Suomensodan aikaa Pohjois-Savossa

Nilsiän ja Pohjois-Savon tapahtumia Suomensodan aikoihin 1808 – 1810

1. Talvella 1808 hyökänneet venäläiset varastoivat viljaa Nilsiään

Suomensota alkoi 21. helmikuuta 1808 yleiseurooppalaisen sodan seurauksena. Venäläiset valtasivat nopeasti myös Savon. Kuopion käräjät jouduttiin 12. maaliskuuta keskeytämään, kun lautamiehet pantiin järjestämään ruotsalaisten joukkojen kuljetuksia. Savon Prikaati perääntyi Kuopiosta15. maaliskuuta venäläisten edestä Oulun tienoille, mutta aloitti huhtikuussa vastahyökkäyksen. Toukokuun 12. päivä luutnantti Karl Malm eversti Sandelssin toimeksiannosta valtasi Kuopion takaisin venäläisiltä ja prikaati eteni vielä etelämmäksi aina Juvalla asti. Kävipä hän Pohjois-Karjalaan komennettuna Sortavalan lähellä pietarilaisia pelottelemassa. Sen jälkeen Sandels jäi Kuopion pohjoispuolelle Toivalansalmelle pidättelemään hyökkääjiä (YK). Suomalainen virkamieskunta oli yleensä hyvin lojaali miehittäjille, kuten seuraavakin kertomus osoittaa.

Kuopion käräjille vuonna 1811 (§728) oli saapunut Iisalmen ja Pielaveden kruununnimismies ja toimitusvouti Gustaf Adolph Stenfeldt. Hän kertoi, että talvella 1808 silloinen maaherra (Wibelius) oli "sallinut" Kuopion kruununmakasiinista kuljettaa viljaa Ryssän armeijaa varten Nilsiään. Stenfeldt itse oli ottanut sen vastaan sekä hoitanut sen varastoinnin. Hän oli tallettanut viljan entisen lautamies Carl Tammelinin aittaan tietämättä sen tarkemmin viljan tynnyrimäärää. Aitan ovi oli lukittu ja se oli varustettu riippulukolla. Juho Rissasen vävy Tammelin asui nykyisen kirkonkylän Puustilan tienoilla. Aittaa vartioimaan oli pantu Nilsiän entisen lukkarin poika Simon Horjander sekä Tammelinin palveluksessa ollut jumislainen renki Tuomas Hynynen. Lukkarin talo sijaitsi Nilsiän keskustasta pari kilometriä Kuopion suuntaan Haukilampien välisen kannaksen alkupäässä. Talon ostivat vuonna 1813 Iisalmen puolelta tulleet Puustiset.

Nilsiässä oli alkanut kiertää huhuja, joiden mukaan aitasta olisi varastettu viljaa. Niitä oli tullut myös noin vuonna 1791 kylään eläkepäiviään viettämään saapuneen kersantti Johan Skottmannin ja tämän nyt jo vaimovainaan korviin. Skottman oli rakentanut talon Pienen Kankaisen etelärannalle nykyisen Heikkisen talon paikalle. Talossa asui myöhemmin rovasti Hielman. Asiaa oli alettu tutkia. Silloin selvisi, että aitan oven sinkilät oli vedetty pois ja ovi sillä tavalla saatu auki. Viljaa oli selvästikin kadonnut aitasta. Sitä löytyi Tammelinin eräästä ladosta sekä nyt jo kuolleen nilsiäläisen talonpojan Fredrik Rissasen luota. Varkaaksi epäiltiin makasiinin toista vahtia Tuomas Hynystä (Hynnistä).

Käräjillä Ryssiä edusti kuopiolainen toimitusvouti Jakob Johan Malmberg, joka oli tunnetun kirjan "Kristityn vaelluksesta" kääntäjä. Varkaudesta epäiltyä Hynystä oli pidetty "häkissä". Myöskään käräjille haastettu nimismies Stenfeldt ei voinut välttyä epäilyiltä.

Asiasta kuultu Hynynen kiisti syytökset. Silloin Stenfeldt toi todistajikseen vanhan Tammelinin pojan lautamies Carlin sekä edellä mainitun Simon Horjanderin. Tammelin kertoi varkaushuhuista ja jo kuolleen kersantti Skottmannin osuudesta tapauksen selvittelyssä. Sota toi mukanaan kulkutauteja, joita erityisesti vanhempi väki ei kestänyt. Kersantti oli kuullut huhuja, joiden mukaan Hynynen olisi kantanut viljaa Fredrik Rissasen luokse, joka oli sitä ottanut vastaan. Vihjettä seuraten paikalle saapunut Stenfeldt oli mennyt Rissasen luo tarkastamaan taloa. Sieltä hän oli löytänyt noin tynnyrin verran (150 litraa) viljaa. Toimintansa myös Hynynen oli useiden läsnäolijoiden kuullen tunnustanut. Sitten varas oli sijoitettu kruunun "häkkiin". Seuraavana kesänä venäläisen komentajan "Ryska Befälshafwaren" kertomuksen mukaan Tammelinin ladon lattian alta olisi löytynyt vielä 10 kappaa viljaa, johon Hynysen mukaan olisi jotenkin liittynyt myös talonpoika Henrik Tuovinen! Venäläisillä ei ollut vielä kesällä 1808 mitään asiaa Nilsiään. Siitä piti Sandels ja Savon Prikaati Toivalasta käsin huolen. Nilsiässä pidettiin kylän ensimmäiset käräjät vielä syyskuun alussa Tammelin talossa. Ryssillä oli Nilsiässä Tuovisten suvusta joitakin epämiellyttäviä kokemuksia, kuten myöhemmin nähdään.

Toinen todistaja ja "vahti" Simon Horjander kertoi, että erään hänen vahtivuoronsa aikana oli kuullut huhuja, joiden mukaan viljaa olisi kähvelletty aitasta. Lautamies Tammelinin vihjeestä hän oli mennyt Fredrik Rissasen taloon. Tällöin Rissanen oli kysyttäessä tunnustanut, että mainittu Hynynen oli noutanut hänelle viljaa. Sitten Rissanen oli kaivanut ulos säkin, jossa oli 17 kappaa viljaa. Myöhemmin, kun Horjander oli mennyt naapuriin, oli Rissanen kantanut sinne säkin, jossa oli puoli tynnyriä viljaa. Lisäksi lukkarinpoika kertoi, kuinka Hynynen oli useita kertoja yrittänyt puhua hänet mukaan viljavarkaaksi, mutta hän oli kieltäytynyt. Näiden todisteiden perusteella toimitusvouti Stenfeldt katsoi selvitetyksi, että viljaa oli varastettu Tammelinin aitasta, mutta hän ei voinut tarkasti selvittää varastetun viljan määrää. Tämän hän myös vannoi kaksi sormea "kirjalla" pitäen. Hynynen tuomittiin myöhemmin 40 raipanlyönnillä rangaistavaksi. Hynynen rötösteli vielä myöhemmin Vuotjärven Vinkinsaaresta käsin mm. Juankosken kaakkoispuolella Vuorisalossa ja ehkä myös Vuotjärvellä. Myös Fredrik Rissaselle nimismies Malmberg halusi rangaistuksen osallisuudesta varkauteen (välikäräjät s.1388->). Vielä vuonna 1815 mainitaan Tomas Hynninen. Nimismieheksi valittu ruukin kirjurin poika Lars Fredrik Dahlström jahtasi Olof Olofsson Korhosta Sotkamon puolelta asti. Tämä oli varastellut Hynnisen kanssa (käräjät s.163)

Lähde: Kuopion käräjien pöytäkirja §728 vuodelta 1811/ PP 9.9.2013

2. Kuopion syyskäräjät Nilsiässä vuonna 1808

Kuopion pitäjän eteläosa oli siis kesän aikana venäläisten hallussa , kun taas sen pohjoispuoli Ruotsin hallussa. Tässä pitäjänosassa pyrittiin noudattamaan Ruotsin lakia ja järjestystä. Tästä syystä syyskäräjät pidettiin 5. syyskuuta 1808 Nilsiän kirkonkylässä em. pitkäaikaisen lautamiehen Karl Tammelinin talossa. Lautamiehinä toimivat herastuomari Pietari Wänänen Murtolahdesta, Lauri Miettinen, Erkki Miettinen, Juho Husso, Pekka Eskelinen, Pekka Rönkä, Heikki Holopainen, Lauri Taskinen ja Karl Tammelin. Näistä käräjistä on ollut myös PP:n ja erään toimittajan yhdessä tekemä artikkeli Nilsiän paikallislehdessä ”Pitäjäläisessä” vuonna 2009. Tammelinin aikaisemmista vaiheista ei ole tietoja. Hän tuli Nilsiään 1780-luvun alussa kappalaisen Palanderin rengiksi. Vuonna 1789 hän toimi Juankosken ruukin päivätyöläisenä ja hänestä tuli Juankosken ruukin metsänvartija. Hän avioitui nilsiäläisen talontyttären Elli (Elin) Rissasen kanssa. Mies siirtyi appensa Juho Rissasen luokse Nilsiän tilalle numero 2 talonpojaksi. Hänen onnettomuudekseen apen tila oli ruukin verolla, mutta mies hankki omia tiluksia Nilsiä nro 1 Aholasta ja Vuotjärvi nro 2 Leskelästä.

Käräjiä ei ennen vuotta 1808 ole käyty Nilsiässä. Ensimmäisen lautamiehensäkin Elias Tuovisen kylä sai vasta 1780 – luvun lopussa. Käräjätuomarina ja ilmeisesti myös kirjurina toimi Gabriel Heinricius. Käräjäasiakirjoissa mainitaan myös apulaiskihlakunnan vouti Topias Anders Ticcander. Paikkakunnan nimismies oli entinen siltavouti Jakob Johan Malmberg. Kuningas Kustaa III suunnitteli vuonna 1775 Nilsiää uuden Savon ja Karjalan läänin pääkaupungiksi, mutta tämä aikomus ei kylän huonojen kulkuyhteyksien tähden toteutunut.

Käräjät aloitettiin Nilsiän kappelikirkossa jumalanpalveluksella, jonka suoritti apulaispastori Anders Johan Brofeld, kirjailija Juhani Ahon isoukki. Käräjärauha julistettiin ja luettiin erilaisia tilanteeseen soveltuvia kuninkaiden ja muiden viranomaisten antamia protokollia. ”Asiakkaat” olivat lähinnä vain ruotsalaisten hallussa olevista Kuopion pitäjän kylistä, joista mainittakoon Nilsiä, Sänkimäki, Vuotjärvi, Pelonniemi, Jännevirta, Murtolahti, Pieksä , Rissala, Syväri ja Riistavesi.

1. Käräjien ensimmäisessä istunnossa (§ 1) käsiteltiin Nilsiän sänkimäkeläisen torppari Lauri Jauhiaisen asiaa, joka koski anoppi Riitta Kainulaista ja tämän pojanpoikaa Pekka Liljaa Kaaraslahdesta.

2. Käräjien ensimmäisenä päivänä käsiteltiin myös eräs mielenkiintoinen käräjäjuttu (§ 3). Rouva Lovisa Ekholm syntyisin Tigerstedt, miehestään Juankosken ruukin johtajasta Fredrik Jonathan Ekholmistä asumuserossa oleva nainen, haki 3 666 riikintaalerin Banco arvoista kiinnelainaa, jonka vakuutena olisi itse ruukki ja sen alaiset tilukset. Lainan vakuutena olivat siten myös Nilsiässä ja Wuotjärvellä sijaitsevat ruukin alaiset verotilat. Lainan koroksi oli sovittu 6 prosenttia, siis huomattavasti vähemmän kuin kauppias Backmannin vaatima 1% suuruinen kuukausikorko. Lovisan täysivaltaisena edustajana käräjillä toimi hänen poikansa ensimmäisestä avioliitosta opiskelija herra Carl Fredrik Ekman, jota Strömsdahlsin ruukin historiankirjoittajat eivät näytä tuntevan.

Lovisa oli sopinut laina - asian ruukin nykyisen omistajan ”brukets nuvarander ägare” Herra Anders Westerlundin kanssa. Hakemuksen liitteeksi opiskelija Ekman toi kopion alkuperäisestä laina-asiakirjasta, joka oli päivätty Strömsdahlin ruukilla 30. elokuuta vuonna 1807. Velan välipuheen mukaan lainan oli ottanut Anders Westerlund Juankosken ruukin johtaja Fredrik Jonathan Ekholmilta. Jälkimmäinen siirsi sen kuitenkin ”rakkaan” vaimonsa Lovisa Tigerstedtin nimiin. Asiakirjan todistivat oikeaksi N. F. von Schoutts ja A. J. Laurell.

