Juankosken rautaruukin väkeä 1747 - 1780


Juankosken rautaruukista on kirjoitettu useita kirjoja, mutta sen palveluksessa olevista ihmisistä perustamisen jälkeisiltä vuosikymmeniltä tiedot puuttuvat lähes kokonaan. Seuraavassa on koottu suurin osa ruukin väestä yllä mainituilta vuosilta. Henkilökunnan lukumäärää ylittää monina vuosina reippaasti ruukin historian kirjoissa arvioidut lukumäärät. Tähän on tehty 1760 - luvulle lisäyksiä 5. kesäkuuta 2011.

1. Juankosken rautaruukin perustajista

Juankosken Rautaruukki sai perustamisluvan kesällä 1746. Rakennuspaikka kuului silloin Kuopion pitäjään. Hankkeen puuhamies oli kruununvouti Brynolph Brunou. Oikeuden pöytäkirjojen perusteella Brunou näyttää olleen ahkera ja tunnollinen mies, joka vielä kuolinvuoteellaankin yritti hoitaa tehtäviään. Hän oli 9. maaliskuuta 1749 lähettänyt Joroisten käräjille kirjelmän, jossa hän selitti olevansa sairas ja huonovointinen "sjuk och opasslig". Hän halusi hoitaa toisessa yhteydessä sellaiset virka-asiat, jotka eivät sietäneet lykkäystä. Hän ei siis voinut tulla käräjille. Käräjillä käsitellyn mustalaisten "hyysausjutun" yhteydessä Joroisten nimismies Henrik Eliäeus väheksyi voudin sairastelua. Hän kertoi, että vouti osaksi väitetystä sairaaloisuudesta "påstående sjukelighet" ja osaksi muista kiireistä johtuen ei voinut matkustaa käräjille. Brynolp Brunou kuoli 10 päivän kuluttua nimismiehen "vähättelyistä" 19. maaliskuuta 1749.

Pohjois-Savon oloissa mittavan ruukin perustamishankkeen muina osakkaina oli 8 Savossa enemmän tai vähemmän vaikuttavaa merkkihenkilöä, kuten pappeja, vouteja ja kauppiaita. Näistä mainitkoon kuopiolaisen Argillanderien pappissuvun jäsenet kirkkoherra Henrik ja hänen poikansa varapastori Sakari sekä Savonlinnasta kotoisin ollut kauppias Johan Åberg. Tämän ruukin perustajaosakkaan Johanin veli oli Henrik Åberg, joka toimi Isonvihan aikaan Savonlinnassa venäläisten asettamana Savon ylimpänä komisaarina. Vuonna 1732 Kerimäen käräjillä kauppias Johan Åberg järjesti kuolleen veljensä Henrik Åbergin pojat Aronin ja Gideonin opiskelemaan Porvoon kymnaasiin. Henrikin leskeksi mainitaan Kristina Pirhonen. Ruukki perustettiin melko pian ns. Pikkuvihan päättymisen jälkeen.Venäläisten miehityshallinto Pohjois - Savossa oli ollut ankaraa. Tästä Kuopion pitäjän edustajat olivat käyneet valittamassa jopa Pietarissa.

2. Ruukin ensimmäiset vuodet

Ruukin rakentaminen edistyi varsin verkkaisesti. Vielä vuonna 1749 se ei pystynyt toimittamaan rautaa edes Kaavin uuden kirkon rakentajille. Sitä jouduttiin ostamaan viitaniemeläiseltä Pekka Vartiaiselta. Asia selviää vuoden 1761 Liperin talvikäräjien pöytäkirjasta. Vartiainen oli 12 vuotta odottanut turhaan maksua antamastaan raudasta. Ruukin työtekijöille tarkoittettua ruista säilytettiin noin 10 km etäisyydellä Wuotjärven Niemelän aitassa tilan vanhan isännän Paavo Pekanpoika Pasasen (s. 1672) luvalla. Tilan päämies lautamies Pekka Pasanen (s. 1700) oli vastustanut tätä järjestelyä, koska ei monien luottamustoimiensa vuoksi pystynyt seuraamaan tulevien ja menevien viljaerien kirjanpitoa. Tästä seurasikin myöhemmin talolle ongelmia.

Ketkä olivat tähän aikaan rakentamassa Juankosken ruukkia? Ensimmäinen henkilöluettelo on päivätty 9. tammikuuta 1748. Sen mukaan ruukin kirjoissa olivat: kirjuri Henrik Paldanius, rakennusmestari Isaac Haas, maasmestari Olof Westman ja rengit Antti, Jaakko, Lauri, Paavo, Pekka, Abraham, Heikki, Risto, Juho, Juho ja Mikko sekä piika Valpuri. Se kuvaa vuoden 1747 tilannetta. Siten vuoden 1747 aikana rakentajia oli yhteensä 15 henkeä. Rengeille ja piialle ei löytynyt sukunimiä.

Toinen henkilöluettelo löytyy vuoden 1748 joulukuulta. Sen mukaan ruukin kirjoissa olivat: kirjanpitäjä Carl Brunou, kirjuri Henrik Paldanius, rakennusmestari Isaac Haas, maasmestari Olof Westman ja rengit Esko Keinonen, Juho vaimoineen, Pekka Mustonen vaimoineen, Jaakko Karhunen, Antti, Jaakko, Lauri, Paavo, Pekka, Abraham, Heikki, Risto, Juho, Juho ja Mikko. Vanhoille rengeille ei nytkään löytynyt sukunimiä. Vuonna 1748 yhteensä 19 miestä oli rakentamassa Juankosken ensimmäistä rautaruukkia. Ruukin perustaja vouti Brynolph Brunou kuoli maaliskuussa 1749. Hän sairasteli sitä ennen muutaman viikon ja ei pystynyt enää pitämään käräjiä. Kuopion talvikäräjiä piti 20. helmikuuta alkaen Turun Hovioikeuden auskultantti Hans Olsbo.

Juankosken ruukin vanha masuuni Juankosken ruukin vanha masuuni ja pato vuonna 2006. / PP
Kirjanpitäjä Carl Brunou muutti Rantasalmelle ja toimi henkikirjoittajana. Kirjuri Henrik Paldanius oli kuopiolaista Savisaaren - Nivanniemen tilalla asuvaa pappissukua. Hän toimi myöhemmin valtiopäivämiehenä Tukholmassa. Paldaniuksen ensimmäinen vaimo oli myös kuopiolaista pappissukua oleva Brita Mollerus. Toinen puoliso Sigred Christina Hajana oli kotoisin Turusta. Paldanius ja Hajana vihittiin 8. tammikuuta 1760 g. Henrik käytti tällöin ruukin "inspehtorin" arvonimeä. Morsian asui vihkimisen aikoihin Siilinjärven Pöljällä. Mistä rakennusmestari Haas (Jänis) ja maasmestari Westman olivat kotoisin, ei ole tutkittu. Paavo lienee ollut vuotjärveläinen Paavo Pasanen, joka muutti seuraavana vuonna Kuopion pappilaan lampuotiksi. Hänet mainittiin ruukin rengiksi. Osa renkien sukunimistä selviää myöhemmin.

3. Vuodet 1750 - 1751

Seuraava ruukin henkilöluettelo löytyy vuoden 1750 lopusta. Ruukin väki oli silloin: maasmestari Olof Westman, rengit Juho Partanen ja vaimo, Erkki Turunen, Pekka Asikainen, Sakari Läskinen, Jaakko Asikainen, Lauri Savolainen, Pekka Korhonen, Heikki Parviainen vaimoineen ja tämän veli Risto sekä veljenpoika (lienee veli) Antti, Juho Hakkarainen, Juho Pädihäinen (Pietikäinen), Jakob Meckelin, Antti Korhonen ja Paavo Lyytikäinen. Monet rengeistä olivat siis kotoisin Wuotjärven lähialueelta tai Vehkalahdelta. Lauri Savolainen oli kotoisin Kotasalmelta. Antti Korhosen poika Antti muutti vuoden 1830 tienoilla Vuotjärven Pajuharjuun. Vuonna 1762 Wuotjärven Pasaset palkkasivat ruotusotamiehekseen erään irtolaismiehen Lauri Savolaisen sotilasnimellä Härd.

