
Teerenpesä 4. kesäkuuta vuonna 2008 Wuotjärven Hipanniemellä.
Pesä sijaitsi hakkuuaukiolla pienen kalliokumpareen eteläpuolella. Olin etsimässä korvasieniä. Munien koko on hiukan
pienempi, kuin kanoilla keskimäärin. Niissä on tyypilliset ruskeat "teerenpilkut". Pesää varjosti muutama pieni pihlaja. Tielle oli matkaa noin 30 metriä.
Teeri hyppäsi lentoon suoraan pesältä, kun olin siitä noin 4 metrin päässä. Pesä oli helppo löytää. Alkukesä oli niin kolea,
että suurin osa poikasista kuoli ilmeisesti nälkään. Niiden ruokaa eli pieniä hyönteisiä ei löytynyt juuri ollenkaan.
Naarasmetso eli koppelo saattaa hypätä pesästään vasta sitten, kun useita henkilöitä on kulkenut ihan pesän vierestä ohi.
Näin kävi joskus, kun olimme suurella poikajoukolla liikkeellä maastossa. Koppelo hyppäsi erään pojan jalkojen välistä lentoon pesästään,
joka sijaitsi pienen mättään päällä. Pari munaa vieri alas pesästä metson perään. Poikakin säikähti niin, että lensi istualleen.
Metson munat ovat jokseenkin kananmunien kokoiset. Koppelon ja varsinkin ukkometson lentoonlähtö tapahtuu suurella "ruminalla". Ukkometso saattaa painaa 5 kg - 6 kg.
Lopuksi eräs kanalintujen metsästysjuttu 1950 - luvun alusta:
Isä ja talossa ollut työmies Veikko Savolainen olivat lähteneet syksyllä sunnuntaiaamuna pimeän aikaan syrjäiselle Hipanniemen
Taipaleniityn kaurapellolle metsästämään kanalintuja. Siihen aikaan näitä lintuja sai ampua myös pellolta. Veikko oli ottanut isän haulikon. Hän oli mennyt
pellon reunassa sijainneeseen rakennusvaiheessa olevaan latoon, jossa seinät olivat jo valmiina. Katossa oli vasta vain kattohirret.
Isä taas oli mennyt pienoiskivääri mukanaan noin 100 metrin päähän ladosta pellon reunassa kasvaneen kuusen juurelle.
Aamun valjettua metsoja olikin ollut liikkeellä. Isä oli nähnyt, kuinka muuan ukkometso oli lentänyt juuri sen ladon harjaorrelle,
jossa Veikko oli väijynyt haulikkoineen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jonkin aikaa istuttuaan metso oli jatkanut matkaansa.
Isä oli ollut ihmeissään. Hän oli mennyt ladolle, jossa Veikko oli seisonut nolon näköisenä. Onneton metsästäjä oli jättänyt
haulikkonsa pystyyn ladon nurkkaan. Sitten hän oli mennyt toisesta nurkasta tähystämään pellolle, näkyisikö sieltä käsin lintuja.
Juuri sillä hetkellä ukkometso oli lentänyt harjaorrelle istumaan. Veikko oli voinut vain ihailla komeaa lintua. Jos hän olisi
liikkunut, olisi metso heti lentänyt tiehensä. / PP