Klasson Hornin johdolla
Inkerinmaan kautta Novgorodia kohti. Osa joukoista kävi ilmeisesti Käkisalmen
kimppuun. Kuitenkin jo 12. maaliskuuta Ambrosius Henriksson 8 miehen ja 8
vanhan hovimiehen kanssa olivat ottaneet linnasta elintavikkeita 14 päiväksi
ilmeisesti vihollisen maalle tehtävää hyökkäystä varten. Toisessa luettelossa
mainitaan 8 tykistöhevosta ja 5 vanhaa hovimiestä, jotka olivat saaneet
linnasta elintarvikkeita ja rehua 14 päiväksi. Vuoden 1579
kevään tulessa varauduttiin Pohjois-Savossa (Pien-Savossa) vihollisen
kostohyökkäyksiin. Savon pohjoisosa oli täysin suojaton, kun sotaväki oleskeli etelämpänä.
Vouti Henrik Larsson oli 6. toukokuuta lähtenyt jonnekin rajalle vahtiin 30
linnanmiehen kanssa ja saanut sitä varten elintarvikkeita. Kuitenkin
vihollinen oli päässyt iskemään kesä - heinäkuun vaihteessa erityisesti
Tavisalmen pitäjään. Pitäjässä oli hyökkäyksen seurauksena tullut lukuisia
tiloja veronmaksukyvyttömiksi. Leppävirran itä -
ja pohjoisosissa niitä oli yhteensä 9 kpl ja Kuopion seudulla sekä sen
pohjoispuolella peräti 31 kpl. Tavinsalmen luultavasti asumaton kartano ei enää
suojannut pitäjän pohjoisosia Liperin suunnalta tulleilta vihollisilta.
Vihollinen lienee tullut Kuopion lähelle ehkä Heinäveden ohi ja Vehmersalmen.
Sitten osa oli jatkanut koilliseen Riistaveden ja Siilinjärven seudulle ja
osa Kuopion ohi oli pohjoiseen Maaningan ja Lapinlahden kautta aina Iisalmen Nerkoolle
saakka ( (Pi II s. 631). Kun tieto hyökkäyksestä oli tullut Savonlinnaan,
lähetettiin sieltä 17 linnanmiestä, 3 voudin omaa palvelusmiestä ja 5 vanhaa
hovimiestä Kuopion seudulle "Copia" hyökännyttä vihollista torjumaan.
Heille oli annettu 12. heinäkuuta linnasta kuukauden muona. Se oli myöhäistä.
Vihollinen oli jo häipynyt maisemista. Vihollista yritettiin torjua myös jo
rajalla. Esimerkiksi 1 pyssymies ja 10 linnanmiestä lähtivät suurilla kavassiveneillä
vahtiin Orivedelle 2 kuukauden muona mukaan. Kuitenkin
hyökkäyksiä Venäjän suuntaan jatkettiin. 7. syyskuuta 1579 10 Arfved
Henrikssonin ja 2 Biriel Henrikssonin miestä sekä 30 linnanmiestä saivat 14
päivän muonan vihollisen maalle tehtävää hyökkäystä varten. Ehkä nämä osallistuivat
hiukan myöhemmin haapioilla tehtyyn onnistuneeseen yllätyshyökkäykseen Laatokalle (no 6514
s.28-s.31). Savolaiset joukot onnistuivat torjumaan pienin tappioin
Käkisalmesta ainakin osaksi maata pitkin lähetetyn 600 miehen venäläisen
apujoukon (Pi II s.631). Kuten aikaisemmin
todettiin, Käkisalmen linna vallattiin marraskuun 5. päivä 1580. Vuonna 1570
alkanut sota kuitenkin vain jatkui. Solmittiin jonkinlainen välirauha, kun
Ruotsin joukkoja komentanut Pontus de la Gardie oli hukkunut ja Venäjän
tsaari Ivana IV kuollut. Kuitenkin molemminpuolinen sissisota riehui erityisesti Savon
pohjoisosissa. Karjalaisten "metsäsissien" hyökkäykset oli pahimmillaan vuosina 1587 - 1588.
Ruotsi alkoi menettää koko itärajansa hallinnan. Erityisesti Pohjois-Savon
itäosa kärsi pahimmat vauriot. Molemmin puolin rajaa laajat alueet oli
hävitetty ja mm. Valamon luostari Laatokalla oli hävitetty. Molempien sodan
osapuolien Karjalan ja Savon alueille tehdyistä hävitysretkistä löytyy
professori Kirkisen alunperin laatima kartta Savon historiassa osa II:1
sivulla 628. Siitä puuttuvat mm. Novgorodin suuntaan ja Suomanlahden
eteläpuolelle tehdyt hyökkäykset. Savosta lähtenyt sotaväki oli retkeillyt jopa
300 km päähän itärajasta mm. Äänisen rannoille sekä Laatokan taakse asti.
Välillä solmittiin aselepojakin, kuten vuonna 1573 sekä 2 välirauhaa, mutta ne
eivät usein pitäneet tai niitä ei pidetty sitovina koko rajan pituudella. Joukkoja
rintamalle tuli Ruotsista sekä Pohjanmaaltakin. Savon puolella ollessaan ne
sijoitettiin talonpoikien ruokittaviksi linnaleireihin. Esimerkiksi syksyllä
vuonna 1573 Tavinsalmella linnaleirissä oli 425 miestä ruotsalaisesta
jalkaväestä (Pi II s.626). Niissä ne usein ryöstivät tai omavaltaisesti ottivat
viljaa itselleen sekä hevosilleen, karjaa, heiniä, rekiä ja kaikenlaista muuta
tavaraa "veroina" tai "palkkoinaan", joita kruunu ei
heille pystynyt maksamaan eikä myöskään edes antanut niistä talonpojille veronhuojennuksia.
Kun vielä 1500-luvun lopulle sattui monia katovuosia "oår" mm.
vuosina 1587 - 1591. Joskus viljaa ei saatu yhtään tai vain kylvön verran. Kansa
näki yleisesti nälkää. Tämä oli eräs Nuijasodan syy. 17. Sodan tuhoja
Savon pohjoisosissa Tilojen
autioitumisen eli veronmaksukyvyttömyyden syitä kirjattiin vuonna 1589 mm.
pohjoisen Tavinsalmen pitäjästä. Monien tilojen kohdalla esimerkiksi
Iisalmen. Maaningan ja Siilinjärven seudulla se oli "ryssien hävitys,
poltto tai murhaaminen". Aivan pohjoisessa mm. Vieremällä Kettusten tila
oli ollut 3 vuotta autiona "suuren linnaleirin tähden" ja toisen
osakkaan Maarasen tila samasta syystä peräti 19 vuotta. Nähtävästi sotaväkeä
oli pidetty aivan pohjoisessa Oulujärven suunnalta tulleiden hyökkäysten
pelosta! Idän suunnalta oli sinne oli hankala tulla, koska siellä lähes
asumaton maasto oli hyvin vaikeaa kuljettavaksi. Myös Kuopiossa
Julkusten ja Pöyhösten tilasta 1/3 oli ollut autiona 6 vuotta ratsu - ja
nihtiverojen tähden. Siilinjärven pöljäläinen Hemminki Kejoinen oli vaatinut
sitä itselleen käräjillä vuonna 1587. Ryssät olivat ampuneet kuoliaaksi
Kuopion Haminalahdessa Lyytikäisen ja Pursiaisen talosta ainakin miesväen.
Tilasta 2/3 oli ollut autiona jo 11 vuotta eli tapot olivat sattuneet
ilmeisesti jo vuonna 1576. Eniten murhattuja löytyi pohjoisessa Lapinlahden ja
Iisalmen alueella. Sinne ryssät olivat todennäköisimmin tulleet etelästä
Kuopion ohi. Idästä Nilsiän Syvärin suunnalta 200 m järvenpinnasta kohoavat
Kinahmi, Tahkovuori ja sen pohjoispuolella vielä Rahasmäki muodostavat liian
vaikean esteen sekä kesällä että talvella. Myös maasto niiden länsipuolella on
vaikeakulkuista. Tavinsalmen asuttu kartano todennäköisesti olisi hiukan
hillinnyt ryssien riehumista. Kuitenkin sillä alueella näyttää ainakin jossain
vaiheessa Savonlinnan miehiä "huoveja" vahtimassa järvellä
kulkijoita. Tähän viittaavat kartalta löytyvät nimet "Huovinniemi" lännessä
Ruokoveden Haataalan puolella Sinikiveä vastapäätä sekä myös Taviniemen
pohjoispuolella sijaitsevalla rannalla. Kuopion eteläpuolella tuhot olivat selvästi
vähäisemmät. Pahemmin kuitenkin olivat kärsineet Heinäveden seutu ja
Rantasalmen itäosa, jotka sijaitsivat karjalaisten asuman Liperin lähellä. Se
viholliselle hyvä tukialue. 18. Sigismund
Ruotsin kuninkaaksi 1592 Kuningas Juhana
III oli kuollut marraskuun 17. päivä 1592. Sigismundin kuninkuuden
juhlimislaukauksia tykeillä vuonna 1594 Sigismundin
kruunajaistensa kunniaksi suoritettiin tykkiammuntaa Savonlinnassa 2:lla
fältslange - , 2:lla 3/4-slange -, 4:llä 1/2-slange- ja 4:llä dubbelfalkonetti
tykillä yhteensä 12 laukausta. Tähän kului slangeruutia 3,5 leiviskää (no
6629-30 s.52). Ampumismääräyksen lienee antanut linnan päällikkö Gödick Fincke.