Westerlundin velalla ei vielä ollut asianomaista lainhuutoa ruukin ja sen alaisten tilojen osiin, joten oikeus ei vielä vahvistanut asiakirjaa. Myöhemmin 1810 – luvulla leski Lovisa Tigerstedt karhusi tätä velkaa Westerlundilta aina hovioikeutta myöten. Patruuna Westerlund ei voinut mitenkään kiistää allekirjoittamaansa velkakirjettä. Velka-asiassa mainitaan myös Ekholmin perilliset. Lovisalla ja johtaja Ekholmilla ei ollut yhteisiä lapsia. Hänellä oli asunto Kuopiossa kämnerioikeuden puheenjohtajan Stichellin talossa, jossa hän asui ainakin ajoittain kahden tyttärensä ja palvelijansa kanssa.

Ruukin omistaja oli siis nyt käytännössä Anders Westerlund. Ehkä velka oli otettu omistuksen vaihtoa silmällä pitäen. Jäivätkö ruukin tilat Ekholmin eli käytännössä vaimon Lovisan hallintaan vai siirtyivätkö nekin Westerlundin omistukseen? Johtaja Ekholmilla ei tainnut enää olla ruukin isommissa raha – asioissa muuta kuin muodollista sananvaltaa. Jotain iloa hän lienee saanut käräjöinneistään tilojen omistusoikeudesta ruukin verotilojen asukkaita vastaan. Ehkäpä nämäkään eivät kunnioittaneet miestä, jonka ”akka” oli karannut ja jolla oli paljon velkoja. Tämä mahdollisesti koitui hänen kuolemakseen. Ekholmilla alkoi olla lukuisia vihamiehiä. Miten Tigerstedtien suku lienee suhtautunut henkilöön, joka uhkasi heidän varallisuuttaan?

Kuinkahan rakas Lovisa Ekholmille todellisuudessa oli? Ehkä rahanpuute teki Lovisan hänelle rakkaaksi. Vaimon mukana lähti varakkaan Tigerstedtien aatelissuvun suvun tuki Ekholmin hankkeille. Vielä vuoden 1809 Kuopion talvikäräjillä johtaja Ekholm haikaili eronneen vaimonsa perään. Hän valitti, että puolisonsa Lovisa Tigerstedt oli lähtenyt kolme vuotta sitten hänen luotaan ja ei halunnut palata, vaikka hän kaikin mahdollisin tavoin oli yrittänyt saada tämän takaisin. Tämä ei auttanut vaan Lovisa otti nyt lopullisen eron miehestään.

3. Ruukin johtaja Ekholmilla toi Nilsiän käräjille useita riita-asioita, joissa häntä edusti luutnantti Ernst Fredrik Engdahl, joka aikaisemmin asui Syvärinjärven pohjoispäässä Kärsämäellä. Hänet nimitetty 1800 – luvun alussa Nurmeksen nimismieheksikin. Ekholmin edustaja luutnantti Engdahl haastoi (§ 47) nilsiäläisen talonpojan Heikki Toivasen luvattomasta Saukkolammin niityn hallinnasta. Ekholmin tutkiman Isonjaon kartan mukaan niitty Niemelän tilan omistuksiin kuuluvaan palstaan numero 390. Niemelä lienee tässä ollut nykyinen Taatonjärven Peltoniemi. Ekholm väitti omistavansa edellä mainitun ruukin verolla olevan tilan. Riitapuolet olivat päässeet sopimukseen, jonka mukaan Toivanen saa kuljettaa pois niityltä kuluvana vuonna korjaamansa heinät. Sen jälkeen hänen on pysyttävä erillään niitystä. Lisäksi Toivanen maksaa ”tirehtöörille” käräjäkuluiksi 2 riikintaaleria. Saukkolampi sijaitsi noin kilometrin etäisyydellä Taatonjärvestä luoteeseen nykyisen Ruisahon talon vierellä. Tämä palsta saattaa olla nykyinen Nilsiän tila numero 18, jonka ruukki lienee saanut omakseen Isonjaon yhteydessä. Nykyisin Saukkolampi on kuivatettu ja se kuuluu Ruisahon isännälle Timo Taattolalle.

4. Käräjäasiakirjoissa käytettiin myös jonkin verran suomenkieltä. Esimerkiksi (§ 22) tuusniemeläinen Anna Erikantytär Hyvärinen oli tehnyt lahjoituskirjan tilasta nro 3 Tuusniemi 2. helmikuuta 1808 selvällä suomenkielellä. Sen todistivat Juankosken ruukilla Johan Petter Hök ja Magnus Weman. Asiakirja näyttää laatineen Henrik Lysander. Anna ilmoitti tehneensä tilalahjoituksen ”totisesti hyvin ajatellutta ja täydessä ymmäryxestä” veljensä pojalle Erik Hyväriselle. Samaten (§ 26) Juankosken itäpuolen asukas Vuorisalosta Pietari Mikonpoika Pelkosen tila-asia käräjillä oli suomeksi.

5. Istunnossa §45 talonpoika Paavo (Pietarinpoika) Pasanen Wuotjärveltä valitti, että talonpoika Heikki Hiltunen Halunalta oli rikkonut ”gnattat” hänen kahden riikintaalerin arvoisen jäätuuransa. Miehet olivat olleet joulun aikoihin vuonna 1806 eräässä Kallaveden saaressa kuljettamassa reellä kiviä Kuopion kirkon rakennustyömaalle. Siten kirkon rakennuskiviä lienee kuljetettu rekikyydillä Kallaveden saarilta. Tähän viittaa myös toinen myöhempi tieto, jonka mukaan Kallaveden eräässä saaressa oli ollut kivenmurskaamo ”stenbrötleri” vuonna 1807. Sen yhteydessä mainitaan pieksäläinen talonpoika Iivari Leskinen. Paavo Pekanpoika Pasanen oli vuosina 1776 – 1786 ruukin entisen omistajan Tigerstedtin vastaisen käräjöinnin johtohenkilö. Hänet on kirjattu myöhemmin Kuopion kirkonrakentajien luetteloon.

6. Kruununnimismies J.J. Malmberg oli haastanut käräjille (§97) Nilsiän eteläpuolella Pieksällä asuvan räätäli Sakari Heikkisen. Räätälin työ ei ehkä lyönyt leiville tai Sakari halusi muuten vain rikastua, koska hän oli nimismiehen mukaan edellisenä kesänä kierrellyt ”ympäri maata” ja harjoittanut voikauppaa. Sota-aika on aina mustanpörssin miehille tuottoisa. Nimismiehen todistajaksi tullut nilsiäläinen talonpoika Heikki Taskinen kertoi, että Heikkinen oli kaksi viikkoa sitten tullut hänen kotiseudulleen. Räätäli oli ostanut Heikin sukulaismieheltä Pekka Taskiselta ja Siikajärvellä jännevirtaisten tilalla asuvalta Juho Kuosmaselta noin 11 leiviskää eli lähes 100 kilogrammaa voita. Samoin räätälin tiedettiin ostaneen naapuriltaan Erkki Kuosmaselta 6 leiviskää eli noin 50 kilogrammaa samaa tavaraa. Ostaja oli aikonut viedä voin Ouluun myytäväksi. Ehkä Oulun seuduilla kesällä ei tapahtunut mainittavia sotatoimia. Voista siellä lienee ollut pulaa. Räätäli ei saapunut käräjille, vaikka lautamies Tammelin oli vienyt tälle haasteen talonpoika Erkki Hämäläisen läsnä ollessa.

Iisalmen talvikäräjät 1808 jäivät kokonaan pitämättä, koska Ruotsin ja Venäjän sotavoimien sijainti ei antanut siihen mahdollisuutta. Sen sijaan 20.4. pidettiin siellä välikäräjät, joiden yhteydessä mainitaan maaherra Wibelius (§ 49). Tämä joutui selvittämään kruunun kuljetusten yhteydessä sattunutta pienehköä viljavarkautta. Viljat oli otettu vastaan Kuopiossa 26.3. 1808 ja ne piti nähtävästi viedä Venäjän armeijan varastoon Pohjanmaan suuntaan.

Maaherra Wibeliuksella näytti olevan kovasti kiireitä, koska hän 16.4. 1808 oli joutunut käsittelemään upseerien viihdyttäjiksi hankittujen naisten tekemää 85 ruplan seteli - ja 1 hopearuplan varkautta Kuopion kaupungissa. Siitä oli venäläinen kapteeni Lisarskoid laatinut maaherralle muistion 1.4.1808.

3. Venäläisen sotilaan tappo Nilsiän Taatolla tammikuussa 1809

Tammikuussa 1809 joukko venäläisiä sotilaita oli lähtenyt Nilsiästä ryöstöretkelle eli ”ruuan hakuun” Vuotjärven suuntaan. He olivat tulleet noin 7 km päähän Taaton talolle, jonka vanha isäntä Olli Antinpoika Tuovinen ei ollut paikalla. Talossa oli vain hänen vaimonsa sekä poikia perheineen. Vieraat olivat vaatineet kestitystä sekä lehmää. Viinaa oli annettu mutta lehmän antamiseen ei talon väki ollut suostunut. Kun sotilaat estelyistä huolimatta olivat yrittäneet ottaa lehmän navetasta, oli poika Olli oli lyönyt seipäällä erästä sotilasta niin kovaa, että hänestä ei ollut enää omin jaloin pois lähtijäksi. Hän siis suojeli omaisuuttaan. Sotilas kuoli myöhemmin Nilsiässä. Toverinsa kuolemasta raivostuneet sotilaat olivat vieneet Ollin vaimon Kirsti Ahosen Nilsiään, jossa he vastoin Ruotsin lakia olivat kostaneet tälle raipoilla miehensä teon. Ryöstäjää lyötyään Olli oli paennut uhkaavia sotilaita ja oleskeli usein pakosalla vaimonsa sukulaisten luona Syvärinjärven itäpuolella. Suuri osa venäläisestä sotaväestä koostui pakolla sotaan otetuista irtolaisista ja rikollisista (Rydberg Ruotsin historia s.559). Lehmän luvaton otto oli näille pikku juttu.

Kuten edellä kerrottiin, elintarvikehuoltonsa varmistaakseen vihollinen oli jo maaliskuussa 1808 perustanut viljamakasiinin Nilsiään lautamies Carl Tammelinin aittaan. Makasiini toinen suomalainen vartija Tuomas Hynynen syyllistyi pian sen jälkeen viljavarkauteen. Hevosten rehua venäläiset olivat ottaneet mm. Muuruveden Kotasalmelta niityllä olevista heinäsuovista. Jäi epäselväksi, olivatko he maksaneet ne vai vain väittäneet maksaneensa!

4. Kulkumiehet Istolainen ja Leinonen varkaissa Nilsiässä syksyllä 1810

Ruotsi ja Venäjä solmivat rauhan syksyllä vuonna 1809. Ruotsin puolella sotimaan joutuneita suomalaisia alkoi hiljalleen palailla takaisin isänmaansa puolelle. Vuoden 1811 Kuopion talvikäräjillä (§115, §143) käsiteltiin irtolaismiesten Istolaisen ja Leinosen seikkailuja. Istolainen oli kotoisin Vojakkalan kylästä Torniosta; siis kuuluisan Kukkolankosken läheltä. Lapin mies oli kulkeutunut Savon armeijan mukana Ruotsin puolelle ja joutunut vangituksi jossain Uumajan tienoilla.

Vapauduttuaan hän oli tullut Merenkurkun yli Vaasaan ja ajelehtinut kaverinsa Leinosen kanssa pikkuhiljaa Strömsdahlin ruukille. Siellä he lienevät pyrkineet töihin. Papin todistuksen mukaan Istolainen näyttää olleen kinkereiden aikaan ruukilla ja hänet oli kirjattu 8. maaliskuuta 1810 siellä työmieheksi. Hän oli ollut siellä vielä syksyllä 1810; siis ruukin johtaja Ekholmin murhan edellä. Ekholm ilmeisesti ei ehkä pitänyt miesten ulkonäöstä, vaan oli komentanut parivaljakon pois ruukiltaan. Sieltä miehet todennäköisesti matkustivat veneellä ensin Wuotjärvelle ja sieltä Nilsiään, jossa uusi lukkari Gustaf Helen oli tarjonnut miehille yösijan (Forsberg).

Wuotjärven rannalla asuvilla Leskisillä oli jo 1750 – luvulta lähtien matkustajien kuljetusvelvoite järven yli ruukille. Ehkä Istolaisen ja Leinosen kyytimieheksi oli sattunut joku niistä Ivar Leskisen pojista, joita Ekholm oli hiillostanut luvattomista halonhakkuista Hipanniemellä. Mikäli kulkumiehet olivat Nilsiään tallustellessaan poikenneet johonkin taloon Wuotjärvellä, ei ruukin johtajan maine heidän silmissään olisi ainakaan parantunut.