Vuoden 1751 tilikirjat antavat taas uutta tietoa ruukin väestä. Niiden mukaan Juckas Brukin kirjoissa olivat kirjanpitäjä (bokhållare) Johan Byman, vasaraseppä Carl Forsman ja tämän vaimo, hiilenpolttaja (Juho) Torpmannin (po. Torpströmin) vaimo Beata, rengit Juho Partanen ja tämän vaimo, Heikki Sihvonen ja tämän vaimo, Pekka Turunen, Erkki Tuppurainen, Pekka Ukkonen, Pekka Toivanen ja tämän vaimo, Jaakko Asikainen, Pekka Korhonen, Heikki Parviainen ja tämän vaimo, Risto Parviainen, Antti Parviainen ja tämän vaimo, Juho Hakkarainen, Johan Pöyhönen, Antti Korhonen ja Paavo Lyytikäinen eli 18 henkeä. Luettelon päiväys oli 19. joulukuuta 1751. Alla olivat Kuopion pitäjän lautamiesten nimet, joiden joukossa oli Pekka Pasanen Vuotjärveltä. Parviaiset olivat lähtöisin Vuotjärveltä. He asuivat Laajan tilalla, kuten myös Juho Partanen. Antin vaimo oli Katariina Leskinen Vuotjärven Leskelän tilalta. Hänen jälkeläisekseen tulee myös Spede Pasanen. Ruukin ensimmäinen hiilenpolttaja lienee ollut Juho Torpström. Hän on varmaankin polttanut hiiltä urakkatöinä, koska häntä ei näy varsinaisissa ruukin kirjoissa. Torpströmin tytär päätyi Vuotjärvelle Laajaan Gabriel Tuovisen emännäksi. Eräs Juho Hakkaraisen jälkeläinen tutki sukuaan talvella vuonna 2010 Helsingin Kansallisarkistossa.

4. Vuodet 1752 - 1753. Ruukki saa patruunan.

Uusi luettelo ruukin henkilöistä lienee tehty vuoden 1752 lopussa. Sen mukaan ruukin kirjoissa olivat kirjanpitäjä Johan Byman, vasaraseppä Carl Forsman, hiilenpolttajan vaimo Beata, rengit Lauri Savolainen, Juho Partanen ja vaimo, Heikki Sihvonen ja vaimo, Pekka Turunen, Erkki Tuppurainen, Pekka Ukkonen, Pekka Toivanen ja vaimo, Jaakko Asikainen, Pekka Korhonen, Heikki Parviainen ja vaimo, Risto Parviainen, Antti Parviainen ja vaimo, Juho Hakkarainen, Juho Pöyhönen, Antti Korhonen ja Paavo Lyytikäinen. Huomautus! Kuopion käräjäoikeuden vuoden 1752 syyskäräjien ja vuoden 1753 talvikäräjien pöytäkirjojen mukaan Henrik Paldaniusta kutsuttiin ruukinkirjuriksi (Bruks skriffaren).

Vuodelta 1752 löytyy ruukin väestä toinenkin luettelo, joka saattaa kuvata seuraavan vuoden tilannetta. Sen mukaan ruukilla asuivat kirjanpitäjä (bokhållare)Georg Tauler, maasmestari Mats Höijer, padanvalaja Abraham Lir, vasaraseppä Carl Forsman, seppä (vasarasepän opissa) Mats Larsson Höijer sekä hiilenpolttajan vaimo Beata. Tämä henkilökunta löytyi Kuopion säätyläisten joukosta! Lirin toimesta padan valmistus alkoi ruukilla. Nyt alkoivat Juankosken seudun asukkaat saada kuparikattiloiden sijaan rautapatoja. Taulerilla oli myöhemmin myös maaviskaalin eli poliisin valtuudet. Hän toimi 1760 – luvun alussa ruukin johtajana (inspektor). Mies osti itselleen tilankin Ohtaanniemeltä. Maasmestari Mats Höijer asui pitkään Juankoskella. Hän toimi myös ruukin rakennusmestarina. Miehellä oli varmaan joskus liikaakin töitä. Häntä syytettiin Kuopion käräjillä juopottelusta.

Vuonna 1753 tapahtui muutoksia sekä ruukin osakkaissa että henkilökunnassa. Omistajat palkkasivat ruukin patruunaksi ja osakkaaksi Pernajan Koskenkylän (Forsby) ruukin patruunan pojan Abraham Henriksson Nordströmin. Nordströmit olivat merkittävää ruukinomistajasukua.

Vuoden 1748 läänintilien mukaan Pyhtään Virtakosken (Strömforssin) ruukin patruunana toimi Anders Nohrström. Ruukin vasaraseppänä oli Henrik Fernelius ja hiilenpolttajana Jonas Elg. Pernajan Forsbyn ruukin patruuna oli Henrik Nohström. Ruukin vasaraseppinä ahkeroivat Carl Forsman ja Gabriel Holmberg. Maasmestarit olivat Mats Höyjer ja Lars Höyjer. Päivätyöläisistä mainittakoon Anders Parat ja venemiehistä Petter Hopman ja Morten Hagman.

Vuoden 1749 tietojen mukaan Pernajan Forsströmin ruukilla asui patruuna Henrik Nordström vaimonsa Kaisan, poikansa Abrahamin ja tytär Helenan kanssa. Tällä ruukilla olivat töissä muun muassa rengit Carl Forsman, Gabriel Holmberg, Eric ja Johan Nordström sekä hyttirenki Lars Höijer. Pyhtään Strömsforsin ruukin patruunana toimi Anders Nordström. Anderssin tilan lampuotina asui Jonas Elg, jolla oli aikuinen poika Erik. Viimeksi mainittu lienee tullut myöhemmin Juankoskelle hiilenpolttajaksi, jonne muutti monia muitakin patruuna Abraham Nordströmin sukulaisten entisiä alaisia. Ainakin seppä Carl Forsman näyttää tulleen Juankoskelle jo ennen patruuna Nordströmiä (sukunimi esitetään myös muodossa Nohrström).

5. Vuodet 1756 - 1758

Ruukin toiminta monipuolistui ja väkeä tuli lisää sen palvelukseen. Vuoden 1756 luettelon mukaan Juankosken ruukin palveluksessa oli jo 33 henkilöä. Uusia näistä olivat mm. Paavo Pitkänen, Paavo Ahonen, Sakari Ukkonen, Hannu Keinänen, Juho Keinänen, Niilo Pöyhönen, Olli Kekäläinen sekä piiat Liisa, Sophia, Maria Hämäläinen. Viimeksi mainittu lienee ollut kotoisin Juankosken Akonvedeltä. Ahosia, Ukkosia ja Pöyhösiä löytyi Säyneisten Siikajärveltä ja Keinäsiä Kaavilta. Paavo Pitkänen saattoi olla Muuruveden länsipuolella Vehkasaaressa tai Riistaveden Melaniemellä asuvia Pitkäsiä. Kekäläiset omistivat tiloja Riistavedellä.