Sigismundin arvonimiluettelo oli pitkä. Siihen sisältyivät mm. Puolan kuningas,
Suomen ja Inkerinmaan sekä Liettuan suuriruhtinas, Kiovan ja Liivinmaan herra
(no 6629-30 s.30). Edeltäjänsä tapaan hän katsoi vielä hallitsevansa
Inkerinmaata. Fincken veli Olof oli saanut linnan asevarastosta jyväruutia ja
lyijyä jonkin matkansa turvaksi (no 6629-30 s.51). Pari miestä, joista toinen
oli Lars Torstenson, olivat saaneet laamannin kesäkäräjien ja väen värväyksen
tähden mukaansa 4 tykkiä. Laamanni oli Morten Boye (no 6629-30 s.51). Myös itse
linnan päällikkö oli ottanut Norbottenin kesäkäräjämatkalle 12.10.1596
ilmeisesti Tavisalmelle 2 falkonettia ja niihin 18 lyijyluotia (no 6629-30
s.52). 19. Savonlinnan
väestä, palkoista ja töistä vuonna 1592 Vuonna 1592
linnanväen palkkaan sisältyi rahaa, lampaan - tai vuohennahkoja, villaa ja
kenkäpareja. Ruoka kuului "luontaisetuihin". Nihtien rahapalkka oli 5
- 8 taalaria, pyssymiesten 6 - 10 taalaria, kirvesmiesten (3 kpl) 6 mk,
muurimestarien (10 kpl) saivat 1/2 vuoden palkaksi 3 mk. Talvella ei
työskennelty. Viimeksi mainittuja oli mm. Lasse Ollsson Tolppanen, Pol
Kettunen ja Mats Korpehinen. Muurimestarien "päällystön" palkka oli
isompi. Staffan Nilsson sai rahaa 8 mk, 7 vuohen- ja 10 lampaannahkaa. Muurimestari
Pol puolestaan otti rahaa 6 mk, 3 vuohen - ja 6 lampaannahkaa (no 6616a s.17).
Vihollisen hyökkäystä ilmeisesti pelättiin, koska linnan muureja kunnostettiin.
Muurimestareita oli siis peräti 10. Heidän töitään johti rakennusmestari Morten
(no 6616a s.14). Myös ilmeisesti italialainen (rakennus)mestari Antonius
Rossedt (Råssedth) Viipurista vieraili vuoden aikana linnassa viikon ajan (no
6616a s.26). Myöhemmin 1600-luvun alussa hän toimi linnan päällikkö Nils
Kihlin aikaan päällikön nimeä kantaneen uuden tornin rakennustöissä (no 6718
s.48). Linnan monesti
unohdettuun naisväkeen kuuluivat vuonna 1592 aitan vastaava Margaretta
Andersdotter (6616a s.16 ja s.21) ja tämän apulaiset Elin Pohldotter sekä Elin
Michelsdotter. Vastaava emäntä sai rahaa 6 taalaria sekä talia 7 leiviskää,
villaa 6 naulaa ja 2 paria kenkiä, Elin Pohlsdotter (leipomo) 4 mk ,
vuohennahkan ja 8 lampaannahkaa, villaa 4 naulaa ja 4 paria kenkiä. Vastaavasti
Elin Michelsdotter (leipomo) sai rahaa 4 mk, 6 lampaannahkaa, villaa 4 naulaa
ja 4 paria kenkiä. Piiat Anna Andersdotter ja Karin Simonsdotter saivat mm.
villaa 11 naulaa ja kenkiä 4 paria molemmat. Sama palkka oli mallashuoneen
naisilla Anna Matsdotterilla ja Kirstin Jönsdotterilla. Sikalan nainen
Margaretta Larsdotter sai villaa 11 naulaa ja 4 paria kenkiä kuten myös pesijä
Ingeborg Matsdotter (6616a s.21). Nautakarjan -, lampaiden -, vuohien tai
siipikarjan hoitajia ei ole mainittu. Linnan kuuluisa pukki ei liene tarvinnut
hoitajaa. Ehkä karjakartano sijaitsi kauempana tai niiden tuotteita saatiin
muista linnan alaisista kartanoista. Esimerkiksi
Tavisalmen kartanosta löytyi vuonna 1557 lampolan nainen "ffårkona"
Elin Polsdotter (no 6256 s.74-s.75). Siellä oli erikseen mainittu myös
tallirenki Joan, joka oli ilmoittanut työhevosten määräksi 5 kpl (no 6255
s.37). Vuohet olivat yleisiä koko maakunnassa aina 1600-luvulle asti.
Kuningas Kustaa Vaasa oli vaatinut, että kuninkaankartanoiden piti olla myös
karjan suhteen omavarainen ja niiden karjaa myös piti jalostaa. Niiden tuli
toimia jonkinlaisina mallitiloina maakunnan talonpojille. Ehkä siksi Tavinsalmen
kartanoon tuotiin 2 englantilaista siitospässiä sekä myös ruotsalaisia lampaita
50 kpl (no 6255 s.63). Kartanon tarkennustiedoissa mainitaan vielä erikseen
50 ruotsalaista lammasta, 17 vuohta, sikoja 4 kpl sekä kanoja 17 kpl (no 6255
s.63). Vuonna 1594
Pien-Savosta (Pohjois-Savosta) veroina oli saatu linnaan veroina mm. 585
lammasta ja 145 vuohta. Talonpojat oli toimittaneet linnaan juhlapyhien
riistaksi 20 jänistä ja 50 lintua (no 6629-30 s.23). Linnan johtava
muurimestari Morten oli saanut palkakseen 1 mullin. Sudet olivat jossain
syöneet 5 pukkia, 11 emolammasta ja 13 vuohta no (no 6629-30 s.25). Eläinten
nahkoista oli valmistettu 227 paria kenkiä "enn solede skoor" sekä
vahtiturkkien tekoon no 6629-30 (s.26). Nahkoja oli käytetty myös hovimiesten
palkkoihin sekä 5 kannun viinamäärän ostoon. Joltain ryssältä oli ostettu 18
kyynärää erikoispalttinaa ja maksettu se 5 vuohennahkalla ja 32
jäniksennahkalla. Eräs tiedontuoja ryssä oli palkittu 8 jäniksennahkalla.
Lisäksi (lampaan)nahkoja oli käytetty ikkunapergamentin tekoon (no
6629-30 s.27). Yhteen ikkunaan kului yleensä yksi nahka. Pien-Savosta oli
saatu rautaa 10 leiviskää 7 naulaa (noin 88 kg
eli 11,3 litraa). Siitä oli tehty hakoja, nauloja, kirveitä, viikatteita,
sirppejä, lapioita, hevosenkenkiä ym. (no 6629-30 s.33- s.34). Lisäksi
Pien-Savosta oli tuotu tervaa yli 86 leiviskää, tukkeja 73, lautoja 227 ja
veneitä 4. 100 lautaa oli käytetty 1 kavassiveneen (suuri vene) tekoon (no
6629-30 s.35-s.36). 20. Täyssinän rauha
ja rajankäynnistä 1595/1596 Sotaisan
1590-luvun alun jälkeen solmittiin vuonna 1593 välirauha Täyssinässä ja
sen jälkeen aloitettiin varsinaisen rauhansopimuksen valmistelu. Vuoden 1595
rajankäyntiä varten ja linnan tarpeisiin oli ostettu Wiipurista Herman
Bröyeriltä viiniä 1 åhmi (150 l), joka oli maksettu 4:llä 12 leiviskän
voitynnyrillä. Voitynnyrin hinta oli 12 taalaria (no 6637 s.18). Samoin
rajankäyntiä varten oli ostettu nahkoilla 18 kyynärää "piunch" - erikoiskangasta
(ehkä silkkiä). Hinnaksi oli tullut 73 taalaria (no 6637 s.25). Hevosen hinta
vuonna 1586 oli 8 taalaria ja ruistynnyrin 1 taalari. Kangas lienee käytetty
kavassiveneiden tai telttojen "vuoraamiseen". Linnasta oli otettu
kavassiveneiden lippuja varten snidell-kangasta 10,5 kyynärää (no 6637 s.44).
Näin ainakin ruotsalaiset rajavaltuutetut voivat seilata Etelä-Saimalla tai
Puruvedellä liput uljaasti liehuen ja välillä viiniä siemaillen. Venäläisiä
rajavaltuutetuista oli linnassa käynyt 6 pajaria, joilla oli 6 apumiestä (no
6637 s.39). Savonlinnassa olivat vierailleet mm. Klaes (Hermansson) Fleming,
sotaväen päällikkö Axel Kurki, rajakomission jäsen Arfved Hindersson (Tawast)
ja Kaarle herttuan 2 miestä (no 6637 s. 38). Ruotsin hallitsijaa Kaarle -
herttuaa oli informoitu tilanteesta kirjeitse, joka oli lähetty Hindrich
Jesperssonin mukana (no 6637 s.7). Myös Arfved Eriksson (Stålarm) näyttää
käyneen Tukholmassa muutama nihti mukanaan herttuan luona (no 6637 s.8). Arfved
Hinderssonin rajankäyntiin lähdön kunniaksi ammuttiin linnan tykeillä kaksi
kertaa. Rajankäynnin yhteydessä paukuteltiin 4 falkonetilla ja 6
mick-hakapyssyllä, kun oltiin tekemisissä venäläisten kanssa (no 6637 s.50).
