Savon vanhoista Pitkäsistä
Vuonna 1442 Juvan kirkkopitäjän perustamisen yhteydessä Savosta mainitaan Juan Pitkäinen (Savon historia osa 1 s.236) ja seuraavia sukuja:
Vouti Pietari Utriainen, nimismiehet Anders Auvinen ja Ivan Partanen sekä lautamiehiä Lars Hyvärinen, Anders Toivanen, Pohl Kiiskinen, Hans Uskinen ja Juan Pitkäinen. Nämä ovat vanhimmat tunnetut savolaissuvut. Pitäjää perustamaan saapui piispa Mons Tavast, joka luuli tulleensa Karjalaan, koska Savo kuului silloin Viipurin linnan alaisuuteen. Pohjois-Savon länsipuolella Keski-Suomi oli hämäläisten eräaluetta. He kävivät sillä lähinnä kesäisin, mutta eivät pystyttäneet sinne vakituisia asuinsijoja. He retkeilivät myös idempänä Juankosken Karjalankosken alueella sekä siitä pohjoiseen aina Oulujärven lähelle asti. Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan pohjoiset rajapaikat Siitti, Karjalankoski, Kolomakoski sekä Petäjoki ovat heidän nimeämiään.
Mm. Pielaveden Utriaiset siis olivat Juvan ensimmäisen voudin Pietari Utriaisen sukua ja mm. Iisalmen tienoon Wiisa Partanen nimismies Ivan Partasen sukua. Toisen nimismiehen Antti Auvisen sukua toimi 1500-luvulla monissa huomattavissa tehtävissä, mm. verovoutina sekä nimellä Kasurinen Siilinjärvellä. Lautamies Lauri Hyvärisen sukulainen oli nimismies Mats Hyvärinen. Hyväriä asui myös Iisalmi - Kiuruvesi alueella. Lautamies Antti Toivasen sukua löytyi mm. Siilinjärven Toivalasta ja lautamies Juho (Juan) Pitkäsen Warkaudesta ja Siilinjärven sekä myöhemmin Nilsiän seuduilta. Joku lautamies Paavo Kiiskisenkin sukulainen löytyi Iisalmen seudulta. Lautamies Hannu Uskisen suku pysytteli pääasiassa vain Säämingin seudulla. Kalastus näyttää olleen monien Pitkästen harrastus ja elinkeinokin. Vuonna 1615 Savonlinnan palkkalistoilla olivat Eskil, Lauri ja Staffan Pitkänen. Näistä ainakin 2 oli linnan kalastajia (no 6758 s.60). Varkauden koskesta kalasti Lars Henriksson, jonka sukunimi saattoi olla Pitkänen (s.57). Koskesta saatiin mm. lohta 3,5 tynnyriä ja siikaa 7 ¾ tynnyriä (s.8). Myös Säämingin Moijinmäen seudun Pitkäset asuivat kalavesien vierellä. Urheilussa Pitkäset ovat kunnostautuneet hiihtäjinä. Talvisodan edellä Nilsiän sänkimäkeläinen Pauli Pitkänen voitti 18 km matkan maailmanmestaruuden Lahdessa. Myöhemmin tamperelainen Matti Pitkänen oli maajoukkuetason hiihtäjä.
Novgorodin ja Ruotsin välistä pohjoisinta rajaa tarkennettiin vuoden 1400 – tienoilla (1383) ehkä Bo Joninsson Gripin toimesta. Se määrättiin kulkemaan Heinäveden Suurijärven poikki. Sitten mainitaan rajapisteet Ohtaansalmi (Juojärven ja Rikkaveden välillä Outokummusta länteen), Wehkataipale ( Juankosken Vehkalahden ja Vuotjärven Kellolahden välillä), Wuotjärvi Pisan eteläpuolella, Syvärijärvi Tahkovuoren itäpuolella, Somsansuu (Tiilikanjoen suulla Pohjois-Syvärissä), Lastujoki eli Lastukoski tosin jonossa väärässä kohtaa), Pahtasuo (ei tunneta) ja Pohjanmaa (Norrbutnin).
Vuonna 1415 Turun maaoikeus antoi tuomionsa Hämeen ja Savon välisestä pohjoisimmasta rajaosasta. Tuomion mukaan se kulkisi Suonnejoelta Lastakoskelle tai Karjalanmaaselälle. Rajan päättymiskohta oli siis epäselvä. Se piti sopia myöhemmin periaatteella "Minkä näistä kahdesta rajasta ryssänmiehet ja Pohjanmaa tunnustavat (Huilka aff thessom twem raam rydzaekarla och Norrebotn tilsta, thaer theris raar möta, the skal offversta hywudhraa bliffva". Hämeen ja Savon (Karjalan) raja päättyisi Pisan kupeelle Lastukoskelle tai Karjalanmaanselälle. Siitä alkaisi Pohjanmaan ja Laatokankarjalaisten välinen raja. Karjalanmaanselkä tarkoittanee Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan välistä maanselkää. Hämeen ja Pohjois-Savon (siis Karjalan) välinen raja siirtyi vähitellen Pielaveden itäpuolelle. Siitä juontuvat monet sieltä löytyvät Karjalaan liittyvät paikannimet. Juankosken Karjalankosken nimi ja sen eteläpuolelle Jännevirralla sijaitseva Karjalanharju liittynevät Hämeen ja Laatokan-Karjalan vanhaan rajalinjaan. Vuonna 1475 rakennettiin Savonlinna ja vuonna 1534 Savo muuttui itsenäiseksi linnalääniksi keskuspaikkanaan Savonlinna.
Pitkästen suvusta 1541 alkaen:
Pitkästen suvun ensimmäinen tunnettu edustaja oli siis Juan
Pitkäinen. Suvun vanhoja asuinpaikkoja ovat Moijinmäki noin 30 km
Savonlinnasta kaakkoon ja Varkauden Pitkälänniemi. Nähtävästi
Moijinmäeltä heitä siirtyi 1500 – 1600-luvuilla Pohjois-Karjalaan, Laatokan –
Karjalaan ja etelämmäksi Inkerinmaalle mm. nykyisen Pietari alueelle Korpisaareen
sekä siitä yli 100 km etelään Järvisaaren pogostaan. 1600 – luvulla heitä oli
yhtä aikaa Laatokan-Karjalassa 3 pogostan lautamiehenä. Inkerinmaalla noin 100
km Pietarista etelään Perivanurman kylässä asui mm. Olle ja Thomas Pitkänen. Monia
Pitkäsiä muutti jo 1500-luvulla Pohjois-Pohjanmaalle. Vuonna 1558 Oulujärven Vuottolahdessa
asuivat Pohl Pitkänen ja Lauri Pitkänen (2. kym. ). Edellinen maksoi veroina oravannahkoja ja
jälkimmäinen näädän ja kärpännahkoja. Vuonna 1593 Kannuksessa Kalajoen pitäjässä mainitaan
Pitkesenkoski (no 4801 s.52). Vuonna 1580 Venäjän sodan aikaan
Liminganpitäjän Sangiskylässä asui Lasse Pitkänen (no 4758 s.65)
Suni Pitkänen asui ainakin jo vuonna 1541 Kuopion pohjoispuolella Siilinjärven Toivalassa.
Hänen yhtiömiehinään 6 vm tilalla olivat Lauri Toivain ja Matti Hirvoin (no 6133 v. 1541).
Jossain läheltä ehkä Riistaveden tienoilta omistivat 5 vm tilan Lauri Väätäinen ja Olli Halonen.
Ehkä Siilinjärven itäpuolellä omisti 3 vm tilan Joan Roskan (Ruuskanen) seudun Ruuskasten
esi-isä. Suni katoaa kirjoista vuoden 1553 aikoihin. Vuonna 1556 kuitenkin Kuopion tienoille Savilahden
neljänneskuntaan ilmestyvät kirjoihin 10 vm tilalle Henrik Ollsson ja Pehr Ollsson Pitkoinen ilmeisesti
Varkaudesta (työkirja no 6216 s.1->). Juuri silloin venäläiset hyökkäsivät Varkauden ja Leppävirran tienoille.
Helluntain aikoihin 24.5.1556 rajantakaiset talonpojat hyökkäsivät aina Kuopion koillispuolelle
Jännevirran alueelle, jossa he surmasivat 8 - 12 miestä ja polttivat muutamia taloa. Samalla seudulla
myös surmattiin linnan kalastaja ja 4 tämän apuna ollutta talonpoikaa ja näiden kalavehkeet vietiin.
Nähtävästi tästä syystä Henri ja Pehr palasivat Varkauteen. Kuitenkin vuonna 1559 Siilinjärven Kuuslahteen
on kirjattu P. Pitkoinen (no 6303 papinverot s.56->). Varkauden Peer, Hindrich ja Påål Olof Pitkeinen
saivat anekilla no 1581 10 veromarkkaa maita. Osa näistä sijaitsi Nilsiän Sänkimäen seudulla.
Ehkä Per asui siellä jonkin aikaa!
Warkaudessa asuva lautamies ja sotilaan pitäjä Suni
Pitkäsen sisar oli aviossa Tavinsalmella asuvan Heikki Hirvosen Siilinjärven
Toivala kanssa. Sunin Kainuuseen muuttanut veli oli luvannut sisarelleen
myötäjäisiksi Nilsiän Kaaraslahdella sijaitsevan 1/2 veromarkan tilan osan.
Suni vaati vuonna 1608 tämän osan itselleen perusteella, että vanhasta tilasta
ei saanut ottaa mitään (Pirinen Savon historia osa II:1 s.337 ja s.604). Vuonna
1614 Warkaudessa asuivat vielä Johan, Olli, Suni Ollsson ja Henrik Pitkänen.
Vuonna 1629 Erik Pitkänen asui jo Nilsiän Sänkimäessä ja vuonna 1631 Erik ja
Henrik Pitkänen. Vuonna 1699 tilan osakas oli Lars Eriksson Pitkänen. Samana
vuonna Henrik (Erikisson) Pitkäsen veli Pehr asui Siilinjärven Toivalankylässä
ja saman pitäjän Hakkaralassa veroa maksoi Pohl Matsson Pitkänen. Kainuussa
Oulujärven Vuottolahdessa asui jo vuonna 1556 Pohl Pitkänen ja vuonna 1562
Melalahdella Lasse Pitkänen. Vuoden 1653 Kuopion talvikäräjillä käsiteltiin
Sänkimäen Henrik, Jöns ja Sigfrid Pitkäsen niittyriitaa. Siinä yhteydessä
mainitaan, että Sigfridin poika Sven Pitkänen hallitsi maita Maaningan
Kurolanlahdessa nähtävästi äitinsä perintöinä. Näillä Pitkästen Kurolanlahden
tai Tavisalmen mailla asui vuoden 1700 vaiheilla mm. Michell Pitkänen.
1670-luvulla kreivi Pehr Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan kuuluvat Nilsiän seudun asukkaat joutuivat käymään Kajaanissa tai Raahessa kauppamatkoillaan. Vuonna 1679 helmikuun 22. päivä Raahen tullissa kävivät Nilsiän Sänkimäen kylästä lähteneet Kasper ja Lars Pietikäinen (po. Pitkänen). Tullivirkailija oli kirjannut Kasperille ruista 4 tynnyriä ja kapakalaa 1/4 leiviskää sekä Larsille talia 1/4 leiviskää, ohraa 3 2/3 tynnyriä, kapakalaa 3 leiviskää, voita 1/2 leiviskää ja vielä talia 1/2 leiviskää. Kaaraslahdesta (Kuuslahti) tuli Henrik Ruuskanen, jolla oli 9 leiviskää (noin 80 kg) kapakalaa, 1,5 tynnyriä ruista, 1,5 leiviskää talia ja 2,5 tynnyriä ohraa. Nähtävästi sama Henrik Ruuskanen kävi tullissa myös 8. maaliskuuta, jolloin hän toi ruista 3 tynnyriä ja kapakalaa 2 leiviskää. Lappeenrannan markkinoilla puolestaan olivat ilmeisesti syksyllä 1694 käyneet kotasalmelainen Olof (Olofsson) Pitkänen ja pelonniemeläinen Johan Bertillsson Heickinen (tk 1695 s.46). Markkinamiesten kesken syntyi riita raha-asioista. Myös Vuotjärven Pasaset toimittivat 1790-luvulla tervaa ja ilmeisesti muitakin tuotteitaan Lappeenrantaan. Heillä näyttää olleen oma purjeella varustettu iso rahtivene, jonka purjeen he olivat lainanneet silloista kuljetusta hoitaneille Ruotsalaisille.
vuosi 1683 Vuoden 1683 Pielisjärven talvikäräjillä Lieksassa selviteltiin rahakätkön kohtaloa. Sen oli löytänyt Sigfred Pitkäin elokuussa 1680. Hän oli ollut työssä Anders Hietaisen apuna Tickoisenmaan pelolla Lieksassa. Rahakätkön arvo oli 200 taalaria kuparirahassa; siis huomattavan suuri omaisuus. Lehmän hinta näihin aikoihin oli noin 4 taalaria, tamman sai 10 taalarilla ja Raahen maakapteenin vuosipalkka noin 66 taalaria samassa rahassa. Kätkössä oli ollut ryssän denninkejä ja 6 taalarin plååtuja. Ne oli kaivettu maahan. Pitkänen vannoi kunniansa kautta käsi kirjan (raamatun) päällä, ettei hän ollut löytänyt enempää rahoja. Tämän todistivat myös hänen naapurinsa Howatta Savanpoika ja Michiel Liukkuinen. Löydön hän oli heti ilmoittanut, eikä kätkenyt mitään. Kätkö lienee tehty Ruptuurisodan aikaan vuonna 1656. Kätkijä oli joko kuollut tai karannut Venäjälle.
Käräjillä pohdittiin rahojen kohtaloa. Puolet
"saaliista" kuuluisi löytäjälle, mutta kuka olisi toisen puoliskon
omistaja? Löydön aikaan eli vielä kreivi Pehr Brahe, jonka Kajaanin vapaaherrakuntaan
Pielisjärvi kuului. Kreivi olisi pääomistaja. Mutta kreivi oli kuollut ilmeisesti vuonna 1681.
Löydön jälkeen nähtävästi löytöpaikan maanomistajan piti esittää vaatimuksensa omaisuuteen
vuoden ja yhden yön kuluessa. Kreivi oli tänä aikana kuitenkin kuollut, eikä hänen rikkaat
perillisensä olleet kyselleet rahojen perään!
Asia oli kuitenkin kirkon tiedossa. Hengenmiehet ovat tunnetusti yleensä
ahneita. Niinpä piispa, tohtori Peer Bång oli lähettänyt oikeudelle kuluvan
kuun 19. päivänä kirjeen, jossa hän suositteli, että tämä maanomistajan osuus
voisi jäädä kirkolle. Piispan toivomusta noudatettiinkin. Puolet kätkön
rahoista jäi siis pappien käyttöön. Tuskin siitä köyhä kansa hyötyi. Ehkä joku
vähän napisi.
Vuoden 1675 talvikäräjillä (s.34) käsiteltiin Sänkimäen asukkaan Sigfrid
Pitkäsen tilan asioita. Paikalla oli selvitysmiehinä nimismies Jonas Ollsson
(Lilius) sekä tilan muut osakkaat Nils ja Morten Pitkänen. Sigfridillä oli
pojat Thomas, Sven, Jöns (Johan) ja Kasper. Kaksi ensinmainittua olivat saaneet
osuutensa tilan irtaimistosta ja kiinteistöstä vuonna 1664. Selvitysmiesten mukaan
Sven oli saanut pienemmän osuuden kuin Thomas, joka ensin oli eronnut tilasta.
Sigfrid oli joutunut palkkaamaan sotilaan 100 taalarilla (kupari) ja siinä niin köyhtynyt,
ettei voinut kokonaan maksaa Svenin osuutta. Nuorimmat pojat olivat huolehtineet
vanhasta ukosta. Toisaalla kerrotaan, että Svenillä oli hallussaan äidin perintöinä
tila myös Maaningan Kurolanlahdessa.
vuonna 1675 13. lokakuuta sattui Inkerinmaalla voimakas Nevajoen tulva. Alavien saarten ja rantojen asukkaat menettivät paljon karjaa, heinää,
pellonaitoja ja viljaa. Eräs tulvasta kärsinyt oli Perosinassa asunut Staffan Matson Pitkein, joka menetti 2 sikaansa. Nevajoen Korpisaaressa nykyisen
Pietarin alueella asunut Mårten Pitkänen puolestaan menetti kaikki pellonaitansa ja heinänsä sekä puolet viljasadostaan.Tulvavahinkoja selvitettiin
Nyenin (Nevanlinnan) käräjillä 28. marraskuuta 1676.
Kuopion talvikäräjillä 1695 (s.43) suoritettiin
Nilsiän (Pieksän)Sydänmaan maiden jako. Osakkaina olivat sänkimäkeläinen Poval Matsson Pitkänen,
joka asui Siilinjärven Hakkaralassa, Petter Leskinen Toivala, Lars
Henriksson Laakkonen ja Johan Lydikäinen molemmat Siilinjärven
Hakkaralasta. Jakomiehinä toimivat lautamiehet Thomas Heikkinen ja Johan
Tiihonen Pieksältä. Tämä alue sai myöhemmin nimen (Nilsiän) Hakkarala.
Vuoden 1710 Kuopion syyskäräjillä (s.127->) selvitellään Siilinjärven Toivalan Albrekt Larsson Takkisen
tilan kohtaloa. Takkisia asui tällä alueella ainakin jo 1540-luvulla, mistä todisteina ovat useat paikannimet; mm.
Takkisenmäkä Sydänmaassa Nilsiä - Juankoski tien varrella. Albrekt oli testamentannut verotilansa vävylleen saman
kylän miehelle Pehr Pitkäselle 23. Jan 1705. Nyt Takkinen oli kuollut keväällä. Tämän poika Johan oli alkanut riidellä
tilasta. Tämä väitti, ettei Pitkänen ollut noudattanut syytinkisopimusta. Johan hävisi jutun ja tila jäi Pitkäselle. Eräs
Pitkänen näyttää olleen myös jonkun Takkisen vaimona, joten kylässä asui Pitkästen sukulaisia.
Vuoden 1744 Kuopion joulukuun käräjillä käsiteltiin edellistä Sydänmaan alueen maariitaa (s.773).
Haastajina olivat Toivalan Pehr Leskinen sekä Hakkaralasta Påhl Pitkänen ja Anders Lyytinen. Pieksäläinen
40 vuotta lautamiehenä toiminut Thomas Heickinen oli kertonut pojallleen Thomakselle, että ns. Saarisuon sivu
ja Pirttimäki olivat kuuluneet Hakkaralan Laakkoselle. Tilannetta seurasivat myös viereisiä maita omistaneet Rissalanrannan
asukkaat. Asiaa selvittämään määrättiin nimismies Lars Paldanius sekä lautamiehet Pehr Pasanen Vuotjärveltä sekä Olof
Hartikainen Jännevirralta
Edellisillä käräjillä käsiteltiin myös Siilinjärven Hakkaralan Påhl Påhlsson ja Mats Påhlsson Pitkäsen sekä Jacob Hackaraisen kaskeamista
Sänkimäen - ja Halunankylien rajaseudulla Petrojärven taipaleella. Järvi sijaitsee Kinahminmäen länsipuolen pohjoisosassa. Haastajana
oli kuopiolainen vänrikki Johan Aganders, joka omisti osan Halunan maista yhdessä Riistaveden ryönäläisten Väätäisten kanssa.
Syytetyt olivat saaneet kiistamaalta 1080 ruislyhdettä eli ehkä 8 - 10 tynnyriä viljaa. Tynnyrin tilavuus siihen aikaan oli noin 1,5 hl.
Hakkaralan asukkaiden mukaan Petrojärventaival kuuluisi vuoden 1664 maantarkastuksen perusteella kuuluisi heille. Vuosi 1744
näyttää olleen varsin hyvä satovuosi. Riistaveden Vartiaiset olivat saaneet kaskestaan 13 000 lyhdettä eli ehkä 100 hl ruista (s.789).
Vänrikki Aganderin Halunan maiden itäraja "Nilsiäjärven" eli Ison Kankaisen rantaa selvitettiin vielä monilla käräjillä. Sillä oli heijastuksia
vielä vuonna 1776 pidetyille Juankosken ruukin välikäräjille, joilla nilsiäläiset yrittivät kiistaan vedoten saada tuomarina toimineen vänrikin pojan
Carl Aganderin esteelliseksi.
Isonvihan edellä nälkäaikaan vuonna 1710 Sigfrid
Leskinen oli jättänyt köyhyyden tähden 2/3 veromarkan tilansa Siilinjärven
Toivalassa autioksi eli lopettanut siitä veronmaksun. Tilan otti haltuunsa Pehr
Pitkänen. Nimismiehen ja erään lautamiehen tilankatselmuksen mukaan sieltä
löytyi tupa ja huonokuntoinen keittiö, jota tosin voitiin käyttää. Muut
rakennukset olivat täysin lahonneet. Metsätkin olivat niin loppuun kasketut,
että uusi omistaja joutui ajamaan rakennushirret 1/4 peninkulman päästä omasta
metsästään.
Vuonna 1710 Siilinjärven Toivalassa Pehr ja Albrekt Pitkänen riitelivät isänsä Pehrin perinnöstä.
Viimeksi mainittu oli tullut Toivalaan Albrekt Larsson Takkisen vävyksi, jolle hän oli testamentannut verotilansa 23. Jan. 1705 (sk Kuopio s.127->).
Tila jäi Pehrille. Mainittakoon, että Takkisilla oli ollut maita Nilsiä - Juankoski tien varrella Sydänmaan koulun eteläpuolella, jossa
sijaitsee Takkisenmäki. Albrekt Takkisen leski oli Margaretta Vartiainen, joka avioitui renki Pohl Tossavaisen kanssa Wästinniemeen.
Vuonna 1710 riiteli Toivalan verotalonpoika Pehr Leskinen Siilinjärven hakkaralaisen Pohl Matsson Pitkäsen kanssa tilojen rajoista. Kiista oli
syntynyt Pitkäsen palstasta Waajasalo ja Leskisen Räyskynniemestä. Vaajasalon saari sijaitsee Kuopion itäpuolella, mutta Räyskynniemi Hakkaralan
edustalla Siilinjärven lahden länsirannalla! Leskisellä oli torppa Räyskynniemessä. Asiakirjassa mainitaan päiväys 19. Jul. 1669, jolloin oli annettu joku
tuomio Jöns Jönsson Laakkosen tilasta, jolla Pitkänen nyt asuu. Naapurien Kasuristen mukaan torppa kuului vanhastaan Pohl Pitkäsen tilaan. Sitä
olivat asuneet aikaisemmin Lars ja Pehr Laakkonen, kun taas heidän veljensä Jöns oli asunut Leskisen nykyisellä tilalla. Tilojen raja meni
jostain Koskilahden purosta ja sitten Räyskynniemeä pitkin.
Vuonna 1710 oli käynnissä etelämpänä Pohjansota. Mainitaan eversti Carl Armfeldt, joka johti nyt armeijaa kyvyttömän Georg Lybeckerin sijaan. Ainakin vuonna 1708 oli ollut erittäin paha kato,
mikä näkyy vuonna 1710 koko Savossa monissa elintarvikkeiden varkausjutuissa, kerjäläisissä ja myös nälkäkuolemissa sekä uusia avioita. Esimerkiksi Rantasalmen Kolkontaipaleessa oli ryöstetty Lars Puustisen
aitta (sk Rantasalmi s.165 ->). Myös saman pitäjä kappalaisen aitan olivat tyhjentäneet kaksi 13 - vuotiasta kerjäläispoikaa (s.182). Pitäjiin oli perustettu kruununaittoja, mutta
niistäkin viljaa vietiin esimerkiksi Iisalmessa Viipuriin sotaväen tarpeisiin (sk s.184). Iisalmen Onkiveden Leppiahosssa Pehr Waldan aitasta oli sotilaan vaimo Helga Tikkanen napannut
10 kappaa ruista, 4 kappaa suolaa sekä kinkun (s.169). Ihmiset jo Pohjois-Savossakin alkoivat kätkeä arvotavaroitaan, Maaningan Venäjänsaaressa asunut Pehr Kockonen syytti naapurin
torppari Bengt Räsäsen poikaa Johania varkaudesta. Tämä oli Kockosen mukaan vienyt vuonna 1706 eräästä metsäkuopasta 25 kpl 6 karoliinin plooturahoja sekä 100 karoliinia
hopearahoja. Johan palveli nyt kuitenkin Baltiassa sotilaana Dynemunden varuskunnassa Riikassa, jota ilmeisesti venäläiset eivät vielä olleet vallanneet (kk Kuopio s.185). Laatokan- Karjalaan
mm. Joukkion pogostaan vihollinen oli hyökännyt jo vuonna 1701. Jotkut siellä asuvat olivat tuoneet Savoon 700 karoliinia (kuparissa) talteen Säämingin Pitkälänmäelle Anders Wihavaisen taloon (tk
Kerimäki 1710 s.7). Sulkavalla ilmeisesti vuonna 1710 joku oli "vihollisen pelosta" kätkenyt jonnekin 1 tynnyrin ruista ja 1,5 tynnyriä ohraa. Ne oli varastettu (kk s.115->). Ilmeisesti Kuopion
Puutosmäen Hyvärilästä vuonna 1710 eräs 50-vuotias irtolaismies oli varastanut lehmän. Tuomio oli: kaulan katkaisu. Asia vietiin kuitenkin hovioikeuteen (extra kesäkäräjät Kuopio s.115).