Ruukin toiminta näihin aikoihin alkoi vakiintua. Nuoremmat rengit eivät aina sopeutuneet ruukin sääntöihin, joita valvoi kirjanpitäjä ja maaviskaali Georg Tauler. Nuori renki Nils Parad tappeli Taulerin kanssa. Nahistelua kävi kävi hillitsemässä myös itse ruukin patruuna Nordström. Reipasotteinen Parad siirtyikin ruotusotilaaksi Nilsiään, josta löytyi vaimokin (g). Hän kuitenkin palasi myöhemmin ruukin rengiksi. Paradeja toimi vielä 1900 - luvun alussa Vuotjärven Iivolan talossa pehtooreina. Sieltä jotkut muuttivat Amerikkaan. Eräs näyttelijän ammatin omaksunut Parad kävi vielä myöhemmin Iivolassa. Kesällä ruukin väki teki talonpoikien tapaan heinää karjalle. Eräät ruukin rengit olivat menneet sirpit mukanaan heinätöihin Akonvedelle. He olivat ottaneet Karjalankosken rantaan vedetyistä monista veneistä jännevirtalaisten veneen. Nämä haastoivat heinäntekijät käräjille. Ruukin patruunan puolesta Georg Frierich Tigerstedt kuitenkin esitti vastasyytteen jännevirtalaisia vastaa. Erään asiakirjan mukaan ruukilla asuvat harrastivat muun muassa karhun metsästystä haaskalta. Tässä kunnostautui vasaraseppämestari Daniel Tollet, joka ampui vanhan karhun. Hän sai siitä Kuopion kärjäjien päätöksellä 4 hopeataalarin korvauksen. Riitaa syntyi kuitenkin kaadossa avustaneen sepänpoika Abraham Starkin kanssa.

Vuonna 1757 Juankosken ruukin tärkeimmissä tehtävissä toimivat ruukin patruuna Abraham Henriksson Nordström, mestariseppä Henrik Jernelius, vasaraseppä Petter Starck ja maasmestari Mats Höijer. Ruukin palveluksessa toimi myös seppämestari Daniel Tollet. Vasaraseppä Strack oli asiantuntija. Hän esitti vuosina 1757, 1759 ja 1760 huomattavia parannusehdotuksia ruukin rakennelmiin. Vesirännejä ja kosken rintaputousta olisi korjailtava. Virran poikki olisi rakennettava 60 metriä pitkä pato tasaamaan Vuotjärven vedenpinnan vaihteluja. Masuunin piippu pitäisi korottaa silloisesta 5 metristä 10 metriin. Padon rakentaminen toteutui vasta 1770 – luvun alussa ruukin omistajan Georg Friedrich Tigerstedtin toimesta. Se nosti Vuotjärven vedenpintaa niin, että Leskiset menettivät kaikki hyvät rantaniittynsä. Heille ei jäänyt ollenkaan heinämaita.

Patruuna Nordström puolestaan puuhasi sahaa Lastukoskeen, myllyä Leppäsen rannalle ja siianpyyntiä Pisankoskesta. Leppänen sijaitsi Juankosken itärannalla Vehkalahden talonpoikien maalla. Patruuna oli jo rakentanut pienen myllyn masuunin yhteyteen, mutta sen käyttö häiritsi muuta ruukin toimintaa. Patruunalla näytti olleen muitakin lennokkaita suunnitelmia, jotka eivät toteutuneet. Nordström oli ilmeisesti vielä poikamies. Hän oli erehtynyt vuoden 1757 tienoilla luvattomiin suhteisiin naishenkilön Greta Johansdotterin kanssa ja joutui tästä käräjille. Patruunan toimista löytyy runsaasti kirjallista materiaalia.

Asiakirjoista löytyvät ruukin työläisinä myös rengit Lauri Tikkanen ja Lauri Savolainen. Nämä lienevät olleet Kuopion pitäjän irtolaisia, jotka maksoivat pienet veronsa työsuorituksina ruukille. Tällaisten renkien työhalut olivat tietenkin huonot. He saattoivat karata rahana palkan maksavien isäntien palvelukseen. Renki Pekka Ukkonen hukkui jäihin 14. toukokuuta 1756. Vuonna 1758 ruukilla sattui padanvalamisessa kuolemaan johtanut onnettomuus. Tästä syytettiin maasmestaria. Sukututkimusseuran sivuilta löytyy kuollut ruukin renki Jacob Sundberg. Kirjurintöitä teki Benjamin Weckman, jonka sukunimi lienee kuitenkin Weman. Tosin Nordströmien palveluksessa Etelä-Suomessa oli myös Weckmanneja.


X Kruununtilallisten aseman vaikeutuminen 1750-luvulta alkaen (Lisäys 9.4.2014)

Monien Juankosken lähialueiden asukkaiden erityisesti kruununtilallisten asema kävi 1750-luvulta lähtien vaikeaksi. Läheisen Pasalan tilan ruukki sai Kamarikollegion päätöksellä 10. joulukuuta 1753. Pasaset olivat panneet jo vuonna 1747 vireille tilansa muuttamiseksi verotilaksi. Kuopion käräjät antoivat vuonna 1749 asiasta puoltavan lausunnon. Tilan isäntää lautamies Petter Pasasta kutsuttiin jo vuonna 1750 veromieheksi, mutta ruukki kiirehti vielä väliin. Talvella 1756 ruukki käynnisti kirjanpitäjä Georg Taulerin johdolla 13 läheisen kruununtilan saamiseksi verolleen. Vaarassa olivat Nilsiä nro 2,3 ja 5, Palonurmi nro1, Wuotjärvi nro 3, Vehkalahti nro 1, Riistavesi nro 2, Riistavesi nro 3 Maljalansaari, Syrjäsaari nro 3, Wästinniemi nro 2, Vehkasaari , (joku) kruununtila nro 2 ja Kotasalmi (nro 1?). Samana syksynä ruukin hankintalistalla olivat Murtolahden tilat nro 1 - 3. Tauler väitti Murtolahdessa Tihvonniemen vuoresta löytyvän rautaa ja osakkaat aikoivat perustaa sinne kaivoksen. Tätä veruketta käyttäen yritettiin saada vielä tila Kotasalmelta Muuruveden länsipuolelta. Näiden yhteensä 16 tilan hanke juuttui kuitenkin Kamarikollegioon. Vain osa näistä tiloista saatiin 1760-luvun alussa. Ruukki yritti jo patruuna Nohrsrtömin toimesta saada haltuunsa maita myös Kaavin puolelta, mutta tämä epäonnistui talonpoikien vastarinnan tähden.

Myös varakkaammat muualta tulleet yksityishenkilöt alkoivat tähän aikaan hankkia heikompikuntoisia kruununtiloja. Ruukin kirjanpitäjä Georg Tauler oli iskenyt silmänsä Kaavin lähellä sijaitsevaan Ohtaanniemen kruununtilan nro 1 puolikkaaseen. Kuopion syyskäräjillä 1756 hän syytti tilan asukkaita Henrik ja Mats Miettistä huonosta talonpidosta. Tila oli mennyt näiden hallinnassa parikatoon ja autioksi (undergång och ödesmål). Miettisten pitäisi menettää tilan hallintaoikeus, jonka Tauler itse halusi. Hän oli järjestänyt maaherran kautta edellisen heinäkuun 29. päiväksi tilasyynin. Se olikin käräjiä varten tehty vouti Martinin, nimismies Samuel Aganderin sekä lautamiesten Påhl Pitkäsen ja Iwar Savolaisen toimesta. Tauler oli jo haastanut Miettiset näille käräjille. Syytösten perustana olivat vuoden 1681 talosyyniohjeiden luvut 5 ja 7 sekä nähtävästi rakennusmääräysten 3 luku (B.B. 27. Cap och des 3§). Näiden perusteella oli määritetty tilan rakennusvelvoite niin hyvin taloille kuin niiden arvolle ja iälle (åretal). Tällä perusteella Ohtaanniemen tilan vuotuinen täydennysrakentamisvelvoite käyttäen 24 vuotta perusteena olisi 12 1/12 taalaria hoperahassa eli yhteensä noin 290 taalaria. Tästä summastra Miettiset voisivat laskea hyväkseen rakennuksista huonokuntoisen tuvan arvon reilun 23 taalaria. Lisäksi Miettisten tulisi vastata humalatarhan 45 puuttuvasta salosta, metsittyneestä niitystä, 500 sylestä puuttuvista aidoista, tuvan puutteellisuuksista jne.