Näin tapahtumalle pyrittiin järjestämään juhlavat puitteet. Savon sotaväen
päälliköt Ambrosius Henriksson ja Hans von Oldenburg olivat saaneet
Savonlinnasta rajankäyntiä varten ruutia ja lyijyä ; ensin mainittu 18.
elokuuta ja 26. syyskuuta ja jälkimmäinen 10. elokuuta 1595. Silloin rajaa
käytiin mm. etelän suunnalta Kaavin Ohtaansalmen kautta Pisanmäelle asti.
Sieltä palattiin toisiin rajatehtäviin ilmeisesti syyskuun 10. päivän
tienoilla Siilinjärven Jännevirran kautta. Ryssien rajankävijät ilmeisesti
poistuivat Kaavin ja Liperin kautta Venäjälle. Rajankäyntiä
pohjoisessa jatkettiin talvella 1596 Suomensuon koillispuolelta Kuhmon
latvavesiltä Rossijärveltä Saloheimon mukaan ( s.12) ja tultiin etelämmäksi
Pisalle asti.
Rossijärvellä olivat Venäjän edustajan ohella Pohjanmaan rajavaltuutettu Sven
Bagge sekä Savosta Hans von Oldenburg ja Johan Larsson Skopa. Viimeksi mainittu
ja venäläisten edustaja lähtivät kumpikin 11 apumiestä mukanaan merkitsemään
tähän korpimaastoon rajapaikkoja Suomensuolta Pisalle. Näin syntyivät mm.
Rautavaaran Tiilikanjärven kivessä säilyneet rajamerkit. Tiilikanjärven ja
Pisan välillä rajamerkit hakattiin Rautavaaran Keyritynjärven Rajasaaren
kiveen. Suomensuo sijaitsee vajaa 10 km "Nurmeksen" Maanselänlammen
pohjoispuolella. Edellä olevista tiedoista ei selviä, merkittiinkö tämä
rajaosuus ennen rajakirjojen kirjoittamista vai vasta sen jälkeen. Kuten edeltä
nähdään, Oldenburg oli jo palannut Ruotsinjärveltä Pohjois-Savoon 15.
maaliskuuta. Hän oli 25. 3. 1596 Varkaudessa, joten hänellä ei vielä silloin
ollut rajakirjettä. Ehkä se kirjoitettiinkin vasta Varkaudessa. Rajaa
tarkastettiin Täyssinän rauhan jälkeen monta kertaa. Esimerkiksi Hans von
Oldenburg oli käynyt rajankäynnissä Pisan ja Venäjän rajan tienoilla
"emellan Nyslott till Biisameki och Rydze grentzen" 19.3. 1596, 10.7.
1597 ja 17.3.1598 (no 6654-55 s.32). Kuitenkin 19.3.1596 hän oli ollut edellä
olevien tietojen mukaan Maaningan Halolassa paluumatkalla Ruotsinjärveltä.
Tavisalmen pitäjän aikaisemmin mainitulla talonpoikaisjoukkojen päälliköllä
Joan Håkonssonilla oli 4 veromarkan tila, johon hänellä oli vuodelle 1596
verovapaus Kuninkaallisen Majesteetin päiväyksellä 3.5.1594 annetun kirjeen
perusteella (no 6649 s.9). Myös rajankävijä "Land wären wedh Rydze
grentzen" Joan Larsson Skopa oli saanut jo Klaus Flemingiltä 6.1. 1593 6
veromarkan tilan. Sen oli vielä Arfwed Eriksson Stålarm vahvistanut vuonna
1598. Tila sijaitsi raja-alueella Pisan pohjoispuolella. Hän oli viljellyt sitä
rajankäynnin yhteydessä "brukatt wti Råå gången" (no 6649 s.12). Pirisen
mukaan rajakirjat päivättiin 25. 3. 1596 Rajasuolla (Pi II s. 650), joka
sijaitsi Sotkamon itäpuolella nykyisellä Suomen itärajalla. Rajankulun
tutkiminen Savon pohjoisosassa näyttää olleen varsin perusteellista.
Varsinaisen rajankäyntiin mennessä ilmeisesti tehtiin talonpoikien palstojen
sijaintien tutkimustyötä alueella. Savolaisen sotaväen päällikkö Hans von
Oldenburg itse vieraili monien sellaisten talonpoikien luona, joilla oli anekien
mukaan maita pohjoisella rajaseudulla! Talvella 1596 Pohjois-Savossa
liikkuneiden rajankävijöiden kulusta Pisalta pohjoiseen sekä Kainuuseen löytyy
elintarvikkeiden ottojen perusteella seuraavia merkintöjä: I Meno Kainuuseen
1. Puuttossalmi
Hyvölä nimismies Mats Hyvärinen helmikuun 20. päivä tai sen jälkeen (päiväys
2_. 2. ei erotu) Hans von Oldenburg ja 12 miestä. Elintarvikkeita sekä
paloviinaa Oldenburgille itselleen matkaevääksi pari kannua. Hän oli siis
lähdössä rajankäyntiin. Puutossalmi löytyy Kuopion eteläpuolelta. II Paluu Kainuusta 12. Maaninka Halola
Olof Polsson Halonen 19. Marti 1596 Hans von Oldenburg tulossa Kainuusta Hans von
Oldenburgin vuosien 1595/96 tarvikekuittauksien mukaan hän oli liikkunut
rajatehtävissä yhdessä Hans Hanssonin (Erthell) kanssa Pisamäelle, Pohjanmaalle
ja Maanselälle " mauenselka" päättämään rajasta "besluta
Råånet" Ryssän sekä Savonlinnan läänin ja Oulun "Wlå" välillä.
Hänellä oli samassa asiakirjassa 12 kuittausta: vuodelta 1595/96 22.2., 23.2.,
27.2., 28.2., 29.2., 27.2., 23.2. ja 12.2. Lisäksi löytyi toiset kuittaukset
myös vuosilta 1595/96 päiväyksillä 18.3., 20.3., 25.3., 24.3., 25.3. ja 25.3. .
Siis samoille päivämäärille löytyy useampia kuittauksia ja helmikuussa olisi
ollut 29 päivää. Kuittausmäärät muutamien tarvikkeiden osalta ovat niin
vähäiset, että miesten on täytynyt liikkua kaksistaan ja hevosilla, koska
kauraa ja ohraa on kulunut 7 ja 5 tynnyriä. Leipää on syöty 36 leiviskää (yli
300 kg) ja olutta litkitty 11 3/4 tynnyriä (noin 1 500 litraa), paloviinaa 2
kannua eli vain 5 litraa! Kuitenkin on vielä kuitattu maltaita 1 panni (95
litraa) ja humaloita 4 naulaa (noin 1 kg). Heinän kulutus on yli 18 parmasta ja
oljen - 47 kupoa. Jostain on saatu 15 jänistä ja 4 lammasta. Kynttilöitä on
käytetty 4 kpl (no 6649 s. 28). Hans Hansson lienee ollut aatelismies Varkauden
rälssistä. 21. Suomen
Nuijasodasta Vuoden 1596
lopussa puhkesi talonpoikien ja Suomen Sigismundin kuninkuutta kannattavan
aateliston välinen taistelu ns. nuijasota. Osasyynä tähän oli talonpoikien
rasitukseksi jätetty sotaväen ylläpito eli ns. linnaleiri. Erityisesti
etuoikeutettuiksi ryhmäksi asettautuneet ratsutilalliset olivat pahimpia
talonpoikien ryöstäjiä. Näissä taisteluissa teurastettiin useita tuhansia
talonpoikia mm. Pohjanmaalla. Mikkelin lähellä ratsuväki tappoi satoja jo
antautuneita talonpoikia, joille oli luvattu hengen säästö. Ruotsin johtoon
noussut Kaarle - herttua aloitti sotatoimet verraten itsenäisesti toiminutta
ja Sigismundia kannattavaa Suomen johtoa vastaan. Näille kaukana Puolassa
asuva hallitsija oli mieluisampi valinta. Nuijasodan aikainen Viikin
vapaaherra, Valtakunnan marski ja Suomen käskynhaltija Klaes Eriksson Fleming
kuoli huhtikuun 12.-13. päivä 1597. Sen jälkeen kuningas Sigismund nimitti
Suomen käskynhaltijaksi Arved Eriksson Stålarmin. Tämä antoi sotaväen ylipäällikkyyden
Aksel Kurjelle. Savo oli kuningasmielisten johtajien hallinnassa, kun Pohjanmaa
oli Sigismundin vastustajan herttua Kaarlen kannattajien hallussa. Vuoden 1999
loppukesällä Kaarle-hertuan joukot tulivat Turun seudulle. Nämä olivat voittaneet
elokuun lopulla Marttilan taistelun Turun lähellä. Taistelussa
kuningasmielisten puolelle päätyneet savolaiset joukot palasivat sieltä häntä
koipien välissä ja talonpoikien ahdistelemana Hämeen kautta koteihinsa (Pi
s.694). Viipuri antautui herttuan joukoille 23. syyskuuta. Jo 18.9.