Kulkumiehillä oli jotain hampaankolossa ruukin johtajaa vastaan. Jälkeen päin lukkari Helen väitti Istolaisen uhanneen tappaa Ekholmin (Forsberg). Tästä syystä he joutuivat epäiltyjen listalle johtaja Ekholmin ampumistapauksessa. Nilsiässä miehet olivat saaneet nähtävästi toiseksi yöksi majapaikan 28. syyskuuta 1810 talonpoika Paavo Ahosen talosta. Aamulla isäntä oli kuitenkin havainnut, että aitan ovi oli murrettu auki. Siellä olevasta lukitusta kirstusta oli hävinnyt 8 riikintaalarin arvosta hopearahaa sekä 1:20 venäläistä ruplaa. Ryssän rahat olivat siis jo käytössä myös Nilsiässä. Ilmeisesti Ahonen oli myynyt venäläisille sotilaille elintarvikkeita tai hevosten rehua ja saanut näiltä maksun ruplissa. Yövieraat olivat jo lähteneet jonnekin pohjoiseen Reittion suuntaan.

Ahonen oli jahdannut varkaita Reittiolle, jossa Lars Wäänänen piti kestikievari Reittionjärven rannalla. Hän oli selostanut tarkasti kievarinpitäjälle kadonneiden rahojensa tuntomerkkejä ja kysynyt, olivatko takaa-ajetut jättäneet kievariin rahaa. Nämä olivatkin maksaneet Wäänäselle aamulla 29. syyskuuta tuntomerkkeihin sopivan 1 riikintaalarin rahalla. Muuan piika Liisa Laukkanen tiesi Leinosen olleen pahempi rosvo. Asiaa tutkineen Kuopion nimismies Malmbergin mukaan Istolainen oli jo 15 vuoden ajan asunut pitäjässä tekemättä mitään rötöksiä.

Reittiolta miehet olivat jatkaneet pohjoiseen Iisalmen puolelle. Sieltä Kuopion suuntaan lorvaillessaan miesten haltuun oli vahingossa joutunut vierasta omaisuutta. Heistä valittivat talonpoika Petter Ruotsalainen Pajujärven tienoilta todistajanaan Helena Hujanen Maaningan Kurolanlahdelta. Helenalta oli varastettu vene. Vielä 20. lokakuuta parivaljakko oli vienyt rahaa Lapvetelästä Onkiveden länsirannalta Juho Röngan talosta. Lopulta heidät oli otettu kiinni varkaudesta epäiltyinä Toivalassa ilmeisesti Heikki Leskisen talossa. Käräjillä miehet tuomittiin selkänahan pehmennykseen 40 parilla raipaniskuja. Ne saatuaan miehet lähetettiin Suomenlinnaan selät ruvella miettimään elämän syvimpiä salaisuuksia (sk 1811 s.411 – s.412).
Istolaiselle oli määrätty 40 ruplan sakko ja kirkkolain mukaan 3 paria raippoja, kun taas Leinoselle pelkästään raippoja (Kuopio SK s.1679)

Samoilla käräjillä (sk 1811 (?) §122) Matti Heikkinen valitti, kuinka kievarin pitäjä Lars Heikkinen oli lyönyt hänen päähänsä suuren mustelman. Matti oli nähtävästi jotenkin avustanut miehittäviä ryssiä ”biträdd å Rysslands vägnar”.

5. Nilsiäläiset vastuussa kestikievarien hollikyydeistä kesällä 1808

Kuopion pitäjän itäiset osat mm. Siilinjärvi, Riistavesi, Nilsiä ja Juankoski oli toukokuusta syyskuun loppuun asti Savon Prikaatin komentajan Sandelssin valvonnassa olevaa ruotsalaista aluetta. Koska sota – aikaankin tarvittiin joustavia kulkuyhteyksiä, pidettiin alueen kestikievarilaitos kyytimiehineen toiminnassa. Eräs kestikievari sijaitsi Siilinjärvellä Rissalassa. Sen hollikyydeistä näyttävät vastanneen nilsiäläiset. Nämä olivat pestanneet jännevirtalaisen loisen Paavo Laitisen suorittamaan matkustajille kyytejä yhdellä tai kahdella hevosella. Rissalan kestikievari lienee ollut vähemmän tunnettu tai se oli perustettu pelkästään sota-ajan tarpeita ajatellen. Ainakin myöhemmin kestikievarin pitäjänä toimi Niilo Karttunen. Sotatoimialueella Toivalassa oli suurempi kestikievari, jota piti Samuel Wiberg.

Laitinen kertoi hoitaneensa hollikyytejä Nilsiän tilan nro 1 talollisten Antti Rissasen, Heikki Toivasen, kersantti Juho Skottmannin, Juho Ahosen, Simo Horjanderin, Heikki Pirisen ja Olli Savolaisen puolesta toukokuun 29. ja kesäkuun 19. päivien välisenä aikana, Nilsiän tilan nro 2 talollisten Juho Rissasen, Fredrik Rissasen, Pertti Rissasen, Juho Turusen, Heikki Tuovisen ja Olli Tuovisen puolesta 19. kesäkuun ja 10. heinäkuun välisen ajan, Nilsiä nro 3:n tilallisten Paavo Taskisen, Paavo Antipoika Taskisen, Pekka Taskisen, Lauri Taskisen ja Risto Rautiaisen puolesta heinäkuussa, Nilsiä nro 4 talollisten Heikki Pirisen, Olli Pekanpoika Pirisen, Tuomas Heikkisen, Paavo Taskisen, Pekka Pekanpoika Pirisen, Olli Nuutinpoika Pirisen, Pekka Taskisen, Pekka Kuosmasen ja lampuoti Pekka Pekkarisen puolesta 31. heinäkuun ja 21. elokuun välisen ajan sekä Syvärinjärven itäpuolen talollisten Matti Kainulaisen, Juho Kainulaisen, Yrjö Turusen, Erkki Väätäisen, Olli Hartikaisen, Juho Savolaisen, Tahvo Savolaisen, Antti Taskisen, Antti Ollinpoika Kainulaisen, Antti Pekanpoika Kainulaisen, lampuoti Heikki Taskisen sekä sotilas Sakari Hjeltin puolesta syyskuun 18. ja 3. lokakuun välisen ajan. Edellä mainitut henkilöt eivät Laitisen haasteen mukaan olleet maksaneet hänelle holliviljoja, joiden suuruus vaihteli tilallista kohden muutamasta kapasta aina puoleen tynnyriin. Olli Tuovinen puolestaan oli Wuotjärven lähellä sijaitsevan Taatontalon isäntä, jonka poikaa Ollia eli ”Taaton Uolua” epäiltiin vuonna 1810 tapahtuneesta ruukin johtaja Ekholmin ampumisesta.

” Herra Apulaispastori” Anders Johan Brofeldt oli kuuluttanut kyytiasian edellisen kesäkuun 9. päivänä kirkossa. Suurin osa vastaajista kirjallisesti saamastaan haasteesta huolimatta ei tullut käräjille. Vain Juho Savolainen oli jollakin tavalla reagoinut haasteeseen. Hän oli valtuuttanut herastuomari Pekka Väänäsen, joka vastaajan puolesta lyhyesti ilmoitti, että Laitinen ei ollut suorittanut mitään hollikyytejä. Käräjät velvoittivat sekä Laitisen että vastaajien saapuman seuraaville käräjille selvittämään asian. Mainittakoon, että hollikyytejä Kuopion Kellolahteen oli ajanut jo 20 vuotta Nilsiän kaaraslahtelainen talonpoika Erik Utter (sk Kuopio 1809 § 1).

5.1 Nilsiässä tehtiin 1700-luvun lopulla monia tilakauppoja.

Edellä mainituista tilallisista Simo Horjander oli Nilsiän entisen lukkarin Pekka Horjanderin poika. Sairaalloinen Pekka myi veljensä Jopin kanssa vuonna 1813 tilansa Syvärin pohjoispäästä Jumisilta tulleille Puustisille. Horjanderien talo sijaitsi Nilsiän eteläpuolella Haukilampien välisellä kannaksella. Talo oli siis edellä kirjattu Nilsiä nro 1 alueelle. Lukkarin tilanostosta mainitaan Kuopion talvikäräjillä 1783 (§377). Hän ostaa Samuel Ahoselta 3/7 Nilsiän verotilasta nro 1. Kersantti Juho Skottman siis luultavasti rakensi Nilsiässä nykyisen kirkonkylän Heikkilän kartanon paikan ensimmäisen talon. Hän oli ostanut kahdeksasosan veromarkan tilan Pekka Heikinpoika Toivaselta vuonna 1791 hintaan 44 riikintaaleria tilasta Nilsiä nro 1 (sk 1809 Kuopio §145). Ehkä toisesta tilakaupasta näiden miesten välillä mainitaan Kuopion syyskäräjillä 1794 sivu 1426. Siinä kerrotaan, kuinka kersantit Johan Henrik Skottman ja Axel Oxman (jälkimmäinen myöhemmin ”förare”) sekä talonpoika Petter Henriksson Toivanen tekivät kaupan 1/7 Nilsiän verotilasta nro 1 päiväyksellä 20. lokakuuta 1794. Axel Oxman mainitaan Joroisissa 18.4.1785 Georg Friedrich Tigerstedtin yhteydessä. Hän avusti myös Juankosken ruukin omistajia Printzskiöldejä. Pekka Toivanen tuli 1780 - luvulla Nilsiään Muuruveden läheltä Kotasalmelta Ahosten vävyksi. Kersantti Skottman kuoli vuonna 1809, jolloin hänen perikuntansa asioita selvitti talonpoika Erkki Hämäläinen.

Kuopion talvikäräjillä 1788 Väänäsen veljekset jättävät päiväyksellä 4.2.1788 1/8 omistamastaan tilasta Nilsiä nro 1 , jonka myyjä näyttää olleen Samuel Thomasson Ahonen (§360 s.1445). Kaupassa mainitaan Krister Vartiainen. Edelleen Kuopion syyskäräjillä 1794 (2.9.1794) myyvät murtolahtelaiset veljekset Anders ja lautamies Petter Väänänen Strömsdahlin ruukin metsänvartijalle Carl Tammelinille 1/8 Nilsiä nro 1:sta. Kaupan päiväys oli 14. 7. 1794. Tämän tilanVäänäset olivat ostaneet em. Samuel Ahoselta. Tässäkin mainitaan Krister Vartiainen Ryönä nro 3 (sk 1793 Kuopio §407). Tammelin myi kuitenkin tämän tilan Henrik ja Johan Piriselle sekä Olof Johansson Heikkiselle vuonna 1797 (tk Kuopio §6).

Kersantti Johan Henrik Skottman esiintyy jo vuonna 1749 korpraalina Vuotjärven hipanlahtelaisten ja Sydänmaan Kouhumäen omistajien rajariidassa (17.6.1749 s.1380). Hän osti 11.10.1794 Petter Henriksson Toivaselta 44 riksdaleilla 1/8 Nilsiän verotilasta nro 1 (sk. 1794 Kuopio §291). Kuopion käräjillä 25.9.1796 (§ 140) käydään kauppaa 1/16 Nilsiän tilasta nro 1(?) talonpoika Anders Heikkisen ja kersantti Skottmannin välillä. Samoilla käräjillä 16.10. ostaa uusi lukkari Gustaf Helen Olof Savolaiselta (kotoisin ilmeisesti Nilsiän eteläpuolelta Niinimäestä) 1/16 Nilsiä nro 1. Tämän tilan maita löytyi nähtävästi Haukijärven länsipuolelta Mustikkamäeltä, jossa lukkari oli erehtynyt kaskeamaan kersantti Skottmannin tilan puolella. Kuitenkin myöhemmin Helenillä oli tila Nilsiä nro 5:ssä eli Kuosmalan maalla.