Syytteet kuultuaaan Miettiset pyytivät olosuhteiden huomioonottamista. Heidän isänsä oli kuollut 45 vuotta sitten, sen jälkeen he olivat rakentaneet paremman tuvan, saunan, jauhohuoneen ja navetan, jotka puuttuivat tarkastusluettosta. Lisäksi he selittivät hankkineensa tukkeja riihtä ja uudisrakentamista varten, metsittynyt niitty olisikin vain vanha kaski jne. He kertoivat vihollisen edellisen Venäjän ylivallan aikaan vieneen kaiken heidän omaisuutensa ja jopa heidän isänsä Pietariin. Sen jälkeen he olivat kunnostaneet tilan, heidän lapsensa olivat kuolleet lukuun ottamatta Henrikin täysikasvuista tytärtä ja Matsin 8 vuotta vanhaa poikaa.

Tauler oli kuitenkin armoton. Koska sodasta oli kulunut jo 45 vuotta, Miettisillä olisi ollut riittävästi aikaa panna tila kuntoon. Heitä ei voitaisi pitää tilan laillisina asukkaina. Käräjien päätöksen mukaan haastaja Tauler voisi anoa maaharralta tilaa itselleen. Hän saikin pian em. Miettisten tilan haltuunsa Bertill Parviaisen Riistavedeltä ja Gustaf Skopan Kuopiosta toimiessa takuumiehinä. Nämä katsoivat Taulerin ansaitsevan ruukin kirjanpitäjänä riittävän hyvin. Kirjanpitäjä alkoi esiintyä haastajana Kuopion käräjillä. Tilan entisiä asukkaita hän syytti kaskeamisesta Liperin puolella Luikonlahdessa. Tilan toisen puoliskon omistajalta Samuel Miettiseltä hän sai viljelyskelpoisen ojitettavan suon.

Myös Maaningan Taviniemellä aloitteli ilmeisesti vielä 1756 Pöljällä majaansa pitävä alempi upseeri "föraren" Georg Friedrich Tigerstedt samanlaisia toimia paikallista kruununtilallista Krister Kauppista vastaan. Vuoden 1758 Kuopion syyskäräjillä hän Tavisalmella oli haastajana ainakin 7 käräjäjutussa naapureitaan vastaa. Itse nän joutui muutamien muiden naapureidenssa kanssa vastaamaan Halolanpellon talonpoika Anders Korhosen syytteisiin. Korhonen oli vuokrannut Viannankosken kruunun kalastamon. Taviniemen asukkaat Tigerstedt mukaan lukien olivat tukkineet sinne johtavan Soutuvirran (Såuttovirda ström kongs ådra och farled i Wiando),l jota pitkin kalat nousivat Wianalle. Korhonen voitti tämän kärhämän. Sama suku omisti tilan Viannalla vielä 1930-luvulle asti. Muualta tulleet tilojen haltijat olivat vanhoihin asukkaisiin verrattuna varsin riidanhaluisia. Huomautus! Ruotsalaisten laatimat talosyyniohjeet eivät ilmeisesti ottaneet huomioon suomalaisten erilaista rakennuskantaa mm. saunaa eikä ainakaan aitojen poikkeavaa rakennusutapaa tai kunnostuskäytäntöjä!(Lisäys loppuu).

6. Vuosi 1759

Ruukin palkkalistoilla ollut väki lienee nyt suurin moniin vuosikymmeniin eli 36 henkeä. Tosin ruukin menotkin olivat suuret. Patruuna Nordström oli joutunut ottamaan 30 000 kuparitaalarin velan ruukin osuuksiaan vastaan aatelismiesupseerilta Georg Friedrich Tigerstedtiltä. Hänellä oli maksamattomia velkoja ruukin osuuksista myös lakimiesopintoja suorittavalle Herman Johan Heintziukselle. Ruukin raudantuotanto kului suureksi osaksi velkojen maksuun.

Ruukin kirjoissa olivat seuraavat henkilöt:
patruuna Abraham Nordström ja puoliso (Engel Christina Dufving)
kirjanpitäjäGeorgTaulerja puoliso Catharina Norrgren (g)
maasmestariMatsHöijerja puoliso Anna Hakkarainen (g)
vasaraseppäPetterStarckja puoliso Maria Berg (g) sekä poika Abraham
seppämestariDanielTålletja puoliso
padanvalajaAbrahamLirja puoliso Catharina Lustig (g)
mestarimies (-sven)MatsHöijerja puoliso Christina Michelsdotter (g)
kirjuri(?)BenjaminWeman
hiilityöläinenErkkiTuppurainenja puoliso
hiilityöläinenPekkaTolvanenja puoliso
hiilityöläinenJuhoHakkarainen ja puoliso Greta Forsman (g)
hiilityöläisen vaimoBeata(Torpström)
piikaGrete(Johansdotter)
piikaAnnaTurunen
piikaLiisaMiettinen
piikaOlgaKakkinen
renkiJuhoKordilainen
renkiMattiLyytinenja puoliso
renkiOlliRäsänenja puoliso
renkiJaakkoHyvärinen
renkiJuhoSiekkinen
renkiOlliTurunen
renkiKasperiKekäläinen
renkiPekkaRissanen
renkiMattiSihvonenja puoliso
renkiHeikkiSihvonenja puoliso
renkiPekkaTurunenja puoliso
renkiJaakkoAsikainen
renkiPekkaKorhonenja puoliso
renkiJuhoRäsänen
renkiMattiHartikainen
renkiAnttiKorhonen
renkiPaavoPasanen
renkiPaavoPartanen(?)
renkiSakariUkkonen
saarnamies(Gustaf)Hoffren

Juankosken ruukki oli noussut "tyhjästä" 1740 - luvun lopulla. Nyt kymmentä vuotta myöhemmin siellä kaikki vaimot, lapset ja muu väki mukaan lukien asui arviolta jopa 100 henkeä!

Suurin osa ruukin väestä oli nimen perusteella Kuopion pitäjästä tai Kaavilta. Partasia asui enemmän nykyisen Rautavaaran alueella. Ruukin "taivaallisista asioista" huolehti kuopiolaista sukua oleva Hoffren. Jumalanpalveluksia järjestettiin sunnuntaisin ruukilla. Siellä kävi ainakin kesäisin myös lähiseudun ihmiset. Kappelikirkot olivat Kaavilla ja myös Nilsiässä. Jälkimmäisen puuhamiehenä oli toiminut 1720 - luvun lopulla vuotjärveläinen nykyisen Hipanhovin isäntä Matti Rissanen. Nilsiän katoton kappelikirkko oli jo rappeutunut. Patruuna Nordström yritti siirtää kappelikirkon Juankoskelle, mutta hanke kaatui nilsiäläisten ankaraan vastarintaan. Näin kirkko säilyi nilsiäläisten onneksi Nilsiässä TR. Se edisti köyhäksi jääneen kylän kasvua. Nilsiänkyläläiset olivat jo 1600 - luvun loppuun mennessä kaskenneet lähes kaikki metsänsä kelvottomiksi. Nälkävuodet erityisesti 1690 - luvulla ja Isoviha 1714 - 1721 olivat vieneet kylän elinvoiman. Monien talojen omistaja vaihtui. Isonvihan jälkeen he joutuivat lainaamaan rahaa ja viljaa rikkailta naapureiltaan Hipanlahden Rissasilta.

7. Ruukin toiminnan hiipuminen 1760 - luvun alussa

Ruukin toiminta alkoi lamaantua lyhyen kukoistuskauden jälkeen. Sen kalliit laitteen rappeuttuivat. Raudan valmistus loppui kokonaan useaksi vuodeksi. Patruuna Nordström ja monet sepät lähtivät ruukilta, jonka "inspehtorina" vuosikymmenen alussa toimi Georg Tauler. Mitkä syyt vaikuttivat tähän kehitykseen? Patruuna ja ruukin omistajat syyttivät ruukin lähiseudun talonpoikia laiskasta hiilenpoltosta. Heidän mukaansa ruukki kärsi hiilen puutetta.

Mitä patruuna Nordström piti tämän kehityskulun syynä? Asiasta löytyy tietoja oikeuden pöytäkirjasta vuodelta 1760. Nordström toimitti Kuopion välikäräjille kirjelmän, jossa hän selostaa vaikeuksiaan. Käteistä rahaa olisi pitänyt saada raudan myynnistä rahvaalle. Juankosken ympäristön kruununtilojen saamisesta ruukin verolle oli vasta nyt toiveita. Siten näiden kruununtilojen asukkaita ei voitu sitoa hiilisopimuksiin ruukin kanssa. Muitakaan lähiympäristön talonpoikia ei patruuna millään keinolla saanut polttamaan hiiltä. Kauempana sijaitsevista metsistä poltettu hiili oli kallista. Parhaaseen hiilenpolttoaikaan kesällä ei ruukille saatu ainuttakaan päivätyötä. Patruunan 7 työrenkiäkin aiheuttivat ongelmia. Osa rengeistä oli sellaisia, jotka suorittivat ilman palkkaa maksattomia verojaan työllään ruukille. Lisäksi lyhyet työpäivät talvella, huonot ilmat ja talven runsas lumi aiheuttivat omat ongelmansa. Patruunan 20000 kuparitaalarin velan suorittaminen auskultantti Herman Juhan Heintziukselle näytti mahdottomalta ilman pitkää maksuaikaa. Ruukki oli saanut Vuotjärven Pasalan vuonna 1753 pian tilan päämiehen lautamies Pekka Pasasen kuoleman jälkeen. Tämän laajan tilan maat alkoivat etelässä Karkeista ja Pärnäsaaresta eli noin 5 kilometrin etäisyydeltä ruukista. Ne jatkuivat luoteeseen Hipanniemelle, Lastukoskelle ja aina Syvärin järven Lohilahteen ja Kumpuniemeen asti. Nilsiän kruununtilat numerot 2, 4 ja 5 saatiin ruukin verolle vasta vuonna 1762.

Juankoski ja pato Juankoski kesäkuun 7. päivä vuonna 2010 / PP
Nordströmin selitys lienee ollut kuitenkin vain osatotuus. Ruukin osakkaat olivat toimineen leväperäisesti ruukin osuuden hankinnassa kuolleelta osakkaalta Simon Espingiltä. He antoivat patruunalle Espingin osuuden, vaikka auskultantti Herman Johan Heintzius oli jo aikaisemmin tehnyt siitä ostosopimuksen kuolinpesän kanssa. Ruukin osakkaat joutuivat käräjille ja hävisivät juttunsa. Patruuna itse ei ollut riittävällä tarmolla paneutunut ruukin asioiden hoitoon. Tästä hän sai syytöksiä muilta osakkailta. Omistajien kesken oli siis kahnauksia. Patruuna hankki ylihintaan itselleen ruukin osuuksia ja velkaantui. Oliko ruukilla valmistetulla raudalla ja rautatarvikkeilla riittävää kysyntää? Tähän ei voi antaa varmaa vastausta, koska rautaa ei aina riittänyt velkojen takia myyntiin. Osa patruunan velasta Heintziukselle piti suorittaa rautana. Muutamasta asiakirjasta käy ilmi, että paikkakunnalla oli raudan kysyntää. 1770 - luvun alussa kauppias Maxim Toroskainen peräti Sortavalasta Venäjän puolelta asti halusi ostaa rautaa Juankoskelta.

Ruukin väki vuonna 1764: Osakkaiden väki, maasmestari Mats Höijer ja tämän vaimo, hiilirenki Juho Hakkarainen ja tämän vaimo, renki Antti Antinpoika Korhonen, renki Tuomas, renki Pekka Korhosen vaimo ja piika Carin. Ruukin kirjoissa oli siis vain 6 henkeä. Vasaraseppänä toimi Petter Löfgren ja kirjurina Johan Pontan, joita ei näy edellisessä luettelossa. Löfgren kävi Koskenkylän ruukilta töissä Juankoskella vuoden verran. Mies oli ilmeisesti vuonna 1764 tehnyt palvelusopimuksen Juankosken ruukille Georg Friedrich Tigerstedtin kanssa, joka oli ollut silloin määräävässä asemassa. Hän käräjöi palkkojaan talvella 1766 Kuopiossa.

8. Omistajan vaihdoksia ja lyhyt nousukausi 1760 - luvun lopulla

8.1. Ruukin osuuksien kauppoja

Vuosina 1764 -1766 tehtiin ruukin osuuksista monimutkaisia kauppoja. Tammikuun 2. päivänä 1764 Julkulassa asuvat pastori Sakari Argillander ja tämän vaimo myivät kirkkoherra Henrik Argillanderilta perinnöksi saamansa osuuden ruukista Sakarin sisaren Elisabetin pojalle kandidaatti Daniel Winquistille. Sopimuksessa mainitaan 1 100 luparitaalarin summa sekä vuosiluku 1758, jolloin pastori lienee saanut perintönsä. Lisäksi "jos ruukki saadaan kuntoon, maksaa ostaja pastorille 9 vuoden ajan vuosittain 3 kipuntaa rautaa". Vuoden 1766 Kuopion talvikäräjien pöytäkirjasta selviää, että pastori Sakari Argillander oli myynyt 22. kesäkuuta 1764 osuutensa ruukista opiskelija Erik Ahlwikille. Tämä oli siirtänyt saamansa osuuden 14. lokakuuta 1765 paroni Henrik Johan Rehbinderin ja luutnantti Georg Friedrich Tigerstedtin nimiin. Jälkimmäisen siirron todistajat olivat vasaraseppä Petter Löfberg ja maasmestari Mats Höyjer.

Elokuun 15. päivä vuonna 1765 myivät pastori Sakari Argillander ja Turun hovioikeuden "herra" Carl Agander kihlakunnan vouti paroni Henrik Johan Rehbinderille ja hovisihteeri Joachim Friedrich von Burgausenille osuutensa ruukista 4 000 kuparitaalarilla. Koska Rehbinder ja Burghausen olivat solmineet yhtiösopimuksen, niin mukana oli pastorin mielestä epävarmoja maksajia "kiöp med nog osäkra personer". Varmuuden vuoksi hän vaati osuuttaan vastaavan kiinnityksen "intekning" ruukkiin. Vuonna 1766 palattiin Kuopion käräjillä tähän kauppaan. Silloin myyjäksi mainitaan myös Daniel Winquist. Ruukilla oli tehty inventaario. Nyt otettiin esille myös nolo osakkaiden osuuksien suhteessa lunastettu Espingin perillisten osuus. Sakarin sisar Elisabeth Argillanders oli myynyt kirkkoherra Argillanderilta perimänsä osuuden 700 kuparitaalarilla paroni Rehbinderille maaliskuun 20. päivä vuonna 1765.

Ruukin entinen patruuna Abraham Nohrström ja tämän puoliso Engel Dufving myivät 30 000 kuparitaalarilla hallussaan olleet 3/8 ruukista paroni Rehbinderille ja luutnantti Georg Friedrich Tigerstedtille. Kauppa oli tehty Koskenkylän ruukilla 6. maaliskuuta 1765. Summa vastasi patruunan 1750 - luvulla Tigerstedtiltä ottaman velan suuruuta. Kauppakirjassa mainitaan myös ruukin verolle joutuneet kruununtilat Murtolahti 2 ja 3, Nilsiä 2, 4 ja 5, Wuotjärvi 1, Wehkalahti 1 sekä Akonvesi 1. Saman vuoden elokuun 8. päivä myivät Johan Wadsten ja hänen puolisonsa Anna Magdalena Wargentin omansa ja kuolleen Simon Wadtenin perillisten osuudet 2/8 ruukista edellä mainitulle kaksikolle. Kauppahinta oli 24 000 taalaria kuparirahassa. Kauppa oli solmittu Kesälahden pappilassa

8.2. Kruununtilallisen poika opiskelija Erik Kinnunen / Ahlwik ruukia johtamassa

Merkillisin ruukin ostaja oli Leppävirralta Rummukkalan kylästä kotoisin ollut filosofian ylioppilas Erkki Kinnunen eli Erik Ahlwik. Tämä kruununtilallisen poika osti velkarahalla yhdessä turkulaisen kellotehtailijan Göran Gabriel Hagertin kanssa 7/8 ruukin osuuksista. 1/8 ruukista näyttää jääneen Abraham Argillanderin omistukseen. Miten tämä tapahtui, sitä selostetaan myöhemmin. Tigerstedtin osuudet ostettiin 18. heinäkuuta 1765 61 654 taalarilla. Luutnantti oli kaupoissaan hyvin tarkka. Melkein kaikki pienetkin ruukilla olleet arvotavarat lueteltiin kauppakirjassa. Rehbinderin osuuden uusi "voimakaksikko" osti 13. joulukuuta 1765 54 250 taalarilla. Ostohinta kohosi yhteensä noin 116 000 taalariin kuparirahassa. Sormituntumalla arvioiden niistä olisi kannattanut maksaa noin 25 000 taalaria. Myyjät myönsivät ostajille myyntisummia vastaavat kiinnelainat (intekning). Kellotehtailija lienee ollut maksukykyinen, mutta Ahlwik oli "tyhjätasku".

Ruukkia alettiin siis pyörittää pääasiassa velkarahalla. Pienempiä summia Ahlwik lainasi mm. turkulaiselta vara-auditööri Erhard Wessmannilta. Raudan valmistus kuitenkin alkoi uudestaan ja ruukin palvelukseen hankittiin lisäväkeä. Ruukkia johti paikan päällä ylioppilas Ahlwik, joka käytti arvonimeä "förvaltare". Poikamiespatruuna Ahlwikilla oli tietenkin menestystä myös naisten keskuudessa. Hän oli suhteissa seikkailija Maria Hajanan kanssa 1760 - luvun lopulla ja 1770 – luvun alussa. Maria lienee ollut lähtöisin Raahesta. Oliko ruukin johtaja antanut Marialle avioliittolupauksen vai ei ? Tätä selvitteli maaviskaali Georg Tauler ja käräjäoikeus sekä hovioikeus. Pariskunnalle syntyi useita lapsiakin. Erik seurusteli samaan aikaan myös ruukin sepän tyttären Sara Katarina Höökin kanssa. Vasaraseppämestari Johan Höök mainitaan monissa asiakirjoissa (mm. Kuopion tk 1764 §39) . Tästäkin suhteesta syntyi myös näkyvää tulosta vuonna 1771 (g). Lopulta hän avioitui Saran kanssa vuonna 1777 ja asui Leppävirran Rummukkalassa isänsä Pekka Kinnusen talossa.

8.3. Vuosien 1766 ja 1767 tapahtumia. Ruukin kassakirstun auki murtaminen

Ahlwikille tuli vakavia vaikeuksia ruukin kassakirstun auki murtamisesta, jonka hän oli suorittanut varmuuden vuoksi todistajien läsnä ollessa 9. helmikuuta vuonna 1767. Kirstun oli jättänyt ruukille Tukholmaan matkustanut entinen osakas Georg Friedrich Tigerstedt. Sen sisällä oli Tigrestedtin henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi Erikin tarvitsemaa käyttörahaa ja myös ruukin papereita. Kolikoina olleen rahan määrästä oli Ahlwikilla ja Tigerstedtillä oli 100 taalarin näkemysero. Kirstun sisällöstä on erinomainen luettelo. Erityisesti Tigerstedtiä lienee harmittanut hänen paloviinapannunsa turmeleminen. Ilmeisesti ruukin väki oli Tigerstedtin poissa ollessa polttanut sillä viinaa. Pannua oli käsitelty hyvin kovakouraisesti. Kirstun auki murtamista samoin kuin Argillanderien sukulaisen turkulaisen kauppiaan Jonatan Winquistin ruukilta viemän rautaerän omistusoikeutta puitiin pitkään ja hartaasti monilla sekä varsinaisilla että välikäräjillä.

Vuodelta 1766 löytyy ruukin kirjanpidosta seuraavat tiedot: osakkaiden väki, maasmestari Mats Höijer ja tämän vaimo, hiilirenki Juho Hakkarainen, rengit Nils Parad, Antti Torvinen, Antti Korhonen, Martti Lappalainen ja tämän vaimo, Olli Väisänen, Pekka Tiitinen, Olli Räsänen, Lauri Savolainen, Malakias Knuutisen vaimo, Erkki Kärnänen, (Jaakko) Hyvärinen ja vaimo, Antti (ei sukunimeä), Matti Kainulainen, Henrik Törnetag, Risto Turunen, Erkki Tuppurainen vaimoineen, Lassi Ollikainen ja vaimo, Heikki (Suhonen), Iivari (ei sukunimeä), Mikko Kolehmainen vaimoineen, Paavo Pitkänen sekä piiat Anna Korhonen ja Maria Torpström. Maria oli hiilenpolttaja Torpströmmin tytär. Ruukin kirjoissa oli siis 26 henkilöä. Torvisia oli ruukilla töissä myöhemminkin. Eräs Anssi Torvinen, Juice Leskisen tuttava, vaikutti Juankoskella vielä 2000 – luvun alussakin. Ruukilla asui mm. entinen renki loinen Pekka Näätänen (g), jota ei näy edellisessä luettelossa.

Vuonna 1767 ruukin patruunoiksi mainitaan sekä kelloseppä Jöran Gabriel Hagert että ylioppilas Erik Ahlwik. Kirjurina toimi edelleen Johan Pontan. Ruukilla asuivat rengit Nils Parad vaimoineen, Antti Tuovinen, Antti Korhonen, Antti Räsänen, Henrik Törnetag, Antti Torvinen, Pekka Hyvärinen vaimoineen, Matti Kainulainen, Risto Turunen, Heikki Kinnunen ja Aatami Savolainen vaimoineen sekä piiat Kirsti Menattar(?), Kaarina Korhonen ja Sofia Antikainen. Luettelosta puuttuvat ainakin maasmestari sekä sepät. Ruukilla lienee ollut töissä noin 20 henkeä. Aatami Savolaisen pojat ostivat myöhemmin itselleen tilan Vuotjärven Pahkalahdesta.

Patruuna Ahlwikille olivat aiheuttaneet mielipahaa vehkalahtelaiset talonpojat Rissaset, Parviaiset ja Hartikaiset. Nämä olivat "patruunan tietämättä rakentaneet myllyn Ruukinkoskeen" ilmeisesti omistamalleen itärannalle. Myllyssä kävivät jauhamassa jyviään muutkin kuin rakentajat.

8.4. Ahlwikin ja Argillanderien "laiton" sopimus vuonna 1767

Vuoden 1787 Kuopion talvikäräjillä ruukin entisen suurosakkaan Erik Ahlwikin leski Sara Katarina Höök Leppävirran Rummukkalasta käräjöi kuopiolaisten kersantin Henrik Adolf Argillanderin sekä opiskelijan Abraham Argillanderin kanssa 3. heinäkuuta 1767 ja myöhemmin laittomaksi todetusta sopimuksesta. Vastaajien puolesta esiintyi kukas muu kuin hovisihteeri Joachim Friedrich von Burghausen. Tämä oli hankkinut todistajiksi ruukilla kesällä 1767 töissä olleet rengit nyt Muuruvedellä asuvat Heikki Suhosen ja Erkki Tuppuraisen. Myös akonveteläinen Tahvo Hämäläinen kävi kertomassa asiasta.

Renki Suhonen kertoi: " Hän oli palvellut vuoden 1767 kesällä vastaajan kersantti Argillanderin renkinä ja oli ollut töissä ruukilla koko kesän. Aluksi Erik Ahlwik oli pitänyt masuunia täydessä käynnissä. Kun hän oli lopettanut puhalluksen, olivat Argillanderit halunneet jatkaa puhallusta käyttäen heidän kirkkoherra Argillanderilta perimäänsä malmia. Aluksi Ahlwik oli kieltänyt tämän. Sitten kun kersantti Argillander oli joutunut matkustamaan ruukilta, olivat opiskelija Argillander ja Ahlwik päässeet sopimukseen. Sen mukaan Argillanderit voivat heti aloittaa rautansa sulatuksen. Ahlwik maksaa tämän työn kustannuksista kolmasosan ja saa sitä vastaavan osuuden raudasta. Masuuni olikin ollut Argillanderien toimesta käynnissä 3 viikon ajan. Apurengit olivat saaneet näiltä palkkansa. Ahlwik ei osallistunut kustannuksiin millään lailla. Tästä syystä Argillanderit olivat itse pitäneet kaikki puhaltamansa raudan sekä taottaneet sen takoraudaksi.
Sitten Ahlwik ja Argillanderit olivat päässeet uuteen sopimukseen. Sen mukaan he yhteisin voimin jatkaisivat ruukin osuuksistaan raudan valmistusta 4 vuoden ajan . Näin olikin tapahtunut vuonna 1767 jolloin masuuni oli ollut käynnissä. Ruukille oli hankittu hiilipuita ja masuunikiveä "stäldt sten". Tuppuraisen mukaan rengit olivat nostaneet myös malmia. Sen jälkeen Ahlwik oli taas halunnut suorittaa yksin omista osuuksistaan raudan puhallusta".

Tähän aikaan ilmeisesti kaikki ruukin osuudet olivat Ahlwikin ja kellotehtailija Hagertin hallussa. Käräjäasiakirjaan on kirjattu edellä mainittu Ahlwikin ja Argillanderien kesken solmittu sopimus, josta seuraavassa on sen keskeisiä kohtia:

Ahlwik luopuu "med all pratention" tästä perintönä saadusta ruukin kahdeksasosasta opiskelija Abraham Argillanderin ja varusmestari Henrik Adolf Argillanderin hyväksi. Jälkimmäiset puolestaan luovuttavat Ahlwikille kolmasosan kaikesta ruukilla valmistetuista tuotteista, hiilestä ja malmista. Lisäksi Argillanderit tekevät Ahlwikin kanssa "taloudellista yhteistyötä" ruukin toiminnassa neljän vuoden ajan sopimuksessa mainitussa osuuksien suhteessa. Neljän vuoden kuluttua Argillanderit ryhtyvät Ahlwikin kanssa koko ruukkilaitoksen osakkaiksi ja osallistuvat sen kustannuksiin osuutensa suhteessa. Tällöin ruukin toiminnan johto ja kirjanpito luovutetaan taitavalle ja "owäldung" miehelle, joka on valmis ruukin osakkaaksi. Mikäli Ahlwik nyt seuraavan neljän vuoden aikana luopuu ruukin muista osuuksista, tulee hänen saada nauttia sopimuksessa manitusta Argillanderien osuuden kolmasosan tuotosta. Asiakirja mainitaan ostosopimukseksi. Se oli siis solmittu Strömsdalsin ruukilla 3. heinäkuuta 1767. Todistajina olivat kersantti Georg Kiljander, kirjanpitäjä Johan Pontan, vasaraseppä Abraham Starck ja maasmestari Mats Höyjer.

8.5. 1760-luvun viimeisistä vuosista

Vuoden 1768 tietojen mukaan ruukin osakkaina löytyivät Hagertin ja Ahlwikin ohella myös Abraham Argillander. Patruunaksi mainitaan Ahlwik. Henkikirjoitusluettelossa mainitaan kirjuri Johan Pontan, maasmestari Mats Höijer vaimoineen, mestariseppä Abraham Stark vaimoineen (Anna Elisabet Höök), renki Juho Hakkarainen vaimoineen, hiilirenki Johan Höök, rengit Johan Swänsk, Antti Venäläinen, Niilo Ahonen(?), Antti Torvinen, Antti Räsänen, Antti Korhonen, Henrik Törnetag vaimoineen, Matti Kainulainen, Risto Turunen vaimoineen, Paavo Pitkänen, Tuomas (Itkonen), Aatami Savolainen sekä Juho Räsänen. Piikojakin lienee ollut, mutta heitä ei mainita. Ruukin väkeä oli patruuna mukaan lukien 19 henkeä.

Vuonna 1769 muutamia renkejä oli kadonnut. Lisää oli tullut piika Judit Ikonen. Ruukin kirjoissa oli vain 13 nimeä. Abraham Argillander oli edelleen ruukin osakas osuudella 1/8 ruukista.

9. Ritari Tigerstedtin kaudesta ruukin omistajana 1770 - 1786

Vuoden 1770 aikana Strömsdahlssin Rautaruukki siirtyi kokonaan ritarin arvon hankkineelle kapteeni Georg Friedrich Tigerstedtille. Ritarin omistuskausi ei ollut ruukin toiminnan kannalta kovinkaan ansiokasta, vaikka paljon merkittäviä uudistuksia tehtiinkin. Näistä jo edellä mainittiin padon rakentaminen virran poikki. Ruukki sai oikeudet jalostaa rautansa manufaktuurilaitoksessa mm. nippuraudaksi, vanneraudaksi, viikatteiksi ja nauloiksi JF. Monet onnettomuudet, kuten tulvat ja tulipalot, koettelivat ruukkia JF. Lipevä upseeri oli kuitenkin enemmän kiinnostunut maaomaisuutensa kartuttamisesta. Hänen käyttämänsä keinot olivat kyseenalaisia. Tigerstedt hankki keinottelemalla omistukseensa mm. Joroisista Torstilan rusthollin. Myös uhkailut ja painostus sekä ilmeisesti myös asiakirjonen väärennys kuuluivat ritarin "ritarillisiin" tapoihin.

Jo vuonna 1765 luutnantti Tigerstedt aloitti pitkän prosessin, jonka tavoitteena oli tehdä ruukin alaisten verotilojen asukkaista ruukin lampuoteja tai peräti häätää nämä pois tiloiltaan. Vehkalahtelainen talonpoika Juho Rissanen solmi lampuotisopimuksen Tigerstedtin narraamisen, uhkailun ja painostuksen tuloksena. Nykyaikaisesti sanoen luutnantti "kannusti" Rissasta sopimukseen parrasta vetämällä. Myös osa Nilsiän kylän tilalla numero 5 asuvista Kuosmasista solmi saman kaltaisen sopimuksen. Jotkut Kuosmaset valittivat, että heidän puumerkkejään oli ilmestynyt sopimuksen alle, vaikka he eivät sopimuksia tehtäessä olleet edes paikalla. Ruukin historian mukaan Tigerstedt oli ostanut 25. huhtikuuta 1765 Vuotjärven Pasalan tilasta 1/8 osuuden, jonka omisti Pekka Iivarinpoika Pasasen JF . Tigerstedt ei siis pitänyt Pasasta ruukin lampuotina, koska lampuotilta ei osteta tilaa. Kaupalle en ole löytänyt muuta vahvistusta.

Vuoden 1771 talvikäräjillä luutnantti Tigerstedt toi esille Juankosken länsipuolella sijaitsevan Karjalankosken ja ruukin välisen tieasian. Tie oli päässyt huonoon kuntoon. Luutnantin mielestä olisi tarpeellista rakentaa 50 syltä pitkä silta Juanvirran yli. Näin tulisi maantieyhteys Karjalan eli Kaavin puoleiseen tiehen. Tigerstedtin mukaan ruukin verotilojen väen lisäksi koko Kuopion pitäjän asukkaiden tulisi osallistua näihin tie - ja siltahankkeisiin. Hän mainitsi myös tie - ja siltahankkeiden käsittelemisestä Tukholman valtiopäivillä. Kuten edellä todettiin, niin virran yli rakennettiin 1770 - luvun alussa ainakin pato.

Vuonna 1773 ruukin toiminta työntekijöiden lukumäärän perusteella näyttää olleen vähäistä. Ilmeisesti ritari keskittyi jo riitelemään ruukin alaisten verotilojen asukkaiden kanssa maiden omistuksesta. Ruukin kirjoissa oli 11 henkeä: G. F. Tigerstedt, maasmestari Mats Höijer, Iisakki Kettunen, Aatami Savolainen, Sakari Itkonen, Antti Torvinen, Risto Turunen, Paavo Pitkänen, Antti Räsänen, Nils Parad, Matti Kainulainen ja Juho Keinänen sekä renki Juho Hakkarainen vaimoineen.
Kuopion talvikäräjien pöytäkirja §248. rakennusmestari Nils Malmström ja vaimo Anna Maria Malmström hakkasivat Anders Räsäsen vaimoa Anna Pelatarta.

Vuodelta 1775 löytyvät ruukkia koskevat tiedot: omistaja kapteeni Georg Friedich Tigerstedt, kirjanpitäjä Lars Dahlström, kirjuri Johan Hoppman, maasmestari Mats Matsson Höijer, rengit Juho Hakkarainen, Aatami Savolainen, Nils Parad, Antti Pelkonen, Iisakki Kettunen, Antti Partanen, Matti Kainulainen, Antti Venäläinen, Paavo Pitkänen, Sakari ja Tuomas Itkonen. Kirjanpitäjä Lars Erik Dahlström lienee tullut Ruotsista ruukille keväällä 1774, koska piika Anna Torvinen sai poikalapsen ruukin "inspehtorin" Dahlströmin kanssa 6. maaliskuuta 1775 (g). Lapsiasiaa käsiteltiin myös Kuopion käräjillä. Dahlströmin allekirjoitus löytyy vuoden 1774 syksyltä ainakin kahdesta asiakirjasta.

Talvella vuonna 1776 kapteeni Georg Friedich Tigerstedt järjesti ruukilla kolmiosaiset välikäräjät, joilla hän yritti raipparangaistuksilla uhkailemalla saada mm. Vuotjärven Pasaset ja monet nilsiäläiset ruukin verotilojen asukkaat solmimaan lampuotisopimukset. Raippapaalu oli pystytetty käräjäsaliin. Raipan antajaksi oli valittu ruukin renki Iisakki Kettunen. Seurasi 10 vuoden käräjöinti aina kuningas Kustaa III ja Vaasan Hovioikeutta myöten. Tigerstedt tuomittiin Kuopion käräjillä vuonna 1786 prosessin häviäjäksi. Vastapuolta johtivat Vuotjärven Pasaset. Ruukin vasaraseppänä toimi nyt Gabriel Holmberg (g).

Vuodelta 1780 ruukin entisistä ja silloisista asukkaista löytyy seuraavia tietoja: neiti Hedwig Holmberg muuttanut 1778, kirjuri Hendolin muuttanut 1778, loinen Anna Antintytär Torvinen hyvin vanha (utgammal, 30 vuotias!), mestarimies Juho Hakkarainen hyvin vanha, Nils Parad muuttanut Hirvisaaren kylään Kaaville, Sven Weman ollut vuonna 1775 sairas ja raskasmielinen, ei kykene työhön. Iisakki Kettunen oleskelee kyllä ruukilla, mutta työn teko ei kiinnosta, Tahvo Tahvonpoika Hämäläinen asustelee Akonveden kylässä, vanha ja työhön kelpaamaton, Antti Partanen muuttanut 1776 Pielisjärvelle (Rautavaaralle), Heikki Varonen muuttanut Iisalmelle Sutelaan 1777, Matti Kainulainen vanha ja työhön kelpaamaton, murtanut vasemman olkapäänsä vuonna 1774 ja muuttanut 1776 Akonveden kylään. Antti Torvinen muuttanut vuonna 1777 Kuopion kirkonkylään, jossa hän toimi Kuopion uuden paloviinatehtaan renkinä. Kuningas Kustaa III otti viinanpolton valtion monopoliksi. Hän perusti Suomeenkin useita paloviinatehtaita, joille palkattiin paljon renkejä. Niiden tuotto valtiolle jäi vähäiseksi. 1780 - luvun alussa seurasi pari vuotta kestänyt kotipolttajien ja myyjien jahtaaminen. Näistä löytyy paljon käräjäjuttuja. Ruukin kirjanpitäjä lienee edelleen ollut Lars Erik Dahlström. Sven Weman toimi myöhemmin ruukinvoutina.

10. Ruukin toiminnasta lyhyesti 1787 - 1810

Tältä ajanjaksolta löytyy jo runsaammin ruukin kirjoitettua historiaa. Myös työntekijöiden luetteloita on tutkittu. Seuraavassa on mainittu vain muutamia "merkittäviä" tapahtumia:

Juankosken masuuni ja tehtaita Juankosken ruukin vanha masuuni ja tehtaita toukokuun puolivälissä vuonna 2010 / PP
Vuoden 1787 alussa ritari ja majuri Georg Friedrich Tigerstedt myi Juankosken ruukin luutnantti Stephan Bennetille.

Vuonna 1788 ruukin verotilallisia taas uhkasi nyt Bennetin toimesta häätö tiloiltaan.

Maanpetoksen tehnyt Ruotsin armeijan everstiluutnantti ja ritari Georg Friedich Tigerstedt teloitettiin Rantasalmella vuoden 1790 lopussa. Parkumäen taistelu Rantasalmella ei sujunut Tigerstedtin odottamalla tavalla. Suomalaiset voittivat taistelun.

Vuonna 1791 ruukin osti tukholmalainen kauppaneuvos Paul Printskiöld. Myös tämän veli laamanni Erik Roland Printskiöld mainitaan.

Vuonna 1799 Tigerstedtin vävy Fredrik Jonatan Ekholm osti ruukin. Hän aloitti vuoden 1802 tienoilla käräjöinnit ruukin alustalaistilojen asukkaiden ja monien ruukin naapureiden kanssa.

Vuonna 1806 Ekholmin vaimo Lovisa Christina Tigerstedt jätti miehensä ja asui ainakin ajoittain tyttärensä kanssa Kuopiossa raatimiesoikeuden puheenjohtajan Stichelin talossa.

Ekholm kuoli vuonna 1810 lokakuun 8. päivä. Häntä oli ammuttu edellisenä iltana ruukilla ikkunan läpi JF. Vuotjärveläisten epäiltiin palkanneen ampujan. Mies oli sitä ennen haastanut ruukin verotilojen asukkaita käräjille monenlaisista "rikkeistä". Ekholmin tarkoitus lienee ollut saada nämä tilat virallisesti ruukin omistukseen. Hän oli väittänyt, että näiden verotilojen asukkaat olivat vain ruukin lampuoteja. Patruuna Bennet tai Ekholm lienee peukaloinut mm. Pasalan tilan Isonjaon asiakirjoja ja muutattanut sanan "bonden" eli talonpoika sanaksi "landbonden" eli lampuoti.

26. huhtikuuta 2010 ja 4.10.2017/ Akkep Nenäktip

Lähdeteoksia:
1. Kuopion käräjien pöytäkirjat / Kansallisarkisto Helsinki
2. Läänintilit / Kansallisarkisto Helsinki
3. Forsberg- Kankkunen: Juantehtaan historia, muutama lyhyt lainaus (JF)
4. Suomen sukututkimuseuran (genealogia) sivut kirkonkirjoista (g)
5. Nilsiän kirkon historia / Tauno Ruotsalainen (TR)

Muita historian artikkeleita.