Kaarle-herttua oli lähettänyt kirjeitse Savonlinnaan antautumismääräyksen ja uudisti sen
vielä saman kuun lopussa. 22. Savonlinna kuningas
Sigismundin kannattajien viimeinen pakopaikka Vuoden 1599
aikana Savonlinnaan olivat kerääntyneet viimeiset kuningas Sigismundin
kannattajat Suomessa. Sieltä oli saanut Gödick Fincken veli Hämeenlinnan
päällikkö Sten Fincke maaliskuussa 6 rautafalkonettia (no 6663-64 s.39) ja myös
tykinruutia. Tämän hallitsema linna vaurioitui pahoin räjähdyksessä (Pi II
s.694). Samoihin aikoihin Savon joukkojen päällikkö Ambrosius Henriksson, Otto
Johansson ja vouti Bengt Hansson olivat saaneet 2 kpl nopeita putkiä
"snappe röör", slange-tykkejä sekä niihin ruutia ja luoteja tai
lyijyä aikaisemmin mainitun Pohjanmaan retken varalle (s.39). Myös Käkisalmen
vastaisen rajan valvontaa ja tarkastusta suoritettiin vielä asevoimin (no
6668-69 s.45). Gödick Fincke joutui luovuttamaan Savonlinnan Kaarle-Herttuan
joukoille lokakuun 10. päivän tienoilla 1599. Jesper Matsson Cruus Viipurista
(Pi s.696) ja pohjalaisten nihtien päällikkö Sven Jönsson tulivat sinne
valvomaan linnoitusta "att bewaka befästinge efwe H. F. N. befalning"
(no 6672-73 s.18). Kahden viimeisen
viikon aikana ennen Savonlinnan luovusta linnassa käyneistä useimmat näyttävät
olleen Sigismundin kannattajia. Syyskuun 20. päivän jälkeen eli 5. viikolla
linnassa kävivät mm. Hans von Oldenburg, Johan Auvinen, Jacob Wenno ja Michill
Kock sekä pari tiedontuoja ryssää. Auvinen oli Säämingin nimismies. Wenno
puolestaan toimi Pien-Savon kihlakunnan kirjurina ja myöhemmin voutina.
Seuraavalla eli 6. viikolla lokakuun alussa linnaan tulivat Hans von Oldenburg,
Bengt Falck (sai teloitustuomion) , Hans Jacobsson (pappi ?), Hans Rafvallsson,
Hans Mårtensson (ratsutilallinen), Pien-Savon vouti Bengt Hansson ja herttuan
kirjeentuojan ohella vielä toinenkin kirjeentuoja Viipurista. Kirjeen
lähettäjää ei kerrota (no 6671 s.3). Edellä mainittu Pien-Savon vouti joutui
ilmeisesti tiliepäselvyyksien takia herttuan vihoihin ja pakeni itärajan yli
(Pi II s.446). Pappina toiminut Hans Jacobsson myötäili uskonasioissa
kuningasta (Pi s.590). Aikaisemmin mainitun 24 talonpojan "linnan
valvonnan" läpi kulki siis monia Sigismundin kannattajia. Ketä tai mille
puolelle nämä "valvojat" olivat asettuneet, ei selviä. Mikäli he
olisivat olleet Sigismundin kannattajia, se oli luonnollista. Mutta olisiko
heillä päinvastaisessa tapauksessakaan ollut jotain syytä estää näiden kulkua?
Myös kirjanpitovuoden viikolla 7 oli linnaan tullut joku kirjeentuoja. Savonlinnan
luovutuksesta Kaarle-herttuan miehille kerrotaan, kuinka Jesper Matssonin
saapuessa Sven Jönssonin nihtien kanssa ja ottaessa sen haltuunsa herttua
nimissä, ammuttiin tykeillä "Blef skiutit i lösning den tidh Jesper
Matsson kom til Nyslot medh Sven Jönssons knechter at wederkennes Befästninge
på h. f. N. wegens medh en fältslange och en enckel falknectn". Tässä
kului slangeruutia 7 naulaa, 1 puolislange tykin rautaluoti ja 1 yksinkertaisen
falkonetin rautaluoti (no 6672-73 s.18). Se nähtävästi oli merkki
luovutuksesta, jota juhlistettiin tällä luovutusseremonialla. Samalla nämä
tykinlaukaukset symbolisoivat vallan vaihtumista koko Suomessa. Myös Suomea
johtaneen oman verraten itsenäisen aateliston asema samalla murtui. Savolaisten
häpeäksi pohjalaisten nihtien päällikkö Sven Jönsson hoiti linnan
päällikkyyttä loppuvuodella 1599. Savolaisten sotaväen päälliköihin ei
ilmeisesti luotettu. He olivat asettuneet Sigismundin kannattajien puolelle Lokakuun 20.
päivän tienoilla 1599 Jesper Matsson ja Olof Persson olivat ottaneet mukaansa
herttuan käskystä 2 kappaletta sänkyvaatteita uusia, 2 viittaa ja parin
lakanoita uusia (no 6672-73 s.14). Samalla mainitaan myös kuollut
"salig" Sten Fincke ja Krister Matsson (Björnram), jotka oli
teloitettu Turussa (Pi II s.696). Tämä viittaa siihen, että kirjuri oli
kirjannut tämän tiedon vasta myöhemmin. Jesper Matsson ja Olof Persson oli
lähetetty herttuan käskystä Turkuun teloitettavien saattomiehiksi "wore
förskickedt efwe salig Sten Fincke och Krister Matsson". Olof Persson tuli
siis linnaan Jesper Matssonin mukana (no 6671 s.3). Edellä mainitut
sänkyvaatteet ja viitat oli annettu vain Turun matkan ajaksi. Lisäksi
luultavasti samat miehet olivat ottaneet niitä myös silloin, kun pohjalaiset nihdit
tulivat Savonlinnaan. Olavinlinnan historian mukaan alipäällikkö Sten Klasson
olisi vienyt Sten Fincken Turkuun 13. lokakuuta (Pohjolan-Pirhonen Olavinlinnan
historia s.485). Häntä ei ole kuitenkaan kirjattu Savonlinnassa vierailijaksi
ja Fincke oli merkitty Savonlinnaan sen jälkeen koko viikoksi ennen 20.
lokakuuta. Hämeenlinnan
päällikkö Sten Fincke näyttää asuneen Savonlinnassa vuonna 1599 syyskuun 1.
päivästä lähtien 7 viikon ajan lokakuun 20. päivään asti (no 6671 s.1 - s.7),
joten hänet lienee otettu kiinni siellä. Krister Matssonin leski pysyi
Savonlinnassa vielä useita viikkoja miehensä kuoleman jälkeen. Olof Persson
saattoi olla Savon jalkaväen päällikkö, jonka Kaarle-herttua Ambrosius
Henrikssonin ohella oli kutsunut leiriinsä näiden Turun komennuksella (Pi II
s.683). Hänen mainitaan matkustaneen nuijasodan melskeissä nihteineen "åt
Åbo" Stålarmin käskystä kaksi kertaa helmikuussa 1597 sekä vielä elo- ja
syyskuussa samana vuonna (no 6651 s.39). Hän ehkä oli siirtynyt herttuan puolelle.
Kuitenkin vielä 8. ja 12. maaliskuuta 1599 hän oli ollut nihteineen Amrosius
Henrikssonin Pohjanmaan retkellä (no 6666 s.46). Uudet vallanpitäjät olivat
heti pienentäneet hävinneelle puolelle joutuneen Axel Kurjen rouvan Karinin 16
hengen seurueen puoleen. Samalla saatiin elintarvikekulut pienemmiksi. Toisen
linnassa asuneen rouvan Mons Ivarssonin vaimon Karinin palveluskunta säilyi
entisenä (no 6671 s.4). 23. Elämää
Savonlinnassa 1600-luvun alussa. Tapa kunnialaukauksien ampuminen tykeillä. Vuonna 1600 merkkihenkilöiden
linnaan saapumista tai lähtemistä juhlistettiin edelleen tykinlaukauksilla. Kun
entinen linnanpäällikkö Gödick Fincke oli lähdössä Ruotsiin Linköpingin herrainpäiville,
ammuttiin lähdön kunniaksi 3. tammikuuta uuden päällikön Per Hanssonin käskystä
kerran slangetykillä ja falkonetilla, jolloin ruutia oli palanut 9 naulaa, siis
noin 4 kg (no 6674-75 s.22). Linköpingissä mm. jaettiin kuolemantuomioita
Sigismundin kannattajille. Jo Turun linnan valtauksen aikoihin teloitustuomion
kirveellä oli saanut myös aikaisemmin mainittu savolaisten päällikkö Salomon
Ille, joka oli päätynyt Ahvenanmaalle Kastelholman linnan päälliköksi.
Sigismundin kannattajat olivat vallanneet sen takaisin herttuan joukoilta ja
olivat purjehtineet myös Ruotsin puolelle herttuan väkeä vastaan (Yrjö Koskinen
Suomen historia s.239). Kun linnan
päällikkö Pehr Hansson ja kihlakunnan vouti Jören Blanck menivät pitämään
läänin talvikäräjiä, ammuttiin puolislange tykillä ja falkonetilla sekä menon
että paluun yhteydessä. Ruutia paloi 18 naulaa eli lähes 8 kg (no 6675-76
s.22). Erikseen mainitaan näiden käynti Tavisalmella ja Rantasalmella. Per
Hanssonin tuloa linnan päälliköksi nähtävästi 8. joulukuuta 1599 ammuttiin
tykeillä kunnialaukaukset (no 6675-76 s.23). Pohjalaisten nihtien päällikkö
Sven Jönsson oli pitänyt päällikkyyttä 20. lokakuuta - 8. joulukuuta.