Kuopion kevätkäräjien 1797 mukaan (§404) Nilsiän tilan nro 4 asukas Mats Ronganen myy tilan Kaavin kortteislaiselle Johan Tirkkoselle. Nilsiä nro 4 oli Juankosken ruukin verolla oleva tila. Kuopion vuoden 1790 talvikäräjien mukaan (§5 ja §6) tilan asukkaat Piriset ja Taskiset ostavat Pisan pohjoispuolelta Siikajärveltä osan tilasta nro 3. Myyjät saattoivat olla Siikajärvellä tai Jännevirralla asuvat Hartikaiset. Pian pois muuttava ruukinomistaja kapteeni Stephan Bennet osti samana vuonna kersantti Henrik Argillanderilta Vuotjärvi nro 3 tilaa (kk Kuopio 1790 §1). Samassa yhteydessä käsitellään kapteeni Bennetin ja nilsiäläisten Mats Rongasen ja Pohl Ollson Pirisen tilan nro 4 asiaa; ehkä ruukin vero-oikeuden vaihtoa. Tällä pyrittiin välttämään ruukin omistajien häätöyritykset. Kapteeni nähtävästi yritti ottaa nimiinsä myös Nilsiän Vuotjärvi nro 1:sta Pohl Andersson Pasasen osuuden (isonjaon mukaan Vuotjärvi tila nro 3), koska Pasanen joutui lähtemään tilalta. Hän osti korvaukseksi Ala-Hipan Pahkalahdesta Johan Sigfridson Rissaselta Rissala nro 5 Pahkamäen ja siihen kuuluvan Pehr Räsäsen (ja Anders Niskasen) asuman Pahkasalmen torpan (sk Kuopio §179). Myös Nilsiän kappalainen Anders Johan Brofeldt halusi itselleen lisämaita. Hän osti Henrik ja Olof Ahoselta Nilsiä nro 1 :sta torpan heinämaikseen (sk Kuopio 1794 §494). Jöran Savolainen myi 1796 Nilsiä nro 1:sta 1/16 Bertill Knuutiselle (sk Kuopio 1796 § 199).

Vuonna 1809 irtain väestö Nilsiän kylässä kuninkaanlinnan veron mukaan oli seuraava:

Nilsiän tila numero 1 (Ahola) : Simo Hartikaisen vaimo ja Olli Savolaisen vaimo

Nilsiän tila numero 3 (Taskila): sotilas Raaskan vaimo

Nilsiän tila numero 4 : Pekka Pirisen vaimo, Leena Kasanen, Liisa Pursiainen, Marketta Hyvönen

Matti Salinin vaimo, Knut Kuosmanen ja Valpuri Kuosmanen

5.2 Nilsiän murtolahtelaisen valtiopäivämiehen Pietari Väänäsen suomenkielistä tekstiä:

Iisalmen talvikäräjille 1808 (§71) tuotiin Kuopion hamulalaisen talonpojan Johan Savolaisen velkakirje, jonka suomenkielinen osa on seuraava:

”Talon poiallen Henric Vainikaisellen mara allekirjottaja , vatimustan wastan Summan Suren Kolmet Kymmendä kolmet Rikintalaria 16 skillingiä Käyväsä Rahasa ynä 6 satalda inträstiä joka tämän Kauta Reverseeratan. Cuopio sinä 19: Julii 1800 ”

Alla olivat Johan Savolaisen sekä todistajien Carl Tammelinin Nilsiästä ja Lars Miettisen ehkä Pöljältä nimet sekä ”Kirjottanna Petter Vänänen”.

Suomenkieli ei siis ollut vielä kovin kehittynyttä. Tekstissä on paljon ruotsinkielen sanoja suomalaisittain; esimerkiksi ”6 satalda inträstiä”, mikä tarkoittaa 6 % korkoa. Ehkä tämän takia Porvoon valtiopäivillä talonpoikais – ja porvarissääty vastustivat suomenkielen ottamista virkakieleksi. Syynä saattoi myös olla pelko, että virkakieli sitä kautta vähitellen muuttuisi venäjäksi.

Huom.! Petter Väänäsen suomenkielen kirjoitustaito luultavasti parani, kun hän alkoi sepittää runoja. Hän ei ollut Pohjois-Savossa ainoa ”sanaseppo”. Maaninkalaiselta Ambrosius Ryynäsen suusta säkeitä soljui nopeasti ja niiden kirjaajakin osasi kirjoittaa suomenkieltä kohtalaisen hyvin. Kuopion syyskäräjiltä 1791 hiukan epäselvästä tekstistä löytyy seuraavia Ryynäsen säkeitä (s. 1045):

Ambrosius Ryynäsen säkeitä 1791

1. Lukkari Hoffrenista:

”Laulan Luckarin hyväxi, kellon soittajan somaxi”

2. Lautamies Aron Hoffrenista (mies taisi olla ruuan ystävä; joku Hoffren asui Taviniemellä):

”Nyt minä puhun pukista, aronista ajattellen, tasa turvasta horisen, Eli (?)seh kinckuja kitisen,

eikä säästä särpimää, eli jos yhden Ruunan rajan eli tamman takainen jalka, eli sorka sotahevoisen,

syöpi woita vuohen verran, vielä se fiiliä (viiliä) vitoi, vielä on silmää juustollenkin, maistelevi maitoruvan”

3. Lautamies Aron Hoffrenista:

”vikkelä on oluen juoja, viekas …

4. Herra Hovisihteeri Joachim Friedrich von Burghausenista ja lukkarista

”Kluckari andoi lehmän lengosarven, varsin valkian vasikan, hiehoja hieno säärisiä,

Tawinniemellen taritti, pyrki meille määkimän”

5. Lautamies Eskelisestä:

”andoi hänellen hevoisen , korwat korterin pituiset”

Burghausenin suvulla oli ainakin aikaisemmin tila Venäjänsaaressa. Hovisihteeri hoiti sadoittain

monen vuosikymmenen ajan käräjäjuttuja useimmissa Savon pitäjissä.

II Venäläisten sotakuljetuksia Kuopiosta Iisalmen kautta Pohjanmaalle

Krunun kuljetuksia oli tapahtunut vuosina 1808 - 1809.
Vuonna 1808 niitä oli ollut mm. Kuopiosta Vieremälle ja Kuopion Toivalasta Ouluun.
Vuonna 1809 kuljetuksia oli vaadittu mm. Maaningan Viannalta Vieremälle, Kuopiosta Siikajärven Kankaankylään
Viimeksi mainitusta kuljetuksesta olivat olleet luvattomasti poissa mm. Kuopion suojärveläiset Olof Korhonen ja Anders Kokkonen. Poissa oli ollut mm. Tuusniemen Ohtaanniemeltä Smolandereita ja Holopaisia (Kuopio SK §623, §625)
Kuljetuksista mainitaan samoilla käräjillä vielä myöhemminkin (§747, §748 ja §796). Viimeksi mainitussa luvussa luetellaan poissaolijat Juankosken läheltä Henrik Hartikainen, Magnus Weman, Thomas Winikainen, Anders Mustonen ja Johan Hämäläinen. Näinä levottomina aikoina oli välikäräjiä pidetty mm. Iisalmen Ollikalassa (s.1630->), Kuopiossa 8.7.1811 (s.1643->) ja Kuopiossa 18.8.1811 (s.1648->).

Iisalmen kevätkäräjillä 1808 pidettiin levottomaan sota-aikaan . Ruotsin armeija siirtyi Oulun suuntaan. Oma armeija tarvitsi kuljetuksia ja elintarvikkeita. Pitäjän makasiinista ja kuljetusten aikana varkaat kähvelsivät viljaa. Maaherra Wibelius uhkasi 20. maaliskuuta 1808 lähettää varkaat, murhamiehet ja vahingontekijät Kuopioon. Keisarilliset joukot vaativat 27.4- 28.4 talonpoikia hevosineen sotakuljetuksiin. Ketään ei ollut ilmaantunut paikalle.
Ouluun oli tapahtunut kuljetus mm. kesäkuussa 1809 (välikäräjät 1812! s.1337->). Kuopion välikäräjillä 12. helmikuuta 1812 (s.1335-> §320) käsiteltiin vielä kruununkuljtuksia Ouluun. Syyttäjänä toimi nimismies Malmberg. Kuopion pitäjästä syytettyinä olivat Henrik Hartikainen ja Magnus Weman Akonvesi, Tuomas Wiinikainen Riistavesi Melaniemi, Johan ja Mats Parviainen Vehkalahti Juankosken lähehellä, Mats Rissanen Hipanlahti sekä Anders Mustonen ja Johan Hämäläinen. Kuljetukset olivat Iisalmi -> Vieremä Valkiainen 1,5 peninkulmaa ja Iisalmi -> Kuopio 9 peninkulmaa. Nimismies vaati korvauksia, koska miehet eivät olleet hoitaneet kunnolla velvollisuuksiaan.

1. Kuljetusongelmia venäläisten ja suomalaisten kesken 1809

Kuopion vuoden 1808 talvikäräjät jouduttiin lopettamaan 12.3., koska lautamiehet joutuivat 3 päiväksi hankkimaan pitäjästä hevosmiehiä suorittamaan ruotsalaisten sotakuljetuksia Iisalmen ja Vieremän kautta Pohjanmaalle. Sinne vetäytyivät 15.3. Kuopiosta Savon joukot , joista osa kapteeni Dunckerin johtamina oli Kuopion Jynkässä taistellut maahan tunkeutuvia vastaan. Koko Savon sotaväkeä johti kreivi Cronstedt, jonka joukkoihin oli Leppävirralla liittynyt Savon varaväki. Sitten Suomi tuli sodan aikana keväällä 1809 pidetyillä Porvoon maapäivillä liitetyksi suureen ja mahtavaan Venäjänmaahan.

Sotatoimet kuitenkin jatkuivat samaan aikaan Pohjanmaalla, jossa venäläisiä joukkoja oli lähes 9 000 miestä. Osa näistä suunnitteli maaliskuun lopulla Merenkurkun ylitystä Vaasasta Uumajaan. Toisen joukko – osaston piti koukata Oulusta Tornion kautta Ruotsin puolelle, jossa myös Savon armeijan rippeet osallistuivat vanhan ”äitivaltion” puolustukseen. Taisteluja käytiin kevään ja kesän kuluessa Ruotsin puolella Uumajan alueella.

Koska Pohjanlahti oli jäässä, Venäjän armeijan huolto täytyi järjestää maitse. Miehistö tarvitsi ruokaa, vaatteita ja ampumatarvikkeita. Armeijan hevosia ei nähtävästi oltu hankittu mustalaisilta, koska ne vielä tarvitsivat ravinnokseen heiniäkin. Armeijansa huollossa venäläiset käyttivät hyväksi uusia alamaisiaan suomalaisia. Mittavia sotakuljetuksia järjestettiin Kuopion ja Keski – Suomen kautta Oulun lähelle. Suomen uusi valtiovalta komensi rahtiin miehiä aina Keski – Suomea myöten. Kuopiosta Toivalan ja Iisalmen Partalan kautta tapahtuviin kuljetuksiin joutui niin renkejä kuin isäntiä hevosineen myös nykyisten Juankosken ja Nilsiän pitäjien kylistä.

Iisalmessa joulukuussa 1809 pidettyjen käräjien mukaan (§ 5) sotakuljetusten aikana oli tapahtunut väkivaltaisuuksia. Asiaa käsiteltiin ainakin kaksilla välikäräjillä. Venäläisten sotilasedustaja Kuopiossa kenraalimajuri de Gervais jätti 24. huhtikuuta 1809 ilmeisesti venäläisen ajanlaskun mukaan päivätyn valituksen kaupungin virkamiehille. Sen mukaan venäläisten johtama 25 talonpojan suorittama laivaston kuljetus oli lähtenyt Kuopiosta 20.4.1809 ja edennyt ongelmitta jo 15 virstaa Iisalmen pohjoispuolelle Iinrannan kylään. Sitten oli asetuttu yöpuulle. Venäläisen kuljetuskomendantin aamulla vielä nukkuessa rahtitalonpojat olivat heittäneet kaikki venäläisten tavarat reestään tielle. Kun komendantti oli herättyään yrittänyt estellä kuljetusmiehiä, löivät nämä häntä turpiin.

Myös venäläinen majoitusmestari Kundiloff oli antanut yhtä hälyttävän raportin. Hänen johdollaan 32 talonpoikaa hevosineen oli 22.4.1809 kuljettanut venäläisten sotatarvikkeita Oulun seuduille. Iisalmen takana 7 virstan (50 mailin) päässä toisella puolen Iisalmen kirkkoa kyytimiehet olivat heittäneet reestään kaikki ruokavarastot. Sitten he olivat pahoinpidelleet häntä ja hänen vastustuksestaan huolimatta lähteneet pois. Kuljetusmiehet olivat jopa piiskoja käyttäen ajaneet Kundiloffin pois ”själfe riss bort qvartermästare” .Tämä oli tapahtunut 25. tai 26. huhtikuuta ruotsin ajanlaskun mukaan. Venäläiset lienevät suunnitelleet laivastohyökkäystä Ruotsin puolelle.

Venäläisen linnaluutnantti Golovatisheffin mukaan molemmissa kuljetuksissa mukana olleet olisivat saaneet jo puolet sovituista kuljetusmaksuista. Hän vaati kyytimiehiä tästä teosta lailliseen vastuuseen. Näitä oli kahdessa eri kruunun kuljetuksessa ainakin Kuopion, Iisalmen ja Rautalammin pitäjistä.