Sänkimäkeläinen Nils Kaspersson Pitkänen oli ottanut Murtolahdesta haltuunsa autiona vuonna 1709 tilan nykyisen Murtolahti 1 eli Lappalan. Nils (tai poika Nils) otti noin vuonna 1718 Lars Mönkkösen ilmeisesti Niinimäestä osakkaakseen. Viimeksi mainittu uurasti tilalla niin ahkerasti, että kruunu antoikin hänelle koko tilan hallinnan vuonna 1723. Mönkönen oli 1720 - luvun alussa ajanut metsästä 100 rakennushirttä lisärakennuksiaan varten. Hän omisti hevosen ja 6 lehmää, mikä Isonvihan jälkeen varmaan oli yli keskimääräisen karjamäärän. Isonvihan aikaan myös kalavesistä löytyi riitoja. Siilinjärven Jälällä asuneet Mats Pitkänen ja Lars Lyytikäinen olivat vetäneet luvatta talvinuottaa murtolahtelaisen Göran Hämäläisen Savilammella. Hämäläinen oli ottanut haltuunsa kylän pitkäaikaisen suvun (Sian)Jalkasten maita. Per Ollsson Jalkasen tila siirtyi 9. joulukuuta 1697 Jöran Hartviksson Hämäläiselle. Tarkastuksen mukaan pellot olivat olleet 3 vuotta viljelemättä, talo ja aidat rappiolla, metsät loppuun hakatut ”uthuggen”. , Kalavedet eivät olleet erikoiset. Tilaan kuului 4 talvikuorman niityt. Hämäläisen takuumiehet olivat Erik Pitkänen Muuruveden Vehkasaaresta ja Henrik Pitkänen Sänkimäestä. Hämäläisen asuinpaikka sijaitsi Vyyhtijärven lähellä. Kolmas uusi talollinen Murtolahteen Sigfrid Pentikäinen tuli Inkeristä 100 km Pietarin eteläpuolelta Jeroselskin eli Järvisaaren Pogosta Åseren (Järven)kylästä pakolaisena vuoden 1710 tienoilla. Hänen asuinpaikkansa sijaitsi nykyisen Murtolahden Lappalan melkein vieressä.
Kaaraslahdessa Mats Henriksson Ruuskasen 1/2 veromarkan tila annettiin 2. helmikuuta 1698 sänkimäkeläisille Sigfrid, Johan ja Nils Kasperinpoika Pitkäselle. Pitkäset asuivat edelleen Sänkimäessä. Mats Ruuskanen oli kuollut ja hänen poikansa hylänneet 2 vuotta aikaisemmin tilan ja muuttaneet jonnekin. Takuumiehet olivat Michell Kockonen Halunalta ja Påhl Ollikainen Syvärin itärannalta Kärsämäeltä. Katovuodet nähtävästi aiheuttivat tilan autioitumisen. Pitkäset saivat hallintaansa myös Pohl Ruuskasen tilan Kaaraslahdesta päiväyksellä 26. syyskuuta 1699, mutta Pohl valitti päätöksestä. Ruuskasten suku asui Kaaraslahdessa ainakin jo vuonna 1541 ja asuu edelleen. Suvun vanhin asuinpaikka lienee ollut Ruuskansaaressa tai sen lähellä. Heidän maitaan oli myös Kuuslahden kaivoksen lähellä.
Mielenkiintoinen Pitkästen maanomistus oli nykyisen Sydänmaan rautatieseisakkeen lähellä. Sänkimäkeläinen Povall Matsson Pitkänen vaati talvikäräjillä 1695 maanjakoa ” Piexänsydänmaalla” (s.44). Muina osapuolina olivat Pohl Jönsson Laakkosen vävy Petter Leskinen Toivalasta, Lars Henriksson Laakkonen ja Johan Lyytikäinen. Jälkimmäiset olivat kotoisin ilmeisesti Siilijärven Hakkaralasta, jonne Pitkänen oli mennyt Laakkosten vävyksi. Maa kuului vanhastaan Laakkosten suvulle. Vielä 1760 puhuttiin Laakkosen rajasta, joka sijaitsi Sydänmaan seisakkeen pohjoispuolella. Vuoden 1693 kesäkäräjien mukaan nimismies Olof Strenghell oli myynyt myös Johan Pitkäselle 239 taalarilla Hakkaralasta verotilan, joka lienee kuulunut alun perin (tai takasivat) Mats ja Johan Laakkoselle! Asiaan liittyi myös rötöstelijä Erasmus Hara.
Vuoden 1701 (s.178) Kuopion kesäkäräjillä selvitellään Sänkimäen Pitkästen suhteita. Sänkimäessä asuu Johan (Ollsson) Pitkänen. Tämän setä Johan Mårtensson Pitkänen on muuttanut Hakkaralankylästä ilmeisesti takaisin Sänkimäkeen 1 1/3 veromarkan tilalle. Johan Mårtenssonin nuorin veli on Påhl Mårtensson Pitkänen. Johan (Ollson) Pitkänen asuu yhdessä Johan Mårtenssonin kanssa. Pohl Mårtensson puolestaan asuu Hakkaralassa. Hän näyttää tulleen Mats Laakkosen verotilalle vuonna 1696. Murtolahdessa asuneen Nils Kaspersson Pitkäsen vaimo näyttää olleen Valborg Laakkonen. Näiden tytär oli Brita. Siilinjärven Jälässsä ilmeisesti asui Påhl Matsson Pitkänen. Tämän isä Mats pyrki 15.8.1698 takaisin isänsä tilalle Murtolahteen, jossa asui Jöran Hämäläinen.
Isonvihan aikaan 1714 – 1720 Sänkimäen Henrik Erikinpoika Pitkänen yhdessä veljensä Lassin kanssa joutuivat Koillis-Savon 56 talollisen starostaksi. He kokosivat venäläisen paikallishallinnon määräämät verot ja toimittamaan niitä ilmeisesti jopa Pietariin asti. Apulaisenaan densikenä (kymppinä) he käyttivät Johan Heikkinen, jonka isä Mats näytti tulleen Sänkimäkeen Sigfrid Pitkäsen vävyksi. Pitkäset kuten muutkin starostat saivat Isonvihan jälkeen monia syytteitä väärinkäytöksistä. Suurin osa niistä kuitenkin kumottiin. Iisalmessa starostojen esimies Lorenz Ranström joutui myös käräjille monista toimistaan. Siilinjärven Hakkaralasta asunut talonpoika Pohl Pitkänen karhusi vuoden 1722 kesäkäräjillä starosta Gabriel Kekäläiseltä niitä 2 karoliinia, joita tämä oli kerännyt vuonna 1718 Wiipuriin rottottityöhön joutuneen Pitkäsen pojan elatusta varten.
Vuoden 1732 Kuopion tuomiokirjan mukaan Maunu ja Yrjö Ukkonen köyhyyden tähden joutuivat myymään Keyrityn tilanosansa Markus Partaselle. Kaupan takuumiehet olivat Heikki Heikinpoika Pitkänen Sänkimäestä ja Heikki Kuosmanen Urimolahdelta, joiden nimiin Partanen nähtävästi siirsi ostamansa tilanosan. Kärsämäen tienoilla asui myöhemmin mm. Matti Ollinpoika Pitkänen ja Kuosmasia.
1750-luvun alussa Pohl Pitkänen Hakkaralasta valittiin Kuopion käräjien lautamieheksi. Hänen jälkeensä samaa tehtävää jatkoi 1770-luvun puolivälin aikoihin sukulainen Johan Pitkänen Riistaveden Melaniemeltä aina 1780-lvun lopulle asti. Johan Pitkänen oli kotoisin Nilsiän Sänkimäestä. Hän osti 5. Feb. 1771 Mats Vartiaiselta Melaniemen tilan. Johan Pitkänen todisti vuonna 1786 Kuopion käräjillä Juankosken ruukin omistajan ritari G. F. Tigerstedtin uhkailleen talonpoikia Juankosken ruukinkäräjillä talvella 1776 raipoilla, elleivät nämä suostuisi ruukin lampuoteiksi. Käräjähuoneeseen tai sen ulkopuolelle oli pystytetty raippapaalu autarenkaineen. Pitkänen kertoi kuulleensa, että ruukin mies Isac Kettunen oli valittu raipanantajaksi. Tämä osaltaan riitti siihen, että Tigerstedt tuomittiin syylliseksi ja hän hävisi 10 vuotta kestäneen riidan talonpojille, joita johtivat Pohl Pettersson ja Zachris Andersson Pasanen Vuotjärveltä. Riidassa oli mukana myös Nilsiän Murtolahden kruununtalonpojat ja monia muitakin, joita uhkasi tilojensa
hallintaoikeuden menetys. Tigerstedt tuomittiin korvauksiin. Hän luopui ruukista, mutta syyllistyi maanpetokseen Rantasalmella kuningas Kustaa III sodan aikaan. Hänet tuomittiin kuolemaan ja mestattiin Rantasalmella vuonna 1790.
Vuonna 1776 talonpoika Henrik Johansson Pitkänen osti 23.9. tilan no 3 Ylä-Luostasta Sigfrid Laitiselta (tk §8). Johan Michelsson ja vaimo Anna Pitkänen olivat muuttaneet Sänkimäestä Hankamäkeen vuonna 1749. Lähellä paljon Vaikon Sven Pitkäsen sukua, mm Samuel Pitkänen Ala-Luosta, jonka talo paloi noin 1780. Nämä Pitkäset riitelivät tilojensa rajoista. Henrik Pitkäsestä polveutuvat Nilsiän Rahasmäen takana sijaisevan Kalliolahden Pitkäset, jotka ostivat osan Pajujärveltä tulleiden Ruotsalaisten suvun hallitsemasta tilasta. Tilaan kuului myös Rahasmäen pohjoispäästä Kalliolahti: Maat kuuluivat aikaisemmin Lapinlahden Onkiveden itärannalla asuneille Karvasalmen Ryynäsille.
Varkauden Pitkästen aneki no 1581 10 veromarkkaa Peer, Hindrich ja Påål Olof Pitkeinen
Jurikaharju, Ackoilahen aho, Pusimäen ko??, Kufwasniemi, Walkiamäki, Karisenlaxi in till Cauppisenjärfvi, Kotajärven mäki,
Wendoijoki Pexe joen Seffw (sivu), och hafwar Peer P aff G. F. (Gustaf Fincke) Rokolahen syriä luhta, Lehosten taifwal…
Pitkäset ottivat vuoden 1560 tienoilla Kaaraslahdesta ilmeisesti ainakin osan Pohl Kauppinen ja Henrik Halssinen omistamasta
4 veromarkan tilasta. Tähän viittaa Kauppisenjärven nimi. Kauppinen luopui osakkuudestaan ensin.
Vuoden 1664 maakirjojen tarkastus Sänkimäki
osa 184 a Erik Henriksson Pitkänen 1 ½ vm
osa 185 b Mårten Jönsson Pitkänen 1 ½ vm
osa 186 c Jöns Sigfridsson Pitkänen 1 ½ vm
Alue: Kaaraslahdesta Kauppisenjärveen asti abc, Kotajärven mäki, Wentojoki, Pieksäjoensivu bc, Sänkimäki a asuu, Kiilimäki bc asuvat
Varkaus Pitkälänniemi Wellam Affläck ja Jöns Jöransson Pitkänen
Kotasalmi (Karhonniemi)Muuruveden lounaispuoli
osa 196 Olof Sigfridsson Pitkänen kr ½ vm, asuu Karhonniemellä.
Olof Pitkänen otti vuonna 1656 haltuunsa Pohl Warosen maita, jotka tämä oli 10 vuotta sitten jättänyt autioiksi.
Vuonna 1617 solmittiin Stålbovan rauha, jossa Suomen raja siirtyi osin osin Laatokan itäpuolelle.
Rajankäynnistä on kirja (?Korhonen), josta tulee havainnollisesti ilmi venäläinen neuvottelutapa.
Rajaa käymään osin asumattomaan korpeen pantiin rajakomiteat. Ruotsalaisen komitean puheenjohtaja kysyi heti
hallinnon ylemmiltä virkamiehiltä tulevasta neuvottelustrategiasta,. Hän näyttää tunteneen hyvin tämän "venäläisen neuvottelutavan",
joka ei näytä muuttuneen juuri mitenkään, jos ajattelee vaikkapa tällä hetkellä käynnissä olevaa Ukrainan sotaa!
Tuntui hyvin tutulta, kun kuunteli Putinin ja ulkoministeri Lavrovin lausuntoja.
Rajakomitean puheenjohtaja kysyi : Neuvotellaanko venäläisittäin?" Siihen hän sai luvan.
Millaista käytännössä oli "venäläisittäin" neuvottelu? Lyhyesti ilmaistuna vastapuolta yritettiin väsyttää tekemään
virheitä tai myönnytyksiä. Lähes kaikki keinot olivat sallittuja. Esimerkiksi kun rajakomitean tuli aamulla aloittaa
rajankäynti jonkun järven jäältä, ruotsalaisten komitea meni siiihen paikkaan, mihin edellisenä päivänä oli jääty.
Venäläinen komitea saattoi mennä järven toiselle puolelle. Sitten meni puoli päivää tai enemmänkin, ennen kuin
päästiin sopuun siitä, mistä kohtaa rajankäyntiä jatkettiin.
Korvessa rajan vetäminen sovittiin asumattomia seutuja pitkin. Jos löytyi jokin vanha talonraunio, oli ilmeisesti noin 50 vuotta
aikaraja, jota vanhempaa asutusta ei enää otettu huomioon. Kirjoittaja kertoo, kuinka komissioiden linjalle sattui vanha raunio. Venäläiset
väittivät, että tässä heillä on ollut talo ihan hiljattain, mutta nyt hylätty. Suomalaiset rajankävijät huomasivat, että talon lieden kupeessa kasvoi iso kuusi.
He kaatoivat sen tyvestä ja lukivat vuosirenkaista, että kuusi oli yli 100 vuotta vanha. Venäläisten neuvottelijoiden naama meni punaiseksi, mutta he
eivät muuttaneet mielipidettään. Venäläisten hidastelu toimi. Suomen rajaan Laatokan taakse jäi muutama mutka, joka jäi. koska kunigas Kustaa Adolfille
tuli kiire Puolan sotaretkelle. Hän kiirehti neuvotteluja. Venäjän tsaariksi oli muutama vuosi aikaisemmin valittu nuori Mikael Romanoff, jolloin päättyi
noin 10 vuotta kestänyt Venäjän sekasorron aika.
Lisään tähän muutamia rajankäynnissä olleiden nimiä:
Sitä näyttää johtaneen Lars Jöransson. Sotilaita "nihtejä" hänellä oli käytössään 20 kpl, joista mainitsen sellaisia, jotka saattoivat olla Kuopion seudulta: Pål Waris,
Anders Andersson Luttiala (ilmeisesti Varkauden Luttisia), Eskill Michelsson Kuronen (Kurosia myös Varkaudessa ja Maaningalla), Jöns Jacobsson Hamunen
(Hamusia mm. Siilinjärvellä), Jöns Matsson Hämäläinen (myös Siilinjärvellä), Pehr Larsson Lomalainen (Lomalaisia Riistavedellä) ja Påhl Påhlsson Pyckäläinen
(myös Maaningan seudulla) (no 5973 v. 1613 - 17).
Pahoja katovuosia näyttää olleen Pohjois-Savossa 1601, 1670, 1672, 1675, 1676, 1679, 1695 - 1696 ja 1709.
Yleisesti Suomessa pahimmat kadot ja nälänhädät sattuivat vuosille 1695 - 1696. Kuitenkin Kuopion ja Iisalmen pitäjissä oli ainakin viimeksi mainittuna vuonna saatu
paikoitellen kohtuullinen sato. Vuoden 1697 Kuopion talvikäräjillä (s.24) käsitellään Nilsiän vuotjärveläisten veljesten Petter ja Lars Pasasen viljariitaa. Petter oli ilmeisesti
vuonna 1696 korjannut veljensä Larssin 1 kapanalan (= 1,5 a) pellosta 1 tynnyrin verran ruista. Tämän mukaan samanveroisesta kaskesta hehtaarisadoksi tulisi reilusti yli
100 hl ruista. Vaikka haastaja olisi liioitellen tuplannut satomäärän, olisi satotulos edelleen hyvä tulos. Samoilla käräjillä Muuruveden länsipuolella Kotasalmella
sotilas Christer Wäänäsen pienestä kaskesta lautamiehen arvion mukaan olisi saatu 1,5 tynnyriä eli 2 hl ruista (s.23). Saman vuoden Iisalmen talvikäräjillä kappalaisen Johan
Siniuksen väitettiin vaatineen seurakuntalaisiltaan ainakin 20 hl edestä viljasaataviaan (s.44->). Kato oli tietenkin käynyt myös Pohjois-Savossa, mutta siellä petun, vehkan tai
raatteen juurista tehdyn hätäleivän lisäksi useimmissa paikoissa pystyttiin kalastamalla saamaan ruokaa. Tauteihin kuoltiin kuitenkin ainakin vilkkaampien kulkuteiden lähellä.
Etelämpänä Rantasalmen talvikäräjillä 1697 kappalainen Halitzius valitti, että näiden katovuosien takia ei voitu edes korjata hänen asuntoaan (s.105). Lisäksi samoilla kärjillä
valitettiin kunnollisen siemenviljan puutetta. Sitä ei saanut edes ostamalla. Edellisenä kesänä 1696 monet olivat kyllä kylväneet peltonsa, mutta eivät saaneet mitään kasvua.
Kova halla oli ollut 10. elokuuta 1696, mutta se ei ilmeisesti noussut korkeammille mäkipelloille. Karja tuotti nälkävuosinakin maitoa. Siilinjärven Kasurilassa oli sattunut
tulipalo Bertill Knuutisen talossa. Palanut oli mm. 6 leiviskää eli noin 50 kg voita (kesäkäräjät 1697 Kuopio s.164->).
Esimerkiksi Nilsiän tienoilla ehkä pahimmit katovuodet olivat 1675 - 1676. Silloin kreivi Pehr Brahen toimesta jaettiin sinnekin jopa apuviljaa (mm. Nilsiässä Pehr Taskiselle).
Vuonna 1670 esimerkiksi Rautavaaran alue näyttää kärsineen pahasti. Nykyisin varsin vähän asutulla Tiilikkajärven alueella oli 5 taloa, joista 2 asukkaat kerjäsivät ja kahdelle
oli myönnetty verohelpotuksia. Rautavaaran 9 talosta 3 talon asukkaat kerjäsivät. Verohelpotuksia oli saanut 3 taloa, joista erikoisesti tilitiedoissa erään talon perään oli kirjoitettu
"kadon takia". Läheisen Puumalankylän erän talon tietojen perään oli kirjoitettu "halla". Myös Kuopion pitäjässä mainitaan monia, jolla "ei ollut kylvöä". Itse Kuopion vouti
Johan Ivarsson (Skopa) mainitsee tileissä Juankosken Akonveden tilansa osalta: "Halla pannut kaiken siemenen" (no 9656 s.202). Myös vuonna 1672 Kuopion läänintileissa heti
alussa mainitaan kato "misswäxt" (no 9158 s.363). Halla oli ollut hyvin paikallinen. Esimerkiksi Siilinjärven Kasurilan mäki- ja hiekkapelloilla halla oli vieraillut jokseenkin joka
talossa. "Halla lyönyt koko vuosikasvun", mainitaan parin tilan kohdalla. Vastaavasti Sänkimäessä mäkipelloilla minkään talon kohdalla ei ole verohelpotuksia eikä mainintaa
kadosta.
1600-luvun lopun pahojen katovuosien jälkeen 1700-luvun alkupuolella näyttää olleen vähintään kohtuullisia satovuosia. Se nähdään monista riihipaloista, jolloin yleensä
tuhoutui noin 400 lyhdettä tai 4 tynnyriä ruista, joiden arvo oli noin 20 caroliinia kuparissa. Jollakin oli palanut 2 riihtä, jolloin kärysi 800 lyhdettä. Silti tapahtui joitain satunnaisia nälkäkuolemia.
Esimerkiksi Michell Matsson Heiskanen Kuopion pitäjästä oli kuollut 23. tätä kuuta nälkään, kun käräjät olivat 23. - 26.6. 1700. Talo oli ollut vanha, ei viljelyä 3 vuoteen, aidat
kaatuneet, jonkilnaista kalavettä, metsät kelvottomat (kk s.119). Syksyllä 1702 Siilinjärven Toivalassa Albrekt Takkisen vävy Per (Eriksson) Pitkänen Sänkimäestä oli saanut kaskesta 630 lyhdettä
ruista. Pitkänen saisi siitä 1/3. Seuraavana kesänä sänkimäkeläinen Sigfrid Pitkänen oli korjannut 1800 lyhdettä. Kaaraslahdesta ilmeisesti Erik Lappalaisen nautintamaalta. Myös vuoden 1703
Iisalmen talvikäräjillä kerrotaan 800 - 2 500 lyhteen ruissadoista. Vuoden 1704 Iisalmen talvikäräjillä (s.87->) Syvärin pohjoispäässä Jumisillä Henrik Hynninen oli saanut 4 000 ruislyhdettä.
Ilmeisesti syksyllä 2005 Siilinjärven Toivalassa oli palanut 2 riihtä ja niiden mukana 500 ruislyhdettä (tk Kuopio s.53->). Vuonna 1706 Iisalmen Pörsänmäessä oli saatu 5 700 lyhdettä ruista
(sk s.139->). Vuoden 1707 Kuopion talvikäräjillä mainitaan riihipalossa Vitataipaleessa 500 lyhdettä. Vehkasaaren Erik Pitkänen oli puolestaan korjannut 800 ruislyhdettä peräti nimismies
Zachris Argillanderin Muuruvedenmaalta sekä vielä 1 000 lyhdettä Paasisaaresta (s.72).
Käräjien pöytäkirjoista vuodelta 1708 löytyy enää pienempiä lyhdemääriä. Nyt alkaa jo sota painaa päälle. Käräjillä käsistellään enemmän sotilaiden asioita erityisesti värväämisiä. Vuoden
1709 kesäkäräjillä (s.203->) kruununvouti Nils Södermarck kertoo, että Talluksessa Karttulan suunnalla Per Mäkäräisen verotila on "näinä katovuosina" tullut autioksi. Tuusniemen
Juurikkamäen Räsäsillä sentään on vielä ollut 900 ruislyhteen auma. Vehkasaaren Erik Pitkänenkin on Argllanderien mielestä korjannut heidän Muuuvedenmaaltaan reilun tynnrin
verran ruista ja Paasisaaresta enää vain 100 lyhdettä (kk Kuopio s.203->). Nyt alkaa taas löytyä runsaasti tappeluita, varkaustapauksia ja leskien uudelleen avioitumisia. Nämä kertovat
nälästä ja kulkutaudeista. Myös Etelä-Savossa Säämingin Kallislahdessa oli käynyt kato. Kova raesade oli tuhonnut rukiit, ohrat, herneet, pavut, kaurat ja tattarit (sk Sääminki s.231->).
Joidenkin kartanoiden omistajat olivat kuitenkin saaneet jonkin verran satoa. Ilmeisesti Puumalassa asunut Carl Pistolekorsin riihipalossa oli syksyllä 1708 tuhoutunut riihi täynnä
ruista ja vehnää. Myös Pohjois-Savossa oli viljaa saatu ainakin satunnaisesti. Lapinlahden Onkiveden rannan Karvasalmelta joku oli korjannut 900 ruislyhdettä.
Siilinjärven Hakkaralan riihipalossa ilmeisesti syksyllä 1709 oli menetetty 4 tynnyriä ruista. Viljaa ei aina ollut löytynyt nälkäiselle varkaallekaan. Eräs sotilas Hirvimäessä oli joutunut
tyytymään 3 tynnyriin nauriita. Vuonna 1709 Sortavalan tienoilla mainitaan olleen paljon väkeä kerjuulla ja nälkään kuolleita oli jopa noin 440 kpl (GG.27 noin sivu 96).
Jotkut hyötyivät toisten huonosta talonpidosta. Nähtävästi leppävirtalaiselle Per Hansson Pitkäselle vouti Carl Willand ja maaherra olivat antaneet
talonpoika Lars Laukkasen 2 1/3 vm tilan Pitkäselle. Se oli ollut huonossa kunnossa. Rakennukset vanhat ja ränsistyneet. Pellot metsittyneet,
ei tukki tai tervasmetsää, tuskin edes polttopuuta. Jonkinlaista kaskimetsää löytyisi 1/4 peninkulman päästä talosta (kevätkäräjät Rantasalmi 1704 s.168->).
Ratsutilallinen 1625 Rantasalmi: 6 vm Erik Larsson Pitkänen (no ? 6805 s.47)
Sotilaita vuodesta 1678 -> varuskunnissa (no 9735?)
kapteeni Gustaf Larssonin komppania: Sven Eriksson Pitkänen (Siilinjärven Kasurilan sotilas) (s.1346->)
kapteeni Jägerhornin komppania Käkisalmi Olof Jöransson Pitkänen (s.1358->)
eversti Anders Munckin rykmentti Anders Larsson Lintunen Nilsiän kylästä (s.1387->, s.1432->)
vuosi 1541 (no 6133 Sääminki)
Haapalahden IV s.110> 2. kym 8 vm Joan Pitken
Idlahden IV s.116-> 1. kym 3 vm Lauri Pitke
Idlahden IV s.116-> 3. kym Lauri ja Mats Pitke
Idlahden IV s.121-> 6. kym Matti Pitke
Idlahden IV s.121-> 6. kym Per, Joan ja Henrik ja vielä jokin muu Pitke
Idlahden IV s.121-> 6. kym Per Pitke, Pol Pitke
vuosi 1541 (no 6133A s.153->) Rantasalmen neljännes 6. kymmenys Suni (Sven) Pitkänen, Lars Toivanen ja Mats Hirvonen 6 vm.
Asuivat Kuopion koillispuolella Siilinjärven Toivalassa.
vuosi 1541 (no 6133A s.30-> Joroisten nelj. 4. kym 8 vm Hemming Pitkänen ja Olli Ollsson Pitkänen (Varkaus)
vuosi 1541 (no 6133 Joroisten IV s.20) lautamies P (er) Pitke, IV kymmenys Sigfrid Pitken
vuosi 1541 (no 6133 Rantasalmi Keriharjun IV 6. kym 6 vm Suni Pitke, Lau Toivan, Mats Hirvoinen (Siilinjärvi !)
vuosi 1542 (no 4995 s.113->) Karjala luettelossa Muolaan jälkeen " Hanttula ..." Frans ja Hans Pitke
vuosi 1543 (no 6135 s.136 ->) Puumalan nelj. Joan ja Lauri Pitke.