Samanlaiset kunnianosoitukset sai kamreerina "kammarenes" toiminut
Bertill Hansson lähtiessään kiertueelleen (no 6674-75 s.23). Tämä arvovieras
kirjasi toukokuussa mm. ratsu - ja sotilastilojen verovapauksia (no 6677-78
s.9-s.10). Häntä oli lahjottu 8 ristiketun -, 3 vesikon -, 2 suden - ja 4
näädän nahkalla (no 6678-79 s.22). Per Hanssonille
ja kihlakunnanvoudille Jöran Blanckelle oli annettu Pien-Savon käräjämatkoille
mukaan jyväruutia 4 naulaa ja lyijyä 8 naulaa (noin 3,4 kg). Näiden apulaiset
olivat saaneet samoja tarvikkeita hiukan vähemmän (no 6675-76 s.23). Nähtävästi
Pohjois-Savo arvioitiin vielä vaaralliseksi alueeksi virkamiehille. Siellä
saattoi liikkua itäkarjalaisia sissejä. Lisäksi paikalliset asukkaat eivät
suhtautuneet nuijasodan aikaisten tapahtumien, linnaleirirasitusten ja uusien
sotaväenottojen tähden virkavaltaan mitenkään hyväntahtoisesti. Kuitenkin
"Pien-Savon" asukasmäärä alkoi jo olla suurempi kuin
"Suur-Savon". Eräänä vuonna Tavinsalmen pitäjä oli ollut linnan
päällikön Gödick Fincken arvion mukaan ainakin verottajan kannalta paras osa
(Pi s.724). 24. Uuden tornin
rakentaminen Savonlinnaan. Rakennusmestari Rosset Italiasta? Per Hansson jälkeen
Savonlinnan päälliköksi tuli ruotsalainen Nils Kihl, jonka kuittaus linnan
tileistä löytyy ainakin jo vuonna 1605 (no 6703-04 s.152). Hänen aikanaan
alettiin linnaan rakentaa lisätornia, joka hänen mukaansa sai nimen "Kihlin
torni". Sen näkee ensimmäisenä jokainen Savonlinnan oopperajuhlilla
kävijä. Venäläisten hyökkäystä edelleen pelättiin, joten linnaa piti vahvistaa.
Rakennusmestari Antonius Rossedt (Råssedth, no 6718 s.48) tuli Viipurista (no
6717 s.44). Varsinaiset muurimestarit (no 6719 s.3) ja osa apumiehistä olivat
linnan omaa väkeä. "Mestari Antonius", kuten rakennusmestaria
kutsuttiin, oli arvostettu henkilö ja hänen palkkauksensakin oli sitä luokkaa.
Vuonna 1607 hän oli saanut linnasta osaksi jo vuoden 1608 palkkoja. Mestari
Antoniuksen palkka oli seuraava: Rahaa 20 taalaria, maltaita 10 tynnyriä,
lestyleipäjauhoa 2 tynnyriä, ohraa 5 tynnyriä, ruisjauhoja 2 tynnyriä, kauraa 1
tynnyri, olutta 2 tynnyriä, lehmiä 2, lampaita 11, voita 4 leiviskää 15 naulaa,
lihaa 4 leiviskää, kuivaa kalaa 5 leiviskää, suolalahnaa 1 leiviskää,
suolalohta 4 leiviskää, suolasiikaa 4 leiviskää, suolasilakkaa 5 leiviskää,
talia 3 naulaa, suolaa 5 leiviskää ym. (no 6718 s.14). Lisäksi hän oli saanut
matkarahoja 5 markkaa, kun hän oli käynyt kotonaan Viipurissa (s.17). Vertailun
vuoksi mainittakoon, että entinen savolaisen sotaväen päällikkö Hans von
Oldenburg oli saanut linnasta palkkoja ruista 8 tynnyriä ja ohraa saman verran
(s.16). Kihlin aikana linnaa kunnostettiin muutenkin. Lasimestari Krister
oli vuonna 1607 asentanut 40 uutta lasia linnan ikkunoihin. Lisäksi hän oli
korvannut rikkimenneitä laseja. Lasimestari oli saanut linnasta lyijyä 5
leiviskää 14 naulaa lasitöihinsä (no 6718 s.35). Per Haapiainen oli kunnostanut
linnan savupiippuja "röör pipor" (no 6718 s.16). Linnan rakennustöitä
varten tuotiin myös Pien-Savon talonpojilta saatuja kalkkia 30 lästiä, kiviä
ja tukkeja (no 6718 s.26). Linnan yhteydessä oli myös sairaala, jossa
vuonna 1605 oli 16 potilasta (no 6704-05 s. 45->). 25. Savonlinnan
päällikkö Nils Kihl hyvien ruokien ja juomien ystävä Linnan päällikkö
Kihl näyttää olleen ylellisten elämäntapojen ystävä. Vuonna 1607 linnaan oli
ostettu Viipurin porvarilta Bertill Perssonilta paloviinaa 15 kannua (no 6718
s.10). Eräältä toiselta porvarilta Turusta hankittu paloviina 1 ohmi (150 l),
espanjalaista viiniä 46 kannua (115 l) , sokeria 2 toppaa, kanelia 2 pd
(?naulaa) ja inkivääri 3 pd. Eräältä ryssältä oli saatu punasipulia 5 nippua.
Lappeenrannan markkinoilta oli eräältä saksalaiselta ostettu ranskanviiniä 1/2
ohmia ja punaviiniä saman verran. Viimeksi mainitut ostokset oli maksettu 8
tervatynnyrillä. Venäläisille kauppiaille kelpasivat maksuksi rahan lisäksi
edelleen jäniksen- ja lampaannahkat. Viinejä ja mausteita olivat nähtävästi
nauttineet myös "tohtori" Nils ja Michell Ollsson, joiden yhteyteen
oli kirjattu em. ostokset. Samalla mainitaan kanelia olleen "2 lb eller
skålpd ja inkivääriä 3 lb eller skålpd" (no 6718 s.19-s.20). 1 skålpund
vastasi 1 naulan painoa (no 6693 - 94 s.50 v. 1594). Hoitiko tohtori Nils
viineillä ja mausteilla potilaita tai hevosia vai käyttikö hän niitä itse
seurueensa kanssa? Vuonna 1607 linnan
aitasta löytyi edelleen hamppua, villaa, kankaita, viittoja. ryijyjä, pöytä -
ja käsiliinoja sekä kuparinen paloviinapannu painoltaan 1 leiviskä 7 naulaa (no
6718 s.28). Viipurista oli ostettu tinalautasia ja - vateja sekä messinkisiä
kynttilänjalkoja. Eräältä ryssältä oli hankittu palttinaa 13 kyynärää hintaan 3
äyriä / kyynärä sekä penkkityyny. Siellä oli kudottu 4 ryijyä ja 3 viittaa (no
6718 s.29). Karhunnahkoista oli muokattu 7 vällyä (s.31). 26. Kaarle-herttua Ruotsin
kuninkaaksi vuonna 1604 Herttua Kaarle
oli vuonna 1604 ottanut kuninkuuden. Hänen pitkästä arvonimiluettelostaan (mm.
no 6719 s.45 v.1607) löytyi maat tai kansat: Sverige (Ruotsi), Göta, Wendi,
finnar (suomalaiset), lappar i Norland, Caijaners (kainuulaiset), Esters
(eestiläiset) ja Liffland (liiviläiset). Norlannin Lappi sisälsi Ruotsin - ja
Suomen Lapit ainakin yhteisverotuksellisesti Norjan (ja Tanskan) kanssa
Jäämeren rannalle asti. Tykinlaukauksilla juhlistettiin edelleen arvovieraiden
lähtemistä tai saapumista linnaan. Nyt kuitenkin käytettiin rautaluoteja,
joiden käyttö sotatarkoituksiin näyttää vähentyneen. Raudan "paino"
on 70 % lyijyn painosta, joten niiden kantomatka jäi ilmanvastuksen takia
lyhemmiksi kuin vastaavan lyijyluodin. Nyt alettiin varustautua Käkisalmen ja
Inkerinmaan valtaukseen. Vanhojen slangetykkien, falkonetti-,
skerpetiinitykkien sekä hakapyssyjen ohella linnan asevarastoon oli saatu mm.
40 muskettia ja ainakin 9 karabiiniä (vuosi 1605 no 6704-05 s.37 ja vuosi 1607
no 6718 s.36). Alkoi siis muskettisoturien aika. Tykeistä ns. putket "rör"
olivat edelleen muodissa. Näistä yleisin oli "snappe rör", joita oli
39 kpl. Vihollisen puurakenteiden tuhoamista varten oli hankittu mörssäri
"mösa", jotta voitaisiin ampua kuumapalloja "fyrboll" (no
6718 s.33-s.34). Kuumilla luodella oli jo vuonna 1580 saatu Käkisalmen
linnoitus antautumaan. Hakapyssyistä mainittakoon ns. "mickhaka" ja
vanhat laivahakapyssyt. Tykinlaukauksilla oli juhlistettu Jesper Anderssonin ja
Gabriel Oxenstiernan sekä myös myös em. tohtori Nilssin ja Michell Ollssonin
vierailua ( no 6718 s.35). 27. Venäjän
lähettiläiden suuri seurue matkusti Savon kautta Venäjälle vuonna 1600 Suuri venäläisten
lähettiläiden retkikunta matkusti Pohjois-Savon kautta helmikuussa vuonna 1600
(no 6680-81 s.95). Siitä löytyy kaksi luetteloa. Valtakunnan
johtajalla Kaarle-herttualla oli yhteyksiä venäläisiin. Venäjällä oli
aluillaan sekasorron aika. Boris Godunov oli vielä vallassa. Hänen kuolemansa
jälkeen 1605 jatkui maassa tämä ns. "smuta" entistä pahempana.