Hankaluuksiin joutuneita kuljetusmiehiä Kuopion pitäjästä olivat Pekka Mönkkösen Murtolahti 1 renki Pekka Räsänen, Pekka Knutinpoika Väänänen Murtolahti 1, Paavo Antinpoika Pentikäinen Muryolahti 3, Tahvo Pekkarisen Murtolahti 3 renki Olli Heikkinen, Adam Kontia Murtolahti 3, Yrjö Hämäläisen lesken Murtolahti 2 renki Pekka Pekkarinen, Olli Hämäläisen Murtolahti 2 renki Knut Väänänen, Juho Antinpoika Savolaisen Kotasalmi 2 renki Pekka Laakkonen, Heikki Ollinpoika Savolainen Kotasalmi 2, Pekka Eerikinpoika Heikkinen Pelonniemi 2, Olli Henrikinpoika Hartikainen Pieksä 3, Antti Pekanpoika Hartikainen Pieksä 3 ja Olli Kustaanpoika Hartikainen Pieksä 3. Iisalmesta hevosmiehiä löytyi mm. Lukkarilasta ja Sutelasta. Rautalammin pitäjästä käräjille oli haastettu 32 kuljetusmiestä. Näistä mainittakoon Hankasalmelta kotoisin olleet kirkkoväärti Paavo Laulajainen, Heikki Hänninen, Juho Ollinpoika Matilainen ja Juho Kauppinen.

Kuljetusongelmien selvittämiseksi järjestettiin siis Iisalmella välikäräjät. Edellä mainittujen pitäjien viranomaiset olivat seurakuntien pappien avulla selvittäneet kuljetusmiesten nimet , syntymävuodet ja joiltakin jopa kristinopin taidot. Iisalmen pitäjän rahtimiehiä oli ainakin Sutelasta sekä Lukkarilasta. Myös kuopiolaisten hevosmiesten henkilötiedot oli selvitetty pappien avulla.

Iisalmen pitäjän puolella asuneista syytetyistä selityksen antoivat Heikki Ruotsalainen, Juho Miettinen, Jooseppi Sutinen, Olli Miettinen, Olli Savolaisen leski ja Iivari Ruotsalainen . Heidän kertomuksensa perusteella kuljetus oli alkanut 25. huhtikuuta Kuopiosta. Se oli aluksi suuntautunut Iisalmen Partalaan eli Koljonvirran lähelle, jossa oli yövytty. Monien kyytimiesten hevoset olivat seuraavana aamuna väsyneitä. Ruotsalainen kertoi, että herättyään seuraavana aamuna hän havaitsi, että kaikki muut paitsi hän ja 6 muuta kuljetustalonpoikaa oli yön kuluessa kadonneet. Silloin hän itse ja ne 6 muuta jäljellä jäänyttä miestä oli lähtenyt kotiinsa. Tähän he olivat saaneet luvan kuljetusta seuranneelta aliupseerilta. Sitä ennen he olivat koonneet kaikki paikalle jätetyt tavarat erääseen latoon. Jotkut selittivät jättäneensä kyydittävät tavarat edellä mainitun iisalmelaisen lautamiehen Olli Kainulaisen lesken haltuun.

Kuopion pitäjän kuljetusmiesten puolesta selostuksen antoi murtolahtelainen Pekka Nuutinpoika Väänänen, herastuomari ja valtiopäivämies Pietari Väänäsen serkku. Hänen mukaansa Kuopiosta oli lähtenyt 20 hevoskuormaa kohti Partalaa. Perille päästyä olivat sekä hevoset että miehet olleet hyvin väsyneitä. Heillä ei ollut mitään matkakestitystä ”väg käst”. Osa kuljetusmiehistä oli täysin kykenemättömiä jatkamaan matkaa. He olivat yksi toisensa jälkeen lähteet pois. Tällöin loputkin saattueen jäsenistä seurasivat näiden esimerkkiä. Hän ja muut mukana olleet miehet eivät mitenkään tahtoneet kiistää tässä asiassa vastuutaan.

Käräjille oli haastettu myös edellä mainitut lukumäärältään 32 miestä Rautalammilta kotoisin ollutta kuljetusmiestä. Miesten kotipaikoiksi mainitaan mm. Kuuhankavesi, Hangasvesi ja Säkinmäki, viimeksi mainittu nykyisellä Hankasalmella. Nämä kertoivat olleensa yöleirissä paikassa, joka sijaitsi 15 venäläistä virstaa Iisalmen takana Oulun suuntaan. Se, että he olisivat muka hyökänneet kuljetuksesta vastaavan venäläisen komendantin kimppuun, kuten kuopiolaiset ja iisalmelaiset olivat ilmiantaneet, ei pitänyt paikkaansa. Siten kuljetusmiesten ja venäläisten upseerien kertomukset poikkesivat huomattavasti toisistaan. Välikäräjien tekemä loppuselvitys puuttuu.

2. Kuopion nimismies Malmberg sai turpaansa sotakuljetuksissa keväällä 1808

Kaikista annetuista alamaisuuden ja uskollisuuden lupauksista huolimatta uusi yhteiselo venäläisten kanssa ei sujunut aivan ongelmitta. Savolaiset eivät olleet kovinkaan innostuneita uudelta esivallaltaan saamistaan luottamustehtävistä, vaikka heille luvattiin maksaa palkkaakin. Ehkä tiedettiin, että siinä avustettiin venäläisiä Ruotsin valtausyrityksessä. Ehkä rasittavat matkat alkavan kelirikon kynnyksellä eivät kiinnostaneet. Kuljetuksista vastaavilla suomalaisille viranomaisille ne olivat kuitenkin jonkinlainen näytön paikka, mikä lisäsi heidän paineitaan.

Kuopiossa nimismiehen tehtäviä hoiti entinen siltavouti Jakob Johan Malmberg eli mies, joka oli suomentanut John Bunyonin kirjoittaman teoksen ”Kristityn vaellus” (J. Forsberg). Nimismies Malmberg oli haastanut Kuopion käräjille 29. huhtikuuta vuonna 1809 Pieksän kylästä Matti Heikkisen rengin Samuel Hakkaraisen (Kuopio kk 1809 § 2). Haasteensa taustaksi Malmberg kertoi, että hän oli saanut kruununvouti Carl Forsteniltä käskyn järjestää kruunun nimissä heinänkuljetus Kuopion Toivalan ja Iisalmen pitäjän välillä maaliskuun 22. päivä 1808. Käsky kuljetuksiin on siten saatu venäläisiltä. Nimismies oli koonnut tehtävää suorittamaan miehiä ja hevosia mm. Pieksän kylästä. Hänen apunaan toimi uusi siltavouti Matti Malmberg, entinen työmies ja ehkä nimismiehen sukulainen.

Nimismies Malmberg valitti, että rahvas ei ollut hänen kehotuksestaan huolimatta halukas auttamaan toisiaan heinäkuormien teossa. Tämä tehtävä oli kuitenkin määrätty heidän velvollisuudekseen. Nimismiehen mukaan ongelmien alettua siltavouti oli tullut paikalle, mutta saanut nyrkiniskun. Tästä Malmberg syytti edellä mainittua Samuel Hakkaraista. Silloin nimismies itse oli mennyt paikalle ja pelotellakseen lyönyt nyrkillään Hakkaraista.

Hakkarainen ei jäänyt tässä suhteessa nimismiestä huonommaksi. Hän puolestaan oli täräyttänyt nyrkillään Malmbergin päähän niin kovan iskun, että nimismies oli nähnyt tähtiä. Kun nimismies itseään puolustaakseen oli lyönyt Hakkaraiseen muutaman iskun, oli vastustaja jostain saanut käsiinsä puun, ja lyönyt sillä nimismiestä toisen kerran ja jälleen päähän. Isku oli ollut niin kova, että Malmberg oli pökertyneenä hangella kuunnellut talitinttien keväistä sirkutusta. Virkamiehen päähän oli tullut vertavuotava haava. Nyt kuitenkin muutamat muut talonpojat olivat puuttuneet tappeluun ja ottaneet Hakkaraisen kiinni. Hakkarainen onnistui kuitenkin pakenemaan.

Sitten Hakkarainen antoi omasta näkökulmastaan selityksen tapahtumien kulusta. Hän kertoi syntyneensä Juankosken Akonvedellä ja oli nyt päässyt 24 vuoden ikään. Nykyään hän palveli Pieksän kylässä Matti Heikkisen renkinä, oli terve ja ruumiiltaan moitteettomassa kunnossa ”utan life på sin kropss byggnad”. Samuelin isä lienee ollut jompikumpi Akonvedellä asuvista Paavo Hakkaraisista. Edellä mainittuna päivänä renki oli isäntänsä toimeksiannosta ollut muiden koolle kutsuttujen talonpoikien mukana ”kuskina” kruunun kuljetustehtävissä Toivalassa. He olivat alkupäivän askarrelleet heinäkuormien teossa. Jossain vaiheessa Hakkarainen oli eräiden toisten talonpoikien tavoin kaivanut eväänsä. Hänen siinä syödessään paikalle oli ilmaantunut joku tuntematon miekkonen. Tämä oli vihjaissut, että hänen pitäisi muka olla tekemässä heinäkuormia ja sitten ilman mitään syytä lyönyt häntä nyrkillä.

Paikalle oli kiirehtinyt myös nimismies Malmberg, jonka jälkeen molemmat miehet olivat käyneet hänen kimppuunsa ja lyöneet häntä päähän. Hakkaraista oli alkanut huimata, eikä hän muistanut sen jälkeisistä tapahtumista mitään. Nimismies oli otattanut hänet kiinni ja sulkenut kestikievarin pitäjän Samuel Wibergin kamariin, josta Hakkarainen kuitenkin hetken kuluttua onnistui pääsemään ulos.

Tähän siltavouti Malmberg kertoi olevansa se mies, joka oli kehottanut Hakkaraista lastaustöihin. Lisäksi tämä oli esittänyt uhkauksia ja hävyttömästi nimitellyt siltavoutia sanalla ”hundsvott”. Pitäisikö edellä mainittu ruotsinkielinen sana suomentaa koiranpaskaksi vai pelkästään hunsvotiksi? Sitten siltavouti kertoi luikkineensa tiehensä sekä kiisti lyöneensä kuljetusmiestä.

Nimismies Malmberg kutsui todistajaksi Pieksältä kotoisin olevat rengit Juho Heikkisen ja Erkki Rissasen. Näistä ensin mainittu kertoi olleensa edellisen maaliskuun 22. päivänä komennuksella kruunun suorittamiin kuljetuksiin Toivalaan. Tällöin siltavouti Malmberg oli tullut pieksäläisten luo ja kehottanut heitä heinäkuormientekoon. Pieksäläiset olivat juuri saaneet valmiiksi oman heinäkuormansa. Sitä paitsi he olivat koko päivän rehkineet muiden apuna kuormaustöissä.

Silloin oli paikalle tullut myös nimismies Malmberg ja komentanut heidät kuormaustöihin. Kun he eivät heti totelleet, oli nimismies lyönyt nyrkillä lähinnä ollutta Hakkaraista. Kun työmies oli lähtenyt karkuun, nimismies oli seurannut ja lyönyt tätä nyrkillä useita kertoja. Sitten riitapukarit olivat juoksennelleet heinäkuorman ympärillä piirileikkiä ja olleet välillä käsikähmässäkin. Nimismies oli saanut käsiinsä heinähangon ”kafling”, jolla hän oli lyönyt Hakkaraista käteen ja vielä heittänyt sen Hakkaraisen perään. Hanko oli osunut Hakkaraisen selkään.

Nyt vuorostaan Hakkarainen oli siepannut taisteluvälineen ja se kädessä alkanut jahdata nimismiestä. Takaa-ajaja oli lyönyt hangolla Malmbergia päähän niin kovasti, että nimismies oli mennyt kumoon. Sitä seuranneista tapahtumista todistaja ei tiennyt mitään. Todistaja Rissanen puolestaan ei sanonut nähneensä kärhämän alun tapahtumia. Hänen tullessaan paikalle nimismies oli lyönyt Hakkaraista nyrkillä. Tämä oli juossut karkuun, kunnes oli saanut käteensä heinähangon. Tällä heinämies oli lyönyt nimismiestä päähän niin voimakkaasti, että mies oli kieriskellyt maassa. Malmbergille oli kuitenkin tullut vain pieni verta vuotava haava. Tapauksen jälkeen Hakkarainen oli otettu sotamiesten avustamana kiinni. Nimimies oli vielä senkin jälkeen antanut työmiehelle pari korvapuustia. Siihen päättyi Rissasen todistus. Nimismies kutsui vielä muita todistajiaan, mutta näitä oli sattunut olemaan parempaa tekemistä. Näin nimismiehen oikeudensaanti jäi kesken.

Nimismies Malmberg näyttää olleen väkivaltaisuuksiin taipuvainen mies. Myös Matti Rissanen Siilinjärven Rissalasta valitti Nilsiän käräjillä syksyllä 1808 (§ 88), kuinka nimismies oli 14.4.1808 hyökännyt hänen veljensä sekä tämän lapsivuoteessa olleen vaimon kimppuun. Samoin tämä oli ilman mitään syytä lyönyt halolla Erik Hämäläistä niin, että oli tullut suuri mustelma ja vasen silmä oli muurautunut umpeen. Nimismies kertoi olleensa hankkimassa hevosia venäläisten sotakuljetuksia varten. Nimismiehen kiirehtijänä oli ollut 50 kasakkaa. Kun hän ei hevosia hyvällä saanut Hämäläiseltä, oli syntynyt sananvaihto ja tappelu.

Vuoden 1810 Kuopion syyskäräjillä (s.381) toimitusvouti nimismies Jacob Johan Malm toi ilmeisesti palkanmaksua varten koottuja kruunun kuljetuksiin osallistuneiden nimiä. Hevoskuljetuksissa välillä Siilinjärven Toivala - Piippola oli ollut mm. Juankosken Akonveden tilalta 1 Knut Hämäläinen, Akonveden tilalta 2 Antti ja Heikki Hartikainen sekä Magnus Weman, Wuotjärvi numero 1:stä Paavo Pasanen, Rautavaaran Suojärvi numero 1:stä Gabriel, Juho ja Pekka Korhonen sekä Hipanlahti 1:stä Matti Rissanen.

3. Venäläisten tulo Kaavin kautta Nilsiään loppusyksyllä 1808

Sandelssin johtamat ruotsalaiset joukot joutuivat syksyn kuluessa vetäytymään Kuopion pohjoispuolelta Toivalansalmelta kohti pohjoista, kun venäläisiä joukkoja alkoi lähestyä Pohjois-Karjalasta Kaavin kautta Nilsiään. Kaavin Ohtaansalmessa taisteltiin. Nilsiään tuhatlukuinen venäläinen osasto saapui Kaavin, Juankosken ja Vuotjärven Ala-Hipanjärven Pahkalahden kiertävää tietä. Vuotjärven ja Nilsiän välinen tie siltoineen oli olemassa ainakin jo 1700-luvun alussa. Sen alittava Siltapuro mainitaan Hipanlahden ja Nilsiän kylien rajalta 1689 nimismies Samuel Cajanuksen tarkastuksessa. Nähtävästi jonkin verran kuljetettiin ehkä upseereita ja sotamateriaalia veneillä Vuotjärven kautta. Joidenkin perimätietojen mukaan olisi Vuotjärvellä tapahtunut ammuskelua Hipansalmen yli Vihonniemen kohdalla. Sieltä kerrotaan pellosta löytyneen tykin ammus. Ehkä Kaavilla taistelleita ruotsalaisia joukkoja vetäytyi Nilsiän suuntaan ennen venäläisiä ja yrittivät ryöstää kuormastoja tai ottaa vankeja. Tämä kapea salmi oli siihen sovelias paikka. Paikalliset asukkaat tuskin uskalsivat ryhtyä taistelemaan. Kosto olisi seurannut siitä heidän perheilleen. Vihonniemen lähellä asui varasotamies Johan Olkkonen, mutta tämä lienee joutunut jo aikaisemmin lähtemään venäläisiä pakoon Pohjois-Karjalaan tai liittymään Savon varaväkeen.

Vihonniemen vierellä salmen länsipuolella sijaitsi Leskisten tilan Kankaalan talo. Vastarannalta Hipanniemen puolella löytyi kruunun uudisasukas David Miettisen torppa ja siitä vajaan kilometrin päässä toisen kruunun uudisasukkaan lampuoti Johan Elgin talo. Venäläiset lienevät olleet Vuotjärven tienoilla luultavasti lokakuun alussa, jolloin ainakin suuremmat selät olivat vielä sulia. Vielä 1950-luvulla matalammat järvet ja salmet jäätyivät kulkukelpoisiksi usein jo lokakuun kuluessa, jolloin saattoi olla pitkään erinomaiset luistelukelit. Minkä verran venäläisillä oli käytössään seudun karttoja, ei ole tiedossa. Sprengtportenin venäläisille viemän Savon kartaston ainakaan säilyneet sivut eivät ulotu näin pohjoiseen.

Kaaville oli paennut syksyn 1808 aikoihin myös Juankosken ruukinkirjurin poika Elias Larsson Dahlström. Hän harrasti veljensä Lars Fredrikin kanssa ruukkitoimintaa ensin Syvärin pohjoispäässä Urimolahden Kellokoskessa "Uhrfors". Vuonna 1801 Dahlströmin veljekset olivat kirjoilla Sutelankylässä. Kun ruuki paloi ja tuli rahavaikeuksien, veljekset siirtyivät tekemään samaa työtä Vieremän Salahmilla (Salamajärvellä). Sieltä hän hankki veljensä Eliaksen kanssa verotilan nro 1. Siihen kuului myös saha ja jauhomylly (sk. 1811 §231 Iisalmi). Vuonna 1811 veli Elias myi erään osan Sutela 3:n Urimalahden maistaan talonpoika Lars Ulmaselle (sk §584). Ruukin omaisuus jäi velkojien kauppiaiden Gustaf Kepleruksen ja Samuel Backmannin haltuun.Veljeksillä oli myös jotain maanviljelystä ja karjaa. Marraskuussa 1808 Lars joutui jyväriitaan marttisenjärveläisen Mats Nissisen kanssa Ryhälänmäellä. Riita on ilmeisesti koskenut lehmiä, jotka Fredrik oli vienyt venäläisiä piiloon (sk 1809 §235 ?IIsalmi. Ne olivat karanneet Nissisen peltoon. Elias Dahlstömin oman kertomuksen mukaan riitaan johtanut tapaus oli sattunut sinä aikana, kun hän oli ollut pakosalla "på flygten" Kaavin pitäjässä (sk Iisalmi 1811 §85). Ehkä hän olikin osallistunut siellä taisteluihin venäläisiä vastaan. Tätä hän ei tietenkään olisi uskaltanut vielä tunnustaa. Elias ylennettiin luutnantiksi ja hän siirtyi sodan jälkeen Ruotsin puolelle ja kävi peräti Brasiliassa Ipanemassa Ruotsin siirtokunnassa. Vuoden 1813 tienoilla hän hankki nimiinsä ruukin patruuna Ekholmin ampujaksi epäillyn Olof Tuovisen tilan Vuotjärven läheltä Nilsiän Taatolta. Siitä hän luopui 1820-luvun lopulla

Joukkojen mukana levisi kuumetauteja, joihin kuoli monia kulkureitin varrella olevia erityisesti vanhempia asukkaita. Näistä mainittakoon Vuotjärven Pasalan tilan isännät Paavo Pekanpoika, Vänni Paavonpoika ja Paavo Antinpoika Pasanen, Nilsiästä Fredrik Rissanen, Olli Antinpoika Tuovinen Taatolta ja edellä mainittu kersantti Juho Skottman.

III Venäläisten ja paikallisväestön kahnauksia ja yhteistoimintaa ym.

1. Venäläisten naisseuralainen varkaissa Kuopiossa

Venäläisten miehityksen alussa huhtikuussa 1808 pidettiin Kuopiossa välikäräjiä, joilla puitiin uusien vallanpitäjien ja paikallisten asukkaiden välisiä kiistoja. Venäläinen kapteeni Lisonkoff väitti parin naisen, Ulla Wiljanderin ja Anna Maria Rågrenin varastaneen häneltä rahaa 85 ruplaa 25. maaliskuuta. Kapteeni ja pari muuta upseeria olivat etsineet viihdyttävää seuraa. Rågren oli Ruotsin Piteåsta paikkakunnalle 4 vuotta aikaisemmin saapunut 18-vuotias neitokainen. Hän oli palvellut myös Haminalahdessa kapteeni Wrightin kartanossa. Rågrenille oli maksettu tämän palveluksista venäläisille 2 ruplaa ja leipää. Naiset ja muut tapaukseen osalliset pantiin venäläisten toimesta ”häkkiin” ja maaherra Wibeliukselle oli tehty näistä valitus.

Rågren saattoi olla palvelusmies Anders Balanderin ja hänen ”morsiamensa” Anna Maria Rågrenin avioton tytär. Tämä pariskunta esiintyy Kuopion talvikäräjillä 1791 (§189). jolloin käsiteltiin Kuopiossa kruunun sairaalan tavaroiden kohtaloa. Ehkä vanhempi Rågren muutti Pohjanlahden taakse, mutta tytär jostakin syystä palasi Kuopioon.

Kuopiossa oli venäläisiä sotilaita jo maaliskuussa, jolloin Kuopion talvikäräjät jouduttiin lopettamaan maaliskuun 12. päivä. Käräjien lautamiehet pantiin järjestämään venäläisille sotakuljetuksia Pohjanmaalle kuun puoliväliin asti. Upseerit asuivat rikkaimpien kaupunkilaisten taloissa. Kuopion maaherra Olof Wibelius joutui huhtikuun 1. päivänä ottamaan vastaan venäläisen kapteeni Lisarskoidin kirjallisen valituksen. Sen mukaan 25. maaliskuuta 1808 ”varastettu ” rahaa seteleinä 85 ruplaa ja vielä 1 hopeinen erikoisrupla. Summa vastasi kohtalaisen maatilan arvoa. Osa rahoista oli löytynyt kaupungin työmiehen Anders Hyvärisen kätköstä. Hyväristä oli lyöty käteen ja mies pantu ”häkkiin”. Läänin maaherra Olof Wibelius oli määrännyt maakansliastaan käsin 1. huhtikuuta asian tutkittavaksi välikäräjillä, jotka alkoivat 16.4.1808.

Annettujen lisäselvitysten mukaan että kirjuri Samuel Horianderin talossa kapteenin liivintaskusta oli kadonnut em. 86 ruplaa. Tapahtumat olivat saaneet alkunsa, kun upseerit olivat pyytäneet työmies Hyväristä hankkimaan seurakseen joitain naisia. Hän oli saanut tästä palkakseen 3 riikintaalaria. Tämä oli hankkinut upseereille ainakin naiset Ulla Wiljanderin ja vasta 18-vuotiaan Anna Maria Rågrenin. Viimeksi mainittu oli saapunut joitakin vuosia aikaisemmin Piteåsta Ruotsin puolelta. Viime aikoina hän oli asustellut Kuopion Haminalahdessa kapteeni Wrightin luona. Kun Kuninkaallinen Savon Prikaati oli vetäytynyt kaupungista, oli Rågren tullut kaupunkiin, jossa hän oli asunut mm. Erik Väätäisen ja toisen nimismiehen Liljanderin taloissa. Siellä olivat ”pyöriskelleet” myös irtolaispiiat Anna Greta Pomell, Lisa Pattio sekä Anna Marin. Hyvärisen hakemat Wiljanderin ja Rågrenin 3 upseeria olivat vieneet sisälle huoneeseen. Rågrenin mukaan sinne oli pyrkinyt myös venäläisten edellisen illan seuralainen Pomell, mutta hänet oli ajettu tiehensä. Venäläinen kapteeni oli istunut sängyssä, jolloin hänen noustessaan ylös liivintaskusta oli pudonnut papereita. Ne Rågren kertoi ottaneensa huomaamatta haltuunsa. Niillä hän oli maksanut kaupungilla eräitä elintarvikkeita eikä ollut elintarvikkeiden myyjän Hyvärisen mukaan tiennyt niiden tarkkaa arvoa! Hyvärisellä oli ollut asiakkaina ruokaostoksilla asuinpaikkansa ulkopuolella myös venäläisiä sotilaita. Varastetut rahat olivat päätyneet Anders Hyvärisen haltuun. Mies oli lähtenyt pakoon kaupungin ulkopuolelle Jynkkään, josta kapteeni oli hänet löytänyt. Hyvärinen oli kaupungilla vankilaan vietäessä tehnyt vastarintaa, jolloin häntä oli lyöty. Saattajiksi oli löytynyt myös muita keisarillisia sotilaita.

Edellistä juttua käsiteltiin vielä 7.6.1808 Kuopion välikäräjillä. Rågren ja Hyvärinen tuomittiin sakkoihin. Heidät arvioitiin niin hyväkuntoisiksi, että Rågren voisi sovittaa ne 30:llä piiskalyönnillä 3 iskua kerralla ja Hyvärinen 38:lla raipanlyönnillä. Lisäksi he joutuisivat istumaan kirkon edessä jalkapuussa. Lisäksi 3 muuta miestä tuomittiin sakkoihin tai vaihtoehtoisesti 8 päivän vankeuteen vedellä ja leivällä, koska he olivat ”hyysanneet” luonaan irtolaisia. Se oli siihen aikaan kiellettyä järjestyshäiriöiden pelosta.

2a. Muita varkausjuttuja välikäräjillä 7.6.1808

Edellä mainituilla käräjillä tutkittiin vielä useita muita pitäjän varkausasioita. Niitä oli tapahtunut sota-aikaan runsaasti. Osaan olivat syyllistyneet muualta tulleet sotamiehet tai irtolaiset, mutta myös jotkut paikalliset rötöstelijät olivat tehneet niitä mm. Riistavedellä ja sen lähellä Pelonniemellä. Esimerkiksi (§1) Pyhäjoen pitäjän Kärsämäestä kotoisin ollut Staffan Sääski oli tullut Kuopion Jynkkään pääsiäisen aikoihin ja etsinyt työtä sekä ruokaa. Hän oli nälkäisenä tullut 20.5.1808 Erik Taskisen taloon, jossa hän oli yöpynyt tuvassa. Mies oli kuitenkin avannut ulkovaraston oven, josta oli kadonnut tavaraa.

Kun ruotsalaiset joukot olivat valloittaneet viholliselta Kuopion 12.5.1808 takaisin, oli heidän haltuunsa jäänyt venäläisten lihavarasto. Sotilaat olivat myyneet Kuopion kellotapulin lähellä lihoja paikallisille asukkaille hyvään hintaan. Ostajia tai lihojen säilyttäjiä kuitenkin etsittiin rikollisina ja pantiin ”häkkiin”.

2b. Eräitä varkauksia Iisalmen puolella

Iisalmen 20.4.1808 alkaneilla välikäräjillä (§49) käsiteltiin venäläisille tapahtuneen kruunun kuljetuksen viljavarkautta. Epäillyt olivat talonpojat Samuel Nousiainen Sulkavalta ja Hans Hyvönen. Varkaus oli tapahtunut maaliskuun 12. päivän tienoilla. Maaherra Wibelius oli käsitellyt asiaa 26.3.1808 Kuopiossa. Epäillyt olivat ottaneet vastaan viljaa Kuopiosta. Ne olisi pitänyt viedä jonnekin kruunun makasiiniin. Eräs Tickanen ehkä lautamies Pajumäestä oli ilmiantanut miehet. Myös Iisalmen lautamiehet olivat joutuneet järjestelemään sotakuljetuksia venäläisen laivaston nimiin 25. – 27. 4. Edellä todettiin, että aluksi ketään ei ilestynyt kuljetuksiin.

31. elokuuta 1808 Paloisilla pidetyillä välikäräjillä tutkittiin aluksi (§1) erästä pienehköä viljavarkautta, joka oli sattunut Salomen (Salahmin) ruukilla. Asiasta oli jätetty muistio 12.8.1808 maaherra Wibeliukselle. Tämä pitäjä oli tähän aikaan ruotsalaisten joukkojen hallinnassa. Muistion oli tehnyt ruukinharjoittaja Lars Dahlström, entisen Juankosken ruukinkirjurin poika. Varkaalle Valkiaisista (Vieremältä) kotoisin olleelle Påhl Höökille oli käynyt köpelösti. Kaksi ruukin naista Elin Huckanen ja vaimo Pursiainen olivat ottaneet hänet kiinni. Varas kruunun uudistilallinen Höök tunnusti varkauden. Syyksi hän kertoi ”pakottavan nälän”. 1/2 tynnyrin varkaudesta köyhä mies tuomittiin rahan puutteesa raippoihin. Dahlström vannoi asian todeksi kaksi sormea ”kirjalla”. Ruistynnyrin hinnaksi mainittiin 7:16 riikintaalaria Banco.

Toinen muistio (§2) varkaudesta oli jätetty sotaväenpäällikön Sandelssin kansliasta Wibeliukselle 30.7.1808. Sen oli kirjoittanut prikaatinpäällikön kansliassa Kuopion Toivalassa Samuel Antell. Sandels puolusti tähän aikaan asemiaan Toivalansalmella. Hän näyttää kuitenkin olleen tähän aikaan 8.8.1808 Pohjanmaan puolella Pulkkilassa samaan aikaan, kun Wibelius tutki varkausasiaa Paloisilla. Asiassa mainitaan myös veromestari Kepplerus, joka oli oleskellut Savon puolella Nissilän kestikievarissa Vieremän luoteispuolella.

Syyte koski talonpoika Thomas Manaista (Mannista), jolla oli tila nro 1 Salahmilla. Tämä oli syytten mukaan varastanut kruunun viljaa tässä tapauksessa siis ruotsalaisilta. Iisalmelaiset talonpojat olivat kuljettaneet kruunun viljaa muutaman viikon ajan Vieremäjärveltä luoteeseen Pulkkilaan. Vilja oli tuotu veneillä Vieremälle asti, mutta sitten se jouduttiin siirtämään eteenpäin hevoskärryillä. Manniselle oli annettu 3 säkkiä ohraa 1.8.1808. Tämän olisi pitänyt ajaa yhteensä kaksi kuormaa eteenpäin. Toinen kuormista oli jäänyt Pulkkilaan, mutta osa viljasta eli 3 säkkiä ja näiden lisäksi 24 kappaa oli kirjanpidon mukaan hävinnyt. Manninen kertoi olleensa elintarvikepulan takia pakotettu ryhtymään varkauteen. Hän kertoi myös, että viljaa olivat kähveltäneet muutkin kuljetusmiehet sekä vartiosotilaat. Vihollista vastaan taisteltiin vielä lokakuun 27. päivä 1808 Iisalmen Koljonvirralla. Sitten Sandels joukkoineen ja Pohjois-Karjalan sissejä Olli Tiaisen johdolla siirtyivät Oulun suuntaan ja sieltä Ruotsin puolelle.

3. Venäläiset Kuopion kaupungin asukkaina

Kuopiossa asui vuonna 1809 useita venäläisiä upseereita. Näistä mainitaan Herra eversti ja komendantti Jaworski, Reverska rykmentin aliupseeri Anisimoff ja linna-adjutantti luutnantti Walinski. Anisimoff oli räätäli Henrik Bongin mukaan jo kesällä omavaltaisesti majoittunut hänen taloonsa, jossa upseeri oli pahoinpidellyt räätäliä. Räätäli oli vastannut samalla mitalla sillä seurauksella, että upseeri oli joutunut käymään sairastuvalla. Bong oli tappelussa lyönyt venäläisen aliupseerin Anisimoffin pään verille 25.11.1809 (välikäräjät 21.12.1809).

Venäläisten asettamana kenraalikuvernöörinä toimi R. de Tollis. Maaherran virkaa hoiti jo tähän aikaan jo ennen tätä virkaa hallussaan pitänyt Herra kenraalimajuri ja ritari Simon Carpelan. Entinen maaherra Wibelius joutui pakenemaan Ruotsiin. Hän ei ollut venäläisten suosiossa.

Sodan jälkeen erityisesti rikkaat kuopiolaiset, kuten kauppias Samuel Backman, jättivät Kuopion välikäräjillä mm. (10.7.1809 § 10 ja 5.8.1809 § 10) sodanaikaisista tuhoista korvausanomuksia. Kauppias omisti kaupungissa ison talon, jossa oli peräti 12 lämmitettävää huonetta. Sodan aikaan venäläiset sotilaat olivat pitäneet taloa majapaikkanaan. Se oli nyt sodan jälkeen remontoitavassa kunnossa. Asessori Gustav Saloniuksen haki Oravikosken sahan kärsimien vaurioiden korvausta. Venäläiset olivat ottaneet sahalta lankkuja rakentaakseen tykkiveneitä ”kanon slup”. Niiden tulivoiman turvin he yrittivät päästä Toivalansalmen ylitse Sandelssin kimppuun.

Syksystä 1808 alkaen venäläiset sotilaat omavaltaisesti, tosin useimmiten jonkinlaista maksua, vastaan pyrkivät ottamaan paikallisilta asukkailta tavaroita, elintarvikkeita tai rehuja hevosille. Siilinjärven Kasurilassa he olivat ottaneet väkisin Petter Knutisen aitasta viljaa (syyskäräjät 1809 §343). Joskus tapahtui hyökkääjien ja paikallisten asukkaiden kesken tappeluja ja riitoja mm. Nilsiän Taatolla ja Muuruveden länsipuolella Kotasalmella (Kuopion talvikäräjät 1809 § 238). Edellä kerrottiin, kuinka, Nilsiän Taatolla lehmän ryöstöä yrittänyt sotilas sai surmassa, kun isäntäväkeen kuulunut Olli Tuovinen oli humauttanut tätä seipäällä yrittäessään estää ryöstöä. Kuopiossa paikalliset suutari Rosenborg ja räätäli Tuovinen menettivät venäläisille puuvillaa, lankaa, kankaita ja muutakin tavaraa (syyskäräjät 1809 § 433).

3. Kärhämiä venäläisten ja iisalmelaisten välillä

Iisalmen Nerkoolla venäläinen eversti Adamowitz oli syksyllä 1808 ottanut omavaltaisesti Pehr Wäisäsen aitasta peräti 20 tynnyriä viljaa. Viljamäärästä tosin oltiin erimieltä (syyskäräjät 1809 §150). Wäisäsen mukaan eversti oli määrännyt Iisalmen jokaisen tilan suorittamaan joukoilleen viljaveroa. Kun Paloisilla asunut naapuri Johan Mansikka ei ollut sitä suorittanut, sotilaat olivat ottaneet sitä korvaukseksi Wäisäseltä.

Iisalmessa oli koottu Ruotsin armeijan tueksi vapaakomppania, joka oli vetäytynyt muun armeijan mukana Ruotsin puolelle. Vapaakomppanian sotilas Lars Hujanen oli kuitenkin jäänyt pitäjään. Venäläiset ilmeisesti kostivat tälle syyttämällä häntä ostostensa maksamisesta väärennetyllä rahalla. Mistähän mies olisi ehtinyt saada väärennettyä rahaa? Hujasta oli pahoinpidelty. Ostokset hän oli tehnyt armeijan mukana tulleelta venäläiseltä kauppiaalta (Iisalmi syyskäräjät 1809 s.677).

Ryssän armeija oli tehnyt Vieremän Kumpumäessä vuosien 1808 – 1809 taitteessa huomattavia karja -, vilja- ja rehu – ym. ryöstöjä sekä polttanut monia rakennuksia ja aitoja (käräjät 8.11.1809 s.729).

4. Ruukin johtaja Ekholm pyrki hyötymään venäläisistä miehittäjistä

Fredrik Jonatan Ekholm johtaman ruukin laajoille maille oli perustettu 1800-luvun alussa kruunun uudistiloja! Tällaisia olivat mm. lampuotit ja "kruunun uudisasukkaat" Vuotjärven Vinkinsaaressa asuvat Räsäset ja Vuotjärven hipanniemeläinen Johan Elg. Jälkimmäinen asui ilmeisesti Vuotjärven Pasasten isossajaossa ruukille menetetyillä mailla Haasianiemessä ja hänellä oli vuonna 1808 oma tilanumero Vuotjärvi 7. Lisäksi hän oli vielä verovapausvuosilla (ka no 9091 s.477->). Hän maksoi manttaaliveroa, kuninkaanlinnan rakentamisveroa ja vielä jotain lääketieteellistä (?rokotus) maksua. Ehkä hän poltti sivutöinään hiiltä ruukille ja saattoi olla Ekholmin suhteen kiusallisen piittaamaton. Ekholm nimitti häntä ruukin entiseksi hiilenpolttajaksi. Räsäsillä oli jo vuodesta 1805 alkaen tila Vuotjärvi 5. Sitä ennen he asuivat torppareina Vuotjärven Joenniemessä, mutta vaurastuneina he yrittivät ostaa oman tilan Kaavin Vehkalahdesta (Kaavi kevätkäräjät 1801 § 8). Molemmilla edellä mainituilla oli siten varsin vakiintunut asema kylässä. Nämä luultavasti olivat Ekholmille hyvin kiusallisia tunkeutujia, mutta parhaimmillaan myös hyödyllisiä hiilenpolttajia.

Ekholmilla ja Elgillä oli jo aikaisemmin ollut kiistoja Elgin apen veloista, lypsylehmien maksamisesta ja lopuksi Elgin langon suutari Forsströmin ruumiin luvattomasta hautaamisesta 11.12.1808 ruukin hautausmaahan. Ruukillakin työskennellyt (tk 1781 Kuopio § 354) Forsström oli kuollut ilmeisesti punatautiin Kaavin seurakunnan puolella Säyneisissä, mutta seurakunnan papilla Kilianderilla oli nyt muita sota-aikaan liittyviä kiireitä ja Kaaville oli pitkä ja hankala matka kuljettaa ruumista Säyneisistä.

Hankalasta Elgistä eroon päästäkseen oli käynyt valittamassa luvattomasta hautaamisesta sekä hautauksessa avustaneista miehistä Kuopiossa venäläisen komendantin luona. Hänen toiveensa oli, että Elg ja seudulla majailevat sekä tätä hautauksessa avustaneet irtolaiset otettaisiin kiinni. Lisäksi hän toivoi venäläisiltä apua Elgin häätämisessä hiilenpolttajan torpasta ”utkörd från kohlare torpet” Komendantti suhtautui asiaan suopeasti ja lähetti upseereitaan 28.12.1808 tutkimaan hautaamista (tk 1809 Kuopio § 422). Nähtävästi varmistaakseen Elgin häädön patruuna oli väittänyt sotilaille tällä olleen luvattoman kätketyn kiväärin ”underdolgde skjut gewär”. Ekholmin toimesta venäläiset sotilaat ottivat miehen kiinni ja veivät vangittuna Kuopioon. Johan Elg asui tämän jälkeen muualla Vuotjärvellä.

Paikkakunnan asukkaat panivat varmasti merkille Ekholmin ja venäläisten yhteistyön, mikä ei ainakaan parantanut näiden silmissä patruunan mainetta. Ehkä se vain lisäsi heidän pahoja aavistuksia Ekholmin mahdollisista muista toimista uuden keisarillisen komennon suojeluksessa. Valtiopäivillä annetuista juhlallisia lupauksia lukuun ottamatta "keisarillisen hallinnon " laadusta ei vielä ollut kunnon näyttöä. Onneton häädetty kruunun uudisasukas lampuoti Elg ei tiennyt vangitsemiselleen muuta syytä kuin em. luvattoman hautaamisen. Mitään todisteita kätketyn aseen olemassa olosta ei esitetty. Venäläisen sotaväen puoleen kääntyminen oli Ekholmilta täysin ylimitoitettu toimenpide. Asian olisi voinut hoitaa kuukauden päästä 16.1.1809 alkaneilla Kuopion käräjillä. Ekholmin manööverin tarkoitus näyttää Elgin häädön ohella olleen luoda hyvät suhteet uuteen virkavaltaan. Ruotsin vallan aikaan tämä häätö tuskin olisi onnistunut. Ei ole tiedossa, että venäläiset olisivat pakko-ottaneet jotain ruukin omaisuutta tai ruukin väki olisi joutunut osallistumaan mitenkään sotakuljetuksiin.

IV Ruukin ja sen alaisten verotalonpoikien riitoja. Ekholmin murha 1810.

Vuoden 1809 syyskäräjillä luutnantti Engdahl Juankosken rautaruukin johtaja Ekholmin edustajana protestoi päämiehensä puolesta kauppaa, jolla Sakari Antinpoika Pasanen oli myynyt Lastulahdesta sijaitsevan tilansa Wuotjärvi numero 4. Ekholm väitti, että hänellä on Strömsdahlin rautaruukin omistajana 10. joulukuuta vuonna 1753 päivätyn verokirjeen perusteella omistusoikeus Wuotjärven tilaan numero 1. Edellä mainittuna päivämääränä Pasalantila oli ostettu (saatu kamarikollegion päätöksellä) ruukin verolle. Mutta koska talonpoika Sakari Pasanen, joka niin sanottuna lampuotina oli asunut tällä tilalla, oli myynyt sen Muuruvedeltä kotoisin olleille torppareille Klemetti ja Antti Miettiselle, niin hän tekee käräjillä kirjallisen valituksen tätä laittomana pitämäänsä kauppaa vastaan.

Saman vuoden talvikäräjillä istunnossa 468 tämä kauppa oli jo ennen Ekholmin haastetta saanut ratkaisevan kolmannen lainhuudon. Tuomarin mukaan ei ollut määräaikaan mennessä eikä sen jälkeenkään tehty kauppaa vastaan mitään moitetta ”något klander”, joten hän vahvisti kaupan. Samalla hän antoi ostajille luvan ”astua tilalle”, jossa nämä olivat jo asuneet edellisen vuoden joulukuusta lähtien. Tämän tilan numero oli isonjaon mukaan Wuotjärvi numero 4 ja myyntihinta vuonna 1806 oli ollut 212 riikintaaleria. Isonjaon asiakirjoissa oli kuitenkin sekoiltu Pasalan vanhan tilan osien numeroinneissa. Kuitenkin käytettiin vielä pitkään myös vanhaa Pasalantilan numeroa Vuotjärvi nro 1. Haastetut eivät kuitenkaan olleet saapuneet käräjille, vaikka lautamies Karl Tammelin todistajinaan Kaarina Hoffren ja lukkari Helen oli vienyt näille kirjallisen haasteen. Helen asui Kuosmasten tilan mailla Nilsiä nro 5:ssä.

Kauppakiistan taustalla olivat vuodesta 1753 alkaneet riidat Pasasten ja ruukin omistajien välillä. Silloin Pasalan tila oli määrätty Ruotsin Kamarikollegion päätöksellä kehnosti johdetun ruukin verolle sen ”ylösauttamiseksi ja kuntoon saamiseksi”. Nilsiän kylän kruununtilat joutuivat samaan tilanteeseen vuonna 1762. Ruukin omistajat näitä päätöksiä hyväksikäyttäen yrittivät pakottaa ruukin alaisten verotilojen asukkaat lampuotin eli vuokraviljelijän asemaan käyttäen mm. asiakirjojen ja puumerkkien väärennöksiä, raipoilla ja suurilla sakoilla sekä isoilla korvauksilla uhkailuja, syytteillä luvattomia kaskeamisista ja huonosta tilojen hoidosta. Tässä ”kunnostautui” erityisesti ritarin arvon hankkinut Georg Friedrich Tigerstedt 1760 – 1780 luvuilla. Vuonna 1789 ruukin omistaja kapteeni Stephan Bennet asetti tavoitteekseen häätää ruukin verotilojen vanhat asukkaat ja korvata nämä uusilla. Tähän tavoitteeseen hän pyrki vuorikäräjillä Juankoskella, mutta epäonnistui. Ruukin johtaja Ekholm jatkoi 1800-luvun alussa Bennetin ”työtä”. Kalliiden käräjöintien, maankäytön kieltojen ja turhan ajanhukan seurauksena ruukin verotilojen asukkaat alkoivat köyhtyä.

Ekholmin toimestaan ilmeisesti väärennettiin Kuopion lääninkanslian virkamiesten avulla Pasalantilan Isonjaon asiakirjaa siten, että vanhat omistajat oli yliviivausten jälkeen kirjattu lampuoteiksi eli tilansa menettäneiksi. Nähtävästi tätä väärennettyä asiakirjaa Ekholm käytti perusteenaan kutsumalla Sakari Antinpoika Pasasta lampuotiksi, joka ei siten olisi oikeutettu myymään tilaansa. Ehkä tämä tapahtuma lopulta laukaisi pitkään jatkuneiden kiistojen päätteeksi Ekholmin murhan. Ekholmia ammuttiin sunnuntaina 7. lokakuuta 1810 iltahämärissä Juankoskella ikkunan läpi. Hän kuoli seuraavana päivänä. Ampujiksi epäiltiin Sakari Antinpoikaa Vuotjärveltä ja Olli Ollinpoika Tuovista Nilsiän Taatolta.

Olli joutui henkilökohtaisesti kiistan osapuoleksi ja häädön kohteeksi isänsä kuoleman seurauksena. Varmentamattoman suullisen testamentin mukaan isä Olli oli määrännyt hänet ainoaksi perinnönsaajakseen (sk 1809 Kuopio § 596). Muiden ei tullut saada mitään. On huomattava, että siltä seudulta ja muualtakin löytyi suuri joukko Ekholmiin toimiin tyytymätöntä väkeä, joten murhaajat ja murhan ”tilaajat” ovat saattaneet olla myös jotkut muut henkilöt. Eräs ampujaksi arveltu oli Vuotjärven Leskelän tilalla asunut Juho Olkkonen, jonka kerrottiin olleen entinen nurmeslaisen sissipäällikön Olli Tiaisen mies.

Pian Ekholmin kuoleman jälkeen Kuopion käräjät vuonna 1811 totesivat Sakari Pasasen tilakaupan saaneen kolmet lainhuudot, joten Pasasen tilanmyynti todettiin lailliseksi. Myös uusien ruukin omistajien paine verotilojen asukkaita vastaan heikkeni ja nämä alkoivat vaurastua.

V Suomensodassa vuonna 1808 kunnostautuneesta sissipäällikkö Olli Tiaisesta

Talonpoika Olli Tiainen Nurmeksen Ylikylästä toi Kaavin talvikäräjille vuonna 1796 laskelman, jolla hän karhusi Kaavin vehkalahtelaiselta talonpojalta Pekka Hyvöseltä tupakkakaupan kustannuksia. Laskelman kokonaisarvo oli 15 riikintaaleria 24 killinkiä. Se koostui edestakaisesta matkasta Ylikylästä Vehkalahdelle, josta Olli oli käynyt hakemassa tupakat. Matkan pituus oli 9,5 peninkulmaa ja siihen oli kulunut yhteensä 8 päivää. Samalla hän laskutti omat ja kahden todistajansa kyydit Ylikylästä Kaaville ja takaisin. Käräjöintikustannusten suuruudeksi Tiainen esitti 4 riikintaaleria. Laskun päiväys oli Kaavi 23. maaliskuuta 1796. Kasvattiko Hyvönen Vehkalahdella tupakkaa myyntiä varten? Mitähän Tiainen teki näin isolla tupakkamäärällä? Ehkä hän vei ne Hyvösen puolesta myytäväksi Ouluun. Tiaisten suku Rautavaaran Tiilikalta oli hyvin toimelias ja vaikutusvaltainen.

Olli Tiainen sai vuonna 1798 isältään Hemminki Tiaiselta Tiilikalta perintöjä 1 000 kuparitaaleria eli 55 riikintaaleria 26 killinkiä (s.1798 §22 Nurmes). Ruistynnyrin hinta siihen aikaan oli noin 5 riikintaaleria. Isän tilan Tiilikka numero 1 isännäksi jäi Ollin vanhin veli Hemminki. Ollin sisaret Margareetta, Elli ja Anna olivat luku ja kirjoitustaitoisia. Eräs heistä teki omakätisesti kirjoitetun perintöasiakirjan Nurmeksen käräjien käsittelyä varten.

Suomen sodan aikaan sissipäällikkö Olli Tiaisen miehet vangitsivat marraskuussa 1808 venäläisten Pohjois-Karjalaan asettaman maaherran kopean Otto von Fürtsenbergin. He retuuttivat maaherraa pitkin Karjalan soita ja korpia. Kaiken lisäksi sissit ottivat parempaan talteen maaherran rahat, joita oli 5 000 ruplaa (Persson: Suomen sodan unohdetut sankarit). Fürtsenberg antoi 20. joulukuuta 1808 määräyksen vangita Olli Tiaisen seurassa olleet aseelliset miehet. Nämä piti viedä Joensuun vankilaan.

Erityisesti maaherran määräys koski mylläri Juho eli Olli Nevalaista, jonka maaherra lienee varmasti tiennyt riivatun Olli Tiaisen mieheksi. Sissipäällikkö itse oli jo paennut pohjoiseen Tornion tienoille. Maaherran käskyä noudattanut nurmeslaisen staarosta Olli Martikainen olikin onnistunut vangitsemaan Nevalaisen. Tämä oli tapahtunut 21. tammikuuta. Staarosta kuljetti vankiaan Nurmeksen suuntaan Ylikylän kautta. Mylläriä ei oltu kuitenkaan pantu rautoihin. Matkalla poikettiin Olli Timosen taloon, joka hänkin oli ollut Olli Tiaisen miehiä. Isäntä itse oli vankia tuotaessa puuhaillut jossain kaskellaan. Talossa oli vain pari renkiä, jotka muun talon väen kertoman mukaan juopottelivat. Renki Pekka Okkosen ja Martikaisen kesken syntyi kiivas ottelu, jonka aikana puukko kävi kädessä ja tuli joitain verisiä kolhuja. Sillä aikaa, kun miehet tappelivat, mylläri Nevalalainen oli livistänyt ulos ja kadonnut. Ilmeisesti tämä oli ollutkin Okkosen tavoite.

Asiakirja koottu monista vanhoista 17.4.2019 tutkimuksistani / PP

Yrjö Koskinen Suomen kansan historia Otava (YK)

Merkintöjä: sk syyskäräjät, tk talvikäräjät , kk yleensä kevätkäräjät