Vuosi 1543 (no 5000 s.81 ->) Jääski Olof Pitken
vuosi 1546 - 48 (no ? 5010) s.129 Hanttulanpitäjä Frans Pitke, Hans Pitke ja ? Oli Suni!
vuosi 1546 - 48 (no ? 5010) s.145 Uudenkirkon pitäjä Antti Pitken , Nils Pitkä
vuosi 1546 - 48 (no ? 5010) s.26 -> Wänälä kylä P Michelsson Pitkä
vuosi 1546 (no 5010) ? Nickarila P Michelsson Pitkä. Luettelossa paikka on Joutsenon jälkeen.
vuosi 1548 (no 6147 s.5) Sääminki Iitlahden IV 1. kym. 7 Hans Pitkeinen, 6 Staffan, Hans ja Joan Pitkeinen
vuosi 1548 (no 6147 s.7) Sääminki Iitlahden IV 4. kym. 8 Henrik ja Bengt Pitkäin
vuosi 1548 (no 6147 s.9) Sääminki Iitlahden IV 6. kym. 4 Anders Pitkäin
vuosi 1548 (no 6147 s.15) Sääminki Haapalan IV 2. kym. 9 Joan Pitkänen
vuosi 1548 (no 6147 s.15) Sääminki Haapalan IV 6. kym. 4 Anders Pitkänen ja Lau Turunen
vuosi 1550 (no 6155 s.25) Sääminki Iitlahden IV lautamies Magnus Pitkänen
vuosi 1550 (no 6156 s.17) Joroisten IV 3 Olli Pitken ja 2 Henrik Pitken (Varkaus)
Vuosi 1551 (no 5042 - 43 Jääski ) Per Hanniuksen IV Jöns ja Lauri Pitkeinen
Vuosi 1551 Hanttulan pitäjä s.46 Frans, Hannus ja Poval Pitkeinen
Vuosi 1551 Uudenkirkon pitäjä (s.52) Antti Pitkeinen
vuosi 1554 (no 6195 s.7, s.8) Sääminki Iitlahden kym. 7 Staffan, Joan ja Hans, 7 Mats Pittken. 6 Mats ja Joan Pittken
vuosi 1556 (no 6215 s.42->) Sääminki Haapalan neljännes lautamies Lauri M. Pitkänen, ryssät polttaneet taloja.
vuosi 1556 (no 6215 s.38->) Sääminki Idlahden IV 1. kym: 7 Joan, Staffan ja Hans Pitkänen
vuosi 1556 (no 6215 s.38->) Sääminki Idlahden IV 4. kym: 8 Michel ja Bertill Pitkänen, 4 Anders Pitkänen
vuosi 1556 (no 6215 s.38->) Sääminki Haapalahd IV 2. kym: 12 Joan ja Michel Pitkänen
vuosi 1556 (no 6215? käräjät) Sääminki: Lauri Pentinpoika Pitkänen löi Nils Seppää ja Lauri Vanhasta, Sifred Pitkänen teki jotain (s.5)
vuosi 1556 (no 6215? käräjät) Sääminki: lautamiehiä: Hend ja Pentti Pitkänen, sakot Hans Pitkänen 1/2 dal (s.6)
vuosi 1556 (no 6215 työkirja s.39) Sääminki Iitlahden nelj. 1. kym, 4 Henrik Anderson Pitkein, 6 Mons ja Joan Pitkein
vuosi 1556 (no 6215 työkirja s.40) Sääminki Iitlahden nelj. 3 kym, 8 Michell ja Ptil Pitkein
vuosi 1556 (no 6215 työkirja s.43) Sääminki Haapalan nelj. 2. kym. Joan ja Michell Pitkein. Michell ilmeisesti lautamies.
vuosi 1556 (no 6215 työkirja s.6?) Sääminki lautamies Bengt Pitkein sakotettujen yhteydessä
vuosi 1556 (no 6216 s.1->) Tavisalmi Savilahden neljännes 6. kym. 10 vm Henrik Ollsson ja Pehr Ollsson Pitkoinen!
Kaikki muutkin kuten Tiilmakare (Riistavesi) olivat tavisalmelaisia, joten Varkauden Pitkäset kirjattiin Kuopion pohjoispuolelle!
vuosi 1556 käräjät (no 6216 s.6->) Sääminki: lautamiehiä Henrik Pitkänen ja Bengt Pitkänen.
Lisäksi jossain asui Henrik ja Olli Pitkänen
vuosi 1557 (no 6243 s.24) Sääminki Haapalan neljännes Michell Pitkänen
vuosi 1557 (no 6245 s.25 Verotalonpoikia Sääminki Haapalan neljännes (lautamies Michel Pitkänen):
2. kym. 7 Joan Pikänen, 5 Thomas Pitkänen, 6. kym. 4 Michel Pitkänen (2. Poval Tolpanen)
vuosi 1557 (no 6245 s.33 Sääminki Idlahden neljännes 1. kym. lautamies Bengt Pitkänen
1. kym. 8 Matz Pitkänen, 7 Joan, Staffan ja Hannus Pitkänen, 4 Henrik Andersson Pitkänen, 6 Joan ja Mons Pitkänen
4. kym. 8 Michel ja Bertill Pitkänen
vuosi 1557 (no 6246 apuvero Sääminki Pitkälahden IV (s.139 1. kym. 8 Matti Pitkänen,
7 Joan, Henrik ja Staffan Pitkänen, 4 Henrik Anderss Pitkänen, 6 Joan ja Mons Pitkänen
4. kym. 8 Michel ja Bertill Pitkänen
vuosi 1557 (no 6246? s.33) Sääminki Iitlahden kym. Bentti Pitke ja Matti Pitke
vuosi 1557 (no 6246 s.24) Sääminki Iitlahden kym. Joan, Henrik ja Suni Pitkeinen
vuosi 1557 lautamies Sääminki Per Pitkein (no 6243 s.20)
vuosi 1557 (no 6247 s.2->) Sääminki Idlax 8 Pentti Pitkänen, Nils Pitkänen kirvesmies
6. kym 4 Henrik Pitke, 7 Mats ja Joan Pitke, 6 Juntti ja Magnus Pitke. (Säämingin IV paljon Tolpasia, lauta mies Olli)
vuosi 1557 (no 6247 s.2->) Sääminki Haapalahden IV 5. kym 5 Per Pitkänen, 8 Nico Pitkänen
vuosi 1557 (no 6248 s.2->) Sääminki
vuosi 1558 (no 6282 papinvero s.6-> Warkaus)
Henrik, Poval, Per ja Olli Pitkänen, And Olsson, Olli ja And Anderssson Luttinen
vuosi 1558 (no 6251 s.6) Sääminki jossain 6. kymmenys 3 Per ja Olli Pitkein, 3 Lars ja Michel Pitkäin
vuosi 1558 (no 6276 s.37) Sääminki Haapalan neljännes Haapalahti 7 Joan Pitkanen
vuosi 1558 (no 6276 s.43) Sääminki Iitlahden neljännes 1. kym 6 Mats ja Joan Pitkänen
vuosi 1558 papinverot (no 6276 s.3) Iitlahden neljännes 1. kym 8 Mats Pitkänen
vuosi 1558 (no 6276 s.37 ja s.43) Sääminki Haapalan nelj. 7 Joan Pitkanen
vuosi 1558 (no 6276 s.43) Iitlahden nelj. 1. kym. 6 Mats ja Joan Pitkainen
vuosi 1559 (no 6300 s.1->) Säämingin verokirja:
Iitlahden neljännes 1. kym. 7 Joan, Staffan ja Hans Pitkänen, 8 Henrik Andersson Pitkänen, Mons, Joan ja Michell Pitkänen,
Iitlahden neljännes 4. kym. 8 Lars ja Gabriel Pitkänen, lautamies Bengt Pitkänen
Haapalahden neljännes (s.18) lautamies P ? Pitkänen
Haapalahden neljännes (s.18->) 6. kym. 4 Michel Pitkänen ja Olli Turonen
vuosi 1561 (no 6331A) anekit Sääminki Kosola 5. kymmenys: no 997 Thomas Pitkänen, no 998 Johan Pitkänen
vuosi 1561 (no 6331A) anekit Sääminki Härkälä no 1239 Mats Pitkäinen
vuosi 1584 (no 6560 s.12) Säämingin neljännes lautamies Jöns Michellsson Pitkeinen, Kokonsari 10 Juan Pitkeinen.
vuosi 1584 (no 5544 - 45 s.13 ->) Uudenkirkon pitäjä Kaukajärven IV Heino Pitkänen
vuosi 1585 (no 6567 s.23->) Sääminki 3 Lasse Pitkänen, 8 Lars Bengtsson Pitkänen,
3 Sigfrid Pitkänen, 6 Michell Pitkänen
vuosi 1597 (no 6655 s.107->) Sääminki Lauri Pitkeinen, Jöns Pitkeinen, Iitlahti Per Pitkeinen
vuosi 1598 (no 6662 s.25) autioluettelo Harjumaan kym. 4 Suni ja Olof Pitkänen
vuosi 1598 (no 6662 s.16) Sääminki Lauri Pitkeinen
vuosi 1598 (no 6662 s.10->) Sääminki Telalax 9 Lau Pitkeinen, Kosola 8 Las Pitkeinen
vuosi 1598 (no 6662 s.35->) Sääminki Otavanniemi 2 Bengt Pitkoinen
vuosi 1598 (no 6662 s.35->) Sääminki Särkilahti 2 Lasse Pitkeinen
vuosi 1598 (no 6662 s.38->) Sääminki Moijinmäki 2 Per Pitkeinen
vuosi 1598 (no 6662 s.54->) Rantasalmi Varkaus 9 Suni, Olof ja Jöns Pitkeinen
vuosi 1589 (no 5620 s.438->) Karjala Muolaa Kivennapa Michel Pitkänen (1/2 vm)
vuosi 1599 (no 5772 s.62->) Jääski Pol Pitkeinen
vuosi 1599 (no 5773 s.13 ) Jääski Anders Pitkein ja Per Pitkein Korpilahti (s.19)
vuosi 1599 (no 5775 s.53 ->) Muolaa Hemming Pitkeinen Kaukojärvi
vuosi 1600 (no 6680 s. 45) Moijinmäen kym. : 6 Jöns ja Lars Pitken , 7 Simon Olsson Pitkänen,
Jöns Pitkänen utbyt (vaihto), Michel Pitkänen ja Suni Pitkänen
vuosi 1600 (no 6680 s.53) Sääminki Varpasaaren kym. Povall Olsson Pitkoin
vuosi 1600 (no 6680 s.65) Sääminki Särkilahden kym. 7 Madz Pitkein, Anders Pitkein, Pehr Pitkein ja Olof Silvoisen ulosvaihto
vuosi 1600 (no 6680 s.65->) Sääminki Särkilahden kym. 6 Michel Pitkein, Pehr Pohlsson Pitkein, Nils Jönsson Pitkein ja Lasse Pitkein.
Tilasta 1 vm autiona ryssien hyökkäyksen tähden.
vuosi 1600 (no 6680 s.65->) Sääminki Särkilahden kym. 4 Henrik Andersson Pitkein autio
vuosi 1600 (no 6680 s.65->) Sääminki Särkilahden kym. 6 Lauri Pitkein ja muita tilan osakkaita
vuosi 1600 (no 6680 s.68) Iitlahti Lars Pitkäin
vuosi 1600 (no 6680 s.74) Kosolan kym. : Lars Pitkäin, Lars Jönsson Pitkäin ja Mats Sigfidsson Pitkäin
vuosi 1600 (no 6680 s.87) Sääminki Päckoi Pitkäin ollut muutamia vuosia vankina Venäjällä. Kaarle Herttua verovapaus.
vuosi 1600 (no 6680 s.12) Varkaus 9 Suni Pitkänen
vuonna 1601 Sunille kirjattu 4 lehmää, 5 lammasta, 1 sika, 1 tamma, 1 vuohi. Kylvö 3,5 span (yli 3 hl). Yleensä määriä pienennetty!
vuosi 1601 (no 6100 s.25) ryssän vanki Pekko Pitkänen, 3 vuotta vankina
vuosi 1606 (no 6717 s.43) Varkaus Suni Pitkänen 2 miestä ja 2 vaimoa, Jöns ja Olof Pitkänen ja 1 pso
vuosi 1606 (no 6717 s. 36 ->)Sääminki Kosola Jöns Pitkänen, Lasse Pitkänen ja Lasse Jönsson Pitkänen
vuosi 1606 (no 6717 s. 36 ->)Sääminki Telalahti Pol Pitkänen ja Erik Hansson Pitkänen
vuosi 1607 (no 6719 ) Savonlinna: kalastaja Lasse Pitkänen ja muissa töissä Eskel Pitkänen
vuosi 1607 (no 6719? ) 4 Henrik Andersson Pitkänen autio, 6 Lauri Pitkänen ja Jöran Böcherman
vuosi 1607 (no 6774 s.29->;) Sääminki Idlahden nelj.: Erik Pitkänen, Lasse Pitkänen ja Anders Pitkänen
vuosi 1607 (no 6719 s.4->) Savonlinnan kalastaja Lasse Pitkänen, Savonlinnan väkeä Eskell Pitkänen
Vuosi 1608 (no 6732 s.5->) Sääminki Iitlahden nelj. Erik, Lasse ja Michell Pitkänen
vuosi 1608 (no 6734 s.6) Sääminki Telalahden nelj. maakirjat 6 Lauri, 2 Anders, 1 Erik ja 1,5 Michell Pitkänen
vuosi 1608 (no 6734 s.8) Sääminki Kosolan nelj. maakirjat 2 Suni Pitkänen, Lasse, Johan ja Lasse (Persson?) Pitkänen
vuosi 1608 (no 6732 s.5 vero) Sääminki Iitlahden nelj. Erik , Lasse ja Michel Pitkänen
vuosi 1608 (no 6732 s.9 vero) Säämingin nelj. Lasse ja Suni Pitkänen
vuosi 1608 (no 6732 s.16) Varkaus 5 Olof ja Jöns Pitkänen, 9 Suni Pitkänen. Ruotsin kuningas Carolus 1607
vuosi 1609 Tavisalmi monia karanneita : mm. Olof ja Nils Nissinen Kainuuseen, Alfred Skytt Venäjälle!
vuosi 1609 Anders Ahonen kärsinyt vahingon rajuilman takia.
vuosi 1609 (no 6737 s. 26) linnan kalastaja Eskell Pitkänen
vuosi 1610 (no 6741 s.4->) linnan kalastaja Staffan Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.7) Tavisalmia savuja 500, manttaaleja 322 3/4, lappalaisia 4, pappeja 1
vuosi 1610 (no 6747 s.10) Sääminki Telalahden kym.: 1 Erik Pitkänen, 6 Lasse Pitkänen, 3 Anders Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.4,) Sääminki Telalahti: 1 Erik, 6 Lasse ja 3 Anders Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.6) Kosola nelj. 2,5 Suni Pitkänen, 8,5 Lasse, Lasse Jönsson, Per Jönsson ja Mats Jönsson Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.6) Sääminki Kosolan kym.: 2 ½ Suni Pitkänen. 9 ½ Lasse, Lasse Jöransson, Pehr ja Mats Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.14) Varkaus 2,5 Jöns Pitkänen, 2,5 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1610 - 11 (no 6747 s.75) Varkaus 2 Suni Pitkänen, 3 Johan ja Olof Pitkänen
vuosi 1610 - 11 (no 6752 s.18) Keriharjun nelj. lautamies Jöns Pitkänen. Varkaus 5 Jöns ja Olof Pitkänen, Suni Pitkänen
vuosi 1610 - 11 (no 6752 s.30->) Varkaus huonekunnat Suni Pitkänen 1 2, Sigfrid Pitkänen 1 1, Jöns Pitkänen 1 1
vuosi 1610 - 11 (no 6748 s.53->) linnan kalastajia Lauri ja Staffan Pitkänen
Vuonna 1610 sota Karjalassa. Käkisalmi vallattiin, Savosta lotjia, Jacob ja Johan De la Gardie. 1611 karjalaisten hyökkäys Kuopioon,
Jacob De la Gardiesta tuli Käkisalmen vapaaherra (no 6749 s.54). Liperistä kannettiin veroja jo 1614, 43 miestä! (no 6766 s.20)
vuosi 1612 (no 5953 s.7) Laatokan-Karjala Hatula (?Hanttula) Anders Pitkänen
vuosi 1612 -13 (no 6758 s.3->) ei kylvöä Sääminki Mats Pitkeinen, Suni Pitkeinen, Rantasalmi Sigfrid Pitkeinen
vuosi 1612 -13 (no 6758 s.23->) Rantasalmi 3,5 Suni Pitkenen, 1,5 Jöns Pitkenen
vuosi 1612 -13 (no 6758 s.30->) Sääminki Olof Pitkeinen, Anders, Eric, Michel ja Lass Pitkeinen, Sven Pitkeinen (s.27)
vuosi 1612 -13 (no 6758 s.37->) Sääminki Sven Pitkeinen, Las Philipsson Pitkenen, Jöns Pitkenen, Las Jönsso (sama), Las Persson (sama)
vuosi 1614 (no ?5959 s.117) Joukkio Ilmis kylä Anders Pitkänen. Äsken vallattua Karjala
vuosi 1614 (no 6760 s.55->) kalastajia Norbotten (pohjoisessa) Lauri Pitkänen, Staffan Pitkänen
vuosi 1615 -16 (no 6772 maakirjat s.4) Keriharjun nelj. Varkaus: 1,5 Jöns Pitkänen, 1/2 Olof Pitkänen, 1 Suni ja Henrik Pitkänen, joilla autiona oli 5
vm (ryssinen hyökkäys 1611)
vuosi 1615 (no 6758 s.60) Savonlinnan palkkalistoilla Eskell, Lauri ja Staffan Pitkänen
vuosi 1616 – 17 (no 6775 s.8) Keriharjun nelj. Poval Pitkänen ja yhtiömies Nissinen, Jöns ja Henrik Pitkänen, Sigfrid Pitkänen ja yhtiömies Koponen
vuosi 1618 Joukkio Ilmeis Anders Andersson Pitkäijeff (no 6045A s.23->)
vuosi 1618 Sortavala Pitkälä: Matti Laurinpoika, Woran Onelinpoika, Simoff Carpanpoika (no 6045A s.36->)
vuosi 1618 Kitee Säynäjärvi Erto Pitkänen (no 6045A s.61->)
vuosi 1623 (no 6093 s.9) Muolaa Siparila Knut Pitkänen
vuosi 1623 (gg1) Kuivas pogosta Henrik Pitkeinen
vuosi 1623 (gg1) Korpiselän pogosta Anders Pitkeinen, Mats Rotinen
vuosi 1623 (no 6093 s.31) Uusikirkko Pitkälä Erik Pitkänen
vuosi 1623 (no 6795 s.2.- s.3) Sääminki Kosolan kymmenys Per, Michel, Lars Hansson, Lars Persson, Sven sekä Olof Pitkeinen
vuosi 1623 (no 6795 s.12) Sääminki Ruokoniemen kym. Pol Pitkeinen
vuosi 1623 (no 6795 s.14) Sääminki Iitalahden kymm. Michel, Mats, Anders, Eric, Brusi, Mons ja Mats Pitkoinen
vuosi 1624 (no 6098 Jääski s.3->) Hirvilampi Paavo Pitkä, s.117 -> Seitsula Jöns ja Knut Seitsunen
vuosi 1626 (no 6107 s.90) Taipaleenpitäjä Telalahti Per Pitkänen, Anders Pitkänen
vuosi 1631 (no 6125 s.59) Joukio Makilax Peder Pitkäinen
vuosi 1631 (no 6125 s.63) Joukio Ilmes Anders Pitkänen
vuosi 1631 (no 6125 s.115) Tohmajärvi Uusikylä Mats Pitkänen
vuosi 1631 (no 6125 s.120) Tohmajärvi Hammaslahti Mats Pitkänen
vuosi 1631 (no 6125A s.115->) Tohmajärvi Oskola(?) Mats Pitkänen, Hammaslax Mats Pitkänen
Vuosi 1635 (no 8549 s.101->) Sääminki Haapalan IV Lars Larsson Pitkänen
vuosi 1635 (no 8550 s.131) Uusikirkko Pitkälä: Svenni Pitkänen
vuosi 1636 (no 8542 s.53) Ruokolahti Hynnilä Sigfrid Andersson Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.226->) Sääminki Kosolan IV Pitkäsiä: Michel (2,5 vm), Olof (4 vm), Lars Larsson (1 vm), Mats (1 vm)
vuosi 1636 (no 8550 s.231 ->)Sääminki Telalahti Pitkäsiä: Per , Anders ja Brufius (3 vm), Erik (2,5 vm)
vuosi 1638 (s.125->) Lapvesi Armila Lars Pitkänen
vuosi 1638 Uukuniemi Petruska Pitkäinen (no 9646 s.44)
vuosi 1638 (no 9645 s.77) Pielisjärven pogosta Nurmijärvi Wasko Pitkänen
vuosi 1638 (no 9646 s.17->) Tiuralanpogosta Elisenvaara Anders Pitkäinen
vuosi 1638 (no 9646 s. 29) Jougionpogosta Monzivara Jonti Pitkäinen
vuosi 1638 (no 9646 s.58->)Tohmajärvi Mowaja wolost Matti Pitkeinen
vuosi 1638 (no 9647 ) Korboselskin (Korpiselkä) pogosta Pitonefvo Anders Pitkoinen
vuosi 1638 (no? s.305->)Savonlinna Eskell Pitkänen
vuosi 1640 (no 9649 s.9->) Joukion pogosta Hongakylä: Lauri Pitkäinen
vuosi 1640 no 9649 s.62 ja s.65) Kitee Kontiolahti Jussi Pitkäinen, Särkisyrjä Andi Pitkäinen
vuosi 1641 (no 8566 s.425->) Sääminki Olof Monsson Pitkänen
vuosi 1641 (no 8566 s.386->) Sääminki Kulennois Pohl Pitkänen, Lars Michelson Pitkänen, Olof Pitkänen,
vuosi 1641 (no 8566 s.386->) Sääminki Telalahti Lars Pitkänen
vuosi 1641 (s.79?) Sääminki -Sulkava syynimiehet Lars ja Olof Pitkänen, myös Mats Pitkeinen sekä Juan Pitkeinen
vuosi 1641 (no 8566 s.181) Juva Per Pitkänen Wrangelin komppania (ilmeisesti veroa)
vuosi 1641 (no 8566 s.255->) Sääminki Kosola Mats Persson Pitkänen autio
vuosi 1641 (no 8566 s.255->) Sääminki Olof Monsson Pitkänen köyhä
vuosi 1642 (no 9654 s.5) Pyhäjärvi (Käkisalmi) Menden kylä 1/2 Olof Pitkä, 1/2 Simon Pitkä
vuosi 1642 (no 9654 s.69) Kurkijoki Soroila Krister Larsson Pitkänen
vuosi 1642 (no 9654 s.82) Joukion pogosta Kesusmaa Stephen Pitkänen
vuosi 1648 (no 8594 s.263) Kerimäki Pitkälä henkikirja: 4 Mats Michelsson Pitkänen ja veli, 1 Mats Pehrsson Pitkänen
vuosi 1648 (no 8594 s.263) Sääminki Pesolansaari 2 Sigfrid Pitkänen, Ahmajärvi 3 Lars Pitkänen, autio Mats Persson Pitkänen
vuosi 1648 (no 9676 ) Joukkion pogosta Ilmes kylä Simon Pitkänen
vuosi 1649 (no 8596 s.925->) Sääminki ku ??? Sigfrid Pitkänen
vuosi 1649 (no 9672) Joukio Ilmeis kylä Simon Pitkänen
vuosi 1650 (no 8598 s.776->) henkikirja Sääminki: Nils Pitkänen huonemies, 2 Sigfrid Pitkänen, 4 Lars Pitkänen
vuosi 1650 (no 8598 s.776->) Kerimäki Pitkälä: 2 Mats Michelsson Pitkänen, 4 Lars Pitkänen
vuosi 1651 (s.694) Laatokan-Karjalan varuskunta Henrik Jöransson Pitkänen
vuosi 1651 (no 9681 s.400->) Säyneinen Pavo Pitkänen , Kalaniemi (Kaavi) Hans Pitkänen
vuosi 1651? (no 9681 s.406->) Uukuniemi Latvasyrjä Erik Pitkänen, Metsämiglis Johan Pitkänen
vuosi 1651? (no 9681 s.425->) Joukio Honkakylä Lars Pitkänen, Junti Pitkänen, Saarenpää Anti Pitkänen, Henrik Pitkänen
vuosi 1651 (no 9681 s.470->) Pyhäjärvi Ylläjärvi Jacob Pitkä
vuosi 1652 (no 9685 s.2018) Korpiselän pogosta Pittunofwa Staffan Pitkänen, pso Walborg, veljet Jöran ja Petter sekä vaimot
vuosi 1652 (no 9685 s.2022) Korpiselän pogosta Sarselski 7 henkeä Jöran Pitkänen, pka Olle, pka Pavel, veljenpoika Olof, veli Simon ja vaimo
vuosi 1556 (no 6214 s.39) Sääminki Iitalahden IV 1. kym. : 4 Henrik Andersson Pitkeinen, 6 Mons ja Joan Pitkeinen
vuosi 1556 (no 6214 s.40) Sääminki Iitalahden IV 1. kym. : 8 Michel ja Ptil Pitkeinen, 4 Anders Pitkeinen
vuosi 1556 (no 6214 s.43) Sääminki Haapalan IV 2. kym. Joan ja Michell Pitkeinen
vuosi 1556 (no 6214 ) Sääminki lautamies Bengt Pitkeinen
vuosi 1660 (no 8634 s.419) Juva Ollikala Henrik Jönsson Pitkänen
vuosi 1669 (no 8663 s.582) Viipurin varuskunta Jören Eriksson Pitkänen
vuosi 1696 (no GG.15) Karjalaa veronvuokraaja Sahlo valittaa: Ollut 2 katovuotta.
vuosi 1670 (no 9156 s. 229->) Juuka Vaikko Suni (Sven) Pitkänen
vuosi 1670 (no 9718 s.458->) Korpiselän pogosta Lars Pitkänen karannut. Hän oli värvätty mies
vuosi 1671 (no 9718 ) Järvisaaren pogosta Inkeri Laatokasta etelään.
vuosi 1671 (no 9718 s.370:->) Pafwellax Cusma Pitkänen ja pka Michel karanneet, Jacob Pitkänen
vuosi 1671 (no 9718 s.412->) Markova Jöran Pitkänen ja veli Bengt karanneet , Tyne Pitkänen ja veli Jöran karanneet(
vuosi 1671 (no 9718 (s.428- 429) Slavanka(?) pogosta Pulkalla kylä Anders Pitkänen karannut, Mats Pitkänen.
vuosi 1671 (no 9718 s.430->) Spaskii pogosta Korpisaari nykyisen Pietarin alla Mårten Pitkä ja tytär
vuosi 1671 (no 9718 s.430->) Staffan Pitkänen Spaskii kuollut, ei löydy
vuosi 1672 Suistamo (talvikäräjät) Jöran Pitkänen puukotti Erik Hyrkaksen Loimola vävyä Erich Paasoista olkapäähän.
vuosi 1672 Inkeri Pitilega kylä Johan Pitkeinen (no 9720 s.1126->)
vuosi 1672 Inkeri Pähkinänlinnan lääni Pewurtasaari Staffan Pitkänen. Varuskunta lähellä! (no 9720 s.1126->)
vuosi 1672 Korpisaari (Pietarin alla nykyisin) Mats Pitkein, pka Henrik, tytär Leoxstieff? (no 9720 s.1141)
vuosi 1672 Inkeri Härkälä Michell Pitkainen (no 9720 s.1145->)
vuosi 1672 Spakala (Pietarin eteläpuolella) Olli Pitkänen, veli Michell, Thomas Pitkänen (no 9720 s.1152->)
vuosi 1672 Inkeri Olhovankylä Lass Pitkeinen ja pso (no 9682A)
vuosi 1672 Inkeri Deglina kylä Petter Sigfridsson Pitkänen, pojat Sigfrid ja Johan (no 9682A)
vuosi 1672 Inkeri Kåurala kylä Ante Pitkänen, pso Karin ja pka Simon (no 9682A)
vuosi 1672 Inkeri Järvisaaren pogosta Lemitsulla Jacob Pitkänen ja pka Mårten (no 9682A)
vuosi 1672 Järvisaari Oserankylä: Brusi Pentikäinen, pso Agneta Nilsiän Murtolahden sukua! (no 9682A)
vuosi 1672 Pähkinänlinnan lääni Saarenselkä Olle Pitkä (no 9720 s. 121)
vuosi 1674 (no (?)9724 s. 1039) Järvisaaren ja Spaskin pogostat Olof Pitkainen ja Thomas Pitkäinen
vuosi 1674 (no (?)9724 s. 1259->) Pähkinänlinnan lääni Paustella Jako Pitken
vuosi 1674 (no (?)9724 s. 1275) Korpiselän pogosta Wittelotitza Jacob Pitkenen (s.1275)
vuosi 1674 (no 9724(?) s.1293) Korpisaari Matz Pitkein, yhtiömies Henrik, Pörwessare Staffan Pitket
vuosi 1674 (9724(?) s.1302->) Inkeri Perina nurma Olle Pitken ja veli Michell, Thomas Pitken ja veli Matte
vuosi 1674 (9724(?) s.1317->) Inkeri Pulkalla kylä Grels Pitken
vuosi 1675 13. lokakuuta sattui voimakas Nevajoen tulva. Alavien saarten ja rantojen asukkaat menettivät paljon karjaa, heinää, pellonaitoja ja viljaa.