Herttua suunnitteli mm. Pohjois- ja Laatokan Karjalan sekä myöhemmin jopa
Vienanmeren rantojen liittämistä Ruotsin valtakuntaan. Savonlinnassa
majailleille venäläisille lähettiläille oli Viipurista hankittu ranskalaista
viiniä 1 åhmi eli noin 150 litraa, reininviiniä 4 kannua (10 litraa) sekä
paloviina 15 kannua. Osa näistä oli tarkoitettu kirkon tarpeisiin (no 6674-75
s.4). Erään paloviina-annoksen myyjä oli Viipurin pormestari Herman Bröijer.
Lähettiläät olivat palaamassa Ruotsista. Helmikuussa luultavasti nämä samat
lähettiläät kulkivat Pohjois-Savon kautta. Ryssän lähettiläiden 38 hengen
seurue yöpyi linnassa yhden päivän ajan viikolla 11 vuoden 1599 joulukuun 8.
päivästä eteenpäin (no 6733 s.4 tiellä kulkijat), mikä ajoittuu suurin piirtein
helmikuun loppuun. Seremoniat linnassa
olivat olleet juhlavia. Seurue sai valtionpäämiehen vastaanoton tai lähtökyydityksen.
Näiden Kaarle-herttuan luota tulleiden vieraiden kunniaksi ammuttiin
kentäslange-tykillä 2 rautaluotia, 3/4-slange-tykillä ja 1/2-slange tykeillä
molemmilla 4 rautaluotia, yksinkertaisella falkonetilla 10 rautaluotia sekä
vielä falkonetilla 6 lyijyluotia. Ruutia oli käytetty peräti 5 leiviskää 14
naulaa eli lähes 50 kg. Luotien lukumäärän mukaan kunnialaukauksia ammuttiin
24. Sen aikainen ruuti paloi tuottaen paljon savua. Olavinlinnan tornit
lienevät peittyneet savuun ja tykin jyske on kuulunut laajalle alueelle.
Samalla tämä oli venäläisille näytös suurvallaksi pyrkivän Ruotsin asemahdista.
Tällä näytöksellä tuskin oli kovin merkittävää vaikutusta venäläisiin. Muutama
pajari siirtyi näihin aikoihin Ruotsin palvelukseen, mutta Laatokan-Karjala ja
Käkisalmen linna jouduttiin vuonna 1611 valtaamaan taistellen. Savonlinna
asevarasto tähän aikaan oli mittava, vaikka kuningasmieliset olivat
luovuttaneet aseita vuoden 1599 sodan aikana Hämeen- ja Viipurin linnojen
puolustukseen. Sieltä löytyi noin 45 tykkiä ja 33 erilaista hakapyssyä.
Esimerkiksi enkel-falkonetin lyijy - ja rautaluoteja oli hankittu noin 1 000.
Hakapyssyissä käytettiin pelkästään lyijyluoteja niiden pitemmän kantomatkan takia.
Niitä oli 948 kpl (no 6674-75 s.21-s.22). Rautaluodit olivat käytössä
slange-tykeissä ja falkoneteissa. Viimeksi mainituissakin käytettiin enemmän
lyijyluoteja. Ruutia siellä oli yhteensä yli 12 kipuntaa eli noin 1600 kg.
Ainakin Savonlinnan ruutikellari oli edelleen ehjä. Surullisen kuuluisat
Narvanlinnan ruutikellarin tarkastajat olivat jo lähes 10 vuoden ajan
seuranneet pilven reunalta maallisia tapahtumia. He olivat estelyistä
huolimatta ammattimiesten itsevarmuudella menneet soihtujen kanssa tarkastamaan
kellaria ja saaneet äkkilähdön taivasta kohti, tuskin kuitenkaan taivaaseen
asti. Ehkä he olivat kuitenkin päässeet vielä sieltä alas Hämeenlinnan
ruutikellaria tarkastamaan Loppumatkasta
yövyttäessä Säämingissä lähettiläiden seurue oli 100 hengen ja ainakin 160
hevosen suuruinen. Osa seurueesta oli paikallisia talonpoikia, joilta oli
otettu myös hevoset. Olivatko he ylittäneet Merenkurkun vai olivatko he
kiertäneet koko Pohjanlahden? Nähtävästi Hämeen kautta kulkeva reitti oli
näille huonompi vaihtoehto. Hämeenlinna oli vaurioitunut räjähdyksessä ja
linnan isäntä teloitettu. Seurueen tulosta oli ilmeisesti saatu
ennakkovaroitus, joten paikalliset johtomiehet olivat todennäköisesti jo
koonneet näitä varten ruokaa ja rehua hevosilla. Kaarle - herttua oli antanut
seurueen ruokinnasta tarkat ohjeet. Ainakin ruokahuollon järjestäjä Arfved
Henriksson vakuutti allekirjoituksillaan moneen kertaan niitä tarkasti
noudattavansa. Oliko venäläisten ja herttuan neuvottelut olleet tulokselliset,
koska ravitsemusohjeen mukainen ravinto oli vähintäänkin tyydyttävä! Retkikunta
saapui Pielavedelle joko suoraan lännestä tai luoteesta Pyhäjärven kautta.
Pohjois-Savo oli vielä sotien jäljiltä sekä sotaväen ryöstöjen seurauksena
melko varatonta. Kuitenkin saman vuoden kylvö - ja karjaveroluettelon mukaan
(no 6680-81 s.118->) maata viljelevä väestö oli yllättävän runsaslukuinen ja
sen olot olivat alkaneet jo vakiintua. Tuhotut puiset rakennukset pystyttiin
nopeasti korvaamaan uusilla. Uudet kaskipellot tehtiin nopeammin kuin kiinteät
pellot. Retkikunta oli
ottanut Pielavedeltä "udii Pelawesii" 2 tynnyriä leipää, 4 tynnyriä
olutta, 2 leiviskää (17 kg) lihaa, 2 leiviskää voita, 1 lammas, 12 kynttilää, 1
leiviskä kuivakalaa, 1 leiviskä suolasiikaa, 1 kannu paloviinaa ja 1 parmas
heinää. Pielavedellä varakkaimpia talonpoikia olivat mm. Rytköset, Niskaset ja
jossain pohjoisempana Hyväriset. Kauppaa he kävivät ainakin Oulun suuntaan.
Taloista siis löytyi myös kynttilöitä. Maaninkavedeltä
"udii Maninga wesii" 1 tynnyri leipää, 2 tynnyriä olutta, 1 leiviskä
lihaa, 1/2 leiviskää voita, 1/2 leiviskää suolakalaa, 6 naulaa (n. 3 kg)
suolaa, 1/2 parmas heinää sekä 5 tynnyriä(!) kalanmätiä "Råm".
Mätimäärä lienee ollut 5 leiviskää tai 5 kannua! Nekin ovat jo huomattavan
isoja määriä! Ehkä mäti hankittiin Pohjanlahden rannikolta Oulusta.
Ruokovedeltä, Viannalta ja Onkivedeltä kyllä pyydystettiin edelleen
huomattavia kalamääriä. Tavisalmen kartanoa ei tässä yhteydessä mainita!
Varakkaimpia talollisia olivat mm. Haloset, Haataiset ja Bertill Korhonen. Kuopion pappilasta
oli saatu 5 tynnyriä leipää, 5 tynnyriä olutta, 3 leiviskää lihaa, 1 leiviskä
voita, 1 lammas, 4 kannua paloviinaa, 30 kynttilää, 1 leiviskä suolaa, 1/2
leiviskä kuivakalaa ja 1 parmas heinää. Pappilassa näyttää olleen oma
viinapannu. Kuopionkylän varakkaimpia talonpoikia olivat lautamies Hemming
Keinonen sekä Anders ja Per Julkunen. Leppävirralta (Sigfrid
Wiikson kievarista?) otettiin 3 tynnyriä leipää, 3 tynnyriä
olutta, 3 leiviskää lihaa, 1/2 leiviskää voita, 30 kynttilää, 1/2 leiviskä
kuivakalaa, 1 leiviskän suolaa, 3 kannua paloviinaa ja 2 parmasta heinää.
Leppävirralla varakkain oli em. Sigfrid Wiikso (Immonen), joka otti haltuunsa
mm. Nilsiästä Laitisenmäen tilan. Hänet oli nyt kirjattu Kalamamäelle. Varkauden Hipsolan
(Olof Hipsonen) kestikievari
ruokka-anti oli 3 leiviskää leipää, 1 tynnyri olutta, 1 kannu paloviinaa, 3
naulaa voita,1 naula suolaa, 1/2 leiviskää kuivakalaa ja 1 parmas heinää.
Hipsoset olivat köyhtyneet. Hipsosen poika oli liittynyt Kaarle-Herttuan
miehiin (Pi s.686). Sen jälkeen seurue
oli yöpynyt Savon puolella vielä Rantasalmen Spannilassa, Säämingin pappilassa
ja Pellossalossa. Säämingin talonpojille ja niille, jotka olivat seurueen
mukana eli 100 hengelle jokaiseen yöleiriin oli tarkoitus saada: 4 tynnyriä
herraolutta, 2 tynnyriä palvelusväenolutta, 1/2 tynnyriä vehnäleipää, 1 tynnyri
lestyleipää, 1 1/2 tynnyriä palvelusväen leipää, 3 leiviskää voita, 1/2 leiviskää
juustoa, 3 leiviskää lihaa ja läskiä, 1 1/2 (tai 12) kanaa, 3 leiviskää lohta,
1 nelikko silakkaa, 1 kynttilä, 1 leiviskä kuivakalaa, 2 kannua paloviinaa ja
myös etikkaa. Lisäksi mainitaan kuollut tuorekala, 2 savulohta sekä 1 leiviskä
kuivakalaa nähtävästi lähettiläille. Lohi näyttää silloinkin olleen niin
arvokasta, että sitä sopi tarjota arvovieraille. Lisäksi varauduttiin
leipomaan pelkkään veteen ilman maitoa ja munia vehnä - sekä ruisleipää. Ehkä
venäläisillä oli paastonaika tai joku muu syy saada erikoisleipää. Etukäteen
oli tilattu myös jäniksiä, lintuja ja muuta riistaa. Näin oli tarkoitus säästää
lihaa ja läskiä, joita lienee ollut niukalti saatavissa. 28. Savonlinnan
tavaraluovutuksia ja vieraista 1600-luvun alussa 1600-luvun alussa
oli värvättyä sotaväkeä. Näille pyrittiin ravinnon ohella yleensä antamaan
mukaan ainakin 2 lampaannahkaa ilmeisesti nykyisten makuupussien korvikkeiksi,
sarkaa vaatteiksi ja kenkäpari. Vuonna 1604 Simon Ollssonin nihdeille varattiin
sarkaa 1976 kyynärää ja lampaannahkoja 988 kappaletta (no 6701- 02 s.22).
Nihdit olivat olleet Narvan alueella. Lunta riitti siihen aikaan myös
Suomenlahden eteläpuolella. Sinne yritettiin kuninkaan käskystä värvätä Savon
joka pitäjästä suksimiehiä "Skiide karlar" mm. loppuvuonna 1606
tulevaksi talveksi, Pien-Savosta vouti Jakob Wennon avulla (no 6717 s.152).
Puhuttiin jopa 1 000 suksimiehestä, jotka voisivat olla poikia tai vävyjä.
Näille piti hankkia jokaiselta veronahkan tilalta 4 lampaannahkaa, sarkaa 2
kyynärää (1,2 m) ja 1 kenkäpari. Vuonna 1607 linnan
aitasta löytyi edelleen hamppua, villaa, kankaita, viittoja. ryijyjä, pöytä -
ja käsiliinoja sekä kuparinen paloviinapannu painoltaan 1 leiviskä 7 naulaa (no
6718 s.28). Viipurista oli ostettu tinalautasia ja - vateja sekä messinkisiä
kynttilänjalkoja. Eräältä ryssältä oli hankittu palttinaa 13 kyynärää hintaan 3
äyriä / kyynärä sekä penkkityyny. Siellä oli oli kudottu 4 ryijyä ja 3 viittaa
(no 6718 s.29). Karhunnahkoista oli tehty 7 vällyä (s.31). Kahta venäläistä vankia
ruokittiin vuonna 1608 linnassa. Näiden yhteydessä mainitaan ilmeisesti
vangitsemispaikka "Ähnhålden i hakel werckedt" (no 6719 s.28). Eräs
"hakell werk" oli myöhemmin Pähkinänlinnan läänissä. Siellä
verotettiin vuonna 1681 noin 20 miestä (no 9720 s.138). Kahden viikon
ravinnoksi vangit olivat saaneet palvelusväen leipää 1/2 tynnyriä, herneitä ja
papuja 2 kappaa, 1 lampaanruhon (n. 5 kg), suolalohta 1,5 leiviskää, siikaa 2
leiviskää sekä tynnyrikalaa 14 naulaa. Nämä olivat olleet arvokkaita vankeja, koska
ratsumiesten (päällikköjen!) ja nihtien kuukausimuonan yhteydessä kerrotaan
saadun ruista sekä maltaita molempia 2 nelikkoa (noin 50 litraa), humalaa 2,5
naulaa, suolaa 3 naulaa (1,3 kg), lihaa 1 leiviskä ja suolakalaa 1 leiviskä.
Vanhoille nihdeille oli riittänyt kuukausimuonaksi viljaa 2 nelikkoa, suolaa 2
naulaa, lihaa 1/2 leiviskää ja suolakalaa 1,5 leiviskää (no 6717 s.60 v.1606).
Savonlinnassa vuonna 1607 linnan palvelusväen ruoka-annos henkeä kohti vuodessa
oli (no 6718 s.39): vilja noin 14,6 span, voi 12,5 naulaa, humalat noin 7,0
naulaa, liha ja läski 7,1 leiviskää, suola 1,02 leiviskää, suolakala 10,4
leiviskää ja kuivakala 4,01 leiviskää. Savonlinnassa
vieraili useita kertoja vuonna 1608 myös rajantarkastaja (kartanpiirtäjä)
Andreas Bureus, joka laati 1620-luvulla Savosta tarkimmat kartat. Muista vuoden
1608 linnan vieraista mainittakoon tohtori Nils, Johan Larsson (Skopa) ja
Sigfrid Viikso Tavisalmi, Jesper Andersson, Michell Ollsson, Sebastian Ronets,
vouti Eric Michelsson (Sölferarm), Mats Barxe, Pien-Savon vouti Jacb Wenno ja
tiedustelija "kundskap" talonpoikia 19 Muutamia ravintorekistereitä. Savonlinna voudin
väki ”svenner” ja nihdit vuonna 1567 (no 6401 s.58) ravintoa 1
hengelle vuodessa luultavasti Tukholman mitoissa vilja 20
pannia 4,5 kappaa (18,4 pannia = 16,5 hl) humalat
1 leiviskä 14 16/18 naulaa (1,34 leiviskää = 11, 4 kg) voi
1 leiviskää 12 4/5 naulaa (1,26
leiviskää = 10,7 kg) suola
1 leiviskä 12 4/5 naulaa (1,26 leiviskää = 10,7 kg) munat
11 1/2 kappaletta (11,5 kpl) liha ja
läski 14 leiviskää 18 5/12
naulaa (11,8 leiviskää = 97,6 kg) suolakala
3 nelikkoa 3 leiviskää 14 1/14 naulaa (11,0 leiviskää = 93,4 kg) kuivakala
7 leiviskää 13 7/9 naulaa (5,9 leiviskää = 50,3 kg) tuorekala
2 leiviskää 6 2/3 naulaa (1,79 leiviskää = 15,3 kg) nauriit
3 kappaa (13,5 litraa) Tuorekalaa saatiin
linnan läheltä. 1 nelikko on arvioitu 30 kg:ksi ! Savonlinnan
virkamiehet ja palkolliset "legefolk" vuonna 1567 (no 6401 s.60) ravintoa 1
hengelle vuodessa luultavasti Tukholman mitoissa vilja
14 pannia 18 1/2 kappaa (13,6 pannia = 12,2 hl) humalat
1 leiviskä 2 3/10 naulaa (1,34 leiviskää = 11,3 kg) voi
1 leiviskä 3 11/12 naulaa (0,993 leiviskää = 7,67 kg) suola
1 leiviskä 3 11/12 naulaa (0,993 leiviskää = 7,67) liha ja
läski 12 leiviskää 3 1/3
naulaa (9,36 leiviskää = 79,6 kg) suolakala
10 leiviskää 10 4/5 naulaa (8,11 leiviskää = 68,9 kg) kuivakala
6 leiviskää 6 2/5 naulaa (4,86 leiviskää = 41,3 kg) tuorekala
1 leiviskä 10 1/4 naulaa (1,16 leiviskää = 9,89 kg) olut
(effterlack) 1 tynnyri 1 8/10
nelikkoa (165 litraa) kaali
2 1/7 nelikkoa (66 litraa) nauriit
17 kappaa (13,5 litraa) Rantasalmen
Putkilahden kartano vuonna 1569 (no 6420 s.55) Ravintoa 1
hengelle vuodessa Tukholman mitoissa viljaa
21 pannia 17, 5 kappaa (20,7 pannia = 18,7 hl) humalaa
1 leiviskä 13 naulaa (1,27 leiviskää = 10,8 kg) suolaa
1 leiviskä 16 naulaa (1,38 leiviskää = 11,8 kg) voita
1 leiviskä 9 1/7 naulaa (1,12 leiviskää = 9,53 kg) liha ja
läski 12 leiviskää (9,23
leiviskää = 78,5 kg) suolakala
4 leiviskää 1 1/4 naulaa (3,13
leiviskää = 26,6 kg ) kuivakala
6 leiviskää 12,5 naulaa (5,10 leiviskää = 43, 3 kg ) tuorekala
7 leiviskää ( 5,38 leiviskää = 45,8 kg Ravinnon kulutus
henkeä kohti vuodessa Savonlinnan mitoissa Putkilahdessa 1558 (no 6272 s.67): vilja 2 puntaa 3
pannia, humala 1 leiviskä 5 naulaa, suola 2 leiviskää 5 naulaa, voi 1 leiviskä
3 naulaa, juusto 2,5
naulaa, munat 2 kpl, liha, läski, makkara, syltty 15 leiviskää,
suolakala 1 tynnyri 1/2 neljännes, kuivakala 4
leiviskää 16 naulaa, herneet ja pavut 1,5 kolmasta sekä nauris ja kaali
1/2 tynnyriä. Lihapäiviä oli
ollut 138 kpl ja kalapäiviä 226 kpl, voita oli saatu 176 päivänä, olutta 1
tynnyri 34 päivänä ja 1 tynnyri leipää 44 päivänä! 30. Käytetyistä
mitoista 30A. Viljamittoja : 1 lästi = 12
puntaa= n. 65 hl = n. 6,5 kuutiometriä; vastaavan kokoisen kuution särmä
olisi 1,866 m, 1 punta =6 pannia = n. 5,5 hl, panni 90 litraa, kolmas
(oravais) 18 litraa, neljännes 22,5 litraa, kappa 4,5 litraa, 1 karpio =
2,5 kolmasta = 45 litraa (vuosi 1592 no 6620 s.1), tynnyri 180 litraa (tai
146,5 l). Kuitenkin vuosi 1650 Iisalmi kesäkäräjät: 60 oravaista on 120
kappaa?! Viljalästin tilavuus oli siis kuutio, jonka särmä oli noin 1,87 m eli
hiukan yli 1 sylen. Nestelästi (ja kalalästi) 1500 litraa kuutiona: särmä olisi
vajaa 1,15 metriä. 30B. Painomittoja: leiviskä 8,5 kg,
naula 0,425 kg, kipunta 170 kg. Mm. mausteiden ja ruudin paino
ilmoitettiin skolpundeina eli skolpeina, joka oli sama kuin 1 naula. Tämä
selviää mm. vuonna 1589, jolloin ilmoitetaan ,että 20 skolpundia on sama kuin 1
leiviskä (no 6693 -94 s.50). 30C. Rahat: 1 markka oli 8
äyriä, 1 äyri oli 3 äyrityistä, 1 äyrityinen oli 8
penninkiä. Vuoden 1600 tienoilla taalari (daler) oli 4 markaa. Vuonna
1580 esiintyy tileissä rahayksikkö Runst " 26 daler 27 Runst" (no
6523-24 s.23), mikä löytyy mm. myös vuonna 1604 "rundt stycke": rahaa
" 61 daler 12 rynstycke" sekä vuonna 1607 rahaa 68 daller 28
Rundstycke (no 6703 s.170 ja no 6718 s.45). Runstyk lienee vastannut äyriä lästi 1500 litraa
= 12 tynnyriä = 15 hl, tynnyri 126 litraa, nelikko 31 litraa, kannu 2,5 litra
(Pi II). 1 åhmi 60 kannua, Tervatynnyri 14 leiviskää eli 119 kg (no 6302 s.52),
mutta 12 leiviskää v.1562 Sairilassa (no 6331 s.54 sekä 1590-luvulla Savossa
(mm. no 6627 s.1) lohitynnyri 14 leiviskää eli 119 kg, suolakalatynnyri 14
leiviskää eli noin 119 kg. Voitynnyri: 16 leiviskää eli 136 kg.