Eräs tulvasta kärsinyt oli Perosinassa asunut Staffan Matson Pitkein, joka menetti 2 sikaansa. Nevajoen Korpisaaressa asunut Mårten Pitkänen
menetti kaikki pellonaitansa ja heinänsä sekä puolet viljasadostaan.Tulvavahinkoja selvitettiin Nyenin (Nevanlinnan) käräjillä 28. marraskuuta 1676.
vuosi 1675? (no 9163 s.263->) Juuka Per Pitkänen
vuosi 1675 (no 9726 s.1668) Järvisaaren pogosta Perina nurma Olli Pittken ja veli Michel, Thomas Pitken ja veli Mats
vuosi 1676 (no 8678 s.948) Sääminki Pitkälä: Mats Michelsson Pitkänen, Haapalahti Anders Johansson Pitkänen, sotilasmanttaalit
vuosi 1676 (no 8678 s.975) Savon uusi kaupunki: Anders Pitkänen. Paikka Sulkavan jälkeen!
vuosi 1677 (no 8683 s.332) Pohl Pitkänen Jorois Katisenlax
vuosi 1677 (no 9731)
Pähkinänlinnan lääni Pafwilla: Jacob Pitkeinen (s.1334->)
Korpisaari : Mats Pitkänen (vanha))
Langisoffwa Sigfrid Pitkänen (s.2471->)
Päränurmi Olle Pitkeinen ja veli Michell Järvisaaren pogosta (s.3480)
Koivusaari Mårten Pikänen ja Jacob Leijo Spaskii pogosta (s.2561->)
Perwosaari Staphan Pitkänen ja Petter Pentikäinen ym. (2503)
Coselz Cova Tyni Pitkäinen
Handkova Örian Pitkänen
Markova Jacob Pitkänen
Metsäpirtti Christer Pitkänen
Kerkin Mats Pitkänen Ingris pogosta (s.200->)
Kertalo Mats Pitkänen (s.2495->
Pullkala Grels Pitkänen (s.2495->
Korpisaari (nykyinen Pietari) Mårten Pitkänen Spaski pogosta (2499->)
vuosi 1677 (no 9172 s.371) Polvijärvi Pehr Pitkänen
vuosi 1677 (no 9731 s.1334) Pähkinänlinna Pafwilla Jacob Pitkänen
vuosi 1677 (no 9731 s.1334->) Korpissaari (nykyinen Pietari) < Mats Pitkänen (vanha)
vuosi 1677 (no 9731 s.1334->) Loppis pogosta Guja Bårka Ante Pitkänen, Simon Pitkänen
vuosi 1678 jossakin Inkerissä Mikita Pitkäne, Jacob Pitkänen (s.134)
vuosi 1678 (no 9735 s.189->) Järvisaaren pogosta Markova Jacob Pitkein, Cosebeora Tyni Pitkein
vuosi 1678 (no 9735 s.135>) Waditza Mikita Pitkein ja pka Mauno, Jacob Pitkein
vuosi 1678 (no 9735 s.168>) Korpiselän pogosta Pytinova Jacob Pitkein
vuosi 1678 (no 9735 s.168>) Korpiselän pogosta Pytinova
vuosi 1678 (no 9735 s.211->) Korpiselän pogosta Kerkola Mats Pitkein ja pka Staffan
vuosi 1678 (no 9735 s.159->) Kuivas pogosta Judikala Ante Pitkeinen (kuollut)
vuosi 1678 (no 9735 s.139-> Korpisaari (nykyisen Pietarin alue) Mats Pitkein ja yhtiömies Heike
vuosi 1678 (no 9735 s.181-> Perwosari Stepan Pitkein ja veli Ante
vuosi 1678 (no 9735 s.185 ->) Loginnova Sigfrid Pitkeinen
vuosi 1678 (no 9735 s.190 ->) Costzcova Tyni Pitkein
vuosi 1678 (no 9735 s.185 ->) Laskela Thomas Pitkeinen, veli Mate, pka Mate (Järvisaaren pogosta)
vuosi 1678 (no 9735 s.192 ->) Markowa Jacob Pitkeinen (Järvisaaren pogosta)
vuosi 1678 (no 9735 s.212 ->) Pulkala Grels Pitkein (Järvisaaren pogosta)
vuosi 1678 Sakkola Johan Pitkänen
vuosi 1678 Uusikirkko Pitkälä Hans Pitkänen
1678 sotilaskirjoja Pohjois-Savosta
Vuosi 1678 (no 9735 s.1328) eversi Anders Muncki rykmentti mm Olof Olofsson Niskanen ilmeisesti Pielavedeltä ja
Påhl Johansson Wäisänen ehkä Lapinladelta
Vuosi 1678 (no 9735 s.1350)kapteeni Jägerhornin komppania Olof Jöransso Pitkäinen,sotilaita yleensä Etelä-Savosta.
Vuosi 1678 (no 9735 s.1388) eversti Munckin rykmentti sotilaita Pohjois-Savosta mm. Nilsiästä Anders Anders Lintunen,
ehkä Rissalasta Pohl Andersson Rissanen. Myös Staffan Andersson Pirinen oli Nilsiästä tai Rantasalmelta.
Vuosi 1678 (no 9735 s.1315)Nyenissä (Nevanlinna) kapteeni Gustaff Larssonin kompaniassa palvelivat kuopiolaiset Anders Pehrsson
Julkuinen ja Johan Pehrsson Julkuinen, sekä maaninkalainen Philiph Philipsson Haloinen sekä Henrik Henriksson Koljoinen ilmeisesti Iisalmesta.
Vuosi 1678 (no 9735 s.1445->) mainitaan myös sotilaiden kotipaikat. Leppävirralta olivat Erik Tuppurainen, Henri Henriksson Räisäinen Osmajärvi ja
Jöran Henriksson Pitkeinen Saahkarlahti. Kuopiosta mainitaan Henrik Henriksson Ruuskanen Sänkimäki, Anders Ollsson Jalkanen Murtolahdesta ilmeisesti
jonkun pelonniemeläisen palkkamies, Anders Anders Lindunen Nilsiä naapurin Johan Anders Luttisen sotamies, Lars Sihvonen wästinniemeläisen
Olof Larsson Wartiaisen palkkaamana.
vuosi 1679 (no 8687 s.941->) Leppävirta Kurolanlahti 2 Kaspar Larsson Pitkänen ja pso
vuosi 1679 (8687 s.941->) Leppävirta nimismiehen tila (ehkä Varkaus) 5 Johan Pitkänen ja pso, veli Jöran ja pso, veli Mattsin pso
vuosi 1679(?) (no 8678 s.975) Savon uusi kaupunki ! (Savonlinna?) mm. Anders Pitkänen
vuosi 1679 (GG.2 syyskäräjät s.892) Karjala Impilahti Simena: Jöran Pitkenen
vuosi 1680 (no 8689)
vuosi 1681 (no 9739 s.149->) Duderhost pogosta Pavilaiskylä Mikita ja Jacob Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 s.413->) Kronoborg Laswajärvi Grels Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739 s.470) Sortavala Mägisalo Anders Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739 s.517->) Sortavala Migislo Petter Pitkein ja Anders Pitkein. Oli myös Pittkäläkylä!
vuosi 1681 (GG.3 syyskäräjät s.555) Sortavala lautamies Peter Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739 s.520->) Kiteen pogosta Matkaselkä Mats Pitkeinen
vuosi 1681 (no 9739 s.520-> Kiteen pogosta Kantama Lars Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 s.555->) Tohmajärven pogosta Rigalla Bertill Pytkein
vuosi 1681 (no 9739 s.599->) Liperin pogosta Hernevaara Heike Pitken
vuosi 1681 (no 9739 s.599->) Liperin pogosta Sotkuma Jöran Pitken
vuosi 1681 (no 9739 s.599->) Liperin pogosta Männivaara Thomas ja Suni Pitken
vuosi 1681 (no 9739 s.599->) Liperipogosta Lehmonaho Christer Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 649->) Salmin pogosta Mantsinsaari: Iwan Tammipää
vuosi 1681 (no 9739 s.638->) Suistamo pogosta Luppsil(?) Jöran Pitkein, Henrik Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 s.638->) Suistamo pogosta Honocå(?) Olof ja Mats Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 s.638->) Suistamo Laitilla Petter ja Morten Pitkein
vuosi 1681 (no 9739 649->) Suistamon pogosta Lopposilta: Jöran Pitkänen, Johan Pitkänen ja Henrik Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739 649->) Salmi Kirkkojoki Iwan Pitkä
vuosi 1681 (no 9739 s.651->) Suistamo Allatus Johan Russa Pitke
vuosi 1681 (no 9739 651->) Suistamo? Honuka Matte Pitkänen (Impilahden lähellä)
vuosi 1681 (no 9739 651->) Summero(?) Henrik Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739?9731 s. 2478->) Pähkinänlinna Hangro Örian Pitkein, Markova Jacob Pitkein
vuosi 1681 (no 9739?9731 s.2418) Pähkinänlinna Metsäpirtti Christer Pitkein, Peränurma Olle Pitkein ja veli Michell
vuosi 1681 (no 9739?9731 s.2495->) Ingris pogosta Kertala Mats Pitkänen, Pullkala Grels Pitkänen
vuosi 1681 (no 9739?9731 s.2418) Spaski pogosta Korpisaari Morten Pitkein (nykyisen Pietarin alue)
vuosi 1681 ->(no 9739 s.149->) Pähkinänlinna Duderhost pogosta Paavilaiskylä Mikita ja Jacob Pitkenen
vuosi 1681 ->(no 9739 s.176->) Pähkinänlinna Pulkalla Grels Pitkänen
vuosi 1681 ->(no 9739 s.190->) Pähkinänlinna Kuivas pogosta Pytinova Jacob Pitkänen
vuosi 1681 ->(no 9739 s.410->) Kronoborgin lääni Laswajärvi Grels Pitkänen
vuosi 1681 ->(no 9739 s.454->) Sortavala Mäkisalo Anders Pitkänen Kronoborgin lääni
vuosi 1681 (GG.3 s.623 ->) Sortavala talonpoika Bertell Pittkenen, myös Mta Pustinen, Anders Läskinen ja Anders Hämäläinen.
vuosi 1681 (no 8690 s.319) Muolaa Walkiamatka(?) Simon Pitkein
vuosi 1681 (no 8690 s.330) Kivennapa Käckola Johan Pitkänen, Morten Pitkein, Sigfrid Jöransson ja Pehr Larsson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.346) Uusikirkko Pitkälä Henrik Pitkeinen
vuosi 1681 (no 8690 s.629->) Kerimäki Hapalahti Peder Jonsson Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741) Kaprio Suomenlahden eteläranta
vuosi 1682 (no 9741) Selza kylä Lari Paskabardo
vuosi 1682 (no 9741) Pähkinänlinnan lääni
vuosi 1682 (no 9741) Tavilaisi: Mikita Pitke, Jacob Pitke, Inka ja Carin (s.233)
vuosi 1682 (no 974 (s.270) Korboselskin pogosta Titinen: Jacob Pitken
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Handron Örian Pitken
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Kostekova Tyni Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta MujaGorka Simon Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta MeeSadvon Jacob Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Markova Jacob Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Osere (Järvi) Miko Pitken , Bertel Pendikäinen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Metsäpirtti Christer Pitkenen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Penno huma(?) Olle Pitkanen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaaren pogosta Sereda Thomas Pitkänen ja veli Mats
vuosi 1682 (GG.2 s.336) Kurkijoki Soroila Mats Christersson Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.681->) Sortavala Mäkisalo: Petter ja Anders Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.681->) Kuokaniemi: Olof ; Påhl ja Bengt Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.681->) Pitkälässä ei enää asunut Pitkäsia!
vuosi 1682 (no 9741) Juuka Pehr Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Hernevaara Heike ja Petter Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Wattovaara Johan Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Mounivaara: Suni ja Thomas Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741) Juuka Vaikko Suni Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.233) Pähkinänlinna Havilaisi Mikita Pitkein, Jacob Pitkein ja tytär Karin
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaari Habdrova Örian Pitänen, Kosetkova Tyni Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaari MujaGorka Simon Pitkän, Mujesadvon Jacob Pitkän
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaari Markova Jacob Pitken, Osere Miko Pitken
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaari Metsäpirtti Christer Pitken, Pennonurmo Olle Pitken
vuosi 1682 (no 9741 s.316->) Järvisaari Serednurma Thomas Pitkein ja veli Mats
vuosi 1682 (no 9741 s.681->) Sortavala Mägisalo Petter ja Anders Pitkein
vuosi 1682 (no 9741 s.681->) Sortavala Kuovaniemi Olof, Påhl ja Bengt Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.694->) Juuka Vaikko Suni Pitkänen, Juuka Pehr Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Hernevaara Heike ja Petter Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Wattovaara Johan Pitkänen, Mounivaara Suni ja Thomas Pitkänen
vuosi 1682 (no 9741 s.719->) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
vuosi 1682 (GG.2 8.3.1682 s.298) Sortavala lautamies Peter Pitkänen, useita vuosia
vuosi 1682 (GG.2 syyskäräjät s.293) Pielisjärvi Sigfrid Pitkänen (kauppa)matkoja Pohjanmaalle
vuosi 1682 (GG.2 s.336) Kurkijoki Soroila Mats Christersson Pitkänen
vuosi 1684 (GG.3 s.102) Sortavala lautamies Peter Pitkänen
vuosi 1684 (GG.4 käräjien rekisteri s.277->) Pielisjärvi Sigfrid Sunisson Pitkäin sakot 3 daler
vuosi 1684 (GG.4 käräjien rekisteri s.277->) ei paikkaa: Henrik Pitkä, ... , Påhl Pitkäin
vuosi 1685 (no 8684 s.326) Kivennapa Käckola Johan Pitkeinen
vuosi 1685 (no 8684 s.348) Uusikirkko Pitkälä Henrik Pitkäinen
vuosi 1685 (GG.4 kesäkäräjät s.179-> Rautu - Sackola Haiterma -> Olli Pitkein
uosi 1686 (GG.5 talvikäräjät s.44->) Salmi lautamies Ma .. Pitkelein
vuosi 1688 (no 9758 s.603->) Ingris pogosta Kevoskina Olle Pitkäen, Pohl (?Pehr) Andersson Pitkänen, Joran Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.612->) Ingris pogosta Copsilka Bertell ja Heik Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.603->) Sortavala Mägisalo Peter Pitkänen, Waherlahti Lars Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.792->) Tohmajärvi Rigolla Bertill Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.806->) Suistamo Leppasilta JöranPitkänen, Honom Mats Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.825->) Joukio Kirjavala Michell Pitkänen, Honga Anders Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.806->) Uukuniemi Ristlax Suni Pitkänen, Paigejärvi Christer Pitkänen
vuosi 1688 (no 9758 s.809->) Suistamo Leppäsilta Jöran Pitkanen, Honolm Mats Pitkänen
vuosi 1689 (GG.8 s.55) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
vuosi 1694 ja 1695 (GG.13 s.53) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
vuosi 1694 (kesäkäräjät) Rantasalmi pappilan torppa Petter Pitkänen.
vuosi 1695 Inkeri Cawilahden kylä (s.605) Anders Pittkainen ja pso, veljenpoika Johan ja pso. Lähellä (s.662) sijaitsi Paskalla kylä.
vuosi 1695 (no 9786 s.1096) Käkisalmen lääni ja Inkeri
vuosi 1695 (no 9786 s.1096) Impilahti - Kerisyriä Jöran Thomas ja Sigfrid Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1078) Sortavala Jacob Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1034) Liperi Tudjunniemi Henrik Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1035) Liperi Sotkuma Johan Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1036) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.918->) Uukuniemi Kiislax Suni Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.921->) Jaakimanvaara Åppåla Lars Pitkänen, Olli Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1051>) Tohmajärvi Wärtsilä -> Bertell Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1058->) Liperi Hernevaara Henrik Pitkänen
vuosi 1695 (no 9786 s.1058>) Liperi Sotkuma Johan Pitkänen
vuosi 1695 Käkisalmi musketööri Lars Pitkänen
vuosi 1696 (no 9790 s.899) Tervajärvi Mårten Pitkänen, Daniel Pitkänen
vuosi 1696 (no 9790 s.904) Jaakimanvaara Åppåla Olli Pitkänen (s.904->)
vuosi 1696 (no 9790 s.919 ) Räisälä Hauta ??? Simon Pitkänen (s.919->)
vuosi 1696 (no 9790 s.946) Sakkola Wielax Petter Pitkänen (s.946->)
Jvuosi 1696 (no 9790 s.1054) uuka Vaikko Sven Pitkänen (s.1054->)
vuosi 1696 (no 9790 s.1058) Liperi Hernevaara Heike Pitkänen. Oli nälkäkapina. Karanneita.
vuosi 1696 (no 9790 s.1059->) Liperi Sotkuma Johan Pitkänen kerjuulla
vuosi 1696 (no 9790 s.1059->) Liperi Lehmonaho Christer Pitkänen
Asiakirjan loppuun kirjattu: 19. Feb. 1697
"Näiden vaikeiden aikojen takia ja talonpoikien pakenemisen ja heidän tekemien ryöväysten jälkeen".
Liperinkartano ryöstettiin.
vuosi 1696 (no 9790 s.1082) Wärtsilä Osikylä(?) Samuel Pitkänen ei voi maksaa verojaan (s.1082->)
vuosi 1696 (no 9790 s.1084->) Tohmajärvi Bygolla (?) Bertell Pitkänen (s.1084->)
vuosi 1696 (no 9790 s.1109) Suistamo Hunulia(?) Sigfrid Pitkänen, Thomas Pitkänen
vuosi 1696 (no 9790 s.1116->) Suistamo Kopposilta Jöran Pitkänen. Paljon karanneita!
vuosi 1696 (no 9790 s.1128->) Sortavala Ruokoniemi Bengt Pitkäinen
vuosi 1696 (no 9790 s.1134->) Sortavala Kokaniemi Jacob Pitkäinen
Veronmaksajat viljoinen ja omaisuuksineen kuuluu olevan metsissä ja vieraissa kylissä (s.19).
Kasket jääneet kylvämättä. Sateiset ilmat. Myös hyvästä siemenviljasta puute.
Polvijärvi Petter Pitkäsen poika (s.43->) Kartanoiden ryöstäjiä ammuttu. Ruumiit risuilla peitetty (s.63->). Pitkä juttu.
vuosi 1696 varuskuntia
vuosi 1696 (no 9791 s.2686->) Pähkinänlinna Laatokan etelärannalla Johan Pitkänen kapteeni Wolffin alainen
vuosi 1696 (no 9791 s.2826->) Narva eversti Aminoffin alainen Henrik Pitkänen(s.2826->)
vuosi 1696 (no 9791 s.2826->) Narva eversti Zacharias Aminoffin alainen Henrik Pitkänen(s.2826->)
vuosi 1696 (no 9791 s.26828->) Narva eversti Aminoffin alainen Eskell Pitkänen(s.2828->) Kuopio- Iisalmi mm.
vuosi 1696 (no 9791 s.2852>) Narva eversti Aminoffin Lifs komppania Jöran Jöransson Pitkänen(s.2852->) Kuopio- Iisalmi mm.
vuosi 1696 (no 9791 s.2858->) Narva eversti Aminoffin rykmentti Jöns Pitkänen Kuopio- Iisalmi mm.
vuosi 1697 (GG.15 oikeuden pöytäkirjat) Karjala nälkävuosien levottomuuksia ja kapinoita mm. (laajoja selityksiä).
(s.43 ->) Juuka Vaikko Suni Pitkänen (ollut "ryöväämässä?"), pka ja tämän pso
, samoin Polvijärvi Petter Pitkäsnen poika
vuosi 1697 (GG.15 oikeuden pöytäkirjat kk 1697 s.221) Impilahti ja Sakkola: Jöran Pitkänen
Karjalaa
vuosi 1703 (no 8736 s. 2691) Kächrola(?) Johan Pitkänen Karjalaa!
vuosi 1724 (no 9807 s.81->) Sakkola Wiixanlahti: Peter Pitkänen, pojat Gabriel, Petter ja Mats
vuosi 1724 (no 9807 s.135->) Kurkijoki Saris: Lars ja Anders Pitkänen
Honga: Carl Pitkänen
vuosi 1724 (no 9807 s.499->) Pälkjärvi Jöran ja Nils Pitkänen
Kurenranta Mats Pitkänen
Sovari useita Pitkäsiä!
vuosi 1709 Liperi Sotkuma Johan Pitkänen (kevätkäräjät s.73), sotilaita Käkisalmi mm. Sven Pitkänen Ristlax. Vihollisen invaasio Sortavalaan!
vuosi 1709 Wärtsilä Anders Pitkänen. Väkeä marssinut Venäjälle ja palannut. Jollain musketti. Vihollinen maaliskuussa 1708 Ilomantsiin
vuosi 1702 Rautu lautamies Sven Pitkänen (GG.21 s.83)
vuosi 1707 Sortavala ja Suistamo lautamies Petter Pitkänen ? Ruholansaari
vuosi 1689 (no 9762 s. 1046 ja s.1107) Sortavala Mockaniemi Jacob Pitkänen, karannut Michel Pitkänen
vuosi 1683 (s.607->) Commitsowa Sigfrid Pitkänen ja Jacolla: Michel Pitkänen
vuosi 1683 Metsäpirtti (Laatokasta etelään) Christer Pitkänen (s.627), Pärninurm Olof Pitkänen ja poika Johan (s.627->)
vuosi 1683 (s.627->) Serednanurmi: Thomas Pitkänen, veljet Mats ja Michel sekä Johan
vuosi 1683 (s.627->) Maiagores: Simon Pitkänen, Jacob Pitkänen, Muilasaduol(?) Anders Pitkänen ja veli Johan
vuosi 1683 (s.927->) Saresma Grels Pitkänen, Honga: Anders Pitkänen.
Uukuniemen pogosta 1683 (alkaa s.927):
vuosi 1683 Ristlax: Lars ja Suni Pitkänen, (?) Palgjärvi : Crister Pitkänen
vuosi 1683 (s.930->) Kronoborg Tervajärvi: Daniel Pitkänen
vuosi 1683 (s.953->) Käkisalmen lähellä Noisniemi ja Hapavass Jöran Pitkänen
vuosi 1683 (s.1046) Kokkoniemi Jacob Pitkänen Käkisalmen omistuksia?
vuosi 1685 (no 8694 s. 326) Kivennapa Keckola Johan Pitkänen. Myös kylä Hölmölä Ruokoladella !
vuosi 1685 (no 8694 s. 348) Uusikirkko Pitkälä: Henrik Pitkänen
vuosi 1688 (no 8698 s.1048->) Wesulax Vehmaa Mårten Pitkeinen
vuosi 1692 (no 8706 s.143) Savitaival Pajulahti Eskel Pitkänen
vuosi 1692 (no 8706 s.385) Kivennapa Mårten Pitkänen
vuosi 1694 (no 6782 s.42->) everstiluutnantti Aminoffin tila Pläskowitz Havika: Ante Pitkänen (ammatti joku purjeeseen viittaava sana)
vuosi 1694 (no 6782 s.238->) Kaprio Sornava ratsumies Wålter Pitkäsen vaimo, staarosta Mats Lihapää! Paikka Pillulla!
vuosi 1694? (no 6782 s.536->) Pähkinänlinnan lääni Mickola: Lars Pitkäin Hittola (?Hiitola) Jören, Anders ja Johan Pitkain. Paikka Haisiwaise
vuosi 1694 (no 6782 s.351->) Kaprio (Narvasta itään) Pustamersia Jacob Pittke
Nykyisen Pietarin alueen Nevajoen saaria: Koivusaari, Jänissaari, Korpisaari, Kivisaari ja Hirvisaari.
Jänissaarella ensimmäiset rakennukset: Pietari - Paavali linnoitus heti vuoden 1700 jälkeen
vuosi 1694 (no 6782 s.549->) Korpisaaressa asui: Jöns Hendersson Pitkäin. Myös Marte Pitkänen!
vuosi 1694 (no 6782 s.576 (?569)->) Pähkinänlinnan varuskunta ja sen lähialue Longitzoma : Thomas Pitkänen
1694 (no 6782 s.576 (?569)->) Commitzoma: Sigfred Pitkäin
vuosi 1594 (no 6782 s.238->) Handrona Jöran Pitkäin ja poika Erik, veli Bengt ja poika Mats sekä tytär Maria
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Pähkinänlinnan lääniä? Seredna Thomas Pitkäin, Johan Pitkäin, veli Mats ja pso Maria, Matsin poika Bertill
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Jaskella(?) Michel Pitkuinen
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Leppäsaari, Alaskylä: Simon Pitkänen
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Itkola Olof Pitkänen, pojat Johan, Jöran ja Simon
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Moijagorsta Jacob Pitkänen, Simon Pitkänen ja Peräsaari: Anders Pitkänen
vuosi 1694 (no 6782 s.585->) Corwajoki Suosaari: Johan Pitkänen ja veli Petter
vuosi 1707 (käräjät) Sakkola lautamies Petter Pitkänen Wäxalax?
vuosi 1708 (syyskäräjät Uukuniemi s.148) lautamies Swen Pitkänen
vuosi 1708 (syyskäräjät Liperi s.170->) Henrik Pitkänen sakot 40 karoliinia, Ei ilmestynyt armeijaan (Wiipuriin ?)
vuosi 1709 (kevätkäräjät s.73->) Sotkuma Johan Pitkänen
vuosi 1709 (kevätkäräjät s.76->) Liperi Käkisalmen vauskuntaan komennettu mm. Swen Pitkänen (Ristlax?).
Vihollinen hyökännyt Sortavalaan tammikussa 1705 (s.166).
Venäjälle marssinutta apuväkeä oli palannut; mm. Anders Pitkänen (s.188->)
Siskowitzist Mårten Löyhkä
Liperin rippikirja 1700-luku
vuosi 1714 Lehmo Henrik Pitkänen
vuosi 1739 Kontilansalmi Olof Pitkänen
vuosi 1711 Kinamonsaari Anders Pitkänen
1722 Tudjunniemi Olof Pitkänen syntyi poika Olof, Sotkuma bobul Thomas Pitkänen
vuosi 1723 Oravisalo Henrik Pitkänen, vaimo Maria Kaartinen ja Olof Pitkänen
vuosi 1728 Liperi Sotkuma Thomas Pitkänen
vuosi 1755-> Liperi Hernevaara Michel Pitkänen poika Michel. Monia Pitkäsiä!
vuosi 1775 Liperi Hernevaara Michel, Mats ja Henrik Pitkänen (s.856->)
vuosi 1775 Liperi Sivakkavaara Mats Pitkänen
vuosi 1776 (sk Liperi s.77) Viitaniemi Anders Pitkänen ja Juankosken ruukin mies Pohl Pitkänen 1 kappa suolaa
vuosi 1776 Liperi (tk §11) Hernevaara Mats Pitkänen, myös Michel Pitkänen
vuosi 1780 Liperi (käräjät §165) Sysmä Johan, Gabriel ja Samuel Kuokkanen.
Se maanosa, jota kutsutaan nimellä Outokumpu
vuosi 1772 (käräjät s.19) Pielisjärvi Wuogo Mats Pitkänen ym. teiden kunnostus. Vietiin Ouluun tavaraa!
vuosi 1722 Polvijärvi Petter Pehrssson Pitkänen (s.1233)
vuosi 1723 Polvijärvi Petter Pehrssson Pitkänen (s.541)
vuosi 1723 Pielisjärvi Juuka Waicko Swen Pitkänen
vuosi 1775 Juuka Waikko Swen Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.333) Kivennapa Kärkiöla Johan ja Pehr Pitkäinen
vuosi 1681 (no 8690 s.359) Uusikirkko Pitkälä: Henrik Pitkäinen
vuosi 1682 (no 8693 s.45->) Anders Johansson Pitkänen (? Viipurinvaruskunta)
vuosi 1688 (talvikäräjät Liperi s.55) Lehmonaho Christer Pitkänen. ( Myös vuonna 1694 s.53) ja 1695 s.29)!
1776 Pielisjärvi Hankamäki B. Henrik Johansson Pitkänen tilanosto 23.9. Sigfrid Laitiselta Ylä-Luosta no 3 (tk §8).
Johan Pitkänen muutti Sänkimäestä Hankamäkeen vuonna 1749. Hänestä polveutuvat Nilsiän Valkeiskylän ja Kalliolahden Pitkäset.
vuosi 1775 (Pielisjärvi käräjät §146) Pielisenjoen sivu Joan (Michellsson?) Pitkänen.
Johanin isäksi sopiva Michell löytyy 1700 - luvun alussa. Kuitenkin Michellin isä Hans lienee ollut kotoisin Leppävirran Kurolanlahdesta!
vuosi 1701 (no 8730 s.3053->) Tavisalmi (Maaninka) Michell Pitkänen ja pso.
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->) Tavisalmi (Maaninka) 4 Michel Pitkänen ja pso, pka Johan.
vuosi 1704 (no 8739 s. 6027->) Tavisalmi (Maaninka) Michell Pitkänen 1 + 1.
vuosi 1704 (no 8739 s. 6605? ->) Tavisalmi (Maaninka) Hans Pitkänen eli Michell.
vuosi 1709 (no 8750 s.1705->) Tavisalmi henkikirja 7 Johan Pitkänen ym. , veli Lars, veli Jöns ja veli Hans
2. Varkauden Pitkäsiä
vuosi 1541 Henrik, Sigfid ja Olli Ollsson Pitkän 8 vm sekä erillään Sigfrid Pitkän
vuosi 1541 (no 6133A s.30->) Juva Joroisten IV 4. kymmenys: 8 Henrik Sigfridsson Pitkänen ja Olof Olofsson Pitkänen
vuosi 1548 (no 6147) Rantasalmi Keriharjun neljänne s 5. kym. 8 Henrik Pitkäinen
vuosi 1549 (no 6152) Hemming, Sigfrid sekä Olli Ollssson Pitkänen
vuosi 1549 10 vm Hen, Olli ja Henrik Pitkänen
vuosi 1550 Olli Pitkänen ja Henrik Pitkänen
vuosi 1554 (no 6195 s.35->) Rantasalmi Keriharju 6. kym.: 10 vm Henrik, Olli ja Hemming Pitkänen
vuosi 1555 (no 6201 s.33) Rantasalmi Keriharju 6. kym. 10 vm Henrik, Olli ja Hemming Pitkänen
vuosi 1556 (no 6215 s.23) Rantasalmi Keriharjun nelk. 6. kym. 10 vm Henrik, Olli ja Per Pitkänen
Myös Tirkosten suvun esi-isä Tirkko H. Piirainen ! (5. kym)
vuosi 1556 (no 6216 s.21->) Keriharjun neljännes 6. kym. 10 vm Henrik, Olli ja Pehr Pitkänen
Kuitenkin Henrik Ollsson ja Pehr Ollsson Pitkänen oli kirjattu 1556 Tavisalmen Savilahden neljänneskunnan 6. kymmenykseen
10 vm tilalle (työkirja no 6216 s.1->). Tämän kymmenyksen asukkaista ainakin Tilmakare oli vanha Kuopion lähellä asunut henkilö.
vuosi 1556 (no 6216 s.1->) työkirja Tavisalmi Savilahden neljännes 6. kym.
10 vm Henrik Ollsson ja Pehr Ollsson Pitkoinen! Lähellä asui mm. Tiilmakare (Riistavesi), joka oli vanha tavisalmelainen,
joten nämä Varkauden Pitkäset oli kirjattu Kuopion tienoille! He palasivat kirjoille Varkauteen.
vuosi 1557 (no 6243 s.19) syyskäräjät lautamies Pehr Pitkänen
vuosi 1557 (no 6243 s.20) Rantasalmi Putkilahden neljännes lautamies Pehr Pitkänen
vuosi 1557 (no 6243 s.24) Sääminki Haapalan neljännes Michell Pitkänen
vuosi 1557 (no 6246? s.33) Sääminki Iitlahden kym. Bentti Pitke ja Matti Pitke
vuosi 1557 (no 6246 s.24) Sääminki Iitlahden kym. Joan, Henrik ja Suni Pitkeinen
vuosi 1557 (no 6250 s.12-> ) Keriharjun IV 6. kym. 8 vm Henrik Olli ja Pehr Pitkäinen
vuosi 1557 papinverot (no 6252 s.11) Rantasalmi Tavinsalmmen kirkkopitäjä jousiluku mm.:
1 1 Henrik Pitkänen, 1 1 Powal Pitkänen, 1 1 Pehr Pitkänen, 1 1 Olli Pitkänen
vuosi 1557 (6250 verokirja ja no 6250 s. 12->) Keriharjun IV 6. kym. 6 vm Henrik Pitkäin. Olli Pitkäin ja Pehr And Pitkäin
vuosi 1557 (no 6250 s. 12->) Keriharjun IV 6.kym. 5 Poval Andersson Pitkäinen. 4 Henrik Pitkäin, 10 Pehr And Pitkäin
vuosi 1557? (no 6252) Rantasalmi lautamies Olli Pitkäinen
vuosi 1557? (6252 s.12) Varkaus Henrik, Poval, Pehr ja Olli Pitkänen
vuosi 1558 (no 6252) Tavisalmen kirkkopitäjä Warkaus 2 Henrik Pitkänen,
2 Poval Pitkänen, 2 Pehr Pitkänen, 2 Olli Pitkänen
vuosi 1558 (no 6252 s. 6->) Varkaus 6 Henrik Pitkänen, 6 Pohl Pitkänen. 12 Pehr ja Olli Pitkänen
vuosi 1559 (no 6279 s.68 ->) Varkaus 10 Henrik ja Ollof Olofsson Pitkänen
vuosi 1559 (no 6279 s.68 ->) Varkaus Henrik Pitken ja Per Kinnunen
vuosi 1558 (no 6278 s.78->) Keriharjun IV 6. kym 10 vm Henrik Joansson, Olof Olofsson ja Pehr Pitkänen, 7 vm Per Kuronen ja Henrik Pitkänen
vuosi 1559 (no 6300 s.17) Tavisalmen kirkkopitäjään kuuluvat, mutta Rantasalmen voutikunnasta:
Varkaus Henrik Pitkänen, Pohl Pitkänen, Pehr ja Olli Pitkänen
vuosi 1559 (no 6300 s.1->) Säämingin verokirja:
Iitlahden neljännes 1. kym. 7 Joan, Staffan ja Hans Pitkänen, 8 Henrik Andersson Pitkänen, Mons, Joan ja Michell Pitkänen,
Iitlahden neljännes 4. kym. 8 Lars ja Gabriel Pitkänen, lautamies Bengt Pitkänen
Haapalahden neljännes (s.18) lautamies P ? Pitkänen
Haapalahden neljännes (s.18->) 6. kym. 4 Michel Pitkänen ja Olli Turonen
vuosi 1559 (no 6303 s.56->) papinverot Tavisalmi Kuuslahti (Siilinjärvi) P. Pitkoinen, myös Toivaset)
vuosi 1561 (no 6327-29 s.12->) Varkaus: 12 vm (myös Nilsiän maat) Henrik Pitkänen, Olof Pitkänen, Pehr Pitkänen ja Pohl Pitkänen
vuosi 1564 (no 6375 s.5) Keriharjun 6. kym. 10 Per, Henrik, Olof ja Pol Pitkänen. Papinveroissa Tavisalmi!
vuosi 1564 (no 6376 s.31) Tavisalmi Saamaisten nelj. (Varkaus) Henrik, Pol, Olli ja Per Pitkänen (papinverot)
vuosi 1568 (no 6422 s.83) sakot Juva Pohl Pitkenen
vuosi 1568 (no 6424 s.15) Keriharjun neljännes 6. kym.: 5 Pehr ja Olli Pitkänen, 8 Henrik ja Pohl Pitkänen sekä Olli Ihalainen
vuosi 1570 (no 6439 s.9 -.s10) Putkilahden nelj. 6. kym.: 5 Olli Immonen ja Henrik Pitkoinen,4 Pol Pitkoinen, 5 Olli Pitkoinen (torppa) ja Pehr Pitkoinen
vuosi 1570 (no 6439 s.51->) Rantasalmi Harjuranta: 5 Olli Immonen ja Henrik Pitkänen, 5 Olli Pitkänen (torppa) ja Per Pitkänen (papinverot).
vuosi 1571 (no 6453 s.10) Harjurannan nelj. 5 Olli Hakulinen ja Henrik Pitkänen, 4 Pol Pitkänen, 5 Peder Pitkänen
vuosi 1571 (no 6455 papinvero s.24->) Varkaus Henrik Pitkeine, Pol Pitkeine, Per Pitkeine
vuosi 1571 (no 6454 s.10->) Harjuranta 5 Olli Hakulinen ja Henrik Pitkänen, 4 Pol Pitkänen, 5 Peder Pitkänen
vuosi 1571 (s.140) papinverot Kuopio Varkauden kymmenys Olof Hakulisson Pitkänen, Henrik Pitkänen, Pohl Pitkänen ja Peder Pitkänen
vuosi 1576 (no 6496 s.37->) papinverot Kuopio Keriharjun nelj. lautamies Olof Pitkänen
vuosi 1576 (no 6496 s.37->) papinverot Kuopio Rantasalmi Harjuranta 5 Olli Pitkänen, 6 Poval Pitkänen, 2 Henrik Pitkänen
vuosi 1577 (no 6504 s.22) Kuopio Jännenvirran kym. 8 Morten Kasurinen, Jacob Immonen ja Anders Nilsson Pitckeinen!?
vuosi 1580 (no 6531 s.67) Harjurannan neljännes 5 vm Olof Hansson Pitkein, 7vm Swen Pohlson Pitkein, 1 vm Swen Pitkein autio
vuosi 1576 (no 6684 s.36) Rantasalmi Morten Povalsson Pitkänen haluaa ottaa Henrik Pitkäsen 2 vm autiotilan
vuosi 1581 (no 6537 s.67) Harjuranta 5 Olof Pitkänen, 3 Suni Pitkänen (autio)
vuosi 1581 (no 6537 s.13) Keriharjun nelj. 1 Sven Pitkänen autio
vuosi 1581 (no 6537 s.67) Harjuranta 7 Swen Pohlsson Pitkäin (3 jousta), 5 Olof Hakulisson Pitkein (2 jousta)
vuosi 1582 (no 6545 s.18) Varkaus: 6 vm Olof Pitkänen, Sarkamäki (s.19) 7 vm autiona Olof Henriksson Pitkänen
vuosi 1584 (no 6560 s.25) Keriharjun nelj. 5 Olof Pitkänen, 4 Henrik Pohlsson Pitkänen,
. Sota, Joroinen lähes autio.
vuosi 1584 (no 6560 s.46) papinveroista Hosiosranta 7 Olof Hakulinpoika Pitkänen
vuosi 1584 (no 6560 s.3) Rantasalmi Hosiosranta 7 Olof Hakulisson Pitkänen
vuosi 1584 (no 6560 s.12) Säämingin neljännes lautamies Jöns Michellsson Pitkeinen, Kokonsari 10 Juan Pitkeinen.
vuosi 1584 (no 6560 s.38) Suni Pitkänen Rantasalmi 1 mk, viljelevät maata "kykynsä mukaan"
vuosi 1584 (no 6556 s.16) Savonlinnan väkeä: (kalastajia 2 ?!) Michell Pitkänen, Mats Pitkänen ja Sven Pitkänen
vuosi 1585 (no 6567 s.13) Keriharju Hosiosranta 7 Olof Hakulisson Pitkeinen
vuosi 1585 (no 6567 s.20) manttaalit Keriharju 5 Olof Pitkoinen
Hosiosranta 7 Olof Hakulisson Pitkänen (s.14), papinverot Hosiosranta 7 Olof Hakulisson Pitkänen (s.46)
vuosi 1585 (no 6567 s.25->) sakot Henrik Jönsson Pitkeinen
vuosi 1586 (no 6575 veromanttaalit s.25) Keriharjun IV (autio) 7 Poval Pitkänen, 5 Olli Pitkänen, 8 Jöns Pitkänen ja Per Tolonen
vuosi1586 (no 6576 s.12) Hosiosranta 2 Suni Pohlsson Pitkänen (papinvero), 8 vm Suni Pohlsson Pitkänen (maavero s.10->)
vuosi 1587 (no 6585 s.8) Hosiosranta 8 Suni Pohlsson Pitkänen autio
vuosi 1587 (no 6585 s.58 ->) papinverot Hosiosranta: 8 Suni Pitkänen, Lauri Tirckonen ja Olof Sorsanen
vuosi 1588 (no 6592 s.23->) Keriharjun neljännes Hosiosranta 8 Suni Pitkänen
vuosi 1588 (no 6592 s.79-> Hosiosranta: 8 Suni Pitkänen, Lars Mickonen ja Olof Sorsa (papin manttaalit).
Kuopion pappi valittaa ryssien hyökäystä, murhia, polttoja ja ryöväämisiä (s.92).
vuosi 1589 (no 6600) s.5) Harjuranta 4 Suni Pitkänen, 5 Pehr Pitkänen ja Olof Pitkänen kokonaan autio
vuosi 1589 (no 6600 s.15) Heinävesi 7 Anders ja Per Pitkänen, 4 Per ja Henrik Pustinen
vu
vuosi 1590 (no 6609 s.5 ->) Varkaus 8 Joan Henriksson Pitkänen
vuosi 1590 (no 6609 s.41 ->) papinverot Sääminki Kosolan kym.: 7 Simo Ollsson ja Suni Pitkeinen
vuosi 1590 (no 6609 s.59 ->) papinverot Varkaus 8 Suni Pitkänen ja Pol Sorsanen. Papin mukaan katovuosi: "stor oår ...", kurjuus ja köyhyys
vuosi 1590 (no 6606 s.41->) Sääminki Kosolan kym. papinverot 7 Simon Ollsson ja Suni Pitkeinen
vuosi 1591 (no 6616 s.11 ->) Harjuranta 5 Pehr ja Olof Pitkänen koko seutu autiona. Lisäksi "stor oår",
vuosi 1592 (no 6621 s.19) Harjurannan neljännes 3 Pehr ja Olof Pitkänen autio
vuosi 1593 (no 6628 s.57) 3 vm Olof Pitkäinen, 3 vm Per Pitkäinen
Täyssinänrauha solimittiin 1595
vuosi 1598 (no 6662 s.20) Harjumaan neljännes 4 Suni ja Olof Pitkänen
Papinveroissa (s.54) 9 Suni, Olof ja Jöns Pitkänen
vuosi 1599 (no 6606 s.5) Harjuranta (autio nuijasota) 5 Pehr Pitkänen ja Olof Pitkänen
vuosi 1599 (no 6606 s.15) Heinävesi 7 Anders ja Pehr Pitkänen, Henrik ja Joan Puustin, 4 Per Pustin ym.
vuosi 1600 (no 6680 s. 23) Rantasalmen neljännes Harjumaa kym. :
5 Jöns Pitkänen ja Olli Hakulinpoika, 5 Suni Pitkänen, Henrik Tarpiainen ym. , kurjuuden takia 2 1/3 autioina.
2 Suni Pitkänen kokonaan autio kurjuuden takia.
vuosi 1600 (no 6680 s.12) Varkaus 9 Suni Pitkänen
Keriharjun IV Rantasalmi lautamies Jöns Pitkänen, Varkaus 9 vm Suni Pitkänen.
vuosi 1600 (no 6696 s.67->) papinveroissa mainitaan Varkaus 7 Suni, Olof ja Jöns Pitkänen.
vuosi 1601 (no 6681?) Suni Pitkäselle kirjattu 4 lehmää, 5 lammasta, 1 sika, 1 tamma, 1 vuohi. Kylvö 3,5 span (yli 3 hl). Yleensä määriä pienennetty!
vuosi 1602 (no 6690 s.46) Varkaus 10 vm Suni, Olof ja Jöns Pitkänen, lautamies Suni (s.86)
vuosi 1603 (no 6696 s.1) veromanttaalit Rantasalmi: Lautamies Suni Pitkänen. Talonpoikia Suni ja Olof Pitkänen
vuosi 1607 (no 6724 s.10->) Joan Pitkänen karannut Venäjälle
eli Käkisalmen lääniin. Käkisalmi oli Ruotsin hallussa lähes 20 vuotta vuoteen n. 1598 asti.
vuosi 1607 (no 6725 s.241) Warkaus: 10 Suni, Olof ja Jöns Pitkänen. 4 vm autiona ilmeisesti ainakin Sänkimäki
vuosi 1606 (no 6717 s.43) Varkaus Suni Pitkänen 2 miestä ja 2 vaimoa, Jöns ja Olof Pitkänen ja 1 pso
vuosi 1608 (no 6734 s.16) Varkaus maakirjat 5 vm Olof ja Jöns Pitkänen, 9 vm Suni Pitkänen
vuosi 1610 (no 6747 s.14) Jöns Pitkänen (2,5 vm ) ja Sigfrid Ollsson Pitkänen (2,5 vm)
vuosi 1610 -11 (no 6752 s.15->) Varkaus 5 Jöns ja Olof Pitkänen, 2 Suni Pitkänen
vuosi 1610 -11 Varkaus huonekunnat: Suni Pitkänen ja veli , Sigfrid Olsson Pitkänen ja veli
Tähän aikaan Jacob De la Gardie valtasi Käkisalmen ja pohjoiskarjalaiset hyökkäsivät Kuopioon ja Riistavedelle. Väkeä karkasi
vallatulle alueelle. Kuopion kirkkoherra valittaa vahingoista, joita ryssät olivat tehneet. Polttaneet ja ryöstäneet.
Talonpoikien pitäisi rakentaa uudelleen kirkko ja pappila. Päiväys 27 Jan 1603. Kirkonkellokin oli ryöstetty
vuosi 1613 -14 (no 6762 s.3->) maakirjat Rantasalmi Keriharju 1/4 Olof Pitkänen, 1 1/2 Jöns Pitkänen
vuosi 1613 -14 (no 6762 s.42->) autiona Rantasalmi Eric Pitkeinen 1 1/2, Jöns Pitkeinen 1
vuosi 1610 - 11 (no 6752 s.18) Varkaus lautamies Jöns Pitkänen, 5 vm Jöns ja Olof Pitkänen, erillään Sven Pitkänen
vuosi 1613-14 (no 6763 s.1->) Rantasalmi Keriharjun neljännes
4 vm Suni Pitkänen, 1/2 vm Olof Pitkänen, 1 1/2 vm Jöns Pitkänen.
Sunilla sotilaiden vapaus (s.8). Palkkasi sotilaan.
vuosi 1614 Savonlinnan kalastajia Pohjois-Savo:
Mats Komonen, Per Toivanen, Lauri Wiisansson, Lauri Pitkänen, Klemet Moilanen.
Muita linnan kalastajia (no 6745 s.55):
Anders Komonen, Staffan Pitkänen, Mats Muuckonen, Anders Sallinen, Jöns Mähönen, Mons Monsson,
Mats Henriksson Kaickonen, Olof Lauckanen, Per Henrikson Muuckonen ja Mats Andersson Tynckynen.
Vuonna 1615 Maaningan Viannolla kalasti Per Keifwainen, Riistajärvellä Olof Henriksson ja Lapinlahdella Lars Wiesuinen.
vuosi 1615 -16 (no 6772 maakirjat s.4) Keriharjun nelj. Varkaus: 1,5 Jöns Pitkänen, 1/2 Olof Pitkänen, 1 Suni ja Henrik Pitkänen, joilla autiona oli 5 vm (ryssinen hyökkäys vuonna 1611)
vuosi 1616 – 17 (no 6775 s.8) Keriharjun neljännes Poval Pitkänen ja yhtiömies Nissinen, Jöns ja Henrik Pitkänen, Sigfrid Pitkänen ja yhtiömies Koponen
Stålbovanrauha solimittiin 1617 Raja siirtyi kauas itää. Käkisalmi ja Inkeri saatiin.
vuosi 1616 (no 6772 s.25->) Rantasalmi (Varkaus) Jöns, Olof, Suni ja Henrik Pitkänen
vuosi 1620 (no 6788A s.3->) vero Varkaus Suni Pitkänen 1 hevonen, 2 lehmää, 1 vuohi, 1 pukki, 4 lammasta, 1 sika ym.
vuosi 1623 Varkaus 2 1/4 vm Suni, 1 1/4 vm Henrik, 2 vm Jons, 3/4 vm Sigfrid , 3/4 vm Henrik Sigfridsson ja 1 1/2 vm Olof Olofsson Pitkänen
vuosi 1626 (no 6107 s.72->) Varkaus Henrik Pitkänen, Sven Pitkänen, Sigfrid Pitkänen, Jöns Jönsson Pitkänen.
Pitkäsiä vehnän viljelijöinä 2 kpl. Eräs heistä kasvatti myös tattaria.
vuosi 1631 (no 6123 s.81->) Varkaus Henrik, Sigfrid ja Johan Pitkänen, Nilsiän Sänkimäessä Henrik ja Erik Pitkänen!
vuosi 1635 (no 8547 s.53) Uusikirkko Pitkälä Svenni Pitkänen
vuosi 1635 (no 8547 s.82 ->) Varkaus 1 1/2 Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfrid Pitkänen, 1 Jöran Pitkänen
vuosi 1635 (no 8547 s.95->) Maaninkaveden kymmenys (Sänkimäki) 1/2 Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1635 (no 8549 s.31->) Kuopio karja ja kylvö Kareslax Sigfrid Pitkänen 1 lehmä, Jöns Pitkänen 1 tamma, Henrik Pitkänen
Edellä mainitut karjaluvut eivät vastaa todellisuutta!
vuosi 1635 (no 8549 s.44) Kuopio Kareslax myllytulli:
2 Henrik Pitkänen, 1 Jöns Pitkänen, 2 Sigfrid Pitkänen, 2 Olof Pitkänen, 2 Erik Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.276) Varkaus Henrik (1,5 vm), Sigfrid (1/2 vm) ja Jören Pitkänen (1 vm)
vuosi 1636 (no 8550 s.133->) Ruokolahti Hynnilä Sigfrid Andersson Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.226->) Sääminki Kosola 2,5 Michel Pitkänen, 4 Olof Pitkänen, 1 Lars Perssson Pitkänen ja Mats Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.231->) Sääminki Telalahti Per Pitkänen, 3 Anders ja Brifius Pitkänen, 2,5 Erik Pitkänen
vuosi 1589 (no 5622 s.438->) Kivennapa 1/2 Michel Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.133->) Varkaus Henrik, Sigfrid ja Jören Pitkänen
vuosi 1636 (no 8550 s.243->) Iisalmen pitjäjä Kareslax 1/2 Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfid Pitkänen
vuosi 1638 (s.545->) Varkaus henkikirja: 2 Henrik Pitkänen ja pso, 2 Jöran Pitkänen ja pso, 2 Sigfrid Pitkänen ja pso
vuosi 1638 (s.383->) Kuopio Kareslax Henrik Pitkänen, Jöns Pitkänen ja Sigfrid Pitkänen
1640 (no 8562 s.387) Varkaus rälssi: Henrik Pitkänen, Sigfrid Pitkänen ja Jöran Pitkänen
vuosi 1641 (no 8566 s.402) Varkaus Henrik, Sigfrid ja Jören Pitkänen
vuosi 1641 (no 8566 s.401->) Maakirjat Varkaus;
1 1/4 vm Henrik Pitkänen, 1/2 vm Sigfrid Pitkänen ja 1 1/2 Jöran Pitkänen (väkeä lähtenyt Nilsiään)
vuosi 1641 (no 8566 s.406>) Nilsiä Sänkimäki: 1/2 Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1641 (no 8566 s.421-> ) Nilsiä Sänkimäki Henrik Pitkänen vanha ja rampa, Erik Pitkäsen pso vanha ja sokea
vuosi 1641 (no 8566 s.424->) Leppävirta Sigfrid Pitkänen, köyhä, ei omista mitään
Nilsiä Anders Luttinen (Varkaudesta) ei omista mitään, Syväri Jöns Luckarinen pakoilee, Erik Luckarinen ei omista mitään
vuosi 1643 (no 8569 s.83) Nilsiä Saarimäki (Sänkimäki) Henrik, Jöns ja Sigfrid Pitkänen
vuosi 1644 (no 8576 s.110) Kuopio Karaslahti Pohl Pitkänen, karannut Venäjälle (Käkisalmen lääniin Säyneisiin!)
Pohl vaarassa joutua Saksan sotaan. Käkisalmen käänistä ei palautettu miehiä!
vuosi 1644 (no 8576 s.69) sakot Kuopio Sigfrid Pitkänen 1 daler
vuosi 1645 (no 8578 s.74) Kuopio Sänkimäki Henrik Pitkänen, Jöns Pitkänen, Sigfrid Pitkänen
vuosi 1646 (no 8587 s.50) Sääminki Pitkälä: Olof Pitkänen, sotaväen vero
vuosi 1646 (no 8587 s.70->) Varkaus 3 Jören Pitkänen, pso ja pka, 2 Olof Pitkänen ja pso, 2 Erik Pitkänen ja pso
vuosi 1646 (no 8587 s.70->) Varkaus Henrik Pitkänen loinen
vuosi 1646 (no 8587 s.74->) Sänkimäki 3 Pohl Henriksson Pitkänen, ja yhtiömies. tämän pso
vuosi 1646 (no 8587 s.74->) Sänkimäki 4 Jöns Pitkänen ja pso, pka
vuosi 1646 (no 8587 s.74->) Sänkimäki 4 Sigfrid Pitkänen ja pso, 2 poikaa
vuosi 1646 (no 8587 s.749->) Sänkimäki Erik Pitkänen muuttanut Varkauteen
vuosi 1646 Leppävirta (kesäkäräjät s.564->): Jöns Mähönen lyönyt Hans Pitkästä puukolla.
Kaskikiistassa mainitaan Jören, Hans ja Hans "Tasko" Pitkänen
vuosi 1648 (no 8594 s.101) Kuopio Sänkimäki 3 Jöns Pitkänen ja pso ym., 2 Olof Pitkänen ja pso, 4 Thomas Sigfidsson Pitkänen, pso ym.
vuosi 1648 (no 8594 s.108->) Lappävirta Varkaus loisia Henrik Ollsson ja Pohl Henriksson Pitkänen
vuosi 1647 (no 8592 s.111->) sotilaiden verotiloja; Pesolansalmi Sigfrid Eriksson Pitkänen eversti Tauben komp. Puumala
vuosi 1647 (no 8592 s.111->) sotilaiden verotiloja; Pitkälahti Sääminki Olof Pitkänen varusmestari Tauben komppania.
vuosi 1647 (no 8592 s.159->) Leppävirta Varkaus Pitkäset: 3 Jören, poika ja pso, 2 Sigfrid ja pso, Hans Pitkäsen vaimo
vuosi 1647 (no 8592 s.178->) Kuopio Sigfrid Pitkänen nihti Riga, Henrij Pitkänen näivetystauti, Sigfrid Pitkäsen pso halvaantunut
vuosi 1647 ehkä Rantasalmi Pesolansalmi Sigfrid Eriksson Pitkänen.
vuosi 1648 (no 8594 s.263) Kerimäki Pitkälä 4 Mats Michellsson Pitkänen, 1 Mats Pehrsson Pitkänen
vuosi 1648 (no 8594 s.263->) Sääminki Pesolansaari 2 Sigfrid Pitkänen ym. (henkivero)
vuosi 1648 (no 8594 s.263->) Sääminki Ahvenjärvi 3 Lars Pitkänen, veli ym. (henkivero)
vuosi 1648 (no 8594 s.273->) Puumala Mats Persson Pitkänen autio
vuosi 1648 (no 8594 s.108->) Varkaus Pitkäsiä: Henrik Ollsson ja Pohl Henriksson.
vuosi 1649 (no 8596 s. 914->) Varkaus henkikirja: 6 Jören Pitkänen ja pso, 2 poikaa ja näiden psot, 2 Hans Pitkänen ja pso
vuosi 1649 (no 8596 s.916->) Kuopio Sänkimäki 3 Erik Henrikson Pitkänen, pso ja piika
vuosi 1649 (no 8596 s.916->) Kuopio Sänkimäki 4 Jöns Ollsson Pitkänen, pka ym,
vuosi 1649 (no 8596 s.916->) Kuopio Sänkimäki 5 Thomas Sigfridsson Pitkänen, 2 veljeä ym.
vuosi 1649 (no 8596 s.914->) Leppävirta Varkaus 6 Jöran Pitkänen, pso, 2 pkaa ja 2 psoa
vuosi 1649 (no 8596 s.914->) Leppävirta Varkaus 2 Hans Pitkänen ja pso
Vuosi 1649 Varkaus : 1 Henrik Pitkänen huonemies
vuosi 1649 (no 8596 s.914->) Leppävirta Varkaus huonemies 1 Henrik Pitkänen
vuosi 1649 (no 8596 s.918->) Kuopio Sänkimäki Erik Henrikson Pitkänen ja veli
vuosi 1649 (no 8596 s.918->) Kuopio Sänkimäki Jöns O. Pitkänen, pka ym.
vuosi 1649 (no 8596 s.918->) Kuopio Sänkimäki Thomas Sigfridsson Pitkänen ja 2 veljeä ym.
vuosi 1649 (no 8596 s.925->) Sääminki Kus... Sigfid Pitkänen,
vuosi 1649 (no 8596 s.925->) Sääminki Hesor ... Lauri Michellsso Pitkänen,ja pso, Lars Pitkänen
vuosi 1650 (no 8598 s.776->) Sääminki 2 Sigfid Pitkänen ym. 4 Lauri Pitkänen ym.
vuosi 1650 (no 8598 s.776->) Kerimäki Pitkälä Mats Michellsson Pitkänen, tytär, Mats Pehrsson Pitkänen
vuosi 1650 (no 8600 s.828->) Kuopio Sänkimäki 3 taloa: Erik Pitkänen, Jöns Olsson Pitkänen ja Sigfrid Svensson Pitkänen
Vuonna 1650 Kuopion, Iisalmen ja Pielisjärven pitäjät kuuluivat kreivi Pehr Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan. Kreivillä oli jo 1640-luvulla
Brahenlinna Ristiinin pitäjässä. Hän rakennutti Viipuriin makasiinin verotavaroita varten. Hän perusti Pohjanmaalle Raahen kaupungin, jonne
myös tehtiin makasiineja ja tulliasema. Vuonna 1653 hän perusti kaupungit myös Kuopioon sekä Lieksaan Brahean. Ensin mainittu ei
päässyt oikein alkuunkaan mm. paikallisten asukkaiden vaststuksen takia. Brahea taru kesti noin 20 vuotta. Siellä oli asukkaita joskus noin 3o kpl
ja sen kautta tuotiin mm. kankaita ja suolaa itärajan takaa. Kreivin kuoltua verojen kerääjä Salomon Enberg osti kaupungin ja hääti sen noin 20 porvaria.
Sitten hän kynti koko kaupungin alueen sekä perusti siihen oman hovin.(vuosi 1688 (GG.7 s.71-> monia juttuja)
vuosi 1652 (no 8607 s. 1178->) Jännevirta (Kotasalmi) 2 OLof Pitkänen
vuosi 1656 kesäkuun alussa Nötheborgin (Pähkinänlinna Laatokassa) varuskunta toimi kapteeni Johan Mortensson Spiggin johtamana.
Vanha kapteeni Bölliäs oli siirretty sivuun ehkä venäläisten hyökkäyksen seurauksena. Upseeristo oli vaihtunut lähes täydellisesti.
Korpraali Johan Nilsson Pitkänen oli otettu uuteen varusmestarin toimeen.
vuosi 1666 (no 8654 s.1141->) Jorois Kotkatlahti Pohl Ollsson Pitkänen
vuosi 1666 (no 8654 s.1160->) Pitkälänniemi (Wellam Afläck) Jöns Jönsson Pitkänen, veli Mats , pks Jöns ja tytär Kaisa
vuosi 1667 (no 8656 s.1048) Jorois Kotkalahti Pohl Ollsson Pitkänen
vuosi 1667 (no 8656 s.1049) Leppävirta (Varkaus) rälssi Olli Pitkänen ja pso.
vuosi 1667 (no 8656 s.1049->) Leppävirta Sahkarlahti Henrik Jöransson Pitkänen
vuosi 1667 (no 8656 s.1049->) Leppävirta Kurolanlahti Hans (?Lars) Sigfridsson Pitkänen, Pohl Henriksson Pitkänen ja pka Henrik
vuosi 1667 (no 8656 s.1049->) Varkaus Pitkälänniemi: 8 Jöns Jönsson Pitkänen, veli Mats, pka Jöns, tyttäret Kaisa ja Anna
vuosi 1669 (no 8663 s.582->) Viipurin varuskunta Jöran Eriksson Pitkänen
vuosi 1669 (no 8663 s.772->) Jorois Kotkatlahti Påhl Ollsson Pitkänen (Katisenlahti!)!
vuosi 1669 (no 8663 s.774->) Leppävirta Sahkarlahti: 2 Lars Sigfridsson Pitkänen, 1 Henrik Jöransson Pitkänen,
4 Henrik Sigfridsson Pitkänen, pka Kasper ja tytär Kaisa,
7 Jöran Jöransson Pitkänen ja pso, veli Mats ja pso, veli Jöns ja pso, tytär Kaisa
vuosi 1676 (no 8678 s.883->) sotilaskirja Sahkarlahti Lars Pitkänen (ilmeisesti aikaisempi isäntä), rälssitalonpoika Leppävirta Olof Pitkänen
vuosi 1676 (no 8678 s.882) Varkaus Pitkälänniemi: 6 Jöns Pitkänen, veli Mats ja pso, veli Lars ja pso, veli Jören Jörensson
vuosi 1676 (no 8678 s.882) Leppävirta Saahkarlahti Jöns Henriksson Pitkänen, Kurolanlahti Påhl Pitkänen
vuosi 1676 (no 8678 s.882 ) Leppävirta Sahkarlahti Jöns Henriksson Pitkänen
vuosi 1676 (no 8678 s.882 ) Leppävirta Kurolanlahti Påål Pitkänen
vuosi 1676 (no 8678 s.882 ) Pitkälänniemi (Varkaus) 6 Jöns Pitkänen, veli Mats ja pso, veli Lars ja pso , veli Jöran Jönsson
vuosi 1679 ( no 8687 s.947) Leppävirta Kurolanlahti Kasper Larsson Pitkänen
vuosi 1679 ( no 8687 s.947) Leppävirta nimismiehen tila Johan Pitkänen ja pso, veli Jöran ja pso, veli Matsin pso
vuosi 1677 Polvijärvi Pehr Pitkänen (no 9172 s.371)
vuosi 1680 Leppävirta lautamies Pohl Pitkänen (kk 1680). Toimi pitkään tässä toimessa
vuosi 1681 (no 8690 s.615 ->) Varkaus Pitkälänniemi 1 Jöns Jöransson Pitkänen. Pitkästen naapureina Kurosia!
vuosi 1681 (no 8690 s.574-> ) Leppävirta (Varkaus) Wahtmeisterin rälssi 1 ½ Olof Pehrsson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.581-> ) Leppävirta (Varkaus) Kurolanlahti 3 ½ Henrik Sigfidsson Pitkänen, 7 Per Henriksson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.583-> ) Pitkälänniemi Varkaus 1 Jöran Jöransson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.608->) Varkaus Wachtmeisterin rälssi Olof Pehrsson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.615->)Varkaus Kurolanlahti 3,5 Hans Sigfridsson Pitkänen ja 2 Pohl Hindersson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.609->) Leppävirta Kotalahti Pehr Pohlsson Pitkänen
vuosi 1683 Pielisjärven talvikäräjillä Lieksassa selviteltiin rahakätkön kohtaloa. Sen oli löytänyt Sigfred Pitkäin elokuussa 1680.
vuosi 1685 (no 8684 s.565->) Jorois Katisenlax 1 1/4 Pohl Ollsson Pitkänen
vuosi 1685 (no 8684 s.581->) Leppävirta Kurolanlahti 3 1/2 Henrik Sigfridsson Pitkeinen ja 7 Pehr Henriksson Pitkeinen
vuosi 1685 (no 8684 s.583->) Pitkälänniemi (Varkaus) Jöran Jöransson Pitkenen
vuosi 1687 (s.544->) Jorois Katisenlahti Pohl Olsson Pitkänen
vuosi 1687 (s.557->) Varkaus Kurolanlahti Hans Sigfridsson Pitkänen, Pohl Hendersson Pitkänen
vuosi 1687 (s.557->) Leppävirta Kotalahti Per Pohlsson Pitkänen, Leppävirta Olof Persson Pitkänen
vuosi 1687 (s.557->) Leppävirta Kurolanlahti Hans Sigfridsson Pitkänen, Pohl Henriksson Pitkänen
vuosi 1687 Pitkälänniemi (Varkaus) Jören Jörensson Pitkänen
vuosi 1687 (s.544->) Jorois Katisenlax Pohl Ollsson Pitkänen
vuosi 1687 (no 8696 s.630->) Puumala Littula Henrik Pohllsson Pitkoinen, nyt Pohl
vuosi 1688 (no 8698 s.1188->):
Leppävirta Kurolanlahti (Varkaus) Kaspar Pitkänen ja pso, Henrik Påhlsson Pitkänen, pka Påhl ja pso
vuosi 1688 (no 8698 s.1188->) Varkaus Pitkälänniemi 7 Johan Pitkänen ja pso,veli Mats ja pso, veli Jöns ja pso, tytär Walborg.
vuosi 1688 (no 8698 s.1190) Joroinen Katisenlahti Pohl Pitkänen ja pso
vuosi 1690 (no 8703 s.973) Leppävirta (ja Varkaus) Sahkarila 2 Jören Pitkänen, 3 Henrik Pitkänen ja veli Jöns
vuosi 1690 (no 8703 s.973) Sahkarlahti 5 Kaspar Pitkänen ja pso, veli Johan Samuelsson, 4 Henrik Pitkänen ja veli Pohl ja pso, tytär Elin
vuosi 1690 (no 8703 s.973) Pitkälänniemi Varkaus: 5 Johan Pitkänen ja pso, vävy Mats Koponen ja tytär Ingred; 1 torp. Mats Pitkänen
vuosi 1690 (no 8703 s.1120 ->) Juva Pitkälahti Mats Pitkänen
vuosi 1690 (no 8703 s.1120 ->) Kerimäki Haapalahti Johan Pitkänen
vuosi 1697 (no 8717 (s.2112->) nälkävuosien jälkeen Leppävirta kerjäläisiä kirjattu.
Kurolanlahti (Varkaus) Pohl Pohlsson Pitkänen, veli Henrik ja pka Olof, veli Pohl,
Saahkarlahti: Jöran Hendersson Pitkänen
vuosi 1698 (00.11 s.5) talvikäräjät Leppävirta: Pitkälänniemi Johan ja Mats Pitkänen hevosten tekemä vahinko Afleckeille
vuosi 1700 (no 8727 s.2735->) Sääminki jäännösverot: Pehr Pitkänen Rigassa
vuosi 1700 (no 8727 s.2735->) Kerimäki Pitkälä jäännösverot: Petter Pitkänen kuollut nälkään
vuosi 1708 (sk Leppävirta s.170 ->) Warkaus Pirkälänniemi: Carl Pitkänen, veli Johanin leski Margaretta Pärnätär,
renki Jöran Jöransson Pitkänen Varkaudentaival torppa,
vuosi 1711 (sk Rantasalmi s.162->) Temasalo leski Anna Pitkäsen omaisuuden inventaario. Mies Henrik ?Mustonen kuollut.
kattila 3 naulaa 3 carolinia, auraraudan puolikas, arkku 2 car, keirves, sirppi ym.
vuosi 1711 (sk. Rantasalmi s.162->) Katisenlahti (Joroinen) Anna Pitkätär, poikapuoli Olof Natunen
vuosi 1711 (sk Kerimäki - Sääminki s.180->) Kerimäki Kolvoid Carin (? Carl) Pitkänen
vuosi 1711 (sk Puumala - Sulkava s.210->) Kappalainen ym. riita Michell (Olofsson) Pitkäsellä oll ollut viljaa. Sinne oli
tullut venäläisiä, jotka olivat käskeneet viedä viljan jonnekin. Ne olisivat siis tulleet "vihollisen hyödyksi". Viipurin valtauksen
1710 jälkeen alue oli vihollisen armoilla. Kerimäen ja Säämingin talvikäräjiä ei voinut pitää hyökkäyksen takia.
3. Siilinjärven Toivalan ja Nilsiän Sänkimäen Pitkäsiä
vuosi 1541 (no 6133A s.153->) Rantasalmen neljännes 6. kymmenys Suni (Sven) Pitkänen, Lars Toivanen ja Mats Hirvonen 6 vm.
Asuivat Kuopion koillispuolella Siilinjärven Toivalassa.
vuosi 1541 (no 6133A s.30->) Juva Joroisten nelj. 4. kym 8 vm Hemming Pitkänen ja Olli Ollsson Pitkänen (Varkaus)
vuosi 1543 (no 6135 s.136 ->) Puumalan nelj. Joan ja Lauri Pitke
vuosi 1548 (no 6152 s.113 ->) Siilinjärvi Toivala 4 Suni Pitkäinen, Lars Toivanen ja Mats Hirvonen
vuosi 1548 (no 6152 s.113 ->) Kaaraslahden tienoo 4 Pohl Kauppinen ja Henrik Halssinen. Näiden tilan ottivat Warkauden Pitkäset. Kauppisenjärvi!
vuosi 1550 (no 6155) Savilahden neljännes 5. kym.) Siilinjärvi Toivala 6 vm Suni Pitkäinen, Lars Toivanen ja Mats Hirvonen
Suni Pitkänen katoa noin vuonna 1553!
vuosi 1556 Työkirja (no 6216 s.1->) Tavisalmi Savilahden neljännes 6. kym.
10 vm Henrik Ollsson ja Pehr Ollsson Pitkoinen! Lähellä asui Tilmakare (Riistavesi), joka oli vanha tavisalmelainen,
joten Varkauden Pitkäset kirjattiin Kuopion lähelle! He palasivat kirjoille Varkauteen. Kuitenkin toisessa saman vuoden
luettelossa (s.21->) Keriharjun nelj. 6. kymmenys löytyvät: 10 Henrik -, Olli - ja P (er) Pitkein!
vuosi 1556 (no 6216 s.6) käräjät lautamiehet Henrik Pitkein ja Bengt Pitkeinsekä vielä Henrik ja Olli Pitkein
vuosi 1557 (no 6241 s.56 ) Tukholmaan Savonlinnasta kuivaa haukea 14 kipuntaa 9 leiviskää (noin 2 500 kg)
vuosi 1557 (no 6250 - 51? s.12->) Keriharjun neljänneskunta 5. kym. 5 Poval Andersson Pitkänen, 4 Henrik Pitkänen ja 10 Poval Andersson Pitkänen
vuosi 1557 (no 6250 - 51? s.12->) Keriharjun neljänneskunta 6. kym. 3 Pehr ja Olli Pitkainen, 3 Lars ja M Pitkanen. Lautamies Olli Pitkänen
vuosi 1557 (no 6252-53? s.12) Warkaus: Henrik, Pohl, Pehr ja Olli Pitkänen
vuosi 1559 (no 6303 s.56->) papinverot Tavisalmi Kuuslahti (Siilinjärvi) P. Pitkoinen, myös Toivaset)
vuosi 1558 (no 4974) s.15 -> Vuottolahti 1. kym Poval Pitken
vuosi 1561 (no 4978 s.4->) Oulujärvi Melalahti Lars Pitkänen. Uudisasukkaita 1550-luku.Vielä 1564 Melalahti
vuosi 1561 (no 4978 s.9->) Oulujärvi Jalanko Olof Pitkänen, Marita Ånkija!
vuosi 1565 (no 4982 s.15 ->) Melalahti Lasse Pitkeynen
Vuosi 1566 (no 4983 s.17 - >) Mellahti Pol Pitken
vuosi 1580 -81 (no 6532 s.67) Rantasalmi Harjuranta: 5 Olof Henriksson Pitkänen, 3 Suni Pitkänen autio (Venäjän sota)
vuosi 1581 (no 6537 s,34->) Rantasalmi Sarkamäki Olof Hansson Pitkänen. Pitkästen tiloja autioina (Venäjän sota)
vuosi 1682 (no 6545 s.18, s.36) Varkaus 6 Olof Pitkänen
vuosi 1682 (no 6545 s.19) Sarkamäki 7 Olof Henriksson Pitkänen autio
vuosi 1584 (no 6560 s. 25) Rantasalmi Keriharju 4 St Pohlsson Pitkänen, 8 Olof Pohlson Pitkänen (autiot)
vuosi 1584 (no 6560 s. 45) papinverot Rantasalmi Hosiosranta Haapalampi: 7 Olof Hakulisson Pitkänen
vuosi 1629 ( no 6116 s.104) Karaslahti Erik Pitkänen. Pitkäset Nilsiän Sänkimäkeen.
vuosi 1631 (no 9623 s.98) Karaslahti (Sänkimäki) 1/2 Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1633 Kaaraslahdenkylä (Sänkimäki) 1/2 vm Henrik Pitkänen 2 , 1/2 vm Sigfrid Pitkänen 2.
Olof Pitkänen 2 huonemies muutti Sänkimäestä Muuruveden Kotasalmelle; Erik Pitkänen 2,
maavero: Lars Pitkänen 1/2 vm (autio 1632 veroluettelosssa ), 1/2 vm Jöns Pitkänen.
vuosi 1633 (karja ja kylvö s.142A) Kuopio Jännevirta Sigfrig Pitkäinen tamma, lehmä ym.; kylvö 1/2 span
Henrik Pitkänen hieho, kylvö 3 kappaa, Olof Pitkänen huonemies lehmä ja vuona, ei mainita kylvöä
vuosi 1633 (karja ja kylvö s.142A) Hans Pitkänen Kuopio Jännevirta muista Pitkäsistä erillään, lehmiä 3? Muutti ehkä Kaaville!
vuosi 1633 Kasper Pitkänen (henkikirjat).
vuosi 1635 (no 8549 s.44) henkikirjat Karaslahti (Sänkimäki) Pitkäset: 2 Henrik, 2 Jöns, 2 Sigfrid, 2 Olof ja 2 Erik
vuosi 1636 maakirjat Kaaraslahti: 1/2 vm Henrik Pitkänen, 1/2 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1638 henkikirjat (Sänkimäki - Kaaralahti) 2 Henrik, 2 henkeä Sigfrid, 1 Jöns ja 1 Erik Pitkänen
vuosi 1639 karja ja kylvö Kaaraslahti (Sänkimäki) Henrik Pitkäinen, lehmä, 3 lammasta, kylvö 1 span
Morten Jöransson Pitkäinen, 2 lehmää, 2 vuonaa, kylvö 1 span
3 Sigfrid Pitkäinen, piika ym. 1 hevonen, 1 lehmä, 1 lammas, 1 porsas, kylvö 1 span, 1 Erik Pitkäsen vaimo, lehmä, lammas
vuosi 1639 (no 8560 s.363->) Sänkimäki 2 Henrik Pitkänen, 1 Mårten Jönsson Pitkänen, 1 Sigfrid Pitkänen, 2 Erik Pitkänen ja pso, Jöns Pitkänen vanha
1630-luvulla Sänkimäki luettiin usein Iisalmen pitäjään kuten Maaninkakin, mutta naapurikylän Murtolahden asukkaat kuuluivat Kuopioon.
vuosi 1641 (no 8566 s.421->) Sänkimäki Erik Pitkänen vanha ja halvaantunut, Erik Pitkänen vanha ja sokea
vuosi 1641 (no 8566 s.421->) Leppävirta 4 henkeä Sigfrid Pitkänen rutiköyhä
vuoden 1642 tietojen mukaan Henrik Pitkänen oli vanha ja halvaantunut. Pohl Pitkänen oli karannut Venäjälle eli Säyneisin?
vuosi 1643 Sänkimäki maavero: Henrik Pitkänen 1/2, Jöns Ollsson Pitkänen 1/2 ja Sigfrid Svensson Pitkänen 1/2
vuosi 1644 Sänkimäellä asuivat Henrik , Johan Olofsson ja Sigfrid Sveninpoika Pitkänen.
vuosi 1646 Sänkimäellä asuivat talolliset 3 Pohl Henriksson Pitkänen ja yhtiömies sekä tämän pso, 4 Jöns Pitkänen ja Sigfrid Pitkänen.
Sigfridillä mainitaan olleen kaksi poikaa.
Isäntä Sigfrid itse(?) lähti kuitenkin sotilaaksi Riikaan. Heikki ja Sigfrid Pitkäsen vaimot olivat sairaalloiset.
vuosi 1646 Sänkimäki Eric Pitkäsen tytär, lähti Warkauden kylään (sukulaisia).
vuosi 1647 (no 8592 s.178) Sänkimäki Jöns, Pohl ja Sigfrid Pitkänen, huonemies Anna Pitkänen.
vuosi 1648 (no 8594 s.101) Jännevirta (Sänkimäki) 3 Jöns Ollsson Pitkänen, 2 Olof Pitkänen, 4 Thomas Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1648 (no 8596 s. 916->) Sänkimäki henkikirja: 2 Olof Pitkänen, 3 Erik Henriksson Pitkänen, 4 Jöns Ollsson Pitkänen, mm. poika (Mårten),
5 Thomas Sigfridsson Pitkänen ja 2 veljeä, huonemies Anna Pitkätär.
vuosi 1648 piispanvero (s.138) Sänkimäki: 2 Henrik Pitkänen ja yhtiömies Olof Pitkänen, 2 Jöns Olsson Pitkänen ja poika Morten, 2 Thomas Sigfridsson Pitkänen ja veli Jöns.
Olof Sigfridsson Pitkänen lähti Muuruveden Kotasalmelle ilmeisesti vuonna 1650.
Edellisenä talvena olivat Olof ja Henrik Pitkänen olivat riidelleet. Olof oli halunnut ajaa pois Henrikin, joka oli rakentanut ”hyviä taloja”.
vuosi 1648 (no 6976 s.97->) Säyneinen (Liperi) Pohl Pitkänen, Kaavi (Kalaniemi) Hans Pitkänen
vuosi 1649 (tk Kuopio) Henrik ja Sigfrid Pitkänen maanjako 1/2 vm Juurikkajärvi ja Pahalampi: Sigfridille etelää, Henrikille pohjoiseen
vuosi 1649 (no 8596 s. 918) Kuopio henkikirja: Erik Henriksson Pitkänen ja veli, Jöns Ollsson Pitkänen, poika ja pso, Thomas Sigfridsson Pitkänen, pso ja 2 veljeä ja 1 pso
vuosi 1650 (kk Kuopio) Olof Pitkänen ?Kotasalmi haastoi Pol Warosen Wuorisalo. Syy Saksassa ollu sotilas t Pol Jalkanen.
Sänkimäki Sigfrid ja veli Henrik.
vuosi 1650 (no 8600 s. 820->) Kuopio Erik Pitkänen, Jöns Ollsson Pitkänen, Sigfrid Svensson Pitkänen. Isac Pehrsson kreivi Pehr Brahen sotilasverolla?!
vuosi 1651 (kk Kuopio s.3) Sänkimäki Sigfrid Pitkänen vaati pojalleen Swenille tilaa Kurolanlahdesta Maaningalta. Svenin appi Eskel Kuroinen asui tilalla,
johon hänellä ei kuitenkaan ollut asumisoikeutta. Tila ollut veronmaksukyvytön vuodesta 1642.
vuosi 1652 (no 8607 s.1178->) Jännevirta Olof Pitkänen 2 (lienee asunut Kotasalmella)
vuosi 1653 (kk Kuopio ) Kareslax (Sänkimäki) Henrik, Mårten ja Thomas Pitkänen maanjako.
vuosi 1656 henkikirjat Karaslahti 3 Jöns Pitkänen, poika ja vaimo, sotilas ja tytär, 4 Sigfrid Pitkänen ja 2 poikaa ja 2 psoa.
Olof Sigrfidsson Pitkänen ehkä jo Kotasalmella?! ja Sven Pitkänen oli kirjattu Maaningan Ruokovedelle.
vuosi 1658 Sänkimäki (no 8630 s.660->) henkikirjat :
3 Henrik Pitkänen ja pka ym., 3 Jöns Pitkänen ja pka ym., 2 Sven Pitkänen ja pso, 2 Morten Lydikäinen, 1 Sigfrid Kinnunen, 2 Mårten Toivanen.
vuosi 1660 (no 8634 s.369->) Sänkimäen Pitkäset 1/8 Henrik, 1/8 Jöns Ollsson, 1/8 Sigfrid, Jännevirta 1/8 Olof Pitkäinen
vuosi 1661 (no 8637 s.343->) Ruokovesi (Maaninka) 1/4 Sven Pitkänen. Sänkimäki 1/8 Henrik, 1/8 Jöns Ollsson ja 1/8 Sigfrid Pitkänen
vuosi 1663 Kuopio kesäkäräjät (s.669) sakot Pohl Pitkänen 0:04:00
vuosi 1664 Kuopio talvikäräjät (s.669) sakot Pohl Pitkänen 1:21:08
vuosi 1664 maakirjojen tarkistus
Iisalmi Sulkava Henrik Nilsson Pitkänen (tarkastus no 529)
Iisalmi Olof Pehrsson Pitkänen (no 522 ja aneki 1628) ehkä Pyöreisenkylä Iisalmesta pohjoiseen parti 340. Olof oli kotoisin Leppävirralta.
vuosi 1666 (no 8654 s.1141->) Jorois Kotkatlahti Pohl Ollsson Pitkänen
vuosi 1668 (no 8657 s.328->) Kotasalmi 1/2 Olof Sifridsson Pitkänen, 1/2 Pohl Matsson Wiinikainen ja 1 Henrik Henriksson Toivanen
vuosi 1668 (no 8657 s.349->) Leppävirta Saahkarlahti Lars Sigfridsson Pitkänen ja Henrik Jöransson Pitkänen
vuosi 1668 (no 8657 s.349->) Leppävirta Kurolanlahti Hans Sigfridsson Pitkänen ja Påhl Henriksson Pitkänen
vuosi 1668 (no 8657 s.349->) Leppävirta Varkaus Pitkälänniemi Jöns Jörensson Pitkänen.
vuosi 1672 myllytulli Kuopio Sänkimäen asukkaat: Erik Pitkänen, Thomas Toivanen, Mårten Pitkänen, Jöns Pitkänen, Eskel Kuronen, Sven Pitkänen,
Påhl Pitkänen ja Per Kyröläinen (Kyröläisen isä Johan kylässä jo 1651).
vuosi 1673 (no 9160 s. 635->) Sänkimäen asukkaat: 2 Erik Pitkänen, 2 Morten Pitkänen ja 2 Jöns Pitkänen, 1 Sven Pitkänen, 1 Thomas Toivanen ja 1 Eskell Kuronen.
Näistä mökkiläisiä Thomas Toivanen, Johan Pitkänen ja Eskell Kuronen
Pelonniemi (Kotasalmi ) 2 Olof Pitkänen
vuosi 1673 (no 9160 s.639->) Jännevirta 1 Christer (?Olofsson) Pitkänen. Tämä on tuntematon! Asuinpaikka Kotsalmi?
vuosi 1673 Juuka Vaikko Suni Pitkänen
vuosi 1674 (no 9166 s.573) Sänkimäki 2 Erik Pitkänen, 2 Morten Pohlsson Pitkänen poika Olof,
2 Jöns Pitkänen, 1 Sven Pitkänen, 1 Pohl Pitkänen, 1 Thomas Toivanen, 1 Eskell Kuronen,
1 Pehr Kyröläinen, 1 Mats Lydikäinen, 1 Nils Matilainen
vuosi 1675 (no 9166 s.359->) Sänkimäki henkikirjat: 2 Erik, 2 Jöns, 2 Mårten, 1 Sven, 1 Pohl. Pitkänen
Vuosi 1675 oli ollut katovuosi. Lähes kaikki muut seudun asukkaat saivat verohelpotuksia, mutta Pitkäset eivät. Mäkipelloille halla ei noussut?!
vuosi 1675 (no 9166 s.317->) Kotasalmi Olof Pitkänen
vuosi 1675 (no 8676 ? 9676 s.11) Sänkimäki 2,5 vm Anders Henrikson Pitkänen, 1,5 vm Mårten Pitkänen, 1,5 vm Jöns Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1677 Kuopio Sänkimäki 2 Jöns Pitkänen, 1 Sven Pitkänen, 1 Pohl Pitkänen, Sven vaimoineen asui 1677 Hakkaralassa tai Kasurilassa!
vuosi 1676 (no 9168 s.359->) henkikirjat Sänkimäki: 2 Erik Pitkänen, 2 Henrik Pitkänen, 2 Mårten Pitkänen, 1 Thomas Toivanen, 1 Sven Pitkänen, 1 Pohl Pitkänen,
1 Nils Matilainen kerjää, 1 Pehr Nilsson Matilainen
vuosi 1676 (no 9168 s.359->) Pelonniemi (Kotasalmi) Olof Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1677 (no 9172 s.371->) Pielisjärvi Polvijärvi Pehr Pitkänen
vuosi 1677 (no 9172 s.452) henkikirjat Sänkimäki Pitkäset: 1 Erik, 1 Mårten Pohlsson, 3 Olof Mårtensson, 3 Jöns, ym.
vuosi 1677 (no 6172 452-> ) Siilinjärvi Hackarala 2 Sven Pitkänen, Kotasalmi 3 Olof O. Pitkänen
vuosi 1679 (no 9176 s.317->) maakirjat Sänkimäen Pitkäset: 1/2 vm Erik (Henriksson) Pitkänen ja pso, 3/4 vm
Olof Mårtensson Pitkänen ja pso, Johan Mårtensson Pitkänen, 1/2 vm Kasper Sigfridsson Pitkänen ja pso sekä Erik Lappalainen
vuosi 1679 käräjillä Kuopio Mårten Pohlsson, Olof Mårtensson ja veli Johan, Kasper Pitkänen
vuosi 1680 Erik Henriksson 1/8, Mårten Jönsson 1/8 ja Jöns Sigfridsson Pitkänen; joku vanha sotilasmaanttaalikirja (s.362)
vuosi 1680 (no 8689 s.761) Kuopio Sänkimäki Erik Henriksson -, Mårten Jönsson - ja Jöns Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1680 (no 8689 s. 766->) Iisalmi Sulkava Pohl Nilsson Pitkänen ja Henrik Andersson Pitkänen
vuosi 1681 (no 6166 s.359->) Kotasalmi 1/2 Olof Sigfridson Pitkänen
vuosi 1681 (s.609) Leppävirta Kotalahti Pehr Pohlsson Pitkänen
vuosi 1681 (no 8690 s.526->) Sänkimäen Pitkäset: 1,5 Erik Henriksson ja Mårten, 1,5 Mårten ja poika Olof, 1,5 Jöns Sigfridsson, nyt Kasper,
Kotasalmi 1/2 Olof Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1681 Sänkimäki: Erik Henriksson, Mårten, Olof Mortensson, Jöns Sigfridson, Kasper Pitkäin.
vuosi 1681 (no 8690 s.333) Karjala Kivennavalla useita Pitkäsiä
Olof Mortensson Pitkänen oli kirjattu Hakkaralaan Jöns Jönsson Laakkosen yhtiömieheksi!
vuosi 1682 (no 8693 s.776 Sänkimäki Erik Henriksson Pitkänen, Jöns Sigfridsson Pitkänen, Olof Mårtensson Pitkänen
vuosi 1682 Sänkimäki henkikirjat: 2 Lars Pitkänen, 2 Mårten Pitkänen, 4 Olof Mårtensson ja veli Johan Pitkänen, 2 Kaspar Pitkänen.
Lisäksi torpparit Mårten M. Matilainen, Olof Lydikäinen ja Staffan Myckänen (Maaningalta!).
vuosi 1682 (no 8693 s.932->)) Kotasalmi 4 Olof Olofsson Pitkänen ja pso, veli Sigfrid ja pso
vuosi 1685 (no 8684 s.625->) Kuopio Sänkimäki: 1 1/2 Erik Henriksson Pitkänen ja Mårten Pitkänen,
1 1/2 Mårten Pitkänen ja pka Olof, 1 1/2 Jöns Sigfridsson Pitkänen. nyt Kaspar Pitkänen
vuosi 1685 (no 8684 s.583->) Kotasalmi Olof Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1686 Sänkimäki (s.643->): 1 1/2 Erik Henriksson Pitkänen Mårten Pitkäsen kanssa,
1 1/2 Mårten Pitkänen, 1 1/2 Jöns Sigfridsson Pitkänen ja Sigfrid(?)
vuosi 1687 Kuopio Kotaniemi (salmi) 1/2 Olof Sigfridssson Pitkänen (s.565->)
vuosi 1687 Kuopio Sänkimäki (s.656->) Erik Henriksson Pitkänen, Mårten Pitkänen, Mårten Pitkänen eli pka Olof,
Jöns Sigfridsson Pitkänen nyt Kaspar Pitkänen
vuosi 1687 (s.565->, ? s.596) Iisalmi Kilpisaari Anders Andersson Pitkänen
vuosi 1687 (tk 1687) Nilsiänkylässä asunut Lars Andersson Lindunen otti vanhuutensa vuoksi syytinkiläisekseen vävynsä Morten Pitkäsen
3/4 vm kruununtilalleen. Vävy oli jo ahkerasti työskennellyt. Tilalla (vero)velkoja. Osan omaisuudestaan hän säästi eräälle pojalleen.
jonka sukunimi lienee kuitenkin ollut Lappalainen! Kuitenkin vuonna 1679 Sänkimäessä saattoi olla joku Pitkänen eli Lappalainen!
Lars Lintusen talo ja muuta omaisuutta paloi samoihin aikoihin, joten mies oli vaikeuksissa.
vuosi 1687 Sänkimäki: Erik Henriksson Pitkänen ja Morten, Morten Pitkänen ja poika Olof, Jöns Sigfridsson Pitkänen ja Kasper Pitkänen
vuosi 1688 (no 8698 s.1197) 5 Lars Pitkänen ja pso, veli Henrik ja pso, veli Erik, 5 Olof Mårtensson Pitkäsen leski,
veli Johan ja pso, veli Pohl ja pso, 2 Kaspar Pitkänen ja pso
vuosi 1688 (no 8698 s.1197->) Kotasalmi 4 Olof Pitkänen ja pso, veli Sigfrid ja pso
vuosi 1690 (no 8703 s.969->) Sänkimäki :
4 Lars Pitkänen ja pso, veli Henrik ja pso, 2 irtolainen Johan Olsson Hiltunen ja pso
4 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso, veli Pohl ja pso, sotilaan pso
4 Kaspar Pitkänen ja pso, pka Sigfrid ja pso
Kotasalmi 2 Sigfrid Pitkänen ja pso, irtolainen Sigfrid Larsson
vuosi 1690 (no 8703 s.996) Sänkimäki 4 Kaspar Pitkänen ja pso, poika Kaspar ja pso
vuosi 1690 (no 8703 s.966->) Sänkimäki henkikirjat: 4 Lars Pitkänen ja pso, veli Henrik ja pso,
2 irtolainen Johan Olsson Hildunen ja pso, 4 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso, veli Pohl Mårtensson ja pso,
sotilas Matsin pso 4 Kasper Pitkänen ja pso, poika Sigfrid ja pso
vuosi 1690 (no 8703 s.996) Sänkimäki 4 Lars Pitkänen ja pso, veli Henrik ja pso, 4 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso veli Pohl ja pso,
2 irtolainen Johan Ollsson Hiltunen ja pso, 1 sotilaan pso
vuosi 1690 (no 8703 s.966->) Kotasalmi Muuruvesi: 2 Olof Pitkänen ja pso, 2 Sigfrid Pitkänen ja pso, 1 irtolainen Sigfrid Larsson
vuosi 1692 (sk 1962 Leppävirta s.306) Kuopio Kurolanlahti Pohl Pitkäsen renki Anders Holopainen naisissa
vuosi 1692 (no 8706 s.694 ->) Kotasalmi 1/2 Olof Sigfridsson Pitkänen
vuosi 1692 (sk Iisalmi s.658) Sänkimäki Lars Eriksson Pitkänen, äidin veljen Erik Larsson Lukkarisen veljenpoika Lars Larsson sotilaana. 1677
pakosalla
vuosi 1693 (no 8709 s.2096->) Sänkimäki 18 aikuista asukasta
8 Lars Eriksson Pitkänen ja vaimo, veli Hindrich ja vaimo, veli Johan Ollssson
ja vaimo, renki Hindrik Myckäin, renki Hindrik Kyröläinen
6 Johan Mortensson Pitkänen ja pso, veli Pohl ja pso , veli Eskell ja pso,
4 Caspar Pitkänen ja vaimo, poika Sigfrid ja vaimo
Vuonna 1693 (sk Kuopio s.639) Nilsiän verotilat ongelmissa. Ne voivat muuttua kruununtiloiksi.
Rästejä Pohl Andersson Ahonen 12 dal. , Per Taskinen 3 dal. ja Johan Luttinen 28 dal., Syväri Per Olsson Pirinen 13 daler
vuosi 1694 (no 8712A):
Siilinjärvi Hakkarala 4 Pohl Pitkänen ja pso, renki Mats Laakkonen ja pso
vuosi 1694 (s.1953) Kotasalmi 2 Sigfid Pitkänen ja pso, 4 Olof Sigfridsson Pitkänen, poika Olof, renki Henrik (Toivanen)
Sänkimäki (s.1959) 9 Lars Pitkänen ja pso, veli Henrik ja pso, renki Henrik, renki Henrik Kyröläinen ja pso
Sänkimäki (s.1959) 4 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso, veli Eskell ja pso, sotilaan pso
Sänkimäki (s.1959) Kasper Pitkänen ja pso, pka Sigfrid ja pso , pka Niels
vuosi 1694 (kesäkäräjät) Rantasalmi pappilan torppa Petter Pitkänen.
vuosi 1694 (manttaalit s.1960) Kuopio Tavisalmi 2 Michell Pitkes ja joku muu
vuosi 1694 Sänkimäki 18 aikuista asukasta henkikirjat
9 Lars Eriksson Pitkänen ja vaimo, veli Hindrich ja vaimo, veli Johan Ollssson
ja vaimo, renki Hindrik, renki Hindrik Kyröläinen
4 Johan Mortensson Pitkänen, veli Eskell Mårtensson ja vaimo, sotilaan vaimo
5 Casper Pitkänen ja vaimo, poika Sigfrid ja vaimo, poika Nils
Hakkarala Siilinjärvi: 4 Pohl Pitkänen ja pso, renki Mats Laakkonen ja pso (no 8712 s.1950)
vuosi 1695 Kuopion talvikäräjillä 1695 (s.43->) suoritettiin Nilsiän (Pieksän)Sydänmaan maiden jako.
Osakkaina olivat Poval Matsson (Mortensson?) Pitkänen Sänkimäki (asui !Siilinjärven Hakkarala!) sekä
Petter Leskinenm, Lars Henriksson Laakon Toivala ja Johan Lydikäinen ilmeisesti Siilinjärven Hakkaralasta
vuosi 1595 (no 8763 s.727) Kotasalmi: 1/2 Sigfrid Pitkänen (ottanut Michel Matsson Heickisen tilan)
vuosi 1695 tuomiokirja (no 00.8) 9-12. Feb 1695 s.44 ) Poval Mårtensson Pitkänen Sänkimäki
(s.47) Johan Bertillosson Heikkinen Pelonniemi vaati Olof Pitkäseltä Kotasaari 10 taalaria (kupari), jotka
hän oli maksanut Pitkäsen puolesta Lappeenrannan markkinoilla.
vuosi 1695 (kesäkäräjät s.149->) Iisalmi Joseph Pitkänen sotilaan palkka 60 daler (kpm) ilmeisesti vuodessa, 5 vuoden palvelus.
vuosi 1696 käräjillä paljastuu katovuosien 1695 - 1696 ja kulkutautien kuolemia:
vuosi 1696 Kotasalmi: Anders Toivasen leski Gertrud Pitkänen kuollut.
vuosi 1696 (no 00.8 23 - 27. Juni 1696 Kuopio tuomiokirja s.114): Olof Pitkäsen Vuorisalo (Wårisalo)
mukaan Johan Keinänen (Riistavesi) iskenyt poikaansa puukolla käteen. Poika kuollut Marianpäivän tienoilla.
vuosi 1696 (no 00.8 s.122) kesäkäräjät Kuopio Michell Nilsson Pitkänen Kaaraslahti kuollut hiljattain
Vuosi 1697 (no 8726 s.2943->) katovuosien jälkeen Sänkimäki 18 aikuista asukasta
4 Lars Eriksson Pitkänen ja vaimo, veli Hindrich ja vaimo, renki Hindrik
Kyröläinen
4 Hindrik Pitkänen ja vaimo, veli Johan (Olsson) Hildunen! ja vaimo.
4 Johan Mortensson Pitkänen, yhtiömies Eskell ja vaimo
6 Caspar Pitkänen ja vaimo, poika Sigfrid ja vaimo, poika Nils ja vaimo
Kareslahti Jöns (Jören) Pitkänen. Jäännösvero (rästivero) luettelo: sakot Olof Pitkänen
Vehkasaari: Erik Eriksson Pitkänen ja pso
vuosi 1697 (no 00.9 s.27) talvikäräjät Kuopio Kotasaari Olof Olofsson Pitkäsen sotilas Christer Väänänen kuollut. Tilalle Mats Yletyinen.
) Hakkaralassa Påhl Pitkänen
vuosi 1697 (no 8717 s.2112 ->) Leppävirta Kurolanlahti: Pohl Pohlsson Pitkänen, veli Henrik, poika Olof ja veli Pohl.
Leppävirta Saahkarlahti Jöns Henriksson Pitkänen (kirjaus 30. Jan 1607)
vuosi 1697 (no 8717 s.2123->) Kuopio Hakkarala Pohl Mårtensson Pitkänen ja pso, renki Mats Laakonen. Löytyi kerjäläisiä
vuonna1697 (no 8717 s. 2123->) Kotasalmi 3 Sigfrid Pitkänen ja pso , pka Sigfrid, 6 Olof Sigfridsson Pitkänen ja pso, pka Olof,
sedän poika Sigfrid sekä renki Henrik Toivanen. Täällä ei kerjätty. Nilsiässä kerjäsi Mats Ikosen perhe.
Sänkimäki : mm. Kaspar Pitkänen, pka Sigfid, pka Nils ja Johan Mårtensson Pitkänen sekä pso.
Wehkasaari Erik Eriksson Pitkänen
vuonna 1697 Kuopio (kylä?) 4 nälkään kuollutta (pahat katovuodet 1695 ja 1696 ja kulkutaudit)
Mikkelin pitäjässä ainakin 99 isäntää kuollut (no 8730 s.2923->)
vuosi 1697 Vehkasaari Erik Eriksson Pitkänen ja vaimo.
vuosi 1697 Kuopio (talvikäräjät s.49 )
Sänkimäen tilan rajoja: 1/2 vm tila. Asukaat Sigfrid Kaspersson, Johan Olofsson ja Lars Eriksson Pitkäsen raja vuoden 1664 maakirjan
mukaan. Karaslahti jokia myöten Venelampiin. Siitä puroa myöten Likolampiin, josta taas puroa Pitkin Juurikka jokeen, ?Leärsuwirn ja
sitten Kotajärvelle talvitietä pitkin.
vuosi 1698 (no 8718 s.811->) Kotasalmi Sigfrid Pitkänen ja Morten Vartiainen
vuosi 1698 (no 8718 s.811->) Kotasalmi 1/2 Olof Sigfridsson Pitkänen ja Olof Ollsson Pitkänen
vuosi 1698 (no 8718 s.811->) Sänkimäki:
1 1/2 Mårten Pitkänen ja Lars Eriksson,
1 1/2 Johan eli Olli Mårtensson, nyt Johan Pitkänen
1 1/2 Kaspar Pitkänen, nyt Jöns Sigfridsson eli Sigfrid.
vuosi 1698 (talvikäräjät no 00.11 s.4) Leppävirta Hans Hindersson Pitkänen
vuosi 1698 (talvikäräjät no 00.11) Kuopio
s.14 Sänkimäki Henrik Pitkäsen mukaan veli Petter Pitkänen oli jättänyt hänen luokseen 2 tynnyria ohraa ja 1/2 tynnyriä suolaa. Riita tuli.
s.17 Kotasalmi Anders Toivasen leski Gertrud Pitkänen kuollut 8 päivää ennen pääsiäistä 1696. Mm. 1 lehmä
s.27-> Pelonniemi Petter Heikkisen 3 hevosta aiheuttaneet Erik Pikäsen ruiskaskella vahingon kesällä 1696
vuosi 1698 Kuopio (kevätkäräjät no 00.11)
s.120 Kareslax Mats Henriksson Ruuskasen 1/2 vm tila vaikeuksissa. Vouti Mahler antoi sen Sigfrid, Johan ja Nils Kasparsson
Pitkäselle 2. Feb. 1697. Asukas jättänyt tilan 2 vuotta sitten. Pojat olivat karanneet "flydt". Tilan rakennukset rappiolla. 3 talvikuorman
niityt. Ei kunnon metsää. Kohtuullista kalavettä. Takaajat Henrik Michellosson Kokkonen Haluna ja Pohl Ollikainen Kärsämäki.
Matsin isä kuoli 1695!
vuosi 1698 Kuopio (no 8718 s.811 ->)
Kotasalmi 1/2 Mats Matsson Heiskanen, sitten Sigfrid Pitkänen ja nyt Mats Wartiainen
Kotasalmi 1/2 Olof Sigfridsson Pitkänen nyt Olof Olofsson Pitkänen
Sänkimäki 1 1/2 Mårten Pitkänen ja Lars Eriksson Pitkänen
Sänkimäki 1 1/2 Johan Pitkänen, sitten Olof Mortensson Pitkänen ja nyt Johan Pitkänen
Sänkimäki 1 1/2 Kaspar Pitkänen, sitten Jöns Sigfridsson ja nyt Sigfrid Pitkänen
Kevätkäräjät toukokuu Kuopio: Viljaa oli jo. Sotkaniemi 2 riihtä palanut. 10 tynnyriä ruista. Silti vielä nälkäkuolema!
vuosi 1699 Sänkimäki (no 8724B s. 2629->)
4 Erik Pitkänen, renki ja pso ym., 3 Henrik Pitkänen, pso ja veli
6 Caspar Pitkänen ja pso, 2 poikaa ja näiden vaimot
4 (6) Johan Mortensson Pitkänen ja pso, veli ja pso, vävy ja pso
Vehkasaaressa asui Erik Pitkänen. Taloudessa oli 4 aikuista.
vuosi 1699 (no 6724 s.2682) Kotasalmi (Muuruveden länsipuoli): 1/2 Sigfrid Pitkänen, ottanut Mats Vartiainen
vuosi 1699 Kuopio (talvikäräjät no 00.12) s.10 Sänkimäki Henrik ja Lars Pitkänen haastoivat Sigfrid Johansson ja Johan Mårtensson Pitkäsen tervasmetsän käytöstä.
vuosi 1699 Kuopio (kesäkäräjät no 00.12) Kaaraslahti Pohl Ruuskasen verotila vaikeuksissa. Tilan ostivat Pitkäset 86 karoliinilla 29. sept 1698. Kaupasta valitus.
vuosi 1699 Kuopio (manttaalit s.2634) Tavisalmi 2 Michell Hansson Pitkes ja pso. Verorästejä (kk Kuopio s.95->).
Eräs Hans Pitkänen vuonna 1633 Jännevirta edellä! Kuitenkin Michellin isä Hans lienee ollut kotoisin Leppävirran Kurolanlahdesta!
vuosi 1699 Vehkasaari 4 Erik Pitkänen ja pso, renki ja pso
vuosi 1699 (no 8724 s.2681->) Kotasalmi Sigfrid Pitkänen nyt Mats Vartiainen 17.9.1698
Sota on alkamassa. Paljon sotilaiden ja elintarvikkeiden siirtoja! Kts. no 8723!
Narvan linnoitustyöt, kyytejä Viipuriin, Lappeenranta - Viipuri n. 50 km
Lapeeenranta-> Kuivasten pogosta -> Narva. Leiri Kuivastenpogostassa Inkeri.
Savosta Zacharis Aminoffin 300 miestä Narvaan linnoitustöihin 25.4.1699 (s.1153)
Eversti Cronmannin sotilaat Kuopionpitäjästä Narvassa, maitse kotiin Lappeenrantaan. Muistio 10.101699
vuosi 1700 (00.13 kk Kuopio s. 389) Per Pitkänen Sänkimäki
vuosi 1700 (00.13 tk Kuopio s.49->): Sänkimäki Henrik Eriksson Pitkänen, maksu veli Per Pitkäselle Toivala (Takkisen vävy tms.).
vuosi 1700 (00.13 kk Kuopio s.49->): Sänkimäen Pitkäsiä: Henrik- ja Lars Eriksson, Sigfrid Kaspersson ja Johan Olofsson.
Käsiteltiin maiden rajoja: Kareslax, jokia myöten Wenelampi, puroa myöten Likolampi, puroa pitkin Juurikkajoki, Lehmasen vieritse
Kotajärveen talvitietä myöten Petälänpäähän asti. Lars Pitkänen pitää Sänkimäen länsisivulle ko. rajan, Johan ja Kasper Pitkänen
pitävät Kotajärvenmäen kaiken sillä puolen Kotajärven jokea, ?Kautiosuosta Kondiolampeen ja suota myöten Kauppisenjärven pohjoispäähän,
jossa on pieni niitty, molemilla sivuilla rajajokea. Talossa Erik ja Lars Pitkänen sekä näiden (vanhempi) veli Lars?!
vuosi 1700 kesäkäräjät Kuopio(s.335) Sänkimäki Pehr Pitkänen ja Caisa Pitkäsen kirstu.
vuosi 1700 Sänkimäki Pehr ja veljekset Lars sekä Erik Pitkänen
vuosi 1701 kesäkäräjät Kuopio (s.97->) Kirkkoherra Henrik Hoffrenin mukaan kirkkoa pitäisi korjata. Kirvesmiehiä tarvitaan.
Kirkkoväellä ihan holtitonta käytöstä. Perskele! Sunnuntaisin ja juhlapyhinä niillä on lekkereitä ja pulloja, joista ne kirkonmäellä ryystävät
kaljaa tai paloviinaa! Sekä miehet että naiset Nyt on saatua asiasta maaherran kielto päiväyksellä 6. Feb. 1700.
vuosi 1701 (s.105) Sänkimäen Johan ja Johan Mårtensson Pitkänen sekä Hakkarala Påhl Mårtensson Pitkänen joku kiista.
vuosi 1701 (no 8730 s. 2730->) Sänkimäki Kasper ja Henrik Pitkänen. Mainitaan myös Johan Mortensson ja Eskel Rämänen
vuosi 1701 (no 8730 s. 3053->) Tavisalmi Michell Pitkänen ja pso
vuosi 1701 (25.6.1701) Sänkimäessä asui Johan Mårtensson Pitkänen, veljenpoika Johan Ollsson Pitkänen.
Pohl Mortensson Pitkänen asui Hakkarala Jälä (s.551)
vuosi 1701 (tk Kuopio s. 24) Sicilla Pitkänen Savilahti Kuopio
vuosi 1701 (kk Kuopio s.178) Johan Pitkänen Sänkimäki
vuosi 1702 Kuopio (tk s.65) Toivala Pehr (Eriksson) Pitkänen Sänkimäestä Albrekt Takkisen vävy.
vuosi 1702 (no 8731 s.793->) Vehkasaari Erik Pitkänen
vuosi 1702 ((käräjät s.72)) leski Elin Pitkänen riiteli Halunan Henrik Kockosen kanssa.
Elinin sedän poika oli oli Lars Pitkänen ja veli Mårten Pitkänen.
vuosi 1702 (no 8731) Kotasalmi 1/2 Michel Matsson Wardiainen, Heickinen nyt Olof Ollsson Pitkänen
vuosi 1702 (no 8731) Vehkasaari Erik Pitkänen
vuosi 1703 (no 8736 s.3672->) Kotasalmi Mats Vartiaisen renki Olof Pitkänen, Kareslax Erik Lappalainen ja pso
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->) Ryönä Olof Wätäisen renki OLof Pitkänen
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->) Sänkimäki 4 Lars Pitkänen ja pso. pka Pohl Hildunen ja pso!, 1 Thomas Thomasson (ei sukua),
1 Henrik Myckänen ja pso (Maaningalta), 2 Henrik Pitkänen ja pso. Kaikki edelliset samalla tilanosalla.
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->)Sänkimäki 2 Johan Mortensson Pitkänen ja pso 4 Eskell Ramainen(?) ja pso , pka Johan ja pso
vuosi 1703 ( no 8739 s.3682 ->) Sänkimäki 4 Lars Pitkänen ja pso, pka sekä Pohl Hildunen, 6 Sigfrid Pitkänen ja pso,
veli Nils ja pso, pka Johan ja pso, 2 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso. Lisäksi Eskell Rämänen ja pso sekä pka Johan, ym.
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->) Tavisalmi 4 Michel Pitkänen ja pso, pka Johan ym.
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->)Toivala 2 Pehr Pitkänen ja pso (Albrekt Takkisen vävy)
vuosi 1703 (no 8736 s.3682->) Vehkasaari 2 Erik Pitkänen ja pso
vuosi 1703 eräs Johan Pitkänen Sänkimäki suoritti kruunun kyytejä. Pohjansota jo Karjalassa (no 8736 s.3876).
vuosi 1704 (no 8739 s.5703->) manttaalit
Sänkimäki: 3 Lars Persson Pitkänen ja pso, pka Erik, 3 Henrik Pitkänen ja pso, pka Erik
2 Johan Mårtensson Pitkänen ja pso, 4 Sigfrid Pitkänen ja pso veli Nils
vuosi 1704 (no 8739 s.5729) Tavisalmi Michell Pitkänen ja pso, pka Johan (Michellin isä lienee Hans?)
Johan Pitkäsen pso Anna Henriksson Pitkänen Sänkimäki. Muuttivat 1749 Rautavaaran Hankamäkeen.
Toivala: 2 Pehr (Eriksson) Pitkänen ja pso (Albrekt Takkisen vävy).
vuosi 1704 (no 8739) Sänkimäki Lars Persson Pitkänen
vuosi 1704 (no 8739 s.5703->) Tavisalmi Michell Pitkänen ja pso, pka Johan (tämä löytyi 3 kohtaa!)
Johan Pitkäsen pso Anna Henriksson Pitkänen Sänkimäki. Muuttivat 1749 Rautavaaran Hankamäkeen.
vuosi 1704 (s. 5836) autio Nilsiä 2/4 Anders Lindunen (jo vanha tieto)
vuosi 1704 (s.5968->) kruunun ottamia ja uudelleen asuttamia tiloja:
Nilsiä 3/4 Pohl Partanen, 3/4 Lars Väänänen, Murtolahti Pehr Olsson (uudisasukas)
vuosi 1704 (s.6027->) autiomanttaaleja Kuopio
Sänkimäki: Lars Pitkänen 1 + 2, Eskel Rämänen 1 + 1, Sigfrid Pitkänen 2 + 2, Thomas Thomasson (?Heickinen) 1
Sänkimäki Henrik Myckänen ja Sigfrid Pitkänen 1 + 1
Tavisalmi Michel Pitkänen 1 + 1 (autiomanttaali)
Rästiverot Kuopio 1704
vuosi 1704 (s.6075) Hakkarala Siilinjärvi Johan Pitkänen nyt Påhl Mårtensson Pitkänen; Lars Laakkonen kuoli nälkään (1697)
vuosi 1704 (no 8756 s.1701->) Hakkarala 3 Pohl Pitkänen ja ps, tytär Elin
vuosi 1704 (s.6077->) Vehkasaari Olof Sigfridsson Pitkänen nyt Mats Hyttinen
vuosi 1704 Kotasalmi Sigfrid Pitkänen . . . nyt Mats Vartiainen
vuosi 1704 Nilsiä (mm.) Anders Lindunen, sitten Erik Ollsson Väätäinen ja sitten Mats Ikonen, jota uloshaetaan
vuosi 1704 Nilsia (Lars Lintusen tila) Mårten Lappas, sitten Påhl Partanen ja nyt Thomas Matsson Ollikainen
vuosi 1704 Tavisalmi Hans Pitkänen nyt Michell (Pitkänen)
vuosi 1705 Vehkasaari 1 vm Eric Pitkänen crono
vuosi 1706 (no 8748 s.4376->) manttaalit Kuopio:
Hakkarala 2 Påhl Pitkänen ja pso
Vehkasaari 2 Erik Pitkänen ja pso (s.4389)
Sänkimäki 4 Lars Pitkänen, pso ja pka Erik, piika Walborg
2 Henrik Pitkänen ja pso
2 Johan Mårtensson Pitkänen, veljen pka Johan ja pso
6 Sigfrid Pitkänen, veli Nils ja pka Johan ym.
Toivala 2 Pehr (Eriksson) Pitkänen ja pso, oli Pehr Leskisen vävy
Nilsiä mm. 3 Anders Ahonen ja pso veli Johan, 2 Anders Taskinen ja pso, 4 Pohl Taskinen ja pso, veli Pehr ja pso
Kokkoset tulivat Halunalle noin 1695 Maaningan Tuovilanlahdesta kuten myös Anders Tuovinen ja Nilsiän Johan Tuovinen.
Anderskin muutti Nilsiään.
vuosi 1706 (no 8748 s.4580->) Sänkimäki mm. Johan Mårtensson Pitkänen
vuosi 1706 (sk Kuopio s. 167) Pohl Pitkänen Haataala (Maaninka) ja Per Leskinen Toivala (Siilinjärvi) maanjako. Pohl muuttanut Siilinjärveltä Haataalaan!
vuosi 1707 (kk s.190) Erik Larsson Pitkänen Sänkimäki, myös Johan Pitkänen
vuosi 1707 Kuopio käräjät 10. Aug. Kuopio Johan Tuovinen Riistavesi myy verotilan Melaniemeltä Johan Pitkäselle Sänkimäestä.
vuosi 1707 (kesäkäräjät Kuopio) Melaniemi Riistavesi Johan Tuovisen verotilan 1 2/3 vm myynti 90 caroliinilla Johan Pitkäselle Sänkimäestä
vuosi 1708 (sk Kuopio s.166) Sänkimäki Pohl ja Johan Heikkinen, isäpuoli Lars Pitkäsen perintöjä mm. sarkaa. Heikkisillä osuus Hakkaralan Johan Lydikäisen tilasta.
vuosi 1709 (kk Kuopio s.221) Sigfrid Pitkänen Sänkimäki, viljakiista veljen Sven Pitkäsen lesken Anna Ruuskatar, Johan Pitkänen Sänkimäki (s.422)
vuosi 1709 (kk Kuopio s.203 ->) Sänkimäki Pitkälänmäki Carin Pitkäsen mieheltä pieksäläiseltä Thomas Heikkiseltä vaadittiin lehmä Mats Heikkiselle, joka oli lähtenyt sotilaaksi
Thomaksen pojan Pehrin sijaan
vuosi 1709 (no 8756 s.1761->) manttaalit (1. Feb) Kuopio
Sänkimäki: 3 Lars Pitkänen, pso ja pka Eerik
3 Henrik Pitkänen, pso ja pka Eerik
2 Johan Mårtenson Pitkänen ja pka, veljenpoika Johan
4 Eskell Rämänen, pkapuoli Johan ja pso, pojanpka Mårten
4 Sigfrid Pitkänen ja pso , veli Nils ym-
Leppävirta Kåtalahti (?) Olof Pitkänen ja pka Påhl
Leppävirta Saahkarlahti Jöran Pitkänen, veli Johan ja pojat Henrik sekä Jöran
vuosi 1709 (no 8750 s.1705->) Tavisalmi henkikirja 7 Johan Pitkänen ym. , veli Lars, veli Jöns ja veli Hans
vuosi 1710 (no 8759 s.855 ->) vankeja Savonlinna:
miehentappaja Johan Halonen Iisalmi, Johan Rissanen Kuopion pitäjästä jne
venäläinen vanki Meronimus Tukholmaan
vuosi 1710 (no 8759 ) Kuopio manttaalit Murtolahti: 2 Nils Pitkänen ja pso, 2 Jöran Hämäläinen ja Carl Jalkanen
vuosi 1710 (sk Kuopio) Siilinjärven Toivala Pehr ja Albrekt Pitkänen riitelivät isänsä Pehrin perinnöstä Albrekt Takkisen tilasta.
vuosi 1711 (no 2319? s.2240) Murtolahti Michel Pitkänen ja pso.
Kyseessä saattaa olla Michell Hansson Tavisalmelta. Edellä Michell Nilsson Pitkänen Murtolahdesta kuoli v. 1696)
vuosi 1711 (s.2247) Sänkimäki 4 Lars Pitkänen ja pso, poika Erik ja pso, 3 Henrik Pitkänen ja pso, poika Erik,
2 Johan Olsson Pitkänen ja pso, 4 Sigfrid Pitkänen ja pso vävy Mats ja Heikin ja pso
vuosi 1711 (s.2248) Siilinjärvi Toivala 2 Petter Pitkänen (? Takkisen vävy)
vuosi 1711 (tk s.12) Erik Pitkänen Vehkasaari (Muuruvesi), poika Erik ennen talvea marssinut Viipuriin.
Jäänyt vihollisen vangiksi. Lapsi Margetta Ruuskattaren kanssa,
vuosi 1712 (tk Kuopio s.22) Johan Pitkänen jokin maariita
vuosi 1712 Sänkimäki henkikirja: 3 Lars Pitkänen ja pso, poika Christer, 2 Johan Mårtensson Pitkän ja pso, veljenpoika Johan ym.
vuosi 1712 (s.916) Sänkimäki maakirja: 1/2 vm Mårten Pitkänen ja Lars Eriksson Pitkänen,
1/2 Olof Mårtensson Pitkänen ja Johan Pitkänen, 1/2 Kasper Pitkänen ja Sigfrid Pitkänen
vuosi 1712 (s.868->) Siilinjärvi Hackarala: 2 Pohl Mårtensson Pitkänen ja pso
1712 Nilsiänkylä: 3/4 Anders Pohlsson Ahonen ja Anders Andersson, 3/4 Johan Tuovinen ja Johan Lappas poika,(br)
Pohl Partanen ja Thomas Ollikainen, 3/4 Pohl Taskinen ja Anders Pohlsson (autio),
3/4 Anders Andersson Lintusen tila, Mats Matsson Ikonen (autio)
3/4 Anders Andersson Luttinen ja Johan (Luttinen) sekä Lars Wänänen (autio)
Toisen saman vuoden luettelon mukaan Nilsiän asukkaita oli (s.1816):
3 Anders Ahosen vaimo, veli Henrik ja veli Iwar,
2 Knut Kuosmanen ja pso
2 Zacharias Passoin ja pso (Vuotjärveltä), oli ensin Per Leskisen syytinkiläinen, joka testamenttasi hänelle tilansa!
vuosi 1712 Muuruvesi Vehkasaari 1 Erik Pitkänen autio vuodesta 1712.
1714 -1720 Isoviha Staarostat Henrik ja Erik Pitkänen Sänkimäki paljon esillä. Kts. oma artikkeli!
1714 -1720 Isoviha staarostat Henrik ja Erik Pitkänen Sänkimäki paljon esillä. Keräsivät veroja ”läänistään” venäläisille.
Isonvihan jälkeen
vuosi 1728 (sk Kuopio 1728 s.331) Isoviha Pohl Pitkänen Hakkarala Siilinjärvi
vuosi 1728 (no 8787 s.2227 ->) Sänkimäen tiloista:
no 1 Erik Pitkänen, veli Henrik ja sotilas Liljan pso
no 2 Johan Ollsson Pitkänen, Johan Mårtensson Pitkänen ja pso sekä pka Olof
no 3 Mats Heikkinen ja pso sekä sotilas Mats Lappffön(?) pso
vuosi 1734
vuosi 1734 (tk s.204) Johan Olsson Pitkänen Sänkimäki
vuosi 1734 (tk? s.502) Jännevirta Mats Pitkänen Jakob Hackaraisen vävy
vuosi 1734 (tk? s.505) Eskill Kuronen Kurolanlahti, äidin veli Johan Ollsson Pitkänen ja nuorempi veli Kasper Pitkänen
vuosi 1734 (tk? s.528) Pehr Pitkänen Toivala Albrekt Takkisen vävy
vuosi 1735 (no 9720 s.473) sotilasrulla ?Haataala Maaninka Pehr Pitkänen sotilas no 432 Markus Haman.
vuosi 1735 (no 9720 s.1000 - 1036) sotilasrulla Sutela Varpaisjärvi Johan Pitkäsen ja Lars Lukkarisen yhteinen sotilas
vuosi 1735 Riistavesi Melaniemi Kasper Pitkänen Bertill Tuovisen osakas, Sänkimäki Lars Pitkänen.
vuosi 1735 (tk s.107) Erik Pitkänen Vehkasaari, pso Karin Laihiatar. Lapsia Johan, Lars ja Kirstin, vaimon tytär Elisabeth
vuosi 1750 (sk Kuopio s.778) ylimääräinen lautamies Påhl Pitkänen Hakkarala (Siilinjärvi); lautamies oli myös Pehr Pasanen Vuotjärvi.
vuosi 1753 (s.1431) Pieksä Pohl Pohlsson Pitkänen. Murtolahti Nils Peckarinen pso Maria Pitkänen, Johan Lydikäinen pso Christina Pitkänen
vuosi 1771 Johan Pitkänen Nilsiän Sänkimäestä osti 5. Feb. 1771 Mats Vartiaiselta tilan Riistaveden Melaniemestä. Hänestä tuli myöhemmin lautamies.
vuosi 1771 (kevätkäräjät Iisalmi) Sutela Pohl Pitkänen myi 1/8 vm tilan
vuosi 1771 (syyskäräjät Kuopio) Sänkimäki Henrik ja Johan Pitkänen. Peter Pitkänen vastaan Johan ja Erik Pitkänen
vuosi 1797 (s.1004) Hans Johansson Pitkänen ostaa Maria Wänättäreltä Rissala nro 4:ää
vuosi 1800 (lainhuudot s.97) Anders Pitkänen myy Nilsiä nro 4, Pohl ja Petter Taskinen ostavat
Muutamia Pitkästen käräjiä
vuonna 1750 (sk s.778) Pohl Pitkänen Hakkaralasta valittiin Kuopion käräjien ylimääräiseksi lautamieheksi. Toimi vakiintui. Hänen jälkeensä
samaa tehtävää jatkoi 1770-luvun puolivälin aikoihin sukulainen Johan Pitkänen Riistaveden Melaniemeltä aina 1780-lvun lopulle asti. Edellä kerrottiin, että Johan
Pitkänen Nilsiän Sänkimäestä osti 5. Feb. 1771 Mats Vartiaiselta tilan Melaniemeltä. Johan Pitkänen todisti vuonna 1786 käräjillä Juankosken ruukin
omistajan rritari G. F. Tigerstedtin uhkailleen talonpoikia Juankosken ruukinkäräjillä talvella 1776 raipoilla elleivät nämä suostuisi ruukin
lampuoteiksi.
vuosi 1750 (sk s.818) piika Karin Pekaritar Hackarala vaati äitinsä Sophia Pitkäsen irtaimiston perintöosaa Sänkimäen Johan Eriksson Pitkäseltä.
Johan esitti isänsä Erik Pitkäsen testamentin päiväyksellä 8.9.1722, jonka mukaan kaikki kiinteä ja irtain omaisuus jäisi hänelle. Siitä oli myös päiväys 6.2.1734.
Sophian sisarentytär oli Katariina Lukkarinen. Lars Pitkäsen poika Erik oli kuollut. Samoin Lars Eriksson? Käräjillä mainitaan myös renki Johan Pitkänen,
jonka kanssa Kaisa Kokkonen aikoi avioitua.
vuosi 1783 (tk s.333) Toivalan Leskiset haaste Pohl ja Mats Pitkästä vastaa. Myös Johan Andersson Lydikäinen, pso Maria Pitkänen.
vuosi 1783 (tk s.444) Melaniemi (Riistavesi) lautamies Johan Henriksson Pitkänen, tilan osakas Johan Kaspersson Pitkänen. Niitty Murtolahdessa 1734.
vuosi 1783 (tk §138) Sänkimäki torppari Henrik Pitkänen, talonpojat Pohl ja Johan Pitkänen.
vuosi 1784 (tk s.442) Melaniemi b. Johan Johansson Pitkänen, Henrik ja Johan Kaspersson Pitkänen ym.
vuosi 1787 Syrjäsaari (Kaavin lähellä) bonden Mats Pitkänen. Mats Pitkänen myös Hakkaralassa käräjöi Kareslahtelaisia Pietikäisiä ja Kekäläisiä vastaan.
vuosi 1811 (sk Kuopio s.66->) Jacob Pitkänen myynyt verotilan. Joutunut sotilaaksi Sveaborgin linnoitukseen. Karannut Pielisjärvelle uudisasukkaaksi.
Takaisin Sänkimäen torpppaan.
vuosi 1824 (tk Kuopio § 17) Vehkasaari no 1 Lars ja Johan Pitkänen ostavat Pohl Heickiseltä ja tämän vaimolta Eva Larsdotter Pitkäseltä sekä tämän isältä Erik Pitkäseltä.
Huom.!
Edellä olevat tiedot on koottu vanhoista tutkimuksistani, jolloin muu ohella kirjasin jonkin hajatietoja tietoja myös Pitkästen
suvusta. Osasta tietoja puuttuvat tarkat lähdetiedot. Nimissä, vuosiluvuissa ja arkistonumeroissa sekä – sivuissa voi olla virheitä.
Kuitenkin tämän suvun tutkijat saanevat niistä jonkintasoiset lähtötiedot.
Sukututkimusseuran sivuila löytyy vuoden 1700 tienoilta eteenpäin kirkonkirjojen tietoja< br>
Pekka Pitkänen 21.3.2022 ja 18.4.2023 joitain lisäyksiä 1541 - 1624
Liite 1 Eräitä värikkäitä nimiä Karjalasta ja Inkeristä:
Simon Susi Sackola 1614
Mats Höperö Pyhäjärvi
Suuri Pietari Sakkola 1616
Heikki Pylly Rautu 1616
Pitkäpolvi 1618
Lars Toosa 1666 Keltis pogosta
Mats Paha 1672
Wänämoise kylä 1672
Kikerina kylä 1672
SikaSilmä kylä 1672
WeriSilmä kylä 1772
Welli Kylä 1672
Karwalla kylä 1672
LihaSilmä kylä 1672
Liha kylä 1672, asui Inannus Liha
Haisevais kylä 1672
Lemussa kylä 1672
Jöran Papusäkki 1672
Jöran Lörpö 1696
Jöran Papujalalka 1695
Salmin pappila venäläinen pappi Wasko Condratieff, kappalainen Henrik, lukkari Matti 1672
Pustaperse kylä 1672 (pust = autio)
Heike Ambiainen 1672
Kirpulla kylä: Lasse Pistävä 1672
Retusaari (Kronstadt) Hans ja Thomas Riddaren perheineen ym
Retukylä 1672
Krister Risupää 1642
Papen kando kylä 1671
Kivennenä kylä 1677
Rasvaselkä kylä 1677
Kallo kylä 1678
Pentti Riihipappi Karvasaaressa 1681
Kaurasaari 1681
Persemäki 1681. Örian Puhilas ja Heike Savolainen
Rokkasaari 1681
Simon Näsäpää Heppusaaressa 1681
Mujula ja Wehnä Tuhla 1681
Keriwittula 1681 asui Thomas Heino
Wäkärälä 1681
Krister Kirppu Stora Lokovalla 1681
Henrik Mämmipää Sortavala Pitkälä 1681
Lari Paskaparta1682 Kaprio Selza
Iwan Tammipää Salmi 1681
Munasu kylä 1674 Kåltin pogosta
Kakalla, Pötsillä ja Maitohusta kylät 1674
Rötzan silta 1674
Mats Hiiri 1674
Peter Karju 1674
Lars Rantapoika 17007 Muolaa
Puputti 1724 Räisälä
Lällilä, Pöhö Karanca 1674
Hötkela 1674
Häkälä 1674
Karhusaaressa Jöran Sietakirves ja Eskell Paskakirves
Mårten Löyhkä
Erik Sootaväärä (Suotta väärä) 1678
Taarasuu 1678
Bertill Tupakka "Tobak" 1678
Knut Matsson Satajalka 1696 naisissa
Petter Paharauta sotilas 1696
Per Suttuseppä Juva 1647
Olof Littapää Juva 1647
Viina Pekka Sääminki 1653
Perseentaival Vesulahti 1648
Klemet Kirckon polttaja 1624 Kuivas pogosta
Punda Jussi 1624 Kuiva pogosta
Jöns Turkki 1624 Mainila Korpiselän pogosta
Nilis Porssas 1624 Korpiselkä