Käytettiin myös 14 leiviskän = 119 kg (no 6146 s.8 v.1548 ja no 6149 s.17
v.1549) ja n. 12 leiviskän voitynnyriä (no 6158 s.17 ja 6627 s.1). Lihatynnyri:
14 leiviskää= 119 kg (no 6146 s.43). Vuonna 1587
suolatynnyrin -, lohitynnyrin - ja siikatynnyrin - sekä suolakalatynnyrin paino
oli 16 leiviskää (no 6577 s.42 ja s.43). Vuonna 1592 papin leipävakka on 2 kolmasta
ruista eli 36 litraa (8 kappaa). Savonlinnan
painojen lukuarvo leivisköinä on kerrottava 1,3:lla, jotta saataisiin vastaava
Tukholman paino. Viljamitoissa noin
1540 - luvulta alkaen vastaava kertoja on 1,1. Siis Savonlinnan 1 panni eli
20 kappaa olikin Tukholmassa 22
kappaa. Lähdeteoksia: Julku Kyösti
"Suomen itärajan synty Pirinen Kauko Savon
historia osa I (Pi I) Pirinen Kauko Savon
historia osa II:1 (Pi II) Saloheimo Veijo
Savon historia osa II:2 Saloheimo Veijo Pohjois-Karjalan
asutusmuodot 1600-luvulla Korpela Jukka
Viipurin linnaläänin synty 2 Luukko Armas
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin keskiaika ja 1500-luku Voudintilit
Kansallisarkisto, joiden luettelonumero näkyy suluissa Huom 1!. Professori Kauko
Pirisen tutkimukset näyttävät olevan hyvin luotettavia. Silmiini osui vai
pari virhettä. Veijo Saloheimon tutkimuksissa puolestaan löytyy monia
epätarkkuuksia virheitä.
vaikuttivat vapaat- tai Ruotsin karjalaiset (tai savolaiset) eikä Novgorodin alaiset ryssät
eli Venäjän karjalaiset?
Pronssikorulöytöjen perusteella viikinkiajan vakinaisesti asuttu "eräasema"
on ollut Kuopion Haminalahdessa
(Pi I s.162). Se on sijainnut pohjoiseen Iisalmen suuntaan johtavan
erätien varrella. Novgorodilaiset perustivat
vuonna 1310 Käkisalmen linnan vanhemman linnan paikalle.
Ruotsin Viipurinlinna oli perustettu vuonna 1293.
Mikkelin "Savolahden" alue joutui Novgorodin alaisuuteen
viimeistään vuonna 1278 (Pi I s.290). Kuitenkin Jukka
Korpelan mukaan Pähkinäsaaren asiakirjan paikat Savolax,
Jääski ja Äyräpää määrittelivät vain Vuoksen ja Saimaan
kauppareitin yläosan (Korpela s.114).
Käkisalmen asutuskeskuksessa oli arviolta reilu 100 taloa ja 330 asukasta
(Korpela s.94, joista monet harjoittivat
kauppankäyntiä myös itään Novgorodin suuntaan. Kauppatavaroita olivat
turkikset ja ehkä myöhemmin myös kalat.
2. Pielavesi Pohl Rytkönen (ehkä kirkonkylän eteläpuolella) 23. Feb 1596 Hans
von Oldenburg ja 6 hevosmiestä yöpyneet. Menossa "drogh" Kainuuseen. Samalle
päivälle Oldenburg oli kirjattu Leppävirralle Sigfrid Viikson luokse, mutta hän
oli "war opå Råågången", joten tässä saattaa olla maaliskuu (no 6649
s.77)!
3. Maaninka Halola Olof Halonen 26. Feb 1596 Hans von Oldenburg ja Johan
Larsson Skopa pestissä rajankäyntiin Kainuuseen (no 6649 s.77). Tästä
ilmeisesti Johan Larsson Skopa lähti eri matkaa käymään rajaa Pisan
pohjoispuolella. Samana päivänä Ambrosius Henriksson oli vastaanottanut
Savonlinnasta hakapyssyihin ruutia ja lyijyä (no 6643 s.37)
4a. Pielavesi (Kolemala ehkä kirkonkylän pohjoispuolella) Morten Kolemainen 27.
Feb 1596 Hans von Oldenburg menossa "drogh" Kainuuseen.
4b. Pielavesi 27. Feb 1596 Sigfrid (sukunimi ei erotu; saattaa olla Sigfrid
Kuronen Kurolanlahdesta)
5. Pielavesi (ehkä Rytky) Per Pohlsson Rytkönen 27. Feb 1796 Hans von Oldenburg
menossa "drogh" Kainuuseen.
6. Iisalmi (luultavasti Haapajärvi) Wisa Partanen 28. Feb 1596 Hans von
Oldenburg menossa "drogh" Kainuuseen
7. Sonkajärvi Kaarakkala (Iisalmen pohjoispuolella) H. Kaarakainen 29. Feb 1596
Hans von Oldenburg menossa "drogh" Kainuuseen
8. Vieremä Hans Kurvinen 1. Marti 1596 Hans von Oldenburg yöpynyt, oli rajankäynti
pestissä Kainuuseen "städder war till Kainuus".
9. Maaninka Tuovilanlahti Erik ja Olof Tuovinen 4. Marti 1596 Hans von
Oldenburg. Palasiko Oldenburg pohjoisesta takaisin vai oliko kyseessä
päiväysvirhe
10. Vieremä Hans Kurvinen 15. Marti 1596 Hans von Oldenburg tuli Rossijärveltä
(Ruotsinjärveltä) "jag kom tillbaka från Rossi jerfvi".
11. Maaninka Tuovilanlahti Michel Tuovinen 18. Marti 1596 Hans von Oldenburg
tuli Kainuusta
Oldenburg oli ottanut elintarvikkeita myös lautamies Olof Tuoviselta sekä Erik
Tuoviselta Tavisalmen kartanosta.
13. Kuopio Keinälä Hemming Keinänen 20. Marti 1596 Hans von Oldenburg tulossa
Kainuusta
Oldenburg miehineen viipyi ilmeisesti muutaman päivän Kuopiossa. Kuitenkaan hän
ei liene ehtinyt käydä rajalla Pisanmäellä.
14. Puutossalmi Hyvölä (kestikievari) Mats Hyvärinen 24. Marti 1596 Hans von
Oldenburg ja 12 miestä tulossa Kainuusta.
15. Varkaus (kestikievari) Olof Hipsonen 25. Marti 1596 Hans von Oldenburg ja
50 miestä tuli rajankäynnistä Suurelta Pisanmäeltä "ifrån stor
Pissamäki" (no 6649 s.77).
Edellisten lisäksi löytyvät merkinnät käynneistä Halolassa ja Tuovilanlahdessa
vuonna 1596, mutta päiväykset eivät erotu! Olof Halosen luona Oldenburgilla oli
mukanaan 20 miestä.
30D.Tilavuusmittoja